perjantai 30. joulukuuta 2011

Kahdeksan koiran tiistai ja tärisevä uusi vuosi







Alimmassa kuvassa kaikki 8 paikalla ollutta koiraa ---> vas-oik: Zacke(yllä), Bella (alla),
Vanilla(yllä),Carla(alla), Cilla, Juula(alla), Taika ja Minni (yllä)

(kirjoitusvirheet nimissä ja väärintunnistukset mahdollisia :) )

Viimeinen vuoden 2011 viikko sujui kovin tavallisesti. Mä oon lomalla koulusta, koirat tykkää ja mä saan nukkua univelkoja pois. Maanantaina oli tuttuun tapaan Taikan kanssa agilitytreenit, oltiin ainoa koirakko paikalla ja puolitoista tuntia treenattiin. Keinu sujuu jo paremmin. Viikon päästä on kisat, mua jännittää jo nyt, meidät voi tosiaan bongata taas 2. mineistä, Tamskin kisat on tiedossa jälleen. Sitä ennen meillä on tiedossa vielä reissu D:n luokse Jyväskylään ja siellä varmaankin treenailemaan! Tiistaina lähdetään, minä ja Taika, junalla aamupäivästä.

Sitten tämän päivän otsikkoon, ja ainoaan mielenkiintoiseen (tai edes hiukan kiinnostavaan) aiheeseen, mitä viime aikoina on tapahtunut. Tiistaina meidän perheystävä tuli käymään, mukanaan 6 koiraa toki. Kyseessä on siis kasvattaja ja äitini lapsuudenystävä. Koiria oli siis tiistaina 8, meno oli suhteellisen vauhdikasta ja mukana oli yksi muistaakseni 16-viikkoinen pentukin. Taikaa ja Minniä vähän hämmensi mustien koirien suuri määrä, mutta kyllä niistä varsinkin Taikalle iloakin oli! Mukana oli tosiaan neljä affenpinseriä ja kaksi kääpiösnautseria, sekä mun omat kleinit.

Uusi vuosi sujui täällä tärinän, ulvonnan ja itkun merkeissä. Taika pelkäsi ihan hysteerisesti, Minnikin ihan tarpeeksi. Perjantaina käytiin vielä kaupungilla Taikan kanssa, mutta sitten viikonloppuna pysyteltiinkin lähinnä sisätiloissa. Kuitenkin hyvää uutta vuotta kaikille, olkoon se parempi kuin edellinen vuosi!

Jo tutuksi tulleen lyhyen postauksen alussa on vähän kuvasatoa viikko sitten tiistailta.

perjantai 23. joulukuuta 2011

And may all your Christmases be white






Ihanaa joulua ja parempaa uutta vuotta 2012!!

Meidän joulu sujuu rauhallisesti perheen parissa, mun veljet tulee jouluksi kotiin ja koirat pääsee olemaan menossa mukana. Erityisesti me kuitenkin toivotaan rauhallista uutta vuotta ja mahdollisimman vähän raketteja..
Muistakaa nauttia jouluruuista, Lumiukko-elokuvasta ja kaikista typeristä perinteistä! Kaikki muut kun tuntuu laittavan joulun kunniaksi kaikkia herkkiä ja kauniita kuvia, niin tässä tulee vähän "jouluisaa" vastapainoa!

Ihanaa joulua kaikille!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Agilitykisat ja tokoleikkejä 17.12.

Agilitykisat oli Tamskin järjestämät, suht. pienet ja ne pidettiin Koiratallilla. Meidän lähtölistan löytyy tamskin sivuilta, mutta luokassa oli noin. 15 koirakkoa. Meille tuli keinupulma radalla, ja Taika jäi noin 15 sekunnin ajaksi keinulle hengaamaan. No, yliaikaa rapisi mittariin 9 sekuntia. Muuten rata meni hienosti ja olisi ollut nolla.

Mun ystävä "D" oli täällä viikonlopun, mikä oli ihan mahtavaa! Lauantaina oltiin... sanotaanko vaikka muka-tokoilemassa Litukanpuistossa, mukana myös D:n kaveri ja sen berninpaimenkoira Nelli. Taika ja Nelli tuli itseasiassa hyvin toimeen, mikä ilahdutti mua hyvin paljon! :) Tokoilusta nyt ei T:n suhteen mitään tullut, mutta hauskaa oli!
Kuvassa berni Nelli ja Taika, sekä mun jalka.
(c) D.P. do not copy!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Messari 2011






(kuvat (c) R.K, kuvat missä esiinnyn itse (c) A-M. T. do not copy!)
Viime sunnuntaina mä olin tosiaan kuuluisassa Helsingin Messukeskuksen Voittaja 2011-näyttelyssä mukanani Taika ja Honey, sekä mun serkku A. Yleisesti ottaen päivä oli ihan mahtava, vaikka tulokset jäikin keskitasoon. Taika sai EH:n valkosissa kleineissa avossa ja Honeylle sain aikaseks ERIn muunväristen kleinejen avoissa. Kumpikin käyttäyty kuitenkin ihan mahtavasti ja mä olin niistä niin ylpeä! Honeyn arvostelussa tuomari kehui sen "foxlike head" eli kettumaista päätä ja kaunista väriä :) Haukkuja tuli kummallekin nenän pigmentistä ja Taikalle tunnetusta pitkäselkäisyydestä. Jos jotakuta kiinnostaa arvostelut, niin voin sitten naputtaa ne tänne.

Tällä viikolla tuli sitten vihdoin lunta, ja koirat on päässy nauttiin siitä täysin siemauksin! Niiden iloo on ollu liikuttavaa kattella, lumen syömistä ja kaniloikkia hangessa. Me ollaan käyty Vinttikoiraradan viereisellä aukiolla juoksemassa, se on jotain erityisen kivaa. Minnin silmä on parantunu ja Taika on oma pompahteleva ittensä. Viikon päästä lauantaina on agilitykisat ja huomenna viimeiset treenit ennen niitä.. Sopii pitää peukkuja pystyssä meidän puolesta!

Hauskaa talven alkua kaikille!
(kuvat missä esiinnyn itse (c) R.R, muut (c) R.K. Do not copy.)

tiistai 6. joulukuuta 2011

Blog Award



1) Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2) Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3) Lahjoita tämä sama award 15 parhaalle blogille/bloggaajalle.

Ensinnäkin: Suuret kiitokset Sadii:lle, jonka nickiä mä en osaa kirjottaa, tämän hienouksen myöntämisestä! :)

Seuraavaksi mun pitäis kirjottaa seitsemän random faktaa. Sen ei pitäis olla vaikeeta, vaikka mä oonkin tottunu kirjottaan blogiini vain koirista, enkä niinkään itestäni.
1) Mulla on kolme sisarusta ja todella paljon tärkeitä ihmisiä. Toisinaan mun tuntuu, että ne ihmiset on kuitenkin mulle paljon tärkeempiä kuin mä niille, ja se surettaa mua.
2) Mä tykkään puhua syvällisiä, mulla on hirveesti mielipiteitä kaikesta ja mä jakelen niitä vähän turhankin avoimesti kaikille.
3) Mä ostin Taikalle sunnuntaina pinkin niittikaulapannan.
4) Joulu ja lumi on parasta mitä on.
5) Mun koira tykkää myös lumesta, koska sitä on kivaa syödä. Tällä hetkellä se kuitenkin makaa olohuoneen matolla selällään ja louskuttelee leukojaan, saa hepuleita ja heiluttaa häntäänsä.
6) Mä oon aina inhonnut numeroa 6 ja pitänyt numeroista 3 ja 7.
7) Koska mä pidän tästä numerosta, mä listaan tähän asioita mistä mä tykkään. Koirat. Gerbiilit. Eläimet. Suklaa, kakut, leipominen, ruoka, ruuan laitto. Violetti, punainen, musta. Lumi, talvi, joulu, kesä, syksy. Lämpimät vaatteet, villasukat, viinirypäleet. Elokuvat. Musiikki, Paramore, Nightwish. Pikachut. Lukeminen, kirjoittaminen, nauraminen, juokseminen, käveleminen, leikkiminen koirien kanssa ja ilman. Agility. Kaakao. Kahvi, maidolla ja sokerilla. Tietyt ihmiset. Perhe ja E. Hymyilevät ihmiset. Puhuminen. Se, kun tuntemattomat puhuu mulle, paitsi jos ne on humalassa. L, R, D ja muut ihanat ihmiset. Bussit ja junat. Piparit. Piparkakkutalot. Englannin kieli. Saksan kieli. Kaikki kielet. Lappi. Pienet kylät. Söpöt kukkaset. Lääkäridraamat. Lääketiede. Biologia ja kemia. Koulu, jollain tavalla. Napit. Pipot. Huivit ja tumput.
Tätä listaa vois jatkaa loputtomiin.

Mä haluaisin myöntää tän awardin monelle, mutta oikeestaan en keksi ketään, joka ei olis mun lukemista blogeista vielä saanu sitä. Joten jätän nyt myöntämättä. :)
ja mä lupaan kirjoittaa meidän Messari-tuloksista huomenna viimeistään!

lauantai 26. marraskuuta 2011

Selvää yhdennäköisyyttä àla K ja T





Ihan ensiksi: olkaa musta ylpeitä kun jaksan edes aloittaa uuden blogitekstin kirjottamista. Se on jo paljon vaadittu tältä aamulta ja mun mielentilalta yleisesti.
Kuulumisiahan riittää. Maanantaina Minnin kanssa käytiin uudestaan eläinlääkärissä, ja paikalla oleva lääkäri halusi nukuttaa sen uudestaan ja kurkkia silmään. Niin tehtiin ja todettiin, että tikit pitää laittaa takaisin ja lääkitys jatkuu. Se oli taas vähän isku vyön alle, ja Minni vaikutti maanantaina ja tiistaina menevän vaan kehnonpaan suuntaan. Puolen viikon aikaan se piristy kuitenkin, ja meiän muidenkin mieliala kohoili. Torstaina oli taas lääkäri ja saatiin tikit pois. Voi että sitä huojennusta kun pieni sai taas silmänsä auki! Se piristyy ihan silmissä päivittäin kun näkö paranee ja koppaakin koitetaan tänään irrotella päästä. Mä alan uskoa että se paranee ja kaikki muuttuu normaaliks. Ja se on jo paljon se.

Taika on tylsistyminen partaalla, sen näkee kilometrejen päähän. Keskiviikkona mä ja E otettiin se mukaan asioille keskustaan päin, ihan vaan että se sais vähän actioniä. Se olikin suhteellisen innoissaan siitä, niinku arvata saatto. Hölmö, rakas, pikkuhauva, joka ei jaksa olla päivääkään tekemättä mitään. Maanantaina oltiin treeneissä jotka meni hyvin, vaikkakin mun mieli oli vähän maassa. Kisoihin ilmottautumista ollaan harkittu, mutta täytyy nyt katella miten aikataulut sopii yhteen. Kaikkihan muistaa, että messari on viikon päästä ;) Mä meen sunnuntaina kehään Taikan kanssa avoimeen luokkaan (valkoiset kleinit) ja sen jälkeen avoihin muun värisiin kleineihin Honeyn kanssa. Varsinkin jälkimmäisestä tulee katastrofi, varmasti :)
Eilen, lauantaina siis, mä olin parin kaverin kanssa iltaa viettämässä ja Taika oli toki mukana. Se oli taas tapansa mukasesti innoissaan ihan kaikesta, mutta varsinkin Sorsapuiston sorsista... Sen mielestä puistossa olevaan lampeen olisi hyvin voinut mennä uimaan.
L:n shipperke Kuro oli myös matkassa, L:n kotona kun hengailtiin, ja Taika oli nuuskimisen kohteena :) Ne on kyllä mahtava pari yhdessä, ei luoja. Musta ja valkoinen pystykorva, pieni, kippura häntä ja karvoja. Yhdennäköisyys on selvä. Kuro on tosin vähän isompi.

Kuvia tässä parin viikon mittaan on kertyny kasoittain, joten niistä nyt sitten pari. Kuva Kurosta ja Taikasta on kesältä. (c) R.K. Do not copy!

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Stay with me


kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi (c) R K, do not copy!

"Vierasesine silmässä. Leikataan pois. Nukutetaan. Jos olisitte tullu vasta maanantaina, niin koko silmä olis jo puhjennu. Älä anna sen tehdä sitä. Älä anna hypätä. Varo ettei se raavi sitä auki. Älä päästä silmistäs. Teillä oli onnea kun tulitte jo nyt."
Kaikki tää tuntuu musta kamalalta, ylivoimaselta, se sattuu. Vaikka eihän kyse oo mistään hengenvaarallisesta, mutta ajatus mun Minnin nukuttamisesta ja silmän leikkaamisesta ja kiinni tikkaamisesta... ei tunnu hyvältä. Me ollaan kuitenkin nyt voiton puolella, vaikka eilinen oli suhteellisen karmiva päivä. Huomenna mennään uudestaan lääkäriin kuulemaan lisätuomioita. Pitäkää meille peukkuja pystyssä, Minnin näön puolesta, mutta myös sen puolesta, että edes vähän aikaa kaikki vois olla hyvin, mitään pahaa ei tapahtuis, enkä mä joutuis oleen hajoomisen rajalla koko ajan.
Taika on huolestunu, se nuuhkii Minniä paniikinomasesti, se tarkistaa muutaman minuutin välein että se on kunnossa. Parka. Eihän se ymmärrä miksei sen kanssa leikitä, miks Minnissä roikutaan koko ajan ja miks sitä kiusataan kaikenmaailman tipoilla ja lääkkeillä.
Kaikki muuttuu helpommaks. Pahoja asioita ei enää tapahdu. Tulee joulu ja kaikki on kivaa. Eikös sen niin kuulu mennä?

perjantai 4. marraskuuta 2011

Pimeitä lenkkejä ja pimeitä lenkkeilijöitä


Meillä ei ole nyt muutamaan viikkoon kisoja, joten pitää keksiä jotain muuta kerrottavaa välillä. Mä oon ollu kipee tän viikon, oikeestaan viime lauantaista asti. Nyt mun olo ei oo enää ihan niin kurja, mutta flunssassa mä oon edelleen. Tunnetusti mun tuurilla mulla on koeviikko! Oon siis ollut koko koeviikon kipeenä, mutta silti käyny koulussa. Maanantainakin mä olin kunnon kuumeessa vääntämässä matikan koetta. Mitenkähän sekin meni...Niin, ulkona on tullu syksy. Tai oikeestaan joku syksyn ja talven lumeton välimaasto. Ei siinä muuten mitään, mutta sekä aamusin kun mä raahaudun kouluun, että iltaisin kun ollaan lenkillä ulkona on pussipimeetä. Mä oon koittanu viritellä kaikenlaisia heijastinsysteemeitä Taikaan ja Minniin, mutta kun eihän noissa turkeissa mikään näy tai pysy. Täytyy kai varmaan yrittää kovemmin. Saa ehdottaa hyviä ideoita, multa alkaa loppua.

Mä tulin äskön lenkiltä tosiaan, ja lenkillä me törmättiin sellaseen naiseen jolla on joku iso, mahdollisesti sekarotunen, 8kk ikäinen koira. Se oli ilmeisesti liikaa Taikalle ja Minnille ja haukkuminen alko. Jotain siinä juteltiin sitten, mä päivittelin koirieni pitämää meteliä, ja se nainen totesi mulle mun mielestä ihanan lohdullisesti "Kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu". Tuli oikein hyvä mieli, kun kerrankin joku ei syytä mua mun koirien ... suojeluvaistosta. Vaikka mun syytähän se on, olishan sitä "ryhmärähjäystäkin" voinu kouluttaa pois. Yksin ne on hiljaa. Mutta niin; kyllähän sitä ääntä tänne mahtuu! vanha kuva kesältä. (c)Remy/RK

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kauniita asioita

Taika ja valkoinenpaimenkoira Vinha

lauantai 15. lokakuuta 2011

Vauva-aikoja muistellessa




Tulinpahan tänään selailleeksi Minnin ja Taikan vauvakuvia. Ei luoja miten suloisia, sekä myös itsensä näköisiä, ne on jo sen ikäisinä ollut. Minni tuli meille lokakuussa 2005, 8 viikon iässä, ja Taika taas heinäkuussa 2008 10 viikkoisena. Silti tullessaan Taika oli paljon pienempi kuin Minni oli tullessaan ollut. Suunnilleen saman korkusia muruja niistä on silti kasvanu :) Minni yllä ja Taika alla. (c) Remy, do not copy.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Kakkosluokka kutsuu!

Ilouutisia, todellakin!
Lauantaina oli Tamskin kisat Best In Areenalla Lempäälässä, me Taikan kanssa startattiin ensin tavalliseen agilityrataan. Heti rataantutustumisessa mä panikoin, että voi luoja, tässähän on keinu, ja kepitkin on pahasti, apua apua angst ei tästä tuu mitään. Mutta kuinkas kävikään! Me oikein tsempattiin, keinu onnistui jopa ilman kieltoa, kepit meni täydellisesti, oltiin molemmat ihan fiiliksissä ja aikaakin jäi vielä joku 7-8 sekuntia. Ja nollahan siitä tuli, LUVA. Mikä tarkoittaa sitä, että meillä on kolme luvaa..: saatiin sert ja noustiin 2. luokkaan! Mä oon ollu niin fiiliksissä tästä, tää oli mun tavote jo sillon pari vuotta sitten kun alotettiin. Mutta oikeestaan mä en uskonu siihen, ennen viime kesää, kun meillä oli reenejä monta kertaa viikossa. Nyt mulla on ihan epätodellinen olo, ollaanko me oikeesti niin hyviä?

Sitten 2. luokkaan nousemisen takia hyppyrataan meno viivästyi, koska jäätiin odottamaan mini-2 hyppyrataa. Jännitys oli ihan huikea, koska se oli ensimmäinen 2. luokan startti! Rata oli keskitasonen, ihan okei, ja ihanneaika pyöri jossain 35 sekunnin kieppeillä. No, nollahan sieltä napsahti! Mun kiljuminen kuulu varmaan kilometrien päähän, mä olin niin iloinen. Kuitenkaan luvaa ei saatu, jäätiin pari sekuntia luvan saaneesta koirakosta. Se ei hirveesti latistanu mun intoa, se oli kuitenkin täydellinen rata!

Kaiken tän hehkutuksen keskellä, voisin ehkä vielä mainita eilisistä treeneistä. Meillä oli aika vaikeat radat, säheltäminen ja säätäminen jäi päälimmäisenä mieleen, vaikkakin hauskaa meillä oli kuten aina! Treeniporukka on huippua myös, siitäkin syystä sinne on kiva mennä. Vähän harmittaa se, että meidät valittiin nuorten valmennusryhmään varasijalle, mutta sen myöhäisen ajan vuoksi (loppuu vasta 22 torstaisin) mä en pääse sinne. Se on tämä bussilla kulkevan lukiolaisen elämä kurjaa...

Ei mulla muuta sitten tänään, pitäkää ilo yllä ja kestäkää te joiden loma alkaa ensi viikonloppuna, niin siihen asti koulua ja kaikkea! Kuvia tiedossa kunhan kamera pelaa.

R ja Taika

perjantai 30. syyskuuta 2011

Kaunista aikaa ja iloisia hetkiä

Agilitytreeneissä on käyty ahkerasti. Musta tuntuu, että me ollaan kehitytty ihan valtavasti kesän aikana, mä oon ollu todella ylpee Taikasta! Seuraavat kisat on ens kuussa, Tampereella. Sieltä sitten se viimeinen nolla ja nousu kakkosiin. Tai sitten ei. Mutta hauskaa me mennään pitämään! Talvikausikin alkaa kohta, meidän treenivuoro pysyy edelleen maanantaissa. Elätellään myös toivoa toiseenkin ryhmään pääsystä, mutta täytyy nyt katsella miten tää tästä kehittyy.
Koiratanssiliikkeitä ollaan käyty läpi ahkerasti, Taikan kanssa siis, ja se on aika hyvin oppinutkin! Ehkä näyttävin tempuista mikä ollaan saatu onnistumaan on SELKÄ, josta se selvästi tykkää tosi paljon. Pomppiminen on sen juttu, tapahtui se sitten mun selkään tai esteiden yli agilitytreeneissä. Mä olin koulussa esitelmöimässä koiratanssista yhtenä päivänä ja mun mielestä oli suorastaan sulosta miten innoissaan mun ryhmäläiset oli niistä yksinkertasista tempuista mitä Taika osasi. Koiraihmisten mielestä siinä ei tunnu olevan mitään ihmeellistä, niille se on arkipäivää. Positiiviset kommentit lämmitti mun mieltä kovasti ja anto uutta puhtia treeneille. :)


Mitähän vielä? Ollaan tehty paljon metsälenkkejä viime aikoina, luonto on kauneimmillaan tähän aikaan vuodesta. Mä olen syyslapsi, tai jotain, mun mielestä syksy on kivointa aikaa vuodesta. Mä rakastan sadetta, lehtiä, sitä mudan hajua. Outoa ehkä, mutta minkäs teet. Syksyllä on kaunista.
Metsissä juokseminen on koirien suosikkijuttuja, vaikka puistolenkitkin on ilmeisesti kivoja. Molemmat pysyy kauniisti irti tätä nykyä, eikä Taika varsinkaan lähde kovin kauas. Taika nyt on muutenkin muhun täysin kiintyny, Minni on enemmän koko perheen koira. Taikaa odottaa muutaman vuoden päästä mun kanssa täältä pois muutto, sinänsä hyvä että se on muhun kiintynein.
Mä ilmotin Taikan messariin ensi joulukuuhun, Voittaja-näyttelyyn. Oikeestaan huumorimielessä, ei se siellä varmaan pärjää, sillä on niin vähän näyttelytaustaakin. Voittaja-näyttely on vaan niin hieno ja suuri koiratapahtuma, että mun mielestä on kauheen kiva lähteä sinne sen kanssa! Junalla mennään sinne sitten.
Tässäpä näitä kuulumisia. Ei muuta kun hyvää viikonloppua! :)
Kuvat (c) Remy, paitsi ensimmäinen kuva Essi. Do not copy! Kuvien kopiointi kielletty!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Syksy häämöttää




Heipähei vaan kaikille lukioille joita on hirmuisen monta, sekä piilostalkkereille joita tiedän olevan enemmän :)
Mulla on ollu lukiokiireitä, ja tulee olemaan vastaisuudessakin, joten blogin saralla on hiljasta. Ihmeempiä ei ole tapahtunut, peruselämää on vietetty lenkkejen ja temppujen merkeissä. Minni on oppinut kierimään ja menemään purkkiin, mikä näyttää muuten tosi huvittavalta. Agilitykisoja ei varmaan ole tiedossa tässä kuussa, sen verran paljon mua väsyttää näin viikonloppusin. Treeneissä on menny ihan hyvin, tosin oman viikko sitten tulleen vamman vuoksi viime treenit meni vähän myttyyn.
Honey on tulossa taas alkuviikosta tänne, sitä ei olekaan nyt näkynyt vähään aikaan. Taika on toiminut kuin unelma viime aikoina, siitä suuri kiitos Taikalle itselleen :) Ei muuta kun hyvää syyskuun alkua kaikille!

perjantai 19. elokuuta 2011

KAKSI NOLLAA


13 ja 14.8.2011 TAKUT:jen järjestämissä kisoissa saatiin KAKSI NOUSUNOLLAA eli LUVAa. Kiitos, kumarrus, olen aivan järjettömän ylpeä mun koirasta ja lisää selityksiä tulee kun koulukiireiltä ehdin.

lauantai 6. elokuuta 2011

Hiidenhelmestä on selviydytty!



kirjoitettu lauantaina, kuvat (c) Remy,do not copy, lisää kuvia tulossa myöhemmin.

Eilen illalla palattiin kotiin leiriltä. Voin rehellisesti sanoa, että mulla oli aivan mahtavaa! Tosi kivoja ihmisiä, hienoja koiria, kaikki. Vuoden päästä uudestaan!
Seuraavassa vähän kuvasatoa leiriltä, pidempiä vuodatuksia tulee varmaan myöhemmin. Ainakin meillä on nyt monta liikettä ja temppua mitä opetan Taikalle. Leirin aikana se ehti jo oppia "kieppi"-käskyn ja "kasi"-pujottelun. Nyt harjottelussa on "purkkiin", "pöytä", "lepää", "vasen" (häpeän koska se ei osaa sitä kunnolla..) ja "polvet" sillä tavalla että se osais myös peruuttaa mun jalkojen väliin. Ja "takaa" puun kiertona, tolpat se oppi jo, sekä monia muita toinen toistaan turhempia käskyjä! Myös Minnille on temppusuunnitelmia, se kun ei tossa agilityssä menesty. :D


sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Huomenna lähdetään!

Huomenna se alkaa! Lähden siis Taikan kanssa Punkalaitumelle koiraleirille. Tiedossa on agilityä, tokoa ja kaiken näköstä muuta koirahommaa. Mukaan leirille lähtee myös mun hyvä ystävä L shipperkensä kanssa. Sieltä sitten kotiudumme ensi viikonloppuna takaisin, oottelemaan mun koulun alkua pikkuhiljaa...

Koirien suhteen mitään kovin uutta ei kuulu. Honey on taas täällä, kuten nyt on ollut aika paljon viimeaikoina. Tossa tunti sitten mä harjasin ja leikkasin kynsiä (mikä ei onnistu Minnin kohdalla..) ja harkitsen nyt lenkille lähtöä. Taikan patti ei oo kasvanu, ei kyllä kauheesti pienentynykään. Sitä siis edelleen tarkkaillaan. Mutta jotain hienoa on tällä hetkellä: kenelläkään ei oo juoksuja! Huh huh, tuntuu että siitä ois ikuisuus kun on viimeks ollu näin. Thank god siitä.

Palaillaan sitten kuulumisien kera ensi viikonloppuna, joten hyvää viikkoa kaikille karvaisille ja karvattomille! Se pitää vielä mainita, että mä ilmoitin meidät (elikkäs itseni ja Taikan) agilitykisoihin Tampereelle 13-14.7. Yhteensä meillä on sinä viikonloppuna neljä starttia. IIK. Ei muuta voi sanoa.
klikkaa kuvaa suuremmaksi. (c) Remy, do not copy.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Agilityä ja huolia


Eiliset agilitytreenit meni suorastaan unelmahyvin. Taikalla oli niin paljon energiaa että se tarttui muhunkin ja meillä oli vauhti päällä. Kumpikin rata saatiin sujumaan ja saatiin vielä omatoimisesti treenailla toisella puolella hallia.

Eilen löysin myös Taikan silmän yläpuolelta pienen, puolentoista nuppineulanpään kokoisen patin. Tietysti ikuisena pessimistinä huolestuin heti ja tänään käytiin sitten lääkärissä, Veterissä. Eipä se el kauheesti mitään osannu sanoo, ei pitäny pattia mitenkään huolestuttavana. Epäili punkin puremaa tai jonkun muun ötökän pistosta, tai jotain pientä näppyä. Epäili että menisi itestään pois. Mua tää vastaus ei tietenkään tyydyttäny täysin, mutta ilmeisesti syytä huoleen ei ole. Käski tarkkailla ja tulla takaisin jos patti kasvaa. Näin tehdään siis.

Taika sai samalla rokotukset, 4-rokotteen ja rabieksen. 4-rokote uusittiin kun kerran on parvoa liikkeellä ja kennelyskä oli menossa vanhaks, ja ollaan menossa sinne leirille maanantaina. Tosiaan, Hiidenhelmi Punkalaitumella kutsuu meitä ensi maanantaina, sitä ennen mä lähen ystäväni mökille viettään sen synttäreitä. Irtiotto arjesta.


maanantai 18. heinäkuuta 2011

Marjanpoimintakausi

Nyt kun on heinäkuu, on alkanut virallinen marjan pakastus ja -poimimis kausi, ainakin meidän perheessä. Mansikoita torilta, mustikoita mun isä ja veli kantaa metsästä (ja onneksi osa niistä päätyy myös mun ja kämppiksen pakastimeen), ja mä raadan vadelmien parissa joka aamu. Meidän pihassa on siis suuret vadelmaviljelmät, ja koirat on innolla auttamassa. Ne osaa syödä puskista mitä vaan, varsinkin Taika. Taika syö lenkillä mustikatkin suoraan varvuista..
Ilmoistakin päästään säätietojen mukaan taas "nauttimaan", mikä varsinkin Minnille tarkoittaa lähinnä kärsimystä. Saa nähdä kuinka kuuma Tallilla on tänään treeneissä..

Kuvasatoa tältä päivältä ja eiliseltä, pihapuuhista. Ensimmäisessä esiinnyn jopa itse. kuvat (c) Remy - do not copy




On tämä marja-aika ihanaa!