sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Talven treenejä ja vastoinkäymisiä

Loppusyksy tai pikemminkin jo alkutalvi on kulunut agilityn osalta heikoissa merkeissä. Lumon kanssa päästiin kohtalaisen aktiivisesti treenaamaan marraskuun alkuun saakka, keskityttiin etenkin suullisten vahvistamiseen, iänikuisen puomiin ja itsenäisyyteen. Kokonaisuus tuntui helpolta, hyvältä ja toimivalta, joka palkittiinkin lokakuussa yhdellä nollalla ja meidän etenemäennätyksellä agiradalta 4,88m/s, sijoituksella 2.
Sitten alkoikin alamäki: ensin Lumo oireili karvatupon syömistä, ja estyi dopingin takia osallistumasta koiratanssin SMeihen. Sitten Lumo nieli korvatulpat, ja pelleiltiin parafiiniöljyn yms kanssa jokunen hetki. Ohjaaja puolestaan joutui viisurinpoistoon, ja siitä toivuttuaan hajotti pyöräillessä polven. Tällä hetkellä polven ennuste on epävarma, mutta luultavasti sillä ei pyöräillä tai juosta ainakaan kolmeen kuukauteen. Kaksi viikkoa on mennyt. Alkaa jo hajottaa. Todennäköisesti meidän paluu agilitykentille sijoittuu aikaisintaan maaliskuulle, hyvällä tuurilla. Täytynee kuitenkin koputtaa puuta, että olemme kaikki kohtuullisissa ruumiin ja sielun voimissa, ja oman polven hajoaminen urheillessa on kuitenkin helpompi hyväksyä, kuin koiran loukkaantuminen olisi. Itsepä turasin.
Johtuen polven tilasta, on pitänyt keskittyä muihin harrasteisiin. Lumon kanssa onkin siis tehty pitkästä aikaa hiukan nosea, jossa ajatusta ei taida olla ihan yhtä paljon kuin intoa. HTM on Lumon seuraava kilpailukohde todennäköisesti, joten ollaan aika paljon hinkattu positioita. Yhden illan kotitreenistä video alla. Tykkään hirmuisesti sen tarkkuudesta, innosta ja ilmeestä! Eniten keskitytään nyt sivuaskeliin, joiden hinkkausta myös videolla. Myös rallyn avoimen luokan liikkeitä on ryhdytty tarkastelemaan, ja ne onkin aika hyvin kasassa, joten koetta voinee katsella tammi-helmikuulle.

Taika taas on ilmoitettu tammikuulle näyttelyyn kymmenen vuoden tauon jälkeen: näin raskaasti otin agilitytaukoni.
   Linkki videoon


lauantai 26. lokakuuta 2019

Koiratanssi SM-8 2019

Alunperin koiratanssin SM-kisoihin aioin tänä vuonna ilmoittaa vain Lumon, ja niin teinkin. Lumo kuitenkin aiheutti itselleen doping-karenssin pari viikkoa sitten, joten yhtäkkiä lähtijäksi valikoituikin Taika 11,5v, joka ei ole juuri koiratanssihommia tehnyt enää pariin vuoteen. Lumon ohjelmaa piti pikaisesti muokata, helpottaa paljon, ja yrittää soveltaa Taikalle. Sitten vaan mentiin kokeilemaan!

Taika oli aivan liekeissä kun pääsi tekemään, ja estradi oli vain sen. Se tuntui paremmalta kuin koskaan. Järin taitava se ei ole, koska en ole sille uusia juttuja aikoihin opettanut. Mutta vitsi mikä asenne sillä on. Asenne kantoi meidät tänään pisteille  VOI  155p ja lopulta SM-kisassa huimalle sijalle 8! En olisi rehellisesti uskonut, että spitzeilläni voin päästä top-10 sijoille, koska ääntely on niille niin vahvasti sisäänrakennettua ja siitä tässä lajissa rokotetaan niin vahvasti. Mutta tänään ääni pysyi kurissa ja fiilis katossa.
KT SM-8 2019


tiistai 10. syyskuuta 2019

Ota siis minut juuri tällaisena kuin oon - Agility SM 2019

Kolme ensimmäistä kuvaa SM-kisoista © Anne Barck
Yksi suuri tavoite Lumon kanssa saavutettiin viikonloppuna 24-25.8., kun pääsimme osallistumaan meidän ekoihin agilityn ulko- eli THE SM-kisoihin. Bonuksena meidät valittiin vielä seuran joukkueeseenkin, joten pääsimme debytoimaan yksilökisan lisäksi myös joukkuekisassa Poksia edustaen.
Starttasin jo perjantaina iltakisassa yhden hypärin Taikan kanssa, lähinnä järjestääkseni sille vähän hupia reissuun, ja ottaakseni itse vähän tuntumaa kisapaikkaan. Se olikin hyvä päätös, ja helpotti ehkä hiukan Lumon kanssa starttaamisen jännitystä. Myyrmäen urheilukenttä oli kisapaikkana Lumolle äärettömän vaikea, minkä tiesin etukäteen. Siksi en oikein uskaltanut unelmoida suorituksiemme suhteen yhtään mitään, kun toivoin vain saavani tällä kertaa koiran, joka pysyy kanssani samalla kentällä.

Lumo oli kuitenkin mahtava koko viikonlopun! Lauantaina starttasimme kovin jännittyneinä, mutta ylpeinä ekoissa yksilö-SMeissämme. Pohja oli perjantain sateen jäljiltä liukas, mutta rata tuntui muuten hyvältä. Kepeillä Lumo kaatui, jonka takia jäin vähän auttamaan sitä, ja siksi jäin jälkeen jatkosta. Lähetin sen huonosti hypylle, josta 5. Kasasin silti hyvin ja jaksoin ohjata loppuun asti huolella, joten lopputulos 5vp, sija 66./166. Raivokäävälle tulos!
Sunnuntaina joukkuekisaan meillä ei ollut juuri paineita, kun joukkueella oli jo kaksi hyllyä alla. Lumon kanssa tehtiin silti nopea ja hyvin koottu, sievä rata. Yhdelle ylimääräiselle hypylle Lumo lipsahti selkäni takaa, kun otin sen heikosti haltuun. Loistava fiilis jäi tästäkin radasta!

Tärkein oppi viikonlopulta oli minulle henkilökohtaisesti uskallus tehdä Lumon kanssa, ja luottaa meidän tekemiseen. Tuntui siltä, että oikeasti kuuluimme näihin kuninkuuskisoihin, ja pystyisimme jopa pärjäämään siellä. Se luo hirveästi motivaatiota jatkoon.

Kiitos rakas spesiaalikoira! Toivottavasti tämä on ensimmäinen meidän monista arvokisavuosista yhdessä. En malta odottaa.

maanantai 27. toukokuuta 2019

Maaningassa hypärillä ja Taika 11v

Viikko sitten käytiin Pohjois-Savosta kotiinpäin ajellessa yhden hyppyradan verran kisaamassa Maaningassa Taikan kanssa, koska se halusi. Sössäsin radalle vitosen, kun en uskaltanut juosta persjättöön sinne minne olin suunnitellut. Kuinka kauan tätä lajia oikein pitää harrastaa, että uskaltaa juosta ja pitää suunnitelmista kiinni! Ilmeisesti kymmenen vuotta ei riitä, koska kymmenen vuotta tuli juuri täyteen. Jokatapauksessa tarkoituksena oli käydä tsekkaamassa uusi kisapaikka, ja nähdä vähän tuttuja, sekä pitää hauskaa Taikan kanssa. Tarkoitus täyttyi. Sijoitus oli neljäs vitosella. Lumo sai olla turistina tällä kertaa, kun en tiennyt millainen kisapaikka olisi, ja Lumo oli juossut koko viikonlopun pitkin peltoja ja metsiä Savossa.
Kuvituksena parin vuoden takaisia Ainon ottamia kisakuvia. Tällä koirallahan ei ole juoksupuomia. Köh.
Taikan suuri merkkipäivä oli pari viikkoa sitten, ja Taiku täytti kokonaiset 11 vuotta! Juhlan kunniaksi se pääsee ensi viikolla Tampereelle rasvapatin poistoon, että hyvää synttäriä vain sille. Mutta ostettiin me herkkujakin, ja Taiksu pääsi paljon sekoilemaan maalle, missä se aina villiintyy ja juoksee ihan hulluna pitkin poikin.

Tuntuu että vuosi etenee ihan hurjaa vauhtia! Seuran SM-joukkuehakukin on jo käynnissä, ja Lumon kanssa toki haettiin, vaikka en tiedä mitkä on meidän mahdollisuudet kun minien taso on uudessakin seurassani kohtalaisen kova. Mutta yksilöön on tiketti taskussa joka tapauksessa, ja mökkikin on seurakamujen kanssa varattu, joten kesän odotetuin viikonloppu lähestyy taas! Hassua kyllä, että se on tänä vuonna vasta elokuussa, kun on niin tottunut kesäkuuhun. Omien aikataulujeni kannalta se on kyllä erittäin hyvä. Maajoukkuekarsinnat jäävät meiltä väliin tänä vuonna, mikä harmittaa, mutta paras ystäväni menee silloin naimisiin, mikä taas on hienointa ikinä.
Päivittelin kisakalenteriakin kesän osalta, joten nykäisehän hihasta jos ollaan sattumassa samoihin karkeloihin!

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Pari sanaa Lumosta

Tiedättekö sen tunteen, kun tuntuu että ymmärtää koiraa puolesta katseesta? Ymmärtää sitä yhdestä eleestä, pienestä liikkeestä, ja tietää miten kannattaa toimia. Reaktiivisen koiran kanssa koiran pieniin eleisiin on oppinut kiinnittämään paljon enemmän ja nopeammin huomiota, kuin aiemmin. Lumon kanssa on ollut parasta huomata se, kuinka paljon koirakin lukee minua, ja miten hyvin se oikeastaan tunteekaan minut. 
Liian monesti tulee puhuttua Lumon haasteista ja sen niin sanotuista huonoista puolista, joten ajattelin nostaa esille muutaman parhaan piirteen Lumossa. Lumo on mielettömän kiintynyt minuun, se seuraa kuin hai laivaa. Se osaa olla todella hyvin yksin, mutta palatessani siitä näkee vilpittömän onnen ja kaipuun.

Lumo on äärettömän nopea oppimaan. Se oppii uuden tempun helposti ihan muutamalla toistolla sheippaamalla.

Lumo rakastaa Taikaa ihan koko sydämestään, ja ne ovat erottamattoman tiivis pari.

Lumo rakastaa myös aikuisia ihmisiä ja on valmis pussailemaan ihan kenen kanssa tahansa.

Lumo elää ja hengittää agilitylle ja juoksemiselle. Se jakaa kanssani aidon palon lajiin, jota en ole muiden koirien kanssa kokenut.
Jotenkin kaikki mitä Lumon kanssa saavutamme tuntuu erityisen hienolta, kun tiedän miten paljon haasteita siellä taustalla on, ja miten moneen ongelmaan olemme joutuneet yhdessä etsimään avaimet. Lumon kanssa olen joutunut tekemään vaikeita päätöksiä, niinkuin jättämään sen pois jalostuksesta reaktiivisuuden vuoksi, ja pohtimaan millaisiin tilanteisiin voin sen viedä ja miten handlaan sen milloinkin. Kertaakaan ei ole kuitenkaan käynyt mielessä, ettäkö me emme kuuluisi toisillemme. Koiria laitetaan kiertoon aivan liian helposti, eikä nähdä sitä faktaa, että ei ole olemassa huonoja koiria, on vain keskeneräisiä koiria. Joku fiksu koiraurheilija onkin sanonut "Don't wait for the perfect dog: take the dog and make it perfect." 

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Halli-SM & EO-karsinta Vantaa, Kuopio ja Varkaus

 Lyhyt kisakatsaus alkaneeseen kauteen! Ensin kisattiin Kuopiossa viikko ennen halli-SM kisoja, joista Lumon kanssa 2x hyl ja yksi puomivitonen. Pitkästä aikaa sellainen. Etenemä sillä radalla oli 4,85m/s, eli oikein kivoissa jo mennään agiradoillakin!
 Sitten kisattiinkin ne halli-SM kisat, joista ei Lumon kanssa saatu juhlittavia tuloksia. Ohjaaja kuumeessa ja koiralla energiaa kuin pienessä kylässä tuotti kolme hyllyä kun Lumo poimi joka radalta ainakin yhden bonusesteen. Tekeminen tuntui etenkin keskimmäisellä radalla tosi hyvältä, ja tuntui että ihan kuuluttiin niihin skaboihin, mikä oli ehdottomasti plussaa. Hauska päivä, ja meidän ekat agilityn SM-kisat Lumon kanssa! Kesällä sitten ns. tositoimiin eli ulko-SMeihin.
Viime lauantaina ajeltiin vielä Varkauteen kisaamaan, josta jälleen kaksi hyllyä ylimääräisten putkien saattelemana. Niiden lisäksi hypärillä nollaa tarjoiltiin kovasti (ja hyppysertiä...), mutta Lumo kaartoi yhden kaarteen pidemmäksi kuin kuvittelin josta tuli 5 kun en sitä tajunnut linjata. Pieniä juttuja! Ilo on ollut nyt kisata Lumon kanssa, kun tuntuu että yhteistyö pelaa hyvin yhteen ja meille on löytynyt ne omat kisarutiinit. Ehkä se taas piakkoin näkyy tuloksissakin. Onneksi ei ole kiire minnekään, kun SM-nollatkin on jo kasassa.

Taikakin pääsi Varkaudella yhden hypärin, vaikka eihän sen pitänyt. Hupsista. Mutta hupihypäriltään se otti nollan ja oli sillä toinen, joten Taika oli erittäin tyytyväinen itseensä saatuaan vielä palkintojakin. Ehkä se joskus ja jouluna saa mennä yhden hypärin, jos se tekee sen näin iloiseksi. Taikalla oli hauskaa!
Kjäh kjäh t. Taika

torstai 7. maaliskuuta 2019

Kiitän siitä mitä me saatiin

On ollut yllättävän vaikeaa jatkaa agilityn parissa ensimmäisen koiran, "the kisakoiran", jäätyä eläkkeelle. Tuntuu kuin harrastuksesta olisi pudonnut toinen osapuoli pois, ja niinhän siitä tavallaan onkin. Muutoksen haastavuus on yllättänyt minut, kun kuitenkin Taikan kanssa treenaaminen on ollut hyvin vähäistä jo yli vuoden ja onkin pääasiassa käyty kisaamassa. On ollut kuitenkin vaikea motivoitua kisaamisen pariin tänä vuonna Lumon kanssa, vaikka sen kanssa meininki onkin vahvasti nousujohteinen.

Nyt saimme Lumon kanssa kuitenkin paikan halli-SM-kisoihin ja EO-karsintoihin Vantaalle, rankingin mukaan miniluokan parhaana koirakkona koko FCI5 roturyhmästä. Onhan se aika kova suoritus. Samaa tahtia onkin kisamotivaationi lähtenyt taas nousuun, ja ilmoitin meidät viikon päähän Kuopioonkin hakemaan kisatatsia. Tästä se taas lähtee, uusi kisakausi. Silti tuntuu vähän väärältä, etten pääse jakamaan sitä Taikan kanssa. Vaikka yhtälailla se tuossa mukana kulkee kuin aiemminkin.

Tavallaan vaikeaa eläkepäätöksen hyväksymisen kanssa onkin ollut juuri se, että se kulkee tuossa kuin ennenkin. Mikä on tietysti valtava lottovoitto. Mutta siksi on vaikea katsoa kun koira odottaa ratavuoroa jota ei enää tule, odottaa omaa vuoroaan. Treeneissä sille voi onneksi järjestää aina oman vuoron, viikko sittenkin treenattiin in-in -käskyä ilman rimoja koska miksei. Mutta kisoissa se joutuu väistämättä tyytymään katsojan rooliin, ja näkeehän siitä että sitä harmittaa. Niinä hetkinä ei auta kuin muistuttaa itselleen että päätös oli oikea, ja sitä oli pitkitetty jo ihan tarpeeksi pitkälle. Kohta olisi sattunut jotain, ja se olisi ollut mielettömän paljon vaikeampaa hyväksyä.

Eipä muuta kuin (sata) astetta täpäkämpi peli kätösiin ja meidän molempien ensimmäisiä halli-SM-kisoja kohti!
(c) Marle Muuronen

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Katse alkavaan kisakauteen

Elämässä tapahtuu niin paljon nykyisin, etten meinaa millään pysyä perässä. Välillä pitää oikein pysähtyä miettimään, että missäs kaikkialla sitä onkaan tullut mentyä viime aikoina.

Agilityn suhteen on treenailtu Lumon kanssa harvakseltaan ja ajatuksella, kun talvikelit ovat houkutelleet enemmän lenkkeilemään pitkiä jäälenkkejä. Parin viikon takaa kuvattiin tälläinen pätkä treenien lopusta:Linkki

Lumon kanssa katse on ensi kesän arvokisoissa. Mikään kiire ei minnekään ole, mutta tekeminen tuntuu sen kanssa tällä hetkellä kovin hyvältä, kovin kokonaiselta. Tuloksellisesti ollaan hyvällä mallilla, kun SM-nollat on olleet kasassa jo monta kuukautta. Tämän vuoden kisat korkataan varmaan parin kuukauden kisatauon jälkeen ensi kuun puolella, jonka jälkeen onkin sitten aktiivisen kisakauden aika taas. Pohjakuntoa on lähdetty viemään rytinällä ylöspäin, myös ja erityisesti ohjaajalta.
Kasa bussirakkautta
Viikonloppumenoja


Kaunis talvi, tällä kertaa Pohjois-Savossa

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Timantit on ikuisia

Taika on nyt kisannut viimeiset agilitykisansa. Se saisi varmasti helposti ensi kesällekin SM-nollat täyteen, mutta olen tullut siihen päätökseen ettei 11-vuotiaalle 28-senttiselle minille ole enää oikein jatkaa kisaamista. Kyynel nousee silmäkulmaan kun tajuntaan alkaa iskeytyä, että meidän kymmenen vuoden agilitymatka on ohitse. Mutta vitsi mitkä kymmenen vuotta ne olivatkaan!
Nollasta Taika sai aina nollapullan

Tokissa SM-kisoissa Oulussa finaaliradalla, Inka Räsänen

SM Lappeenranta

SM Lahti, Jaana Salonen

Espoossa pari vuotta sitten, Tanja Nummelin
EO-karsinnat Tampere, kuva Jukka Pätynen


Lappeenrannan SM-reissulta

SM Lappeenranta

Joukkue SM-5 Lappeenranta 2017

Taas finaaliin Lappeenrannassa

Jussin Juoksut 2017 Savonlinna

MM-karsinnat 2017 Lieto, Jukka Pätynen

SM 2018 Vantaa, Anne Barck

Anne Barck, SM 2018

Viimeisten SM-kisojen viimeiseltä finaaliradalta, Sporttirakki. 
Suomen kaikkien aikojen menestynein agilitykleinspitz kiittää ja kuittaa. Ei tätä matkaa voi edes sanoin kuvailla. Halusin aina, että Taika saisi kisata pitkään ja terveenä, ja sen sain. Nyt on aika lopettaa kun etenemät ovat vielä huipussaan ja laji maistuu: lopettaa ennen kuin tulee vaivoja iän puolesta. Tämä koira on sen ansainnut, se on ansainnut terveet eläkepäivät.

Taika rakastaa agilityä yli kaiken, ja tulee jatkossakin pääsemään välillä treenaamaan matalilla rimoilla ja ehkä kisailemaan mölleihin ansaitsemaan nollapullaa. Mutta itseään korkeampia rimoja sen ei enää tarvitse hyppiä, kun ikää on kohta 11 vuotta, ja tavoitteellisempi harrastaminen siirretään kokonaan Lumolle.

Kiitos kaikesta Taika. Tekisin tämän kaiken uudestaan jos voisin, ja tekisin sen tismalleen samalla tavalla. Timantit on ikuisia.
13-vuotias ja 1-vuotias agilitytreeneissä 2009 ❤️

torstai 3. tammikuuta 2019

What if we rewrite the stars - kuinka 2018 teki meistä tiimin

Kehaisin Instagramin puolella vuotta 2018, ja sitä kuinka se muutti minua ohjaajana ja sitä myötä koko agilityä lajina minulle. Lupasin avata ajatuksia vähän lisää, joten tässä tiedossa naurettavan tunteellista, ja sitäkin aidompaa tajunnanvirtaa siitä, miten Lumon kanssa löysimme toisemme agilityradalla ja kaikki muuttui.
 
Lumon kanssa agilitymatka on ollut alusta asti palkitsevaa, hurjaa ja tunteiden vuoristorataa. Lumon kanssa lähtötilanne oli se, ettei se pysynyt kanssani kentällä, kuumeni niin paljon että veri lensi joka treeneissä, ei pysynyt lähdöissä eikä pystynyt suorittamaan yksinkertaisiakaan tehtäviä kisavireessä. Ensimmäisen neljän vuoden aikana päästiin jo pitkälle, Lumo nousi kolmosiin ja teki siellä yhden nollankin. Kuitenkin joitain ongelmia en saanut korjattua, ja kontaktiongelmat sekä lähdössä pysymisen mahdottomuus jäivät jäljelle, riippumatta siitä minkä gurun kursseilla kävimme ja miten paljon kisoissa vein sitä lähdöstä karkaamisen jälkeen pois ja tein kaiken mahdollisen. 

Kesäkuussa 2018 kaikki kulminoitui, kun stressasin radalle menoa SM-kisoja edeltävän iltakisan hetkellä niin paljon, että tuntui kuin maailma kaatuisi päälle. Siltä radalta Lumo sitten lähti, aidan ali viereisen kentän belgin perässä haukkumaan. Agressiivinen se ei ollut, eikä ollut onneksi kuumana käynyt belgikään, muutoin tämä tarina voisi olla varsin toisenlainen. Kaikki kyseisissä kisoissa olleet varmasti muistavat sen epätoivon, jolla juoksin radan aidan reunustaa yrittäen päästä hakemaan koirani pois, jotta voin piilottaa sen maailmalta ja olla koskaan ikinä milloinkaan enää starttaamatta missään. 

Radalta lähdin suoraan juttelemaan belgin omistajalle, joka suhtautui tapaukseen huomattavasti kepeämmin kuin minä. Oikeastaan kaikki mitä tapahtui tämän ojanpohjan koluamisen jälkeen, on hänen ja parin muun läsnä olleen pitkän linjan agilityurheilijan ansiota. He sanoivat, että sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa: voit joko todeta, että pahin mahdollinen on tapahtunut, siltikin jäätiin henkiin, ja tästä on suunta vain ylöspäin; tai voit luovuttaa.
Totesin muutaman päivän kitisemisen jälkeen, että Lumon kanssa ei ole painittu neljää vuotta sitä varten, että tultaisiin tänne luovuttamaan. Joten tein suunnitelman, ihan yksin, ensimmäistä kertaa juuri ja vain ja ainoastaan tälle koiralle, eikä sille keskimääräiselle agilitykoiralle, jonka muottiin kaikkien koirien tulisi ilmeisesti sopia. Suunnitelma kuului näin:

- Lähdöillä ei ole merkitystä. Otamme vain lentäviä lähtöjä, koska silloin koiralla ja ohjaajalla on hyvä fiilis radalle mennessä. 
- Kontakteilla ei ole merkitystä. Lumolla on juoksukontaktit. Jos se osuu, hyvä. Jos ei osu, niin se ei osunut tällä kertaa. Näin en joudu puuttumaan koiran käytökseen, se ei turhaudu, ja meillä molemmilla on hyvä fiilis.
- Minun koiraani ei tarvitse nostattaa ennen radalle menoa, vaikka muut nostattavat koiriaan.
- Lumon ei tarvitse leikkiä agilitykisoissa. Se syö nameja ja tekee keskittymisharjoituksia ennen radalle menoa.
- Kannan koiran radalle ja pois sieltä, jolloin en joudu stressaamaan lähtö- ja maalitilanteita. Näin sekä koiralla että ohjaajalla on hyvä fiilis.
- Juokse.

Sillä ei ole merkitystä millainen agilitykoiran kuuluu olla, ei sillä kuinka reikäpäinen ja mielettömän räjähtävä agilitykoiran kuuluu olla. Sillä on merkitystä mitä juuri minun koirani tarvitsee, ja se tarvitsee hyvän, rennon ohjaajan, joka tekee täysillä eikä joudu varomaan jokaista liikettään. Se tarvitsee rennon fiiliksen itselleen, sen pitää tietää että se on hyvä tässä. Sen pitää pystyä keskittymään, eikä vain huutamaan. Sen pitää pystyä pitämään hauskaa, eikä vain käymään kuumana ja stressaamaan. 
Näillä ajatuksilla lähdimme kisaamaan heinäkuun alussa 2018. Sen jälkeiseltä kuuden kuukauden ajanjaksolta Lumon nollaprosentti on noin 70%, sillä on yhdeksän nollaa, kaikki SM-nollat ensi kesälle, kolme tuplanollaa ja yksi SERT-A, sekä iso läjä palkintopallisijoja. Sillä on iso kasa onnistuneita kontakteja, sillä on tasan nolla kappaletta lähdössä pysymisiä, sen sijaan pelkkiä lentäviä lähtöjä. Sillä on etenemiä 4-5m/s väliltä kaikenlaista, ehkä keskimäärin puoliväliin. Sitä ei ole nostatettu kertaakaan radalle, ei huomautettu radalla mistään, ei jätetty lähtöön, en ole edes katsonut miten sen puomit sujuvat. Ja meillä on ollut niin järjettömän hauskaa!
Mitä olen oppinut tänä vuonna? Kaikki tavat eivät toimi kaikille koirille. Onko jokaisen koiran paras agilityvire se kaikista korkein vire? Ehkä ei. Onko ihan jokaiselle koiralle parasta jäädä lähtöön ja kerätä painetta ympäristöstä siinä? Ehkä ei. Onko puomi sittenkään sen arvoinen, että sen takia kannattaa menettää yöunensa ja käyttää kaikki treenitunnit siihen? Ehkä ei.

Onko agilityssä kuitenkin pohjimmiltaan tärkeintä löytää ne avaimet, jotka toimivat juuri teille koirakkona? On. Mitkä ne avaimet kullekin ovat, en tiedä. Tuskin samanlaiset kenellekään.
 En malta odottaa mitä seuraava vuosi tuo meille tullessaan. Tässä vuoden vikoista kisoista se rata, joka ei ollut nolla, mutta jolla meillä oli silti hullun hauskaa.

 "What if we rewrite the stars?

Say you were made to be mine
Nothing could keep us apart
You'd be the one I was meant to find
It's up to you, and it's up to me
No one can say what we get to be"