maanantai 25. toukokuuta 2020

Loitsu

 Murisevan Belluno, s. 10.3.2020
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tottakai se oli juuri tämä pentu. Juuri tämä sen piti olla. Kuitenkin useamman vuoden ajan etsin oikeaa rotua, yhdistelmää ja pentua, löytämättä mitään mikä kolahtaisi. Tätä pentuetta seurailin jo sen suunnitteluvaiheesta asti, mutta ajattelin, että en mä nyt volpinoa. 
Lopulta tuntui, etten saa silmiäni irti tästä yhdistelmästä, ja oli pakko jutella vähän kasvattaja-kaverini, sekä isän omistajan kanssa. Sen jälkeen tunne vaan vahvistui. Pentuja syntyi seitsemän, joista kuusi jäi henkiin. Uroksia oli kolme, ja alusta asti iskin silmäni miehekkääseen ja sosiaaliseen urokseen, vitoseen.
Vallitsevasta maailmantilanteesta johtuen pääsin katsomaan pentuja vasta 6-viikkoisena. Olin päättänyt, etten päätä mitään ennen kuin näen pennun: ovathan kriteerini kuitenkin aika korkealla. Heti, kun näin pennun, se oli oikeastaan selvää. Se pyrki skumppalasiini ja lopulta sekoiltuaan pari tuntia nukahti jalkoihini. Tässä oli Loitsu.
Ensitapaaminen
7,5-viikkoinen Loitsu muuttikin sitten toukokuun alussa kotiin pitkän junamatkan myötä. Pennunhakuviikonloppu oli ihana, ja olin ihan tiloissa. Siinä se nyt oli.
Kotimatkalla

Ekaa kertaa hallilla
10 viikkoa
Pennun kanssa arki on lähtenyt sujumaan hienosti, yksi 1200 kilometrin roadtrippikin on jo heitetty koko porukalla. Aikuiset ovat ottaneet pennun käsittämättömän hyvin vastaan. Lumoa pidin siitä erillään kaksi ensimmäistä viikkoa ja totuteltiin pikkuhiljaa. Nyt pentu on 10-viikkoinen ja sillä on Lumon kanssa bileet joka päivä koko ajan!
Näin näissä mun koiranhankintahommissa ilmeisesti aina käy: pitkällistä pohdintaa ja pähkimistä, joka lopulta päättyy siihen, että isken silmäni johonkin yhdistelmään, enkä enää pääse siitä irti.
Nyt meidän porukka on täydellinen.

Kymppiviikkoisen Loitsun touhuihin voi tutustua vähän täältä. Kannattaa myös seurata meitä iigeessä @naalienjaljilla.

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Lumolle kolmas SM-nolla

Youtube
Viikko sitten vuorossa oli oman seuran kisat täällä Joensuussa. Hypäri jäänee historiankirjoihin ensimmäisenä ratana koskaan, jolla Lumo tuli pois putkenpäästä vaikka oli jo lukinnut sen! Kaikenlaista ehdittiin puuhastella tällä radalla, mutta yhtäkaikki nollalla maaliin, vaikka puuhastelu toki söi sijoitusta alemmas. SM-nollia kasassa nyt 3 kpl, ei huono ottaen huomioon sen, että palasimme vasta viime kuussa kisakentille vammani jälkeen.
Tilanne vaati nollapullaa, tietysti myös managerille.
Lumon kanssa seuraavana vuorossa on Lappeenrannan kisat ensi viikonloppuna, ja sitten 21. päivä koiratanssiskabat Lahdessa. Freestyleä on tehty oikestaan hävettävän vähän tänä vuonna, mutta mennään silti kokeilemaan miltä kokonaisuus näyttää, ja mitä pitää hioa ennen syksyn isoja kisoja. Taikalle on katsottu rallyyn viimeinen ALO-koe (toivottavasti heheh) toukokuun alkuun, jos vaan mahdutaan mukaan. Pääsisi sitten kesällä molempien kanssa avoimeen luokkaan.

torstai 27. helmikuuta 2020

EO-karsinnat 2020

Viikonloppuna päästiin kisaamaan Tampereen EO-karsintoihin Lumon kanssa. Parasta oli päästä ylipäätään osallistumaan, mutta päivän kruunasi ekan radan nolla, jolla saatiin pisteitäkin karsinnoista. Tämä oli samalla toinen SM-nolla ensi kesää varten! Linkki rataan
Kun tekee isoissa kisoissa nollan, saa valita kojuista lelun. Näin se vaan menee!

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Ja sä saat mut uskomaan kaikkeen uskomattomaan

Youtuben puolella

Viimeistelytreenit tehty, sitten kohti EO-karsintoja! Mennään junalla tällä kertaa, joten koirille on pitkähkö matkustuspäivä tiedossa perjantaina. Mahtavaa päästä isoihin kisoihin pitkästä aikaa. We got this. Polven kanssa tai ilman.
Eikä siinä kaikki: kuukauden päästä muutetaan uuteen kotiin, jossa on isompi takapiha, ja mahtavat lenkkimaastot vieressä. Ja myös meidän suosikki-ihminen. Aika parasta.

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Mieli on vahvempi

Tiedättekö, on oikeasti aika turhauttavaa olla nuori urheilija, jonka elämä pyörii vahvasti fyysisen harrastuksen ympärillä, sekä oheisliikunnan, kun yhtäkkiä se kaikki pysäytetään. Turhauttavaa ei sinänsä ole vammautuminen, vaan turhauttavaa on ilmeisen huonosti toimiva opiskelijaterveydenhuolto, jonka hitauden takia tätä vammaa on katseltu jo neljä kuukautta ilman mitään varsinaista vastausta siitä, mistä on edes kyse. Fysioterapian myötä polven kanssa on pärjännyt, mutta ilman omaa ammattitaitoani olisin kyllä jäänyt asian kanssa todella yksin. Nyt odottelen aikaa ortopedille, mutta sekin menee ilmeisesti pitkälle kevääseen, ja jotenkin jalan kanssa vaan pitäisi pärjätä. Hermohan lepäilyssä menee, jos sitä harrastaa kuukausi tolkulla, joten pari viikkoa sitten palattiin lajin pariin. Hups! Näinkö vastuuntuntoinen kuntoutuksen ammattilainen toimii? Vissiinkin joo. Eikä edes kaduta.
(c) Jenna Oinonen
Pakko on ainakin sanoa, että mieli ja elämänlaatu koheni heti huomattavasti, kun palasi lajitreenin pariin. Tietysti mieltä painaa se, että todennäköisesti rikon polvea pahemmin koko ajan sillä tehdessäni, mutta joskus odottelu nyt vaan yksinkertaisesti riittää. Ohjaajan fysiikkatreeneihin en sentään ole (vielä) palannut, paitsi lihaskuntojuttuja pystyy tekemään sovelletusti, ja lenkkeilyä on lisätty. Lumon kanssa on keskitytty in-iniin, keinun vahvistamiseen, ja irtoamiseen sekä suullisiin käskyihin. Siistiä on ollut, kuten aina!
Kuvasta voi päätellä, kenellä oli eniten siistiä.
Koska hulluutta on monenlaista, ja monenlaisen kivun kanssa ilmeisesti voi elää, niin viikko sitten startattiin myös kisakausi Tampereella. Juokseminen oli aivan naurettavaa räpellystä, mutta tällä kertaa pääasiallisena tavoitteena olikin henkinen voitto siitä, että oltiin siellä, ja oltiin juoksemassa radalla yhdessä. Päivän paras tulos oli 10, sij 7, mutta Lumo tuntui niin mielettömän hyvältä. Viikon päästä mennäänkin sitten EO-karsintoihin Tampereelle! Siellä tavoitteena olisi tehdä ehjiä, sujuvia ratoja, ja mielellään kävellä vielä kisojen jälkeenkin. Kunhan nyt vaan saadaan mennä ja tehdä!