Lumon kanssa toinen tuplanolla

Kun se alkoi sujui, se alkoi sujua. Molempien koirien kanssa eletään mieletöntä agilityflowta tällä hetkellä. Tiistaina käytiin taas iltakisoissa Tampereella, radoista toinen oli jopa ulkona. Mietin pitkään uskallanko ilmoittaa Lumon ulos Vantaan fiaskon jälkeen, mutta ilmoitin kuitenkin. Härkää sarvista ja sitä rataa.

Tuloksena olikin sitten neljästä startista kolme nollaa, ekalta radalta nollat molemmille, Lumon kanssa sija 3./20 ja Taikalla 4./20. Tämäkin tuntui jo uskomattomalta, mutta vielä mitä: agilityradalta jatkettiin vielä Lumon kanssa yhdestä ylimääräisestä pitkästä kaarteesta huolimatta ottamalla toinen nolla ja sillä vielä sijalle 2./19! Fiilis tekemisessä oli Lumon kanssa aivan hirmu hyvä ja oli niin kivaa juosta sen kanssa. Ja se juoksupuomi oli taas kohdallaan. Päästiinpä molemmilla radoilla haastamaan shelttejä palkintopallillekin. Tuomari Jessi Landen oli tehnyt tosi hauskat, rullaavat mutta haastavahkot radat, joita oli mukava juosta. Hapotti kyllä reidet kun veti neljä starttia parin tunnin sisään.

 Lumolla siis SM-nollia ensi vuodelle jo 4/8, Taikalla 2/8, ja ohjaajalla lisää syytä käydä kyykkäämässä.

 Lumon aksakuva (ylempi) Suvi Virta, Taikan Anne Barck.

 Nyt mökille.

Me tehtiin tää

(c) Suvi Virta

Viikko sitten maanantaina kaahasin töistä nappaamaan koirat ja ajelin iltakisoihin Ylöjärvelle. Jari Helin tuomaroi ja ehdittiin kahdelle agiradalle. En tiedä oliko kyse siitä että olin sopivasti väsynyt ja kofeiinipöllyssä vai mistä, mutta yhtäkkiä kaikki loksahti kohdalleen. Ensin vedettiin Taikan kanssa nolla ekalta radalta, oikein siisti ja viimeisen päälle tyylikäs rata. Sitten Lumon kanssa samalle radalle, tällä kertaa mukana oli useampikin pitkä kaarre ja kauneusvirhe, mutta sieltähän napsahti Lumon ja mun ensimmäinen yhteinen nolla kolmosista agilityradalta! Fiilis oli jo tässä kohtaa ihan uskomaton, molemmilla koirilla nolla ja näillä sijoille 3. (Lumo) ja 4. (Taika.) Lumo pääsi juuri ja juuri Taikan edelle ajassa, vaikkakin matkaa se taittoi reilusti enemmän radan aikana kun vähän valahteli hitaan ohjaajan takia. Todellinen yllätys tuli kuitenkin tokalla radalla. Taikan kanssa hyllytin, Lumon kanssa mentiin hyvällä taistelufiiliksellä radalle. Pari isompaa kaarrosta sinne taas mahtui, mutta pysyttiin samalla radalla. Kaikki päivän juoksarit menivät myös ihan nappiin. En ollut uskoa silmiäni maaliin tullessa: Lumolle tuplanolla! Vielä uskomattomammaksi homma meni tuloslistaa katsoessa, sillä päästiin sijalle 2 superhienon Junnun perään ja saatiin meidän eka SERT-A ja valiokello käyntiin!

Kisapäivän fiilisbiisikin soi radiosta matkalla kotiin viikko sitten.

Ekaa kertaa molemmilla nolla samalta radalta!

Todellinen työvoitto <3

Ihan vähän saatoin itkeä.

Taikakin tosiaan sai ensimmäisen SM-nollan ensi vuotta varten jo plakkariin. Meneekö se vielä ensi vuonna? Sen näyttää aika. Mutta nyt ainakin se nauttii täysillä kun saa vielä tehdä!



Taikan kuvasi Anne Barck



Lumon kuvasi myös Anne Barck

Nämä kuvat ovat parin viikon takaa, mutta voi näitä koirien ilmeitä.

(c) Anne Barck

Sitten vielä pari sanaa juhannuksesta.

(c) Riina Lummekari

Juhannuksena oltiin maailman parhaalla koiratyttöporukalla kisa- & jusseilureissulla Turun suunnalla. Sieltä meille Lumon kanssa kisasaldona 4xhyl, mutta jo tuolla alkoi meno tuntua siltä että nyt alkaa tapahtua. Ja jo heti maanantaina Ylöjärvellä kortit napsahtivatkin sitten jo kohdalleen.



Voi pieni koira minkä teit. Ensi vuodelle kaksi SM-nollaa ja tupla jo kasassa, valiokello käynnissä ja fiilis katossa. Tämä hullu koira on timanttia. Joskus kyllä niin tismalleen saa juuri sen koiran, minkä tarvitsee. Tuntuu että Vantaan fiaskokisat jotenkin hitsasivat meidät vielä paremmin yhteen tiimiksi. Ehkä joskus pitää käydä tosi pohjalla päästäkseen eteenpäin. Tästä se lähtee.

(c) Riina Lummekari

Tunteiden vuoristorata: SM-2018

Ikinä en ole kokenut yhden viikonlopun aikana yhtä paljon fiiliksiä, kuin viimeviikonloppuisten SM-kisojen. Voi Taika minkä teit ❤. Perjantaina kisasin etkokisoissa Lumon kanssa kaksi rataa, joista jälkimmäinen päättyi sen tason fiaskoon, etten ole moista kokenutkaan vielä tähänastisen agilityurani aikana: nimittäin koiran karkaamiseen viereiselle radalle. Kirjoitan siitä varmaan vielä erikseen, mutta palataan nyt varsinaisiin SM-kisoihin eli lauantaihin ja etenkin sunnuntain yksilökisaan.

Lauantain joukkuekisassa olin varakoirakkona Lumolla, ja seurakaverin loukkaannuttua meidän piti startata. Perjantain fiaskon jälkeen vedin Lumon kuitenkin pois kisaamasta loppu viikonlopuksi, joten päädyimme siihen, että starttasin russeli Hallalla. Halla oli vähän kuutamolla lainaohjaajasta, ja hyllyksihän se lopulta meni, mutta kokemusta rikkaampana. Nyt on sitten ohjattu SM-kisoissa spitzin lisäksi shelttiä ja russelia.

Lauantain kisakamu Halla (c) SporttiRakki

Sunnuntaina aamulla soitti herätyskello 4.30, ja ryhdyin kasaamaan päätäni tärkeimpää kisapäivää varten Taikan kanssa. Päätin että viikonlopun vastoinkäymisten jälkeen sen kanssa otetaan finaalipaikka, koska nämä ovat todennäköisesti Taikan viimeiset SM-kisat, ja olisi niin siistiä päästä vetämään vielä ainakin kerran finaaliin.

(c) Tia Hoikkala

Rata vaikutti vaikealta, pahimmalta SM-hyppäriltä missä olen kisannut. Mutta tiesin että Taikan kanssa selvitään ihan mistä vain, jos lähdetään oikealla asenteella liikenteeseen. Ja sehän näkyi.

(c) Tia Hoikkala

Klikkaa karsintaradan videoon

Tilanne meidän radan jälkeen. Oltiin johdossa vielä ekan neljänneksenkin jälkeen, niin siistiä!

En ollut maaliin tullessa ihan satavarma, että tuliko nolla (pientä kauneusvirhettä viimeisen putken jälkeen niin ei uskaltanut tuulettaa ;) ) joten palkkasin koiraa ja juoksin puhelimelle tarkistamaan tuloksista. Netti ei toiminut! Kauhun ja innon sekaisin tuntein odottelin netin heräämistä, ja sitten tuli yllä oleva kuva Jenniltä. Nollalla johtoon! Saatoin vähän kiljua hallissa. Tänä vuonna vain 40 nopeinta nollaa pääsi finaaliin, joten jännittämistä riitti vielä pitkälle päivään. Olin kuitenkin jo tuossa vaiheessa aika varma, että kyllä se top-40 sijaan riittää, ja niin riittikin! Finaaliin lähdettiin sijalta 27./171.

Niin mieletöntä päästä finaaliin kolmatta kertaa, ja parhaalta sijalta tähän asti, 10-vuotiaan koiran kanssa! Finaaliin lähdin tavoitteena tehdä agilityä, josta voin olla ylpeä ja nauttia täysillä. Toivoin myös, että saataisiin tehtyä tulos, kun viimeksi lipsahti hyllyksi viime metreillä. Finaalissa kaikki kolme tavoitetta täyttyivät: Taika tuntui hyvältä, se liikkui hyvin, haukkui hirveästi, nautin joka sekunnista ja tuloskin saatiin, vaikka Taika mokasi mennen kepeillä kaksi kertaa kakkosväliin. Tämä on ollut sen tyyppivirhe viime aikoina, eikä se tunnu korjautuvan vaikka miten treenataan. Sain kuitenkin hyvin pidettyä pääni kasassa virheen jälkeenkin maaliin asti, ja vetämään asenteella. Ja olihan se nyt ihan jäätävän hienoa vetää, kun tuhatpäinen yleisö katsoo ja kannustaa! ❤ Meidän sijoitus oli lopulta 21./171, joka on kaksi sijaa parempi kuin meidän aiempi paras sijoitus vuodelta 2015 Oulusta! Tämä on myös paras SM-sijoitus kleinspitzillä yli kymmeneen vuoteen.

Klikkaa finaaliin

Tämä koira on kyllä sen tason kultakimpale, ettei toista tule. Oon niin mielettömän kiitollinen siitä, että vedettiin elämämme kovimpaan SM-etenemään kun koira on 10-vuotias! Oma liikkumiseni tuntui myös paremmalta kuin yhtenäkään aiempana vuonna. Tiedän kuitenkin että vuodet saavat Taikan vielä kiinni, joten suhtaudun seuraavaan vuoteen hyvin skeptisesti. Jos nämä jäävät meidän viimeisiksi SM-starteiksi en voi ainakaan olla muuta kuin hirveän ylpeä ja kiitollinen. Katsotaan kuukausi ja kisa kerrallaan miltä Taikasta tuntuu, ja tehdään niin kauan kun molemmat saadaan kisaamisesta näitä fiiliksiä irti eikä fyysistä estettä ole. Harvakseltaan, mutta sitäkin laadukkaammin, kuten tänäkin viikonloppuna todettiin! Fiilis ja joukkuehenki oli tänä vuonna aivan katossa, siitä erityiskiitokset kaikille kavereille. On ollut ilo edustaa Tamskia arvokisoissa näin monta vuotta, ja ensi vuodelle puhaltavatkin aivan uudet tuulet. Odotan innolla ja jännityksellä. SM-kisoissa tavataan joka tapauksessa!

Nämä viimeiset mielettömän hienot kuvat on ottanut SporttiRakki, ensimmäinen niistä tiivistää sunnuntain asenteen täydellisesti. Lisää kuvamatskua seuraa. Kiitos Taika ❤

HTM:ssä avoluokkaan

Lauantaina jatkui Lumon vuosi, kun käytiin kavereiden yllyttämänä kisaamassa tokaa kertaa koiratanssissa HTM:n puolella virallisesti. Odotukset eivät olleet hirveän korkealla, koska ei olla juurikaan treenattu muuta kuin agilityä tämän vuoden puolella. Muistuttelutreenejä otettiin kotona tuossa viikolla, mutta niillä mentiin. Positioita meidän ohjelmassa on kolme: vasen, polvien välissä ja polvien välissä kuono taaksepäin.

Lumo ylitti odotukset ihan satasella! Se oli kisapaikalla keskittynyt, ei tiloissa, mutta innokas, ja sama koira tuli mun kanssa myös kehään. Se ei haukkunut kertaakaan, mutta suoritti kaiken hirveällä innolla ja keskittyneesti. Tämä uusi Lumo joka on ilmaantunut meidän elämään viimeisen puolen vuoden aikana on kyllä aikamoisen miellyttävä kisakaveri! Ohjelma meni paremmin kuin koskaan ennen, palaute oli myös oikein ilahduttavaa. Lisää suuntia positioihin toki toivottiin, mutta niiden opetteleminen alkaakin nyt kun toinen luokka kutsuu. Meille siispä 168 pistettä, KUMA, sekä luokkavoitto 1/7 ja saatiinpa vielä päivän parhaat pisteetkin molemmat lajit mukaanlukien. Superhieno tyyppi!

HTM:n pisteet

Ja oleellista kisapäivässä oli toki juoda pari kuppia kahvia hallin lattialla, koska mitä muuta hallille koskaan tullaan tekemään kuin juomaan kahvia?

Behind the scenes: tajunnanvirtaa Lumojutuista

Ensin vähän yleistä kisajuttua ennen syvempiä vesiä:
Käytiin vuoden ensimmäisissä kisoissa eilen hakemassa vähän tatsia näin juoksujen jälkeen, molemmille koirille yksi hyppäri. Olin ollut viisi päivää mahatauti-influenssahässäkässä, joten yllättäen oma olo radalla oli jotain laiskiaisen ja etenan väliltä. Molemmat radat kaatuivatkin sitten siihen: ohjaaja myöhässä, ohjaus puutteellista, este väärältä puolelta/päästä. Hypäri oli kyllä myös tosi haastava meille, etenkin puolikuntoisena ohjaajana, ja jouduin ohjailemaan runsaasti takaapäin (mitä yleensä pyrin välttämään etenkin Taikan kanssa).

Mutta anyway oli siistiääää päästä kisaamaan! Olin etenkin Lumon rataan ihan supertyytyväinen, koska sen nolla oli ihan täysin oman hitauteni päässä ja kaikki vaikeat jutut onnistuivat. Jätin sen lähtöönkin, ja se pysyi siellä vaikka olin ihan kuolemankauhuissani. Ehkä ensi kerralla onnistuu jo vähän rennommin. Taikaan juuri loppuneet juoksut vaikuttivat ehkä vähän enemmän, ja tuntui että sitä sai vähän herätellä alkuradasta menemään, vaikka ihan innoissaan sekin oli. Lisään videot kun saan ne koneelle.

Noheva lumokoira

Juoksutauolta on päästy takaisin treeneihinkin, Lumon kanssa treenattiin lähtöjä ja keppejä keskiviikkona. Nyt tärkeimpänä treenilistalla olisikin ratatreeniä, jossa ohjaaja laitetaan liikkumaan rohkeasti ja nopeasti, että saataisiin ohjaajaa oppimaan pois vauvaohjaamisesta (tai Taikuohjaamisesta kuten kaverit tämän ystävällisesti ovat nimenneet), ja pystyttäisiin päästämään Lumon todellinen meno irti.

Sitten niihin syvempiin vesiin:

Kovin tarkasti en ole ehtinyt blogin puolelle raportoida meidän viimeisen puolen vuoden treenaamisia, mutta Lumon kanssa on tehty Todella Paljon Asioita. Agilityradalla vähemmän, mutta etenkin sen ulkopuolella, josta taidot ovat kuin ovatkin kummasti siirtyneet suoraan myös agilityradalle. Sen kanssa oli vielä viime kesänä aika haastavaa olla hallilla tai kisapaikalla, enkä voinut päästää sitä treeneissä hetkeksikään silmistäni "luppoajalle" ilman että se lähtee huutamaan treenikentän laidalle, tai vaihtoehtoisesti räykyttää ja puree. Arjessa isoin ongelma ovat olleet pienet liikkuvat lapset (saalisvietin kautta heräävä käytös). En ollut oikein löytänyt mitään työkaluja, joilla lähtisin sen käytökseen puuttumaan ilman että saan sen vaan joko a) epävarmaksi tai b) kiihtymään entisestään. Kaikki rankku kiihdyttää Lumoa todella paljon, jotain sillä linjalla ei ollut enää mitään mitä voitaisiin kokeilla. Aloitettiin syksyllä Juulian ryhmässä, jossa alettiin käydä läpi ei vain aksajuttuja, vaan erinäisiä pelejä ja keinoja lähteä muokkaamaan koiran suhtautumista asioihin lähtien mielentilasta, ja sitä kautta lopulta käytöstä. Ja sieltähän avautuikin aika toisenlainen maailma.

Yölliset googlaukset, nettiluennot, podcastit ja kirjat olivat syksyn ajanvietettä ja opiskelin ihan tosissaan sellaista mistä en lopulta juurikaan etukäteen tiedä mitään: koiran kouluttaminen puhtaasti vahvistamalla ja käytöksiä poimien. Toki kaikkien temppujen opettaminen oli mulle jo ennestään tuttua, mutta arkeen tms käytökseen en oikein osannut puuttua samalla metodilla.

Niinpä Lumon kanssa on viimeiset nelisen kuukautta pelattu erittäin paljon Look At That:iä, luopumispelejä, kontaktinhakutehtäviä, keskittymisharjoituksia, targettiharjoituksia, sheipattu taukokäyttäytymistä, tehty uudestaan lähtökäytös ja olen vienyt sitä ihan mielettömästi uusiin paikkoihin ja häiriöihin. Ollaan istuttu lukemattomia tunteja leikkikentän laidalla katselemassa lapsia (hullun maine, täältä tullaan!), polkupyöriä, hiihtäjiä ja milloin mitäkin mihin se olisi aiemmin reagoinut. Vastapainoksi olen käynyt paljon vanhempieni pihassa, metsässä ja pelloilla juoksuttamassa koiria päättömästi, nollaamassa meidän kaikkien päitä. En oikein osannut odottaa mitään kun alettiin paneutua näihin juttuihin, mutta kuinkas sitten kävikään.

Jo muutamassa kuukaudessa Lumossa on näkyvissä ihan valtava ero aiempaan. Ensinnäkin se hakee kontaktia todella paljon enemmän kuin aiemmin, häiriöstä riippumatta. Treeneissä pystyn laittamaan sen makaamaan taukokäytökseen, ja se odottaa rentona vapautusta takaisin töihin. Duunihommat se tekee aiempaa intensiivisemmin, nopeammin ja tehokkaammin, kun sillä ei mene energiaa tolkuttomaan härväämiseen tehtävien välissä. Se odottaa häkissä ihan hipihiljaa ja pysyy siellä vaikka ovi auki. Se makaa rallykokeissa vapaana keskellä hallia kuvia varten muiden koirien suhatessa ympäriltä. Se matkustaa hiljaa penkin alla täydessä ruuhkabussissa. Se on treenannut aksaa vaikka kentällä on vieras koira. Agilitykisoissa esim eilen se teki innokkaana temppuja ja keskittymistehtäviä ennen radalle menoa, ja hallilla hengaili makoillen tai leikkien tyytyväisenä koirista huolimatta. Toki se edelleen reagoi yllättäviin tilanteisiin ja saattaa huutaa leikkiville koirille tms., mutta ero aiempaan on aivan valtava. Ja tämä vasta muutaman kuukauden työstämisen jälkeen. Ja Lumosta on luonnollisesti maailman hauskinta pelata pelejä ja tehdä temppuja mun kanssa, se tuskin edes huomaa harjoittelevansa jotain taitoja.

Nyt menee diipiksi, mutta samalla tuntuu että olen tutustunut tuohon koiraan ihan eri tavalla kuin aiemmin. Aina se on tuntunut oikealta, mutta jotenkin se tuntuu nykyisin niin oikealta, vähän sillai Taikamaisella tavalla. Tuntuu, että voidaan Lumon kanssa tehdä ihan mitä vaan ja meistä voi tulla ihan mitä vaan. Ja vaikkei tulisikaan niin silläkään ei ole mitään väliä, koska tuon koiran kanssa on vaan ihan pirun hauskaa.

<3

Viikonloppu Jyväskylässä

Viikonloppu vietettiin Jyväskylässä astetta pohjoisempana. Lähdin matkaan vain Lumon kanssa, Taikalle oli buukattu hoitopaikka yön yli. Lauantaina suunnattiin mittelien rally-tokon rotumestaruuksiin, ja samalla paikalla oli toinenkin rallykisa. Tykkäsin todella paljon molemmista tuomareista ja molempien radoista. Lumo olikin koko päivän ihan mahtava! Se käyttäytyi kuin unelma kisapaikalla, ei huudellut muille ja keskittyi ihan super hienosti. Ekasta kokeesta saatiin huimat 98 pistettä ja sija 4/20, eli ensimmäinen ALOHYV. Tokasta kisasta sitten 88 pistettä kun itse sössin peruutuksen askeleet, mutta yhtäkaikki ALOHYV siitäkin ja vielä kaupan päälle Lumosta saatiin rotumestari ALO-luokassa! Tämän lisäksi tuomari antoi Lumolle vielä TP:n. Tuomareiden kommentit:

Tytti: "Erinomainen suoritus. Kiva, vähäeleinen ohjaus. Erittäin osaava koirakko. 98p."
Fiia: "Ihana seuruu, hienoa ja sujuvaa yhteistyötä, taitava koirakko. Koiran tekeminen tuo hymyn huulille. 88p TP."

Yö vietettiin hotelli Albassa, jossa meillä oli pieni mutta toimiva huone. Jätin Lumon tunniksi yksin lauantaina kun hain ruokaa, ja ilmeisesti se oli osannut käyttäytyä kun löytyi makoilemasta sängyltä palatessa. Tyypistä on tullut jo aika kokenut hotellireissaaja. Illalla kierreiltiin lähipuistoja ja ihailtiin jokea.

Sunnuntaina olin lupautunut kouluttamaan japaninpystykorvia Haukkuvaaraan, joten ajeltiin aamusta sinne. Lumokin pääsi treenaamaan, ja tekikin aikamoisen pätevästi suunnittelemaani rataa. Uusi paikka ei hetkauttanut, vaan samanlaisella raivolla tehtiin kuin kotonakin. Kouluttelujeni jälkeen sain vielä lounasta ennen kotimatkaa, vieraanvaraisia japaninpystykorvia! Koko viikonlopun sain olla kyllä hirmu ylpeä Lumosta, se toimi kuin ajatus tilanteessa kuin tilanteessa ja treenasi täydellä innolla.

Hotelliyöpyjä ja palkintoeväs

Haukkuvaarassa

Alla vielä sunnuntain rata:

"Kerrasta nollana läpi sitten"

Lumon treenit uudessa (tai no tavallaan tosi vanhassa, koska Alessan ryhmässä on Taikan ja mun agilityura polkaistu käyntiin vuonna nakki) ryhmässä ovat lähteneet rytinällä käyntiin. Sunnuntaina oli tokat treenit, ja niihin lähti varsin pärisevä spitzi. Rata oli agirata, tutustumisaikaa viisi minuuttia ja kyllähän siellä oli aika haastaviakin kohtia. Vaikeimmiksi ajattelin ratiksessa puomilta lähes 180 asteen käänöksen putkeen, välistävedon, yhden haltuunottokohdan lähellä putkensuuta ja keppejen jälkeisen elämän, koska myös siellä oli haltuunotto lähellä putkensuuta (jotka yllättäen on putkihullulle haastavia). Alessa käski tehdä nollana läpi kerrasta.

Lumo pysyi kerrasta fiksusti lähdössä, tuli hyvin haltuunottoihin, kulki mielettömällä vauhdilla ja otti jackpot-osuman puomille. Nollana kerrasta! Tulipa ihan superhyvä mieli, kun tuntuu että edellisestä näin hyvän flown radasta on aikaa. Oltiin aivan meidän agilitykuplassa Lumon kanssa.

Ekan vedon jälkeen mietiskeltiin vähän välistävetoja, niihin Lumo tarttee vielä rintamasuunnan muutoksen joka ohjaajan pitäis muistaa myös tehdä, eikä vaan olettaa että se tulee suulliseen. Puomilta tuli yksi heikko osuma, jonka jälkeen vahvistettiin sitä. Viilailtiin paria muuta ohjausta ja sitten mietittiin aihetta kepit, jotka on edelleen Lumon heikoin lenkki runsaasta treenistä huolimatta. Ei niinkään tarkkuus, se osaa kyllä, vaan draivi kepeillä. Lumo kulkee muutoin niin hyvällä menolla, mutta kepit on selkeesti sen mieleestä tympein este. Niihin tehtiin superpalkkasuunnitelmaa, jotta saataisiin niiden arvo Lumon mielessä nousemaan samalle tasolle muiden esteiden kanssa ja sitä kautta niitä itsenäisemmiksi ja ehkä vähän nopeammiksikin. Ihan hyvällä menolla se nytkin pujottelee, mutta tuntuu että se pääsisi kyllä ne vielä nopeamminkin. Yllätyspalkkaa tiedossa niihin! Ja sisäänmenoja pitäisi taas sheipata, tuntuu että ne on ehkä päässeet kesällä vähän unohtumaan. Takaaleikkauksen kestää kepeille jo ihan ok hyvin.

Mutta pointti oli se että ihan loistavat treenit, ja hyvä pääkoppa ohjaajalla tänään kun antoi myöten olla ryssimättä nollarataa loppumetreillä. Mentiin ryhmätreenien jälkeen Taikan kanssa viereiselle kentälle muistelemaan keppi- ja kontaktijuttuja ja heittelemään palloa (Taikalla oli sairaaaan hauskaa), jonka jälkeen otin vielä Lumon kanssa juoksupuomitreenit. Osumat 8/8 ja kaikki hyviä osumia!! Koputetaan puuta, mutta tuntuu että kesän naksuttelumattomietintätreeni alkaa tuottaa tulosta pikkuhiljaa, ja vaikka huteja ajoittain tulee niin Lumo osaa jo korjata ne seuraavalla toistolla aika hyvin. Pääasia on ettei sille anna yhtään painetta vaikka se epäonnistuisi, koska siitä sen saa helposti kiehumaan liikaa ja ajattelu loppuu. Niin hauska ja opettavainen pikkukoira!

"Onks pakko poseerata jos tahtois vaan juosta?"

Joukkue SM-5 2017

Viime viikonloppuna ne sitten kisattiin: agilityn SM-kisat Lappeenrannassa. Taikan kanssa osallistuimme luonnollisesti yksilökisaan, mutta tänä vuonna myös joukkueeseen kun meitä oli pyydetty VEIKKin joukkueeseen lainaan. Ilolla suostuin toki! Joukkueen muut koirat koostuivat papilloneista, ja heitettiinkin läppää että jos tällä rotukokoonpanolla (3xpapillon + 1xkleinspitz) pystytään laittamaan kampoihin terriereille ja shelteille, niin saadaan olla aika helkkarin ylpeitä itsestämme. Ja näinhän me sitten tehtiin!

 Ajeltiin perjantaina jo Saimaan rannalla sijaitsevaan majapaikkaamme, jossa majoituttiin Kuopiolaisten kanssa. Hotelli oli ihan super kiva ja kauniilla paikalla.

Lauantaiaamuna sitten pelipaikalle. Ensimmäinen joukkueen koira sai hylyn, vaikka rata muuten olikin tosi hieno. Sandra Deidda oli tehnyt hyvin haastavan radan minijoukkueille, ja vielä pistänyt siihen tiukan ihanneajan, jota jopa vähän löysennettiin päivän edetessä kun kukaan ei siihen tuntunut pääsevän. Nollia tuli todella vähän tältä radalta. Kannustettiin seuraava joukkueemme koira yliaikavitosella maaliin, ja oltiin taas kiinni kisassa! Kun kolmas koiramme teki nollan pienellä yliajalla, tajusimme että tässä taidetaan lähteä joukkuefinaaliin, kun rata on ollut niin vaikea ettei monella joukkueella edes ole kahta tulosta. Ja niinhän siinä kävi, että joukkueemme lähti kuumassa ryhmässä finaaliin sijalta 12!! 

Tämä tiesi sitten minulle ihan hulluja paineita, koska Taikan kanssa olimme joukkueen ankkurikoirakko ja starttaisimme finaaliin kuumassa ryhmässä, mutta yksi hylky alla joten Taikan olisi tehtävä tulos jotta joukkueen tulos säilyy. Lähdin finaaliin tekemään nollaa, salaisena toiveena nostaa meidät top-10 porukkaan, mikä olisi ihan hullun siistiä. Joukkueen tuki oli ihan mieletöntä, meillä oli paras yhteishenki ikinä ja eläydyttiin toistemme suorituksiin ihan kympillä. Hienoin joukkue!

Sitten se oli menoa. Ikinä ei ole radalle meno jännittänyt näin paljoa, kun oli tiedossa että nollalla voitaisiin olla aika korkeallakin.

Aksakuvat joukkuefinaalista on ottanut Nikolai Niemi!

Ja niinhän siinä kävi, että maaliin tultiin kuin tultiinkin NOLLALLA ja vielä tiukan ihanneajan alle vajaa puoli sekkaa!! Maalissa fiilis oli aika sanoinkuvailematon. Istuin maassa palkkailemassa koiraa, joukkue halasi, vähän itketti. Olin ihan hitokseen ylpeä että sain hermoni pidettyä kasassa! Kuunneltiin kuulutuksia, ja kuuluttaja totesi ratamme jälkeen että "tällähän voidaan olla yllätävän korkealla". Ja niinhän siinä kävi, että joukkueemme päätyi sijalle SM-5 /66. joukkueesta!

Paras joukkue ja parhaat koirat!

Niin kiitollinen, iloinen ja onnellinen huippusuorituksesta, joka onnistuttiin meidän kääpiökoirilla vetämään tuossa kisaseurassa! En olisi voinut kuvitellakaan että noustaan noin korkealle meidän nollalla! Taika oli ihan väsynyt +34 asteen lämpötilassa ja odotettuaan koko päivän, mutta jaksoi silti niin hienosti!

Linkki Taikan rataan

Sunnuntaina oli sitten yksilökisan vuoro. Rata meni muuten hienosti ja kaikki vaikeat jutut onnistui, Taikalla oli vauhtia viilentyneen kelin johdosta enemmän kuin edellisenä päivänä. Se löysi kuitenkin yhden ylimääräisen renkaan, joka oli varsin mielenkiintoinen ratkaisu :D Hyvä mieli jäi yksilö-SM-skabastakin kuitenkin, eikä dropannut tunnelmaa kun joukkuepäivä meni niin nappiin! Lisään tähän kuvia ja videon yksilöpäivästä sitä mukaa, kun niitä saan. Taika oli myös jälleen Suomen paras kleinspitz, jo neljättä vuotta peräkkäin ;)

Maailman rakkain ja hienoin tyyppi. Jo neljättä kertaa SM-kisoissa! Ensi vuotta kohti?

Velmuilme ja oleellinen mustekalavinku

Niin kiitollinen ja iloinen siitä, että 9-vuotias koira on vielä arvokisakunnossa ja saadaan vielä jatkaa yhdessä! Olivatko nämä meidän vikat SM-kisat, sitä en vielä osaa sanoa. Mennään kisa kerrallaan ja päivä kerrallaan, nautitaan joka hetkestä ja tehdään yhdessä. Taika on myös ilmoitettu MM-karsintoihin reilun viikon päähän, meidän tokat MM-karsinnat koskaan!