Pari sanaa huhtikuusta

Muutama rivi huhtikuisista tunnelmista. Sitä ajattelisi, että kun käy työjutuissa pääasiassa iltaisin ja pyhittää päivät pääsykoelukemiselle, niin ehtisi hyvin kirjoitella treenijuttuja blogiin. Mutta kyllä näköjään voivat päivät kulua nopeasti. On kuitenkin menty ja tehty paljon, nähty runsaasti kavereita, ulkoiltu milloin missäkin, treenattu kaksi kertaa viikossa Lumon kanssa ja Taikan kanssa satunnaisesti. Sitäkin enemmän Taika on hillunut hallilla rakentamassa rataa ja kerjäämässä milloin mitäkin milloin keneltäkin. 

Pääsykoeurakka on todellinen työmaa

Lumon kanssa treenit ovat sujuneet jollain ihan uudella eufoorialevelillä. Toki tästä palkinnoksi se sai ilmeisesti jonkin mahapöpön, pitkästä aikaa, ja on nyt ollut kolme päivää vähän pahoinvoiva. Pitänee loppuviikosta katsoa sille elläaikaa, jossei ala rauhoittua maitohappobakteereilla. Tämä on kyllä ominaisuus Lumossa, jonka voisin mieluusti vaihtaa pois. Se nappaa aina kaikki mahataudit. Giardian uusiminenkin on käynyt mielessä, mutta seurailen sitä nyt muutaman päivän ennen kuin vedän sen enempää johtopäätöksiä. Saa kuitenkin pysyä hallilta varuiksi pois nyt siihen asti että tasaantuu, vaikka onkin ohjaajalle haastavaa kun nyt kulkee niin mielettömän hyvin. 

Olen tähän asti pitänyt pintani päätöksestä, että ollaan kisatauolla pääsykokeisiin asti, eli vielä pitäisi kuukausi malttaa. Polte kisaamaan on kuitenkin kova, ja voi olla että käydään Taikan kanssa heittämässä joku kisareissu parin viikon päästä jos en malta pysyä poissa.

Loppuvuoden aksatunnelmia

Kennelyskästä ja muusta krempasta selvittyämme pääsimme taas treenien makuun kiinni. Lumon kanssa on muisteltu keppikulmia, putkiansoja ja pohdittu puomia kuten tavallista. Taika ei päässyt treenaamaan kuin kerran tässä kuussa, kun sen päälle kävi viikko sitten iso irtokoira ja se saikuttaa taas. Onneksi selvisimme siitä ilmeisesti jollain pienellä lihasvammalla, sillä se on ollut jo viisi päivää ontumaton. Kahtena päivänä annoin sille varmuuden vuoksi kipulääkettä. Taika on kuitenkin vielä pari viikkoa ainakin tauolla agilitystä. Molemmat koirat myös aloittivat eilen juoksut, joten niidenkin takia meno on vielä muutaman viikon tavallista tylsempää ja remmilenkkipainotteisempaa.

Lumo myös täytti maanantaina 4v! Maailman hienoin vonkale.

Neljäveelle soveltuva synttärilahja

Valmistuin viikko sitten fysioterapeutiksi, joten sikäli elämme muutoksen aikoja. Me myös muutamme viikon päästä uuteen kotiin, viereiseen kaupunkiin. Pitäisi varmaan pakata. Tuntuu oudolta lähteä, kun olemme asuneet tässä yli kymmenen vuotta. Naalit eivät ole koskaan edes asuneet missään muualla, saati sitten kerrostalossa. Mutta ilman muutosta ei tapahdu muutosta, joten joskus on vaan uskallettava mukavuusalueen ulkopuolelle.

Parin viikon takaisista keppimuisteloista videon pätkät:

Taika

Lumo

Juoksupuomin suhteen Lumolla on ollut epäonnistumisia, ja onnistumisia. Keskimäärin ehkä kuitenkin enemmän epäonnistumisia, vaikka eilen kisoissa se menikin hyvin. Aion nyt hetken palkkailla sitä ahkerasti alas ja eteen aika lähelle, jotta se malttaisi tulla pidemmälle, mutta voi olla että elämme juoksupuomin suhteen muutoksen aikoja, ja saatan päätyä ensi vuonna opettamaan Lumolle kuitenkin sille 2on2offin. Vielä en ole satavarma kuitenkaan, ja kokeilen ensin mitä runsas ja ehkä vähän valtavirran tyylistäkin poikkeava palkkaaminen saisi aikaan.

Eilen käytiin tosiaan kisaamassa, vaikka Lumolla alkoikin juoksut päivällä. Juoksuhousuja sillä ei ole (pitäisi varmaan hankkia) kun en yleensä juoksuisten kanssa treenaa tai kisaa, joten ilman niitä täytyi pärjätä. Kannoin siis Lumon ulkoa starttiin asti, ja maalista sylikyydillä ulos. Pelkäsin vähän että malttaakohan se yhtään kuunnella, kun ei pääse hallissa temppuilemaan ja tekemään keskittymisharkkoja ennen starttia, mutta homma sujui kuitenkin yllättävän hyvin. Molemmilta radoilta saatiin hylky, mutta kumpikin meni kyllä ihan ohjaajan piikkiin kun olin niin tolkuttomasti myöhässä ja Lumo ehti bongata putken. Kuvittelin vissiin olevani Taikan kanssa radalla :D

A-rata

B-rata
Hyvä mieli kuitenkin eilisistä kisoista, Lumon tekemisestä ja siitä, että uskalsin lähteä kisaamaan vaikka ensin meinasin perua epätäydellisten olosuhteiden takia. Radat oli hauskoja, ja sain muistutuksen siitä, että oikeasti Lumo osaa ihan vallan mainiosti tehdä nollia, kun vaan ohjaaja olisi sen kanssa samalla levelillä, ja lopettaisi tuon sipsuttamisen.

Uusi vuosi tuo tullessaan niin paljon muutoksia, että tuntuu etten oikein itsekään pysy perässä. Muutto, luultavasti syksyllä vielä toinenkin muutto, pääsykokeisiin lukeminen, töiden haku, ehkä uusi opiskelupaikka syksyllä. Kisaamisen suhteen suunnitelmissa on, että ensi vuodesta tulisi Lumon vuosi. Taikakin kisaa kyllä vielä jonkin verran, mutta tuntuu että aika olisi nyt kypsä lähteä Lumon kanssa tekemään huomattavasti enemmän. Sivulajeissa aiomme ensi vuonna luultavasti kisata tätä vuotta vähemmän, sillä haluan keskittyä 100% agilityyn. Sivulajien puolesta treenaillaan ylempien luokkien juttuja, jotta saataisiin sitten kerralla rykäistyä taas isompi setti kisoja ja luokkia eteenpäin seuraavana vuonna tai ehkä jo syksyllä. 

Taika kävi perjantaina mittauksessa, jossa valitettavasti se mitattiin juuri ja juuri 28-senttiseksi, eli se kisaa jatkossakin miniluokassa, eikä pääse pikkumineihin. Luulin, että se pääsisi, mutta jännittynyt köyryssä seisova koira oli kuin olikin yli 28cm. Harmittaahan se, mutta tasan ei käy onnen lahjat. Taika on nyt vaan pidettävä sitäkin paremmassa kunnossa, ja kisailen sen kanssa varmaan enimmäkseen hypäreitä kun ne kuluttavat kääpiökoiraa vähän vähemmän. Kokeilen vielä keväällä mittausta uudelleen, kun pystyn ajelemaan Taikan kesäksi.

Valkeaa joulua

Tuntuu että vuosi 2017 on lähinnä konttaamalla räävitty epätoivoisesti loppua kohden. Palailemme sairaslomalta kuulumisten ääreen, kun kuulumisia taas on. Viimeisen kuukauden aikana on käyty läpi kennelyskä, mahatauti, ilmeisesti madot, matokuuri, ripuli siitä ja eilen naalien kimppuun hyökkäsi iso irtokoira, jonka seurauksena Taika ontuu ja on lepokuurilla. Tasan ei käy onnenlahjat.

Silti olen niin kiitollisena siitä, että on naalit joiden kanssa viettää joulua, sillä kavereilla on käynyt tosi paljon huonomminkin viime aikoina. Tuokoon uusi vuosi tullessaan uuden alun!

Yksi pysyis kuitenkin: minä sinua vaan

Tänä viikonloppuna piti olla EO-karsinnoissa ja halli-SM -kisoissa Vantaalla. Sen sijaan on oltu kotona ja eläinlääkärillä ja taas kotona, valvottu, tungettu lääkkeitä ja ruokia ja nesteitä.

Lumo alkoi torstain ja perjantain välisenä yönä oksentamaan, oksennettuaan pari kertaa jo torstaina aamulla. Oksentamiseen liittyi kaveriksi ripulointi, ja Lumo tuuppasi tavaraa molemmista päistä torstaista perjantaihin klo 22-05. Siinä kohtaa kun ripuliin sekoittui verta totesin että eiköhän tämä nyt riitä, ja perjantaiaamuna mentiin eläinlääkäriin heti kun se aukesi.

Lumo oli luonnollisesti aika kuiva, jokseenkin kivuliaan oloinen myös. Takapäästä tuli tässä kohtaa pihalle käytännössä pelkkää verta. Eläinlääkärissä lattialle valui verilammikkoa koiran takapuolesta. Kunto huononi ihan räjähdysmäisesti perjantaiaamun aikana. Lumo sai pahoinvoinninestopiikin, nestettä ihon alle, siitä otettiin verikokeet. Pelkäsin tietysti munuaisten arvoja, koska Lumon sisaruksissa on ollut munuaisten vajaatoimintaa ja vastaavia pelottavia nopeita kunnon heikkenemisiä. Munuaiset olivat kuitenkin kunnossa, samoin muut perusveriarvot. Lumo oli kuitenkin niin huonossa kunnossa, ettei ihon alle nesteyttäminen riittänyt. Se ripuloi klinikan lattialle vielä yhden lammikon verta, ja siinä kohtaa totesimme että se jää sinne tiputukseen.

Päivän aikana Lumo oli kahdeksan tuntia tiputuksessa klinikalla, ja samalla siitä otettiin röntgenkuvia vierasesineen mahdollisuuden poissulkemiseksi. Mitään ylimääräistä suolesta tai vatsasta ei kuitenkaan löytynyt. Suoli oli kuitenkin kuvissakin erittäin ärtyneen näköinen ja täynnä ilmaa. Tiputuksessa Lumo sai nesteitä ja lääkkeitä, ja sen vointi lähtikin paranemaan. Illalla pääsin hakemaan sen kotiin, diagnoosina akuutti gastroentriitti ja verinen ripuli. Antibioottia, mahansuojalääkettä, oksennuksenestolääkettä, kipulääkettä, inuliinipektiiniä tasapainotukseen. RC gastro intestinal purkkiruokaa ja nutriplussaa ostin myös.

Viikonloppu on kulunut tiiviisti potilasta hoitaessa, ei missään SM-kisoissa. Suunta on parempaan, eikä akuuttia hätää enää pitäisi olla, mutta vielä on aikaista sanoa milloin tämä on kokonaan voitettu. Pelottavin perjantai ikinä.

Paluu tulevaisuuteen

On paljon juttuja ja vähän aikaa, joten ei kun asiaan vaan.
Taikan loukkaantumisesta on kolmisen viikkoa, ja se on palaillut pikku hiljaa aksan pariin. Tällä viikolla kävin treenaamassa sen kanssa kahdesti, molemmilla kerroilla lyhyesti alle viiden minuutin treenin. Maanantaina otettiin pientä radanpätkää 25 rimoilla, kontakteja ja valssia lähinnä kun käytin Taikaa samalla demokoirana töissä. Ei ongelmia. Torstaina tehtiin vähän hyppytekniikkaa, 25-35 rimoilla, ja mun silmään Taika hyppäsi kuten ennenkin: 25 kuin vettä vaan, 35 on vaikeampi mutta teknisesti aivan hyvä. Tehtiin myös takaakiertoja jotta näen onko laukassa puolieroja, ei ollut. Kepeillä pujottelee ihan normaalisti. Hieroin Taikan läpi yksi päivä, ja vasen reisi on kireämpi kuin oikea, mutta mitään kipukohtaa tai aristusta ei löydy koirasta.

Tällä hetkellä siis näyttää että Taikan ja mun agilitykisaura saa vielä jatkoaikaa. Sen verran tein suunnitelmia, että pitää nyt treenata sen kanssa jonkun verran (kesällähän ei treenattu käytännössä ollenkaan), jotta kisakunto palautuu taas äksidentin jälkeen, ja ottaa kisoissa vaan 1-2 starttia lähikuukausina per kisapäivä ja katsella miten se kulkee. Rankingissä Taikan kanssa ollaan sijalla 55, mikä lupaisi hyvää osallistumisoikeuden puolesta ensi kevään karsintoihin, jos tämä tästä taas lähtee.

Teinikoira sitten. Lumon kanssa vietettiin viime viikonloppu Kirkkonummella kisaamassa, kaksi starttia kumpanakin päivänä. Yövyttiin Siuntion kylpylähotellissa, joka oli muuten tosi kiva ja koiraystävällinen, mahtavan luonnon keskellä. Kuten tavallista, Lumo kävi taas aivan super lähellä huippusuoritusta ja luokkanousua, mutta vain lähellä. Lauantaina ekalta radalta hyl lähdön jälkeen sinkoilusta, tokalla Lumo juoksi Aasta ohi pari kertaa kun ei jotenkin nähnyt sitä. Tuli tokaksi ja sai palkintoja. Sunnuntaina kaksi hyvää, ehjää rataa, joista ekalla juoksi ekasta hypystä ohi ja tokalla ihan loppumetreillä tuli kielto hypyltä kun valssini oli myöhässä ja sijalle 4. Niiiiiin lähellä kaikki radat taas! Lumolle molemmat kisapaikat olivat uusia, se kulki hienosti ja käyttäytyi hyvin reissussa, joten hyvillä mielin viikonlopun jälkeen. Tavoitteita Lumon kanssa on tällä hetkellä vaikea asettaa, kun treeneissä menee aina superisti, mutta kisoissa sitä nappisuoritusta ei vaan tule. Jatkamme yrittämistä, pidetään hauskaa raivopuupin kanssa ja ehkä jonain päivänä vielä onnistutaan ihan kokonaan! Huomenna sekoillaan ts. kisataan Liedossa. Pari kuvaa etelän kisareissulta:

On tokoiltu, ihme kyllä. Lumon kanssa on käyty systemaattisesti kaikki alokkaan liikkeet läpi, ja se osaa ne kaikki. Ryhmätreenit torstaisin on tehneet ihmeitä sen häiriönsietokyvylle, se pystyy nykyään tekemään paikkista keskellä kenttää vaikka yksi koira tekee agilityesteillä rallya reunassa, yksi vauhtinoutoa ja yhtä seuruuttaa Lumon ympärillä. Ihan mieletöntä kehitystä muutamassa viikossa. Kyllä huomaa että on ennen tokoiltu vain keskenämme tyhjällä urheilukentällä, sekä kotona makkarissa. Olen tosi kriittinen miten taitava Lumon pitää olla ennen kuin menemme kokeeseen (koska tokossa voi pilata muiden suorituksen, agilityssä vain omansa ;) ), joten ainakin palkattomuutta ja ketjuttamista pitää vielä harjoitella ennen koetta, mutta luulen että tässä talven aikana voitaisiin korkata kokeet.

Agility Lumon kanssa on kulkenut treeneissä tosi hyvin, se on raivokas, mutta kuulolla, ja on oppinut puremaan vähän vähemmän ja kuuntelemaan ehkä vähän enemmän. Kyllä se edelleen punteille käy jos olen huono, mutta mun pitää vaan olla parempi ;) Taika ja Lumo valittiin molemmat agilityn valmennusryhmään tulevaksi vuodeksi, joten saan päättää aina kummalla koiralla treenaan siellä. Tällä viikolla Anu oli keksinyt meille tälläistä, ja treenasin Lumon kanssa:

Lumpun kanssa tehtiin 1-17. Summa summarum: keinu vaatii lisää itsenäisyyttä, koska en pysty vielä ottamaan siihen yhtään sivuetäisyyttä, jotan kepeille tuli kiire. Sain sen kuitenkin räpellettyä 6 kepeille putken sijaan, joten se oli jo suksee sinänsä. Lumo pujottelee nykyään hyvin itsenäisesti loppuun, joten kepeillä edistin ja ehdin hyvin pakkovalssiin 7 putkelle. Puomin osumat 2/3 toistoista. Lumpulle oli yllättävän vaikeaa hakea itsenäisesti tuohon putkeen 10 ns takaaleikkauksella, joten vahvistettiin sitä niin että Anu palkkasi muutaman kerran putkesta ja johan alkoi tykittää sinne välittämättä musta. Hyvä treeni Lumolle, tyytyväinen sen työskentelyyn ja etenkin itseeni kun alan vihdoin ohjata sitä niinkuin oikeaa koiraa eikä niinkuin pikkupentua. Tavoitteena Lumon kanssa on pitää sen treenit niin lyhyenä, että se jää haluamaan lisäälisäälisää vielä kun lopetetaan, Taikasta viisastuneena. Sen kanssa treenasin usein liian pitkään, jolloin se ehti väsyä ja hidastua lopputreeniä kohden. Lumon kanssa haluan pitää yllä sitä raivoa, että mahtavaajeesiistiälisäää mitä joko se loppu!!? ja treenata mielummin usein, kuin pitkästi. 

Itse teen tällä hetkellä taas rankkaa työharjoittelua, plus käyn töissä iltoja, joten turhaa vapaa-aikaa ei ole. Mutta oma mieli on korkealla, kun molempien koirien kanssa tulevaisuus näyttää taas valoisalta ja välillä pääsee vaihtamaan vapaalle parhaiden tyyppien kanssa.

Aina ei mene nallekarkit tasan

En ole kirjoitellut mitään viime viikonlopun Janakkalan kisoista, ja mietin pitkään kerronko tästä ollenkaan. Vammautuminen kisoissa on kuitenkin aina sellainen, että se luo tietynlaista painetta ko. yhdistystä, kisapaikkaa, alustaa tai tässä tapauksessa estettä kohtaan, vaikka uskon että nytkin on ollut kyse puhtaasti huonosta tuurista. Kirjoitan nyt kuitenkin, jos tästä vaikka olisi tsemppitarinaksi jollekin muulle jolle käy ikävästi lajin parissa. Näitä kuitenkin sattuu lopulta aika paljon, vaikka niistä harvemmin puhutaan. Haluan kuitenkin ihan aluksi sanoa, että yhdistyksen toiminta tapauksessa oli tosi miellyttävää ja esimerkillistä, sain kisalahjakorttejakin käyttämättömistä starteista, enkä usko että alusta oli sen huonompi kuin tekonurmet yleensäkään, ja putkikin oli sama mikä on käytössä suurimmalla osalla seuroista. Aina ei kuitenkaan mene nallekarkit tasan.

Lumo ei siis päässyt hormoonihuuruilultaan, joten menin vain Taikan kanssa sunnuntaina Janakkalaan. Taikalle oli kolme starttia, joista päästiin kuitenkin vain ensimmäiselle, ja kumpa ei oltaisi menty sillekään. Toka este oli putki, jonne Taika latasi tosi kovaa ja liukastui siellä. Se tuli ulos ja jatkoin rataa, mutta muutaman esteen päästä huomasin ettei se kulje normaalisti vaan pitää vasenta takajalkaa ylhäällä. Keskeytin luonnollisesti radan. Paikalla ollut eläinlääkärikaveri kokeili jalan, patella oli paikallaan ja kaikki vaikutti sinänsä olevan ok vaikka tilanteessa oireilu oli ollut rajun näköistä. Kuljetin Taikaa pihalla ja ravissa näytti ihan normaalilta. Radalla oireilu oli kuitenkin niin rajua, että päätin lähteä kotiin.

Äksidentin iltana Taiku oli vähän vaisu

Samana iltana jalka oireili vielä kotona siinä määrin, että Taika ei kävellyt portaita normaalisti ylös (asumme toisessa kerroksessa), vaan pomppi niitä puputyylillä, eli ei halunnut laittaa painoa niin paljon vasemmalle koivelle. Taika ei myöskään päässyt hyppäämään sänkyyn. Määräsin sille muutaman päivän hihnalenkkiä ja lepoa, sekä BOTin käyttöä. Maanantaina kävin koko koiran lihaksiston kevyesti läpi, ja löysin lihaskireyttä vasemmalta alaselästä sekä runsaasti vasemmasta reidestä. Jalan liikeradat olivat kuitenkin täydet, eikä koira aristanut jalan passiivista liikuttelua tai käsittelyä. Myös eturistari tuntui tukevalta. Oma ahdistus alkoi vähän helpottaa, koska vaikutti että kyseessä on "vain" lihasvamma.

Tiistaina Taika käveli jo normaalisti portaita, venytteli molempia takajalkojaan yhtälailla, hyppäsi sänkyyn ja nosti oikeaa takasta pissatessa, eli varasi koko painolla vasemmalle. Pidin sillä lenkkien jälkeen bottia kotona, ja lenkit tehtiin hihnassa. Kipeältä koira ei vaikuttanut missään kohtaa sen radan jälkeen. Maanantaina töissä mukana ollessaan olisi halunnut kovasti treenata.

Torstaina vapautin Taikan hihnasta ja käytiin lyhyehköllä metsälenkillä (huomautettakoon että Taika ei metässä ollessaan sinänsä riehu mitenkään, se vaan käppäilee ja juoksee lähinnä minua kiinni jos jää jälkeen haistelemaan) ja illalla toko&tanssitreeneissä. Lumo treenasi siis, ja Taikan kanssa otin siivekkeen kiertoja lyhyeltä matkalta testatakseni onko sen laukassa eroa vasemmalta tai oikealta kierrettäessä. Rima oli luonnollisesti maassa. En nähnyt mitään eroa askelluksessa, kerran Taika kolautti maassa olevan riman ja vähän pelästyi sitä herkkis kun on, mutta se tuskin liittyi jalkaan vaan Taikasta on turhaa varoa rimaa jos ei saa hypätä. Teetin sillä myös vähän koiratanssitemppuja, enkä nähnyt että olisi varonut jalkaa missään kohtaa.

Perjantaina Taiku pääsi jo täyspitkälle metsälenkille mukaan, koska aloin olla aika vakuuttunut että siellä on joku venähdystyyppinen vamma, joka nyt sitten muuttuu lihaskireydeksi. Myös Lumon kanssa olen jo antanut sen spurttailla, eikä oireilua ole ilmennyt. Se myös haluaa hyppiä joka paikkaan tapansa mukaisesti. Jos mitään outoa ei ilmene, niin Taika viettää muutaman seuraavan viikon harrastaen runsaasti avaavaa liikuntaa ja lihashuollollisia temppuja. Nyt myös alan hieroa sitä, kun vamma ei ole enää liian tuore. Agilityyn palaamista katsellaan joskus parin viikon päästä, aluksi hyppytekniikan kautta treeneissä ja jos se menee ok niin kisakenttiä voisi miettiä joskus lokakuun lopussa tai marraskuussa.

Viikko sitten olin varma että meidän agilityura oli tässä, mutta nyt alan olla jo vähän valoisammilla mielin, että tästä vielä jatketaan. Katsotaan kuitenkin päivä kerrallaan. Tärkeintä on, että mitään sellaista vahinkoa ei syntynyt, mikä rajoittaisi Taikun jokapäiväistä elämää. Muu on sitten plussaa.

Saat mut tajuumaan, eri suunnist kattomaan

Treenielämä ja elämä yleensäkin on ollut viimeiset pari viikkoa ylä- ja alamäkiä täynnä. Viime viikolla Taikan treenit kulkivat hyvin, ilmoitin meidät Poriin kisoihin huomiselle. Perjantaina oli nollatreenit, joissa kiskottiin 2/3 hankalista radoista nollana läpi kerrasta ja mieli oli valoisa. Kunnes. Taika tuli puomin alas vähän oudosti, mutta en kiinnittänyt siihen enempää huomiota.

Seuraavana aamuna huomasin, että kannuskynsi oli murtunut. TAAS. Ei siinä auttanut kuin lähteä päivystävälle eläinlääkärille, jossa kynsi ja sen irtonaiset muruset poistettiin ja jalka paketoitiin. Taika oli kiltti potilas, joten selvittiin vain paikallispuudutuksella nukutuksen sijaan. Thank god. Karenssiaikaa ei siis tullut, koska kipulääkettäkään ei jouduttu aloittamaan, mutta agilitykielto on merkitty paperiin 10.6. saakka. Kaikki valmistelevat treenit ja kisat ennen SMeitä on nyt siis pyyhitty pois. Puff vain.

"Kiitti vaa äiti"

Taiksu on siis saikkuillut tämän viikon. Myönnettäköön että viikonloppuna päässä pyöri aika synkeitä ajatuksia koko agilitystä ylipäätään, meidän tulevasta urasta (jonka lauantaina päätin olleen tässä), lajista ylipäätään ja siitä onko tässä touhussa mitään järkeä jos näin käy kaksi kertaa 1,5 vuoden sisään. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Tassu ei kyllä noin muuten ole hidastanut Taikaa, se on saanut lenkkeillä normaalisti ja pönttökin on päässä enää yöt. Ehkä täältä vielä noustaan. Mutta kyllä se pistää miettimään asioita vähän toisesta perspektiivistä.

Lumolla taas on ollut ihan omat kuviot. Viime viikolla se päätti ettei itseasiassa osaa hypätä 35-40cm hyppyjä. Ohi vaan ja kohti seuraavaa kivaa estettä eli putkea tai kontakteja. Kaksissa treeneissä meininki oli sama, jos hyppäsi niin hyppäsi huonosti. Rutisin itsekseni ja kaikille muille (anteeksi) pari iltaa, jonka jälkeen otin itseäni niskasta kiinni, hieroin koiran ja maanantain treeneihin mentiin yhden 35-hypyn naksuttelemisen session jälkeen. Ja se osasi taas hypätä.

Kannattaa rypeä mudassa ennen kuvan ottoa t. Taika

Mikä muuttui? En viritellyt koiraa ennen treenejä niinkuin yleensä. Lumon kanssa on panostettu viettiin ja vireeseen tekniikan kustannuksella. Joo, älykästä. Olen ollut niin fiksoitunut vauhtiin ja SEN TÄYTYY PÄÄSTÄ VIELÄ LUJEMPAA, etten ole keskittynyt tekniseen osaamiseen niinkin yksinkertaisella esteellä kuin hyppy. Ja kun vietti kasvoi ja virittelin koiraa viime viikolla oikein reikäpäiseen tilaan, se alkoi ohittaa ja arpoa. Maanantaina mentiin radalle keskinkertaisen lelun ja namien kanssa megasuperlelun sijaan. Ei viritelty lämmittelyä kummemmin, lelu meni taskuun ja istutin koiran rauhallisesti silitysten kera alkuun. Ja kas kummaa, se pysyi siellä, täpäkän näköisenä, lähti liikkeelle heti täysiä ja teki koko treenin ehkä jopa nopeammin, ja taatusti tarkemmin kuin ikinä huippuun viriteltynä.

Mitä tästä opimme? No ensinnäkin sen että olen ollut tyhmä. Toiseksi sen, että vaikka agilityssä aina korostetaan nopeutta, kaikki tututkin kyselevät aina nopeudesta, ompa se nopea, hieno asenne, ai kun nopea jne, niin agility on kuitenkin paljon muutakin kuin aivokapasiteetin ylittävää ylivirettä, haukkumista ja räiskimistä. Se on hallintaa, iloista vauhtia, yhdessä tekemistä ja puhtaita estesuorituksia. Voisin tatuoida tämän jatkossa otsaani. Näkökenttäni ja järkeni on sumentanut pelko siitä, ettei Lumon vauhti riitä medirimoilla. No ei taatusti riitäkään jos viritän sen oppisen estävään ylivireeseen jolloin se muuttuu kiihkeydestä epävarmuudeksi ja alkaa arpoa. Ei näin, Reetta.

Koska kantapään kautta oppiminen on parasta oppimista, niin jatkossa panostamme Lumpparin kanssa enemmän kauniisiin linjoihin ja puhtaisiin estesuorituksiin ja vähemmän räkään ja perkeleisiin. Havaitsin maanantaina, että itseasiassa se kulki vaan lujempaa kun sen pääkoppaa ei vedetty liian kireälle. Mulla on käsissäni kuitenkin hyvin pehmeä koira, joka peittää pehmeytensä ja epävarmuutensa hääräämiseen ja "mukanopeuteen" jossa etenemät ei parane, mutta meteli ja arpominen lisääntyy.

Tässä vielä ne maanantain ahaa-treenit. Kaikki rimat 35, eikä ainuttakaan hyppyongelmaa. Kepitkin meni kun vettä vaan, sain edistettyäkin jo. Oli muuten älyttömän hauskaa!

Huomenna on luvassa nollatreeniä ykkösluokkaisille, jossa Lumon kanssa tavoitteena on ehjä suoritus, jossa me tehdään hommia yhdessä. Uskon että siihen pystytään!

Koska aina voi mennä vähän lujempaa

Niin outo viikko ettei sanotuksi saa. Mahtavuutta, ahdistusta ja kiirettä. Tiistain kulutin eläinlääkärissä Taikan kanssa, koska sen outo nirsoilu vain jatkui ja jatkui. Koko koira käytiin läpi, otettiin laajat verikokeet, kilpirauhasarvot, ultrattiin kohtu ja munasarjat, katsottiin suuhun, koko hela hoito. Tuomio: koira on niin terve kuin vaan koira voi yksinkertaisesti olla. Ristiriitaisin tuntein lähdettiin kotiin, koska toki oli huippua että Taika on terve, mutta toisaalta se tarkoittaa että sen syömälakkoilu johtuu yksinkertaisesti nirsoilusta, se on vain päättänyt vähentää ruokamääräänsä. Ja se on hankalaa kun on kuusi vuotta elänyt koiran kanssa, joka syö kuppinsa aina tyhjäksi sekunneissa. Nyt Taika onkin sitten ollut saamatta ruokaa kupistaan ollenkaan, olen syöttänyt koko päivän ruokamäärän treenatessa tai ulkoa. Koska mä en katsele sellaista kupilla norkuilua ja närppimistä, kun siihen ei ole mitään syytä. Torstaina iltaruoka tuli dobossa, jossa käytiin vähän herättelemässä kroppia. Molempien, ja vieläkin sattuu vatsalihaksiin.

Kuvat parin viikon takaa yhteislenkiltä, (c) Veera Silvennoinen

Taiksulla oli viikon agilitytauko, tänään aamulla hurautettiin treenihallille. Se oli ihan riemuissaan, ja antoikin koko treenin parastaan. Ja huusi. Mutta sehän ei haittaa mitään, huutaessaan se on tosissaan messissä. Tehtiin paikalla valmiina ollutta rataa, jonka jälkeen itsenäisiä keppejä niin, että Tai oli keppien toisella puolella ja minä toisella, vielä yhden putkenkin takana. Keinuakin paukutettiin ja luukutettiin rataa toiseen suuntaan, paljon pimeitä putkikulmia. Taika oli mahtava. Maailmassa on yksi asia joka on Taikasta ehkä siisteintä ikinä, ja se on aksa.

Tumps sano Lumo ku mammaan törmäs

Myös Luueläin oli messissä. Se on hauska. Se menee sekunnissa nollasta sataan, saattaa tehdä oikein monta kertaa ja sitten naps vain ja mistään ei tulekaan enää mitään vaan se vetää homman ihan läskiksi ja lähtee juoksemaan ympäri hallia. Sitten se paukauttaa kiinni leluun ja riemastuu siitä ihan käsittämättömästi. Tehtiin putki hyppy hyppy -sarjaa, onnistumisprosentista ei puhuta, mutta tärkeintä oli etupalkan kestämisen harjoittelu. Ja tietysti se, että oli megahauskaa.

Iltasella tehtiin lenkin jälkeen tokoja molempien kanssa. Taika sai iltaruokansa hölmöjen pikkujuttujen kautta, mutta Lumolla oli rankkaa. Se harjoitteli perusasentoa, ja se jos mikä on raskasta. Luu on kyllä niin timanttia, se oivaltaa ja ehdottaa juttuja hirveällä tarmolla. Tosin nyt vaikuttaa siltä, että Lumo luulee "sivu" tarkoittavan vasemmalle istumista ja vasemman etutassun ilmaan heilauttamista naaman korkeudelle. Koirassa, joka ajattelee omilla aivoillaan, on myös huonoja puolia. :D

Lumolla oli tänään kavereita kylässä, ja eilen se viihdytti yo-juhlavieraita kaiken maailman tuhmuuksilla. Se saattaa käydä tunnin lenkin, tehdä vartin tokot ja sen jälkeen sisään tullessa saada penturiemuhepulin ja juosta viisi minuuttia päättömästi ympäri asuntoa. Koska elämä nyt vaan on ihan sairaan kivaa. Ja niinhän se on.

Vasemmalta Lumo, Väinö, Taika, Väinö, Ukko ja Tyyne

Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän

Kulunut viikko on ollut yhtä hullunmyllyä. Ennen onnellista kisapäivitystä palataanpa vielä tiistaihin, päivään, josta oli hyvin likellä tulla pahakin painajainen.

Tiistaina klo 05:30 Lumo ripuloi. Kiroilin itsekseni, siivosin, menin sänkyyn takaisin. Se ripuloi uudestaan. Siivosin, olin lähdössä viemään ulos, mutta se ehti pissata lattialle. Menin nukkumaan. Heräsin noin klo 8 siihen, että Lumo ripuloi taas. Käytin sen ulkona, palasin sisään ja menin kylppäriin. Sieltä tullessani Luu oli oksentanut noin neljään eri paikkaan, ripuloinut vettä ympäriinsä ja kakoi matolla. Aloin siivota, ja koko ajan siivotessani se oksensi lisää. Lähinnä vettä ja vaahtoa, koko ajan, 30 sekunnin välein, samalla toisesta päästä. Siinä siivoillessani ja rauhoitellessani pentua kului tunnin verran, odotin että se laantuisi, mutta ei laantunut. Kävin keittiössä ja sieltä tullessani Lumo makasi pedissään ja läähätti. Kokeilin sen ikenia ja ihoa, ei joustanut. Se ei halunnut juoda mitään, yökkäsi vaan. Seistessään se hoippui ja läähätti. Siinä kohtaa iski tajuntaan, että nyt taitaa olla oikeasti joku hätänä.

Soitin Animagiin, jossa naisääni kysyi varovasti oireet kuultuaan, että kuinka nopeasti pystyn tulemaan. Silloin alkoi pelottaa. 9.30 olin Animagissa ajettuani sinne käsittämättömän nopeasti Lumo häkissä takapenkillä. Lumo käveli sisälle, mutta läähätti. Päästiin heti sisälle tutkimuksiin. Lumolle tehtiin yleistutkimus, otettiin verikokeet (mikä oli ihan julmetun hankalaa!) ja passitettiin röntgeniin. Lumon maha lotisi ja se aristeli sitä, mutta varsinaista tukkeumaa ei tuntunut. Röntgenkuvissa ei myöskään näkynyt mitään vierasesinettä, suoli oli paksuuntunut tulehduksen johdosta. Diagnoosiksi saatiin akuutti suolistotulehdus, jonka on voinut aiheuttaa oikeastaan ihan mikä tahansa. Ulkoa syöty juttu, outo ruoka, nielty roska... Huono tuuri.

Nesteytys oli melkein yhtä karmivaa kuin veren ottaminen Lumon mielestä. Lumo oli niin kuiva, että nesteytys oli hankalaa kun iho ei venynyt ollenkaan. Homma saatiin kuitenkin hoidetuksi, oksennuksenestopiikki tuikatuksi ja kotiinviemisiksi lisää pahoinvoinninestopillereitä sekä viikon antibioottikuuri. Oksentelu loppui piikkiin ja nesteiden alettua imeytymään Lumon vointi koheni heti. Päivän mittaan se nukkui paljon, mutta ei enää läähättänyt tai ollut huonovointinen. Iltaa kohti se normalisoitui jo paljon, haki krokotiilinsa lelukopasta ja kaipasi seuraa. Käväisin nopeasti treenaamassa Taikan kanssa, ja tultuani kotiin se oli jo kohtuullisen normaali. Seuraavan yön makasin hereillä yskimässä flunssaani ja tuijotin sitä kuin idiootti, varmistin että se hengitti.

Keskiviikon ja eilisen aikana Lumo on toipunut oikeastaan ennalleen. Ruoka ei vielä maita hirveän hyvin, mutta tänään se pääsi jo metsälenkille ja kaupungin menoa ihmettelemään. Ab-kuuri jatkuu vielä, mutta oksennuksenstopparit lopetin jo eiliseen. Mitä hittoa oikein tapahtui jäänee mysteeriksi. Pelottavinta on se, että tämä on jo toinen kerta kun Lumolla on mahavaivaa, tällä kertaa kyllä ihan erilaista kuin silloin pitkäkestoisella löysämahaisuusjaksolla. Nyt mentiin kahdessa tunnissa normaalista kuivaksi ja todella huonoksi. Kahdessa tunnissa. Entä jos en olisi ollut kotona?

Lumo pyörii

Iskukunnossa

Lumo sai lauantaina annoksen inuliini-pektiiniä naamaansa ja sunnuntaina kakka muuttui normaaliksi. Parin päivän sisällä koko pennun olemus muuttui, massaa alkoi tulla takaisin ja tyyppi teroitteli naskaleitaan normaaliin tapaan. Inupekt Fortea ollaan jatkettu koko viikko, mutta purkkiruuan sekaan olen jo alkanut sekoitella Brit Caren nappuloita ja kanaa. Tämä erä on voitettu!

 Tiistaina Lumo pääsi metsään lenkille, ja voi sitä riemua mikä siitä lähti! Tyyppi oli ihan liekeissä ja pomppi mättäältä toiselle käpy suussa. Eilen lähdettiin treenikentälle leikkimään, Lumo pääsi repimään uutta leluaan mamman kanssa. Illasta käytiin vielä reilun tunnin metsälenkillä Niihamassa Hilma ja Myy -perhosten kanssa, kyllä oli kotona väsynyttä pentua. Taika teki kentällä tokoja, seuruuta ja jääviä lähinnä. Hyvä vire, tekniikka taas... no, annetaan anteeksi. ;)

Potilaan voittajahymy!

15-viikkoisen mitat ovat n. 4,3-4,4 kg ja 31(?)cm. Ripuli verotti selvästi kasvua tässä välissä ja pudottikin vähän painoa, toivottavasti suunta on nyt taas ylöspäin. Aamulenkillä Luu pääsi sekoilemaan viisi- ja seitsenkuisten terrieriereiden kanssa puistossa, ja kerrankin oli itse se porukan pohjimmainen eikä aina pomo. Tekee ihan hyvää (valtavalle) egolle välillä. Tänään on vuorossa vielä juoksuisen Taikan treenit ja naksuttelua kosketusalustalle. Lauantaina kisataan juoksueläimen kanssa, antaas kattoa mitä siitä tulee!

Taika sanoo lips lips

Täältä (klik!) voi lukea enemmän viime torstain treeneistä. Hiki tuli ja koira painoi, mutta etenkin 19 hypyltä 21:lle tuotti päänvaivaa niin paljon, että 19 hyppyä helpotettiin ylimääräisellä siivekkeellä. Sen avulla onnistui hyvin persjättö 21:lle. Noita pitää treenata!

(c) Anu R.

Pikkusisko sairastaa

Onnellinen ja autuas pentuarki koki tällä viikolla kolauksen. Tiistaina Lumon kakka oli tavallista löysempää, sama jatkui keskiviikosta torstaihin. Ajattelin että tämä nyt on joku juttu kun syötin sille uutta raakamössöä maanantaina, kyllä se ohi menee omilla nappuloilla ja kanan jauhiksella. Torstain ja perjantain välisenä yönä heräilin siivoamaan ripuleita monen monta kertaa. Totesin ettei tämä homma voikaan olla vaan maanantaisesta uudenlaisesta ruuasta (jota sai ehkä teelusikallisen ja on tähän asti ollut kovin rautamahainen) kiinni. Perjantaiaamuna annoin vähän omia liotettuja nappuloita, ripuli jatkui, loppupäivän sai riisiä ja raejuustoa. Tehobaktia annoin jo keskiviikosta asti heti kun maha meni vähän löysälle, ei vaikutusta.

Muutaman päivän olen myös nesteyttänyt Lumoa parhaani mukaan, se on onneksi juonut hyvin. Eilen kiinnitin siihen yhä enemmän huomiota. Apteekista hain Inupekt Fortea, ei ollut vaikutusta ja ripuli jatkui. Viime yönä siivosin neljästi tai viidesti enkä nukkunut oikeastaan ollenkaan, tuijotin vain pentua ja vahdin sen tekemisiä. Lumo yritti välillä ähkien kakata, mutta vain limaa tuli ulos, kitisi ja oli levottoman oloinen, veti pyllyään maassa. Aamuyöstä rykäisi taas yhdet ripulit. Päätin aamulla lähteä päivystykseen.

Päivystyksessä oltiin yhdeksältä. Toivoin että eläinlääkäri osaisi suorilta sanoa mikä on ongelma ja miten tässä nyt toimitaan. Viimeisen parin vuorokauden aikana olen ahdannut pääni täyteen erilaisilla ohjeilla eri tahoilta, ja tuntui että olen ihan hyödytön tässä hommassa. Ell kopeloi vatsan läpi, tunnusteli ohutsuolta. Lumo ei aristanut mitään kohtaa, mistä ell. päätteli, että tuskin siellä on vierasesinettä. Mainitsin että ripuloidessa on tullut ulos jonkun verran roinaa, kepinpaloja, muovimuruja, karvaa, ruohoa yms. Ell. epäili että roina on ärsyttänyt suolistoa ja vetänyt sen sekaisin oikein kunnolla. Mukaan saatiin juotettavaa nestettä, pentu ei onneksi ollut yhtään kuivunut (jotain osasin ilmeisesti tehdä oikein...), Gastro Intestional purkkiruokaa, sekä varsinainen lääke vaivaan eli kaoliini-pektiiniä. Myös Inupekt Fortea käskettiin jatkamaan.

Kaoliini-pektiiniä pitäisi nyt kokeilla maanantaihin asti, juottaa paljoa ja syöttää massuruokaa. Jos kakka ei normalisoidu niin haetaan reseptillä antibiootit apteekista. Itse kyllä sovin itseni kanssa, että mikäli homma jatkuu vielä ylihuomenna mennään takaisin lääkäriin ja ultrataan suolisto läpi varmuuden vuoksi. Oksentelua tai muuta vastaavaa ei ole ollut, mistä ell. oli tyytyväinen ja veikkasi vaan suoliston olevan ärtynyt. Omaan makuuni tätä on kestänyt jo ihan liian kauan, pennun painokin on pudonnut vaikka sen pitäisi tällä hetkellä kasvaa kohinalla. Se on myös vaisumpi kuin eilen, saati toissapäivänä, ei varsinaisesti kipeän oloinen mutta väsyneempi.

Peruin kaikki menoni viikonlopulta ja istun nyt kotona tuijottamassa pentua valmiina kiitämään jonnekin (Hattulaan?) jos jotain tapahtuu. Tuntuu niin turhalta kun ei pysty tekemään muuta kuin odottamaan että lääke vaikuttaa jos vaikuttaa. Liikaa aikaa ajatuksille aiheuttaa myös sen, että kelaan uudelleen ja uudelleen mitä olisi pitänyt tehdä toisin, mitä tein väärin ja miksi nyt ollaan tässä sen sijaan että kuljettaisiin tutkimassa maailmaa ja leikkimässä uusissa paikoissa. Nyt olisi nopean nousukiidon paikka pikkunaalilla.

Viikko takana

Paranemispäiväkirjan kolmas osa on nyt tiedossa.

Varpaan leikkauksesta on tänään tasan viikko, ja parantuminen on edennyt toivotulla tavalla. Taika varaa painoa tassulle hyvin, ei arista sitä kävellessä. Kosketusta aristaa. Kipulääke lopetettiin tiistaina, sitä on kyllä vielä vähän jäljellä jos tulee takapakkia.

Pönttö päässä on vaikeaa leikkiä!

Jokaiselle ulkoilulle olen paketoinut tassun sideharsolla, itseensä liimautuvalla harsolla ja maalarinteipillä. Paketoiminen ottaa oman aikansa, ja alkaakin käydä vähän voimien päälle tämä ulkoiluruljanssi. Taika ei myöskään malta ottaa enää rauhallisesti, ei sisällä eikä ulkona, mikä tuo omat haastaansa. Mitään aktivointilelujakaan ei ole juuri voitu käyttää, koska sisällä neiti joutuu pitämään jatkuvasti pönttöä päässä. Ilman pönttöä ei jättäisi tassua hetkeksikään rauhaan nuolemiselta.

Muuten Tai on päässyt jo aika pitkille lenkeille, mutta metsälenkit ja erilaiset hyppelypaikat ovat ehdoton nounou. Remmilenkkejä siis, ja aamulenkeillä se on saanut olla metsäreiteillä irti, kunhan ei kaahota tai mene puskien puolelle. No, kaahottamiselta ei ole vältytty, mutta toistaiseksi on sujunut hyvin. Remmilenkkejen pituus on vaihdellut puolen tunnin ja tunnin väliltä, mutta kaivataan kyllä kunnon metsälenkkejä jo.

Mammalla olisi hirveä hinku jo treeneihin, onneksi pikkuotus ei tiedä mitä kaikkea menettää sairaslomallaan. Vielä ei ole mitään tietoa sairasloman kestosta, ensi keskiviikkona on taas lääkäri jolloin ollaan ehkä viisaampia. Se mikä ei tapa niin se vahvistaa, eikös se niin mene?

Olipa kansi tai pohja, sun on oltava vahva!

Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi Taika sai olla aamulenkillä pienen hetken irti. Kokoajan pelkäsin tassun puolesta, mutta kyllä potilas nautti lumen kaappailusta ja riekkuhepulista, jota koitin epäonnistuneesti hillitä.

Leikkauksesta on nyt kolme päivää. Nyt on siis menossa toipumispäivä nro 3, ja on se vaan sanottava ettei tätä toivoisi kenellekään. Side otettiin eilen pois haavan ympäriltä, mutta se ei ainakaan helpottanut tilannetta. Haavan on kuitenkin saatava ilmaa, joten sisätiloissa puikkeli joutuu olemaan paljaalla jalalla, pönttö päässä. Pönttö rasittaa pikkukaveria kovasti, ja haittaa liikkumista muutenkin.

Jokaisella ulkoilulla tassu pitää suojata. Eilinen päivä kului testaillessa eri suojuksia - tuloksetta. Kaikki lähtivät irti muutamassa minuutissa. Tänään olen paketoinut jalan sideharsolla ja maalarinteipillä, mikä on vaivalloista, mutta toimii kohtalaisesti. Puikkelin ulkoilut on rajoitettu kolmeen lyhyeen lenkkiin päivässä, kortteleiden ympäri, sekä muutamaan pihapissatukseen. Maksimiaika minkä uskaltaa antaa lenkkeillä edes varovasti hihnassa on 30 minuuttia. Aamulla oltiin vahingossa vähän pidempäänkin kun vointi oli hyvä, mutta näkee että sen jälkeen aineinen potilas oli aika väsynyt.

Kipulääkitystä on vielä pari päivää, ja antibioottia liki kaksi viikkoa, samoin tassusuojien kanssa pelaamista ja pönttöilyä. Hermoja raastaa ja kiristää, koiran surkea pönttöolemus surettaa ja syyllistyttää: minähän sen sinne treeneihin keskiviikkona vein ja puomille käskin.

Mutta tekevälle sattuu, ja sillä mennään mitä nyt on jaettu.

Pyöritystä, kontakteja ja vauhtia

Kuluneella viikolla treenattiin kolmesti, keskiviikkona, torstaina ja tänään.

Tänään osallistuttiin myös Levekin järjestämään rally-toko koulutukseen, joka avasi lajia paljon. Meidän ratatreenivuorolla Taiksutin toimi ensin varsin pätevästi, mutta toisella kierroksella ohjaajan läsnäolo alkoikin ilmeisesti jännittää Taikaa, eikä seurailuista tullutkaan enää mitään. Itse laji kyllä vaikutti kivalta, ja aloluokan liikkeet aika helpoilta. Vaikeinta touhussa olikin hihna, siihen sotkeutuu koko ajan.

Sitten päälajiin:
Keskiviikkona treenattiin valmentajan johdolla vauhtirataa. Radalla kolmas este oli putki kuolleesta kulmasta, johon Taika haki hyvin. Puikkeli oli varsin vauhdikas koko treenin, ja selvitettiin rata läpi ilman suurempia ongelmia. Otti puomin onoffia tosi pätevästi! Ratatreenin lisäksi tehtiin keinua ja A:n juoksaria. Keinulla Taikalla on 4on, ja se toimiikin nyt varsin hyvin.

Torstaina oli kaksituntisten valkkutreenien vuoro. Tämän viikon kouluttajana toimi Ilona, joka oli valinnut treenattavaksi Jänesniemen radan, jossa riittikin sitten ihmeteltävää.

Klikkaa suuremmaksi. Elina Jänesniemen rata.

Putki-puomi-erottelu sujui ilman ongelmia, piti vaan päästä etenemään tarpeeksi. 10 hypylle toimi vastakäännös parhaiten, se käänsi koiran linjaa tarpeeksi tiukaksi A:lle. Muurille tultaessa tulin muurin vierelle samaan linjaan, kierrätin koiran edestä, otin takaani kiinni ja heitin oikealta kädeltä hypylle 15, josta valssilla puomille. Toimi hyvin kun vähän hinkattiin! 18 hypyn jälkeen valssilla putkeen, jotta koira sai paremman linjan kepeille. Niillä neuvoilla sain Taikan aloittamaan kepit hyvin ekasta välistä, toista puolta pitkin tullessa olisi tullut jaloille. Takaaleikkaus kepeille, ja vielä pituus ja putki. Numerolle 22 asti tehtiin.

Taiksutin oli ihan huikea torstaina, jaksoi niin hyvin puurtaa! Onoffit sujui pääsääntöisesti hyvin, kovasta vauhdista pomppasi pari kertaa josta palautin ja toisella yrityksellä pysyi. Jee! Oli kaikin puolin tosi hyvä treeni, ja paljon uusia ehdotuksia. Kiitos!

Tänään oltiin rallyn jälkeen keskenään treenaamassa. Koiralla painoi vähän pitkä kurssipäivä päälle, joten pidettiin treenit aika kevyinä. Otettiin kaikkia kontakteja, vastakäännöksiä ja kepeille hakua. Haki hyvin kepeille kahden hypyn takaa lähettämällä vauhdista, ja yhden hypyn takaa vinosta. Kyllä se osaa meinaan kepittää, huh huh!

Taikalla on ollut taas kutinoita viime aikoina, ja kokeilenkin nyt vaihtaa nappulamerkkiä testiksi. Nappuloita tuo syö yleensä alle puolet päivän ruuasta, mutta niilläkin on merkitystä. Muussa ruokavaliossa ei ole tullut muutoksia, monipuolisesti erilaista raakaa ja treeninameina kypsää se syö. Tiedä sitten onko vika ruuassa, ilmassa, kosteudessa vai missä..?

Huomenna onkin treenitön päivä, ja ensi viikolla taas jatketaan. Itse kärvistelen kokeiden ja viimeisten ajotuntien maailmassa, mutta on myös jotain mitä odottaa.

Polvikurkistus

Käytiin Taikan kanssa eilen 24.1. polvitarkastuksella Veterissä. Jännitys oli kova, Taikan polvet on 19.9.2009 tutkittu nolliksi, mutta sen jälkeen on tehty 3,5 vuotta agilityä.

Odoteltiin vuoroa parikymmentä minuuttia, Minni oli samalla tulossa rokotukselle. Päästiin lopulta sisään, hyväksi havaitsemani mukavan eläinlääkärin pöydälle. Taika ujoili ja koitti maastoutua, mutta rauhoittui seisomaan ihan kivasti. Polvet kopeloitiin: 0/0! Hieno homma harrastusten ja kaiken kannalta! Tulokset päivittynevät KoiraNet:iinkin jonain päivänä kun Kennelliitto asian on käsitellyt.

Tästä on hyvä jatkaa viikonlopun viettoon!

Saksanpystykorvien mutamiitti

Viikko sitten sunnuntaina lenkkeiltiin pystärivoimin kun lenkkiseuraksi lähtivät Ukko-mitteli, Väinö-kleini ja Väinö-kleini junior. Taikaa jännitti aluksi uudet, touhukkaat koirat, mutta lenkin loppupuolella se intoutui jo vähän leikkimään nuoremman Väinön kanssa ja vetämään mudassa hullunrallit. Pari tuntia vierähti metsässä ja päättipä Ukko käydä hyisessä säässä uimassakin. Oli hauskaa tavata kerrankin oman rodun harrastajia, toivottavasti saadan pian otettua uusiksi ja ehkä vähän suuremmalla porukalla!

Kuvat ovat valitettavasti laadultaan ihan kamalia, mutta tässä jotain todistetta päivästä.

Vänöt hajulla

Pystärit rannalla, takana liikkeessä Ukko.

Taika ja pikku-Väinö

Mitä kuuluu Taikan terveydentilalle? Yllättävän hyvää. Hampaanpoistosta se toipui nopeasti, nyt olen jo alkanut harjata sen hampaita, se on myös saanut luvattoman paljon possunnahkarullia parempien luiden puutteessa. Kanyylinreikää oli pakko nuolla ja repiä, joten siihen muodostui rupi, mutta nyt sekin on jo jätetty rauhaan. Treenikentille palattiin tiistaina, siitä lisää myöhemmin.

Kaljut läikät eivät ole hävinneet. Omega 3-öljyä se on saanut nyt viikon ja ruokamerkkiä on vaihdettu. Taika kokeilee nyt Acana Grasslandsiä, sen lisäksi on tarkoitus pikkuhiljaa siirtyä kohti jotain 50/50 mallia raakaruokinnan ja nappulan combona. Nuoleminen ja hampaiden käyttö tassuihin on jo vähentynyt, ja ainakin kylkiin se on saanut karvaakin lisää. Tällä jatketaan.

Kun hampaat pettää

Meidän viikko käynnistyi ikävissä tunnelmissa.

Maanantaina huomattiin että Taika pureskelee isoja ruokia huonosti, aristelee suutaan eikä saa syötyä. No, sitten koluttiin suu läpi ja kurkittiin kurkkuun, ei löydetty mitään tavallisesta poikkeavaa. Sama meininki jatkui iltalenkillä, palkkasin sitä ohituksista ja namit putoili suusta, koira katsoi mua surullisesti. Pohdittiin ja pähkittiin, lopulta päädyttiin varaamaan aika eläinlääkäriin tiistaille, iltapäivälle, hammaskiven poistoon ja muuhun kurkkimiseen.

Tiistai koitti ja mä tietysti hermoilin koko päivän koulussa, paniikissa edessä olevasta nukutuksesta ja el. tuomiosta. Skippasin viimeiset tunnit ja lähdettiin eläinlääkäriin. Ensin mentiin tutkittavaksi, el. kuunteli sydämen, joka oli luojan kiitos kunnossa, ja katsoi suuhun todeten hammaskiven poiston tarpeelliseksi. Päätettiin myös, että jos heiluvia hampaita löytyy saavat ne lähteä. Kaljuista läikistäkin puhuttiin, päädyttiin ottamaan leikkauksen yhteydessä kilpirauhasarvot vajaatoiminnan varalta. Taika sai nukutuspiikin ja istuin se sylissäni odottamaan nukahtamista.

Taika taisteli viimeiseen asti lääkettä vastaan, lopulta kuitenkin nukahti. Sydän syrjällään annoin sen lääkärille ja lähdimme käymään ulkona tuulettamassa aivojamme. 

Tulimme tunnin päästä takaisin, jännitin tuloksia niin paljon että suorastaan hävetti: kyse oli kuitenkin vain hammasoperoinnista. Pian tulikin lääkäri ja vei meidät heräämöön, jossa kaikkien yllätykseksi olikin jo herännyt Taika. Ilon kiljahdushan siltä pääsi kun otin sen häkistä syliini. Raukka oli vielä tokkurainen ja suupielet veressä. Lääkäri kertoi operoinnin menneen hyvin, hammaskivi oli saatu pois ja yksi takahammas oli poistettu sen heilumisen takia. Verikokeet oli otettu ja tulokset tulivat loppuviikosta: kaikki kunnossa kilpirauhastenkin osalta. Varmaa ei ole aiheuttiko heiluva hammas syömisvaikeudet, mutta sitä tarkkailen nyt. Taikalle määrättiin viikko mössöruokaa ja treenikielto muutamaksi päiväksi. Sitten lähdettiinkin kotiin pökkeröisen urvelon kanssa. 

Kännykkäkameralaatuisissa kuvissa Taika operoinnin jälkeisenä iltana.

Ilta meni sohvalla istuen, Taika kipuili kurkkuaan intuboinnin jälkeen ja tassujaan, joissa oli siteet. Käytiin myöhemmin remmissä pissalla ja T söi vähän ruokaa. Yö meni rauhallisesti, nukuin sohvalla ja Taika toisella vieressäni. Seuraavana päivänä ei menty treeneihin, tehtiin rauhalliset lenkit ja otettiin siteet pois. Taika yski kipeää kurkkuaan, mutta oli normaali.
Torstaina tehtiin jo metsälenkkiriekkuminen ja eilen käytiin schipperke Kuron luona kylässä. Nyt T voi jo normaalisti, tosin nuolee ajeltua kohtaa jalassaan... Maanantaina mennään eläinlääkäristä hakemaan omegaöljyliuosta, jota lisätään ruokaan ja koitetaan saada kaljut paikat katoamaan. Jos muutosta ei tapahdu on edessä taas eläinlääkärikäynti ja laajemmat kokeet.

Raskaan viikon jälkeen on hyvä huokaista helpotuksesta, että kaikki meni kuten oli kaavailtukin. Taikan hampaat saavat levätä vielä tiistaihin asti, sitten rupean harjaamaan niitä päivittäin, ja keskiviikkona mennään hakemaan merilevää. Tällä hetkellä T:n ruokavaliosta on eliminoituna nauta, joten pitäisi ostaa jostain jotain muita luita. Hampaat ovat nyt ykkösprioriteetti, lisäksi seuraillaan kaljuja läikkiä. Seuraavaa pentua etsiessäni aion myös kiinnittää huomattavasti enemmän huomioita vanhempien hampaisiin, valitettavasti en Taikaa ottaessani tajunnut miettiä sitä, vaikka T onkin upein koira ikinä ja täysi nappivalinta.

Huomenna meillä on edessä saksanpystykorvamiitti, tiistaina jo agitreenaillaan. Joihinkin agikoulutuksiin on ilmoittauduttu ja viimeistään marraskuun lopussa kisataan taas. Lisää aiheesta kalenterissa sivupalkissa. Kyllä tämä tästä!