Aina ei mene nallekarkit tasan

En ole kirjoitellut mitään viime viikonlopun Janakkalan kisoista, ja mietin pitkään kerronko tästä ollenkaan. Vammautuminen kisoissa on kuitenkin aina sellainen, että se luo tietynlaista painetta ko. yhdistystä, kisapaikkaa, alustaa tai tässä tapauksessa estettä kohtaan, vaikka uskon että nytkin on ollut kyse puhtaasti huonosta tuurista. Kirjoitan nyt kuitenkin, jos tästä vaikka olisi tsemppitarinaksi jollekin muulle jolle käy ikävästi lajin parissa. Näitä kuitenkin sattuu lopulta aika paljon, vaikka niistä harvemmin puhutaan. Haluan kuitenkin ihan aluksi sanoa, että yhdistyksen toiminta tapauksessa oli tosi miellyttävää ja esimerkillistä, sain kisalahjakorttejakin käyttämättömistä starteista, enkä usko että alusta oli sen huonompi kuin tekonurmet yleensäkään, ja putkikin oli sama mikä on käytössä suurimmalla osalla seuroista. Aina ei kuitenkaan mene nallekarkit tasan.

Lumo ei siis päässyt hormoonihuuruilultaan, joten menin vain Taikan kanssa sunnuntaina Janakkalaan. Taikalle oli kolme starttia, joista päästiin kuitenkin vain ensimmäiselle, ja kumpa ei oltaisi menty sillekään. Toka este oli putki, jonne Taika latasi tosi kovaa ja liukastui siellä. Se tuli ulos ja jatkoin rataa, mutta muutaman esteen päästä huomasin ettei se kulje normaalisti vaan pitää vasenta takajalkaa ylhäällä. Keskeytin luonnollisesti radan. Paikalla ollut eläinlääkärikaveri kokeili jalan, patella oli paikallaan ja kaikki vaikutti sinänsä olevan ok vaikka tilanteessa oireilu oli ollut rajun näköistä. Kuljetin Taikaa pihalla ja ravissa näytti ihan normaalilta. Radalla oireilu oli kuitenkin niin rajua, että päätin lähteä kotiin.

Äksidentin iltana Taiku oli vähän vaisu

Samana iltana jalka oireili vielä kotona siinä määrin, että Taika ei kävellyt portaita normaalisti ylös (asumme toisessa kerroksessa), vaan pomppi niitä puputyylillä, eli ei halunnut laittaa painoa niin paljon vasemmalle koivelle. Taika ei myöskään päässyt hyppäämään sänkyyn. Määräsin sille muutaman päivän hihnalenkkiä ja lepoa, sekä BOTin käyttöä. Maanantaina kävin koko koiran lihaksiston kevyesti läpi, ja löysin lihaskireyttä vasemmalta alaselästä sekä runsaasti vasemmasta reidestä. Jalan liikeradat olivat kuitenkin täydet, eikä koira aristanut jalan passiivista liikuttelua tai käsittelyä. Myös eturistari tuntui tukevalta. Oma ahdistus alkoi vähän helpottaa, koska vaikutti että kyseessä on "vain" lihasvamma.

Tiistaina Taika käveli jo normaalisti portaita, venytteli molempia takajalkojaan yhtälailla, hyppäsi sänkyyn ja nosti oikeaa takasta pissatessa, eli varasi koko painolla vasemmalle. Pidin sillä lenkkien jälkeen bottia kotona, ja lenkit tehtiin hihnassa. Kipeältä koira ei vaikuttanut missään kohtaa sen radan jälkeen. Maanantaina töissä mukana ollessaan olisi halunnut kovasti treenata.

Torstaina vapautin Taikan hihnasta ja käytiin lyhyehköllä metsälenkillä (huomautettakoon että Taika ei metässä ollessaan sinänsä riehu mitenkään, se vaan käppäilee ja juoksee lähinnä minua kiinni jos jää jälkeen haistelemaan) ja illalla toko&tanssitreeneissä. Lumo treenasi siis, ja Taikan kanssa otin siivekkeen kiertoja lyhyeltä matkalta testatakseni onko sen laukassa eroa vasemmalta tai oikealta kierrettäessä. Rima oli luonnollisesti maassa. En nähnyt mitään eroa askelluksessa, kerran Taika kolautti maassa olevan riman ja vähän pelästyi sitä herkkis kun on, mutta se tuskin liittyi jalkaan vaan Taikasta on turhaa varoa rimaa jos ei saa hypätä. Teetin sillä myös vähän koiratanssitemppuja, enkä nähnyt että olisi varonut jalkaa missään kohtaa.

Perjantaina Taiku pääsi jo täyspitkälle metsälenkille mukaan, koska aloin olla aika vakuuttunut että siellä on joku venähdystyyppinen vamma, joka nyt sitten muuttuu lihaskireydeksi. Myös Lumon kanssa olen jo antanut sen spurttailla, eikä oireilua ole ilmennyt. Se myös haluaa hyppiä joka paikkaan tapansa mukaisesti. Jos mitään outoa ei ilmene, niin Taika viettää muutaman seuraavan viikon harrastaen runsaasti avaavaa liikuntaa ja lihashuollollisia temppuja. Nyt myös alan hieroa sitä, kun vamma ei ole enää liian tuore. Agilityyn palaamista katsellaan joskus parin viikon päästä, aluksi hyppytekniikan kautta treeneissä ja jos se menee ok niin kisakenttiä voisi miettiä joskus lokakuun lopussa tai marraskuussa.

Viikko sitten olin varma että meidän agilityura oli tässä, mutta nyt alan olla jo vähän valoisammilla mielin, että tästä vielä jatketaan. Katsotaan kuitenkin päivä kerrallaan. Tärkeintä on, että mitään sellaista vahinkoa ei syntynyt, mikä rajoittaisi Taikun jokapäiväistä elämää. Muu on sitten plussaa.