Ensin vähän yleistä kisajuttua ennen syvempiä vesiä:
Käytiin vuoden ensimmäisissä kisoissa eilen hakemassa vähän tatsia näin juoksujen jälkeen, molemmille koirille yksi hyppäri. Olin ollut viisi päivää mahatauti-influenssahässäkässä, joten yllättäen oma olo radalla oli jotain laiskiaisen ja etenan väliltä. Molemmat radat kaatuivatkin sitten siihen: ohjaaja myöhässä, ohjaus puutteellista, este väärältä puolelta/päästä. Hypäri oli kyllä myös tosi haastava meille, etenkin puolikuntoisena ohjaajana, ja jouduin ohjailemaan runsaasti takaapäin (mitä yleensä pyrin välttämään etenkin Taikan kanssa).
Mutta anyway oli siistiääää päästä kisaamaan! Olin etenkin Lumon rataan ihan supertyytyväinen, koska sen nolla oli ihan täysin oman hitauteni päässä ja kaikki vaikeat jutut onnistuivat. Jätin sen lähtöönkin, ja se pysyi siellä vaikka olin ihan kuolemankauhuissani. Ehkä ensi kerralla onnistuu jo vähän rennommin. Taikaan juuri loppuneet juoksut vaikuttivat ehkä vähän enemmän, ja tuntui että sitä sai vähän herätellä alkuradasta menemään, vaikka ihan innoissaan sekin oli. Lisään videot kun saan ne koneelle.
 |
| Noheva lumokoira |
Juoksutauolta on päästy takaisin treeneihinkin, Lumon kanssa treenattiin lähtöjä ja keppejä keskiviikkona. Nyt tärkeimpänä treenilistalla olisikin ratatreeniä, jossa ohjaaja laitetaan liikkumaan rohkeasti ja nopeasti, että saataisiin ohjaajaa oppimaan pois vauvaohjaamisesta (tai Taikuohjaamisesta kuten kaverit tämän ystävällisesti ovat nimenneet), ja pystyttäisiin päästämään Lumon todellinen meno irti.
Sitten niihin syvempiin vesiin:
Kovin tarkasti en ole ehtinyt blogin puolelle raportoida meidän viimeisen puolen vuoden treenaamisia, mutta Lumon kanssa on tehty Todella Paljon Asioita. Agilityradalla vähemmän, mutta etenkin sen ulkopuolella, josta taidot ovat kuin ovatkin kummasti siirtyneet suoraan myös agilityradalle. Sen kanssa oli vielä viime kesänä aika haastavaa olla hallilla tai kisapaikalla, enkä voinut päästää sitä treeneissä hetkeksikään silmistäni "luppoajalle" ilman että se lähtee huutamaan treenikentän laidalle, tai vaihtoehtoisesti räykyttää ja puree. Arjessa isoin ongelma ovat olleet pienet liikkuvat lapset (saalisvietin kautta heräävä käytös). En ollut oikein löytänyt mitään työkaluja, joilla lähtisin sen käytökseen puuttumaan ilman että saan sen vaan joko a) epävarmaksi tai b) kiihtymään entisestään. Kaikki rankku kiihdyttää Lumoa todella paljon, jotain sillä linjalla ei ollut enää mitään mitä voitaisiin kokeilla. Aloitettiin syksyllä Juulian ryhmässä, jossa alettiin käydä läpi ei vain aksajuttuja, vaan erinäisiä pelejä ja keinoja lähteä muokkaamaan koiran suhtautumista asioihin lähtien mielentilasta, ja sitä kautta lopulta käytöstä. Ja sieltähän avautuikin aika toisenlainen maailma.
Yölliset googlaukset, nettiluennot, podcastit ja kirjat olivat syksyn ajanvietettä ja opiskelin ihan tosissaan sellaista mistä en lopulta juurikaan etukäteen tiedä mitään: koiran kouluttaminen puhtaasti vahvistamalla ja käytöksiä poimien. Toki kaikkien temppujen opettaminen oli mulle jo ennestään tuttua, mutta arkeen tms käytökseen en oikein osannut puuttua samalla metodilla.
Niinpä Lumon kanssa on viimeiset nelisen kuukautta pelattu erittäin paljon Look At That:iä, luopumispelejä, kontaktinhakutehtäviä, keskittymisharjoituksia, targettiharjoituksia, sheipattu taukokäyttäytymistä, tehty uudestaan lähtökäytös ja olen vienyt sitä ihan mielettömästi uusiin paikkoihin ja häiriöihin. Ollaan istuttu lukemattomia tunteja leikkikentän laidalla katselemassa lapsia (hullun maine, täältä tullaan!), polkupyöriä, hiihtäjiä ja milloin mitäkin mihin se olisi aiemmin reagoinut. Vastapainoksi olen käynyt paljon vanhempieni pihassa, metsässä ja pelloilla juoksuttamassa koiria päättömästi, nollaamassa meidän kaikkien päitä. En oikein osannut odottaa mitään kun alettiin paneutua näihin juttuihin, mutta kuinkas sitten kävikään.
Jo muutamassa kuukaudessa Lumossa on näkyvissä ihan valtava ero aiempaan. Ensinnäkin se hakee kontaktia todella paljon enemmän kuin aiemmin, häiriöstä riippumatta. Treeneissä pystyn laittamaan sen makaamaan taukokäytökseen, ja se odottaa rentona vapautusta takaisin töihin. Duunihommat se tekee aiempaa intensiivisemmin, nopeammin ja tehokkaammin, kun sillä ei mene energiaa tolkuttomaan härväämiseen tehtävien välissä. Se odottaa häkissä ihan hipihiljaa ja pysyy siellä vaikka ovi auki. Se makaa rallykokeissa vapaana keskellä hallia kuvia varten muiden koirien suhatessa ympäriltä. Se matkustaa hiljaa penkin alla täydessä ruuhkabussissa. Se on treenannut aksaa vaikka kentällä on vieras koira. Agilitykisoissa esim eilen se teki innokkaana temppuja ja keskittymistehtäviä ennen radalle menoa, ja hallilla hengaili makoillen tai leikkien tyytyväisenä koirista huolimatta. Toki se edelleen reagoi yllättäviin tilanteisiin ja saattaa huutaa leikkiville koirille tms., mutta ero aiempaan on aivan valtava. Ja tämä vasta muutaman kuukauden työstämisen jälkeen. Ja Lumosta on luonnollisesti maailman hauskinta pelata pelejä ja tehdä temppuja mun kanssa, se tuskin edes huomaa harjoittelevansa jotain taitoja.
Nyt menee diipiksi, mutta samalla tuntuu että olen tutustunut tuohon koiraan ihan eri tavalla kuin aiemmin. Aina se on tuntunut oikealta, mutta jotenkin se tuntuu nykyisin
niin oikealta, vähän sillai Taikamaisella tavalla. Tuntuu, että voidaan Lumon kanssa tehdä ihan mitä vaan ja meistä voi tulla ihan mitä vaan. Ja vaikkei tulisikaan niin silläkään ei ole mitään väliä, koska tuon koiran kanssa on vaan ihan pirun hauskaa.
 |
| <3 |
