keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Koiratanssiepiksissä

(c) Emmi Myllys
Lauantaina käytiin pitkästä aikaa koiratanssimassa, kun Tamskilla oli epäviralliset kisat. Ilmoitin Lumon HTM kisaaviin (ALO) ja Taikan freestyle kisaaviin (VOI), ettei tarvitse mennä samaan luokkaan molemmilla.
(c) Emmi Myllys
(c) Emmi Myllys
Lumon HTM-ohjelma meni ihan nappiin! Tuon paremmin se ei ole ikinä sujunut. Otin alkuun mukaan yhden vaikeamman position (mun edessä nokka oikealle), mikä sekin sujui. Hyvä mieli jäi Lumon tekemisestä, ja se sitten palkittiinkin HTM-kisaavien voitolla.
(c) Emmi Myllys
Taikan freestyleohjelma oli lyhyt, alle kaksi minuuttia, mutta halusin tarkoituksella tehdä sille niin lyhyen ohjelman että se jaksaa keskittyä sen alusta loppuun. Myös Taikan ohjelma meni tosi hyvin, se pysyi koko ajan kontaktissa, ei tullut kieltoja, ja haukahti vain pari kertaa. Taika sijoitettiin freestyle-kisaavissa toiseksi. :)
Palkintoposeeraus on vakavaa puuhaa
Muutoin elämä pyörii normaaleilla raiteillaan. Treenaamassa on nyt käyty keskimäärin kaksi kertaa viikossa: Lumon kanssa keskitytään lähtöihin, haastavaan ratatreeniin ja pysäytyspuomiin totuttelemiseen, erityisesti koitetaan saada ohjaajaan asennetta ja vauhtia. Taikan kanssa on tehty kuunteluharjoituksia, erotteluja ja satunnaista ratatreeniä. Lumon kanssa keskitytään siihen, että ohjaaja saadaan tekemään kunnolla töitä radalla ja olemaan koiransa arvoinen, opetellaan eroon varmistelusta ja pikkukoiraohjauksesta. Kevään kisoja kohti!

Tyytyväinen treenikääpiö 
Pidennetyksi viikonlopuksi otan Taikan kanssa suunnaksi pitkästä aikaa Joensuun, ja Lumoa odottaa muutaman päivän loma mummolassa.

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

You're gonna hear me roar - Lumolle toinen SM-nolla

Palkintonaali <3
Kisapäivä eilen kotiareenalla Tampereella. Taikalle yksi villi hölmöilyhauskuushylly hypäriltä. Lumolle agiradalta hylly (putki-puomi-erottelu, treenilistalle), se myös kaatui suorassa putkessa sillä radalla mutta ei onneksi ottanut pahemmin ilmeisesti osumaa. Pysyi hienosti lähdössä! 

Hypärille lähdin asenteella, jota on tässä viime aikoina yritetty kehittää: edeltä ohjaten, kunnolla juosten ja hyvällä draivilla. Se palkittiin heti: Lumolle toinen nolla kolmosista, ja bonarina päälle sija 3! Kylläpä tuntui Lumon kanssa juokseminen eilen super hauskalta, ja paikoin jopa helpolta, kun vaan pysyi itse liikkeessä ja koko ajan ajatuksen edellä. Kepeillä sitä vähän hämmensi ilmeisesti kumirouhepohja joka näkyy pienenä kujailuna ja ajassa (etenemä oli jotain 4,31m/s), mutta onneksi piti kuitenkin rytminsä ja selvisi puhtaasti. Tämän myötä superhyvä fiilis ja toinen SM-nolla Lumolle! Tästä niin tulee meidän vuosi.

Lumon nolla, sija 3. Lähdöstä puuttuu pari estettä videolta:
Kliks!
Hyllyrata ja putkikaatuilu, mutta katsokaa ekat muutama sekka miten hienosti se istuu lähdössä:
Kliks!

Ihan valtava kisa- ja treenimotivaatio on nyt päällä, tähän fiilikseen voisi vaikka tottua! Olisin halunnut heti tänään mennä treenaamaan, mutta onneksi otin järjen käteen ja muistin että koiralle voisi olla vaikka ihan reilua pitää välipäivää hallitreeneistä kisojen jälkeen, joten tyydyin juoksulenkkiin -17 asteen pakkasessa.