Koska aina voi mennä vähän lujempaa

Niin outo viikko ettei sanotuksi saa. Mahtavuutta, ahdistusta ja kiirettä. Tiistain kulutin eläinlääkärissä Taikan kanssa, koska sen outo nirsoilu vain jatkui ja jatkui. Koko koira käytiin läpi, otettiin laajat verikokeet, kilpirauhasarvot, ultrattiin kohtu ja munasarjat, katsottiin suuhun, koko hela hoito. Tuomio: koira on niin terve kuin vaan koira voi yksinkertaisesti olla. Ristiriitaisin tuntein lähdettiin kotiin, koska toki oli huippua että Taika on terve, mutta toisaalta se tarkoittaa että sen syömälakkoilu johtuu yksinkertaisesti nirsoilusta, se on vain päättänyt vähentää ruokamääräänsä. Ja se on hankalaa kun on kuusi vuotta elänyt koiran kanssa, joka syö kuppinsa aina tyhjäksi sekunneissa. Nyt Taika onkin sitten ollut saamatta ruokaa kupistaan ollenkaan, olen syöttänyt koko päivän ruokamäärän treenatessa tai ulkoa. Koska mä en katsele sellaista kupilla norkuilua ja närppimistä, kun siihen ei ole mitään syytä. Torstaina iltaruoka tuli dobossa, jossa käytiin vähän herättelemässä kroppia. Molempien, ja vieläkin sattuu vatsalihaksiin.

Kuvat parin viikon takaa yhteislenkiltä, (c) Veera Silvennoinen

Taiksulla oli viikon agilitytauko, tänään aamulla hurautettiin treenihallille. Se oli ihan riemuissaan, ja antoikin koko treenin parastaan. Ja huusi. Mutta sehän ei haittaa mitään, huutaessaan se on tosissaan messissä. Tehtiin paikalla valmiina ollutta rataa, jonka jälkeen itsenäisiä keppejä niin, että Tai oli keppien toisella puolella ja minä toisella, vielä yhden putkenkin takana. Keinuakin paukutettiin ja luukutettiin rataa toiseen suuntaan, paljon pimeitä putkikulmia. Taika oli mahtava. Maailmassa on yksi asia joka on Taikasta ehkä siisteintä ikinä, ja se on aksa.

Tumps sano Lumo ku mammaan törmäs

Myös Luueläin oli messissä. Se on hauska. Se menee sekunnissa nollasta sataan, saattaa tehdä oikein monta kertaa ja sitten naps vain ja mistään ei tulekaan enää mitään vaan se vetää homman ihan läskiksi ja lähtee juoksemaan ympäri hallia. Sitten se paukauttaa kiinni leluun ja riemastuu siitä ihan käsittämättömästi. Tehtiin putki hyppy hyppy -sarjaa, onnistumisprosentista ei puhuta, mutta tärkeintä oli etupalkan kestämisen harjoittelu. Ja tietysti se, että oli megahauskaa.

Iltasella tehtiin lenkin jälkeen tokoja molempien kanssa. Taika sai iltaruokansa hölmöjen pikkujuttujen kautta, mutta Lumolla oli rankkaa. Se harjoitteli perusasentoa, ja se jos mikä on raskasta. Luu on kyllä niin timanttia, se oivaltaa ja ehdottaa juttuja hirveällä tarmolla. Tosin nyt vaikuttaa siltä, että Lumo luulee "sivu" tarkoittavan vasemmalle istumista ja vasemman etutassun ilmaan heilauttamista naaman korkeudelle. Koirassa, joka ajattelee omilla aivoillaan, on myös huonoja puolia. :D

Lumolla oli tänään kavereita kylässä, ja eilen se viihdytti yo-juhlavieraita kaiken maailman tuhmuuksilla. Se saattaa käydä tunnin lenkin, tehdä vartin tokot ja sen jälkeen sisään tullessa saada penturiemuhepulin ja juosta viisi minuuttia päättömästi ympäri asuntoa. Koska elämä nyt vaan on ihan sairaan kivaa. Ja niinhän se on.

Vasemmalta Lumo, Väinö, Taika, Väinö, Ukko ja Tyyne