lauantai 5. huhtikuuta 2014

Pikkusisko sairastaa

Onnellinen ja autuas pentuarki koki tällä viikolla kolauksen. Tiistaina Lumon kakka oli tavallista löysempää, sama jatkui keskiviikosta torstaihin. Ajattelin että tämä nyt on joku juttu kun syötin sille uutta raakamössöä maanantaina, kyllä se ohi menee omilla nappuloilla ja kanan jauhiksella. Torstain ja perjantain välisenä yönä heräilin siivoamaan ripuleita monen monta kertaa. Totesin ettei tämä homma voikaan olla vaan maanantaisesta uudenlaisesta ruuasta (jota sai ehkä teelusikallisen ja on tähän asti ollut kovin rautamahainen) kiinni. Perjantaiaamuna annoin vähän omia liotettuja nappuloita, ripuli jatkui, loppupäivän sai riisiä ja raejuustoa. Tehobaktia annoin jo keskiviikosta asti heti kun maha meni vähän löysälle, ei vaikutusta.

Muutaman päivän olen myös nesteyttänyt Lumoa parhaani mukaan, se on onneksi juonut hyvin. Eilen kiinnitin siihen yhä enemmän huomiota. Apteekista hain Inupekt Fortea, ei ollut vaikutusta ja ripuli jatkui. Viime yönä siivosin neljästi tai viidesti enkä nukkunut oikeastaan ollenkaan, tuijotin vain pentua ja vahdin sen tekemisiä. Lumo yritti välillä ähkien kakata, mutta vain limaa tuli ulos, kitisi ja oli levottoman oloinen, veti pyllyään maassa. Aamuyöstä rykäisi taas yhdet ripulit. Päätin aamulla lähteä päivystykseen.

Päivystyksessä oltiin yhdeksältä. Toivoin että eläinlääkäri osaisi suorilta sanoa mikä on ongelma ja miten tässä nyt toimitaan. Viimeisen parin vuorokauden aikana olen ahdannut pääni täyteen erilaisilla ohjeilla eri tahoilta, ja tuntui että olen ihan hyödytön tässä hommassa. Ell kopeloi vatsan läpi, tunnusteli ohutsuolta. Lumo ei aristanut mitään kohtaa, mistä ell. päätteli, että tuskin siellä on vierasesinettä. Mainitsin että ripuloidessa on tullut ulos jonkun verran roinaa, kepinpaloja, muovimuruja, karvaa, ruohoa yms. Ell. epäili että roina on ärsyttänyt suolistoa ja vetänyt sen sekaisin oikein kunnolla. Mukaan saatiin juotettavaa nestettä, pentu ei onneksi ollut yhtään kuivunut (jotain osasin ilmeisesti tehdä oikein...), Gastro Intestional purkkiruokaa, sekä varsinainen lääke vaivaan eli kaoliini-pektiiniä. Myös Inupekt Fortea käskettiin jatkamaan.

Kaoliini-pektiiniä pitäisi nyt kokeilla maanantaihin asti, juottaa paljoa ja syöttää massuruokaa. Jos kakka ei normalisoidu niin haetaan reseptillä antibiootit apteekista. Itse kyllä sovin itseni kanssa, että mikäli homma jatkuu vielä ylihuomenna mennään takaisin lääkäriin ja ultrataan suolisto läpi varmuuden vuoksi. Oksentelua tai muuta vastaavaa ei ole ollut, mistä ell. oli tyytyväinen ja veikkasi vaan suoliston olevan ärtynyt. Omaan makuuni tätä on kestänyt jo ihan liian kauan, pennun painokin on pudonnut vaikka sen pitäisi tällä hetkellä kasvaa kohinalla. Se on myös vaisumpi kuin eilen, saati toissapäivänä, ei varsinaisesti kipeän oloinen mutta väsyneempi.

Peruin kaikki menoni viikonlopulta ja istun nyt kotona tuijottamassa pentua valmiina kiitämään jonnekin (Hattulaan?) jos jotain tapahtuu. Tuntuu niin turhalta kun ei pysty tekemään muuta kuin odottamaan että lääke vaikuttaa jos vaikuttaa. Liikaa aikaa ajatuksille aiheuttaa myös sen, että kelaan uudelleen ja uudelleen mitä olisi pitänyt tehdä toisin, mitä tein väärin ja miksi nyt ollaan tässä sen sijaan että kuljettaisiin tutkimassa maailmaa ja leikkimässä uusissa paikoissa. Nyt olisi nopean nousukiidon paikka pikkunaalilla.

2 kommenttia:

  1. Omassa blogissani (Pörröpöksy-mitteli) olen myös käsitellyt meidän ripuliepisodeja, joita kesti monta viikkoa - itse asiassa kahden koiran kanssa 2 kuukautta, ensin toinen ja sit toinen. Mikään ei auttanut - ei mikään. Mulla on kleini ja mitteli. Virushan se loppujen lopuksi oli. Veriripulille asti mentiin kummankin kohdalla. Kesti hurjan kauan parantua molemmilla koirillani. Naapureissa koirilla sama tauti jylläsi.

    Meillä homma alkoi vanhemman koiran ripuloinnilla, just kuten itsekin kuvasit. Se oli jossain tammikuun puolen vaiheilla - eläinlääkärissä kuljettiin monta kertaa - nyt viimeisimmästä käynnistä on kuukausi.Ja kaikki on toistaiseksi ohi. Lääkekuuritkaan eivät auttaneet.
    Lopulta vaihdoin ruuan RC Castro Intestinal nappulaan ja homma tyssäsi siihen paikkaan.

    Toivon, että teilläkin päästään tasapainoon asian kanssa nopeasti - ainakin nopeammin kuin meillä kävi. Se on kauheeta kun koiravauva sairastaa! Vanhempanakin se on aivan hirveää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näyttää siltä että pikkusisko parani yhdellä lääkeannoksella. Toivottavasti ei uusi! Hyvä että teilläkin on päästy ripuliepisodista eroon - se on kurja tauti myös aikuisella!

      Poista