Epäonnistumisen mahtavuudesta

Aina jos multa kysytään mieleenpainuvimpia/mahtavimpia hetkiä agilityn parissa, tuppaan kertomaan mun ensimmäisistä maajoukkuekarsinnoista 17-vuotiaana vuonna 2013. Ei siksi, että olisimme olleet huippuja, tai päässeet finaaliin, tai kymmenen parhaan joukkoon tai muuta vastaavaa. Siksi, että mulle oli henkilökohtaisesti valtava saavutus päästä maajoukkuekarsintoihin Taikan kanssa, yhtenä ainoista alaikäisistä paikan päällä. Siksi, että kyseessä oli mun ensimmäiset aikuisten arvokisat. Siksi, että oltiin noustu vasta edellisenä syksynä kolmosiin mun koiran kanssa jonka agilityuraan ei kukaan ylipäätään alun perin uskonut. Ja eritoten siksi, että meille jäi karsinnoista niin paljon parannettavaa ja tein siellä yhden suurimmista virheistä minkä voi kisoissa tehdä: lipsuin kriteeristä.

Kriteeri. Varsin tuttu asia agilitykoiran kouluttamisessa, ja eritoten usein tulee esille kontakteista keskustellessa. Niin tuli kyseisissä kisoissakin. Jännitys oli valtavaa, halu päästä aikaan oli valtava ja päätin vain pyrkiä niin nopeaan suoritukseen kuin mahdollista. En antanut pysäytyskäskyä puomille, koska luotin Taikan osuvan siihen joka tapauksessa kuten se yleensä osuu vaikka päättäisikin olla pysähtymättä. Lipsuin ensimmäisen kerran kisoissa puomikriteeristäni, en käskyttänyt vaan vedätin ja Taika loikkasi puomin kontaktin yli ensimmäistä kertaa kisoissa. Ja siitä alkoi meidän puomiongelmat kisoissa, jotka kantavat yhä tähän päivään asti. Miksi tää on sitten musta niin hieno muisto?

Koska täydellisyys on tylsää. En jaksaisi lähteä treeneihin ajatuksella, että no me osataan tämä jo eikä ole mitään treenattavaa, käydään nyt juoksemassa toi rata. Rata, jossa ei ole yhtään perkele-kohtaa, on huono rata. Tylsä. Ei herätä mitään tunteita kisoissa, ei liiemmin treeneissäkään. Perkele-kohdat on niitä kohtia, kun agilityn huumaava vaikutus nousee esiin ja adrenaliini virtaa. Ja kontaktien opetus on ollut mulle yksi suuri perkele sen jälkeen kun 2013 pilasin ne MM-karsinnoissa. Kontaktien onnistuminen kisoissa nyt on niin suuri motivaattori, että löydän itseni kisaamasta ja yrittämässä aina vaan uudestaan ja uudestaan, että saisin ne toimimaan kuten haluan.

Lumon kanssa kaikki on tällä hetkellä yhtä perkelettä. Ja tämä täysin positiivisessa mielessä. Lumo on raakile, jonka kanssa mikään ei ole radalla tylsää ja itsestään selvää. Jokainen rata on haaste, jokainen onnistuminen on valtavan keskittymisen takana. Ja juuri sen takia agility on Lumon kanssa tällä hetkellä mielettömän palkitsevaa. Radalle lähtiessä en koskaan tiedä onnistuuko homma. 99% kerroista se ei onnistu. Koirahan ei tätä tiedä, koska mun koulutusperiaatteisiin ei kuulu koiralle epäonnistumisista kertominen. Mutta se tunne kun epäonnistuu surkeasti, treenaa ja jonain päivänä onnistuu. Se on se mitä varten itse teen tätä. Perkele on parasta. Ja vielä parempaa se on kiihkeän, nopean koiran kanssa, koska niitä tilanteita tulee useammin kuin 7,5-vuotiaan tasaisen aikuisen kanssa.

Huomenna meillä alkaa uusi treenivuosi yli kuukauden tauon jälkeen. Pisin agilitytaukoni melkein seitsemään vuoteen! En malta odottaa radalle pääsemistä, Lumon huutoa ja reisiä hapoilla. Ja se on parasta.

 

Taika 7v / Taika 7 years 15.5.2015

Sama parempana youtubessa./ Click here for better quality on Youtube

Elämäni Koira ja yleisesti ottaen maailman hienoin naalieläin täytti perjantaina seitsemän vuotta. Sen kunniaksi koostin videon meidän kuudesta ensimmäisestä agilityvuodesta, jonka youtube poisti. Saatte sen sijaan katsella edellistä kisavideota. Toivottavasti vuosia tulee vielä useita lisää! 

Hyvää syntymäpäivää Taika. Ja kiitos kaikesta.

(c) Juha Rintala

Karsinnat Seinäjoella

Viikkoja jännitetyt maajoukkuekarsinnat poikivat meille yhden tuloksen, nolla hienoisella yliajalla, sekä hylyn. Huikeaakin huikeampi kokemus! Mikä tärkeintä, pakka pysyi kasassa valtavan paineen alla, muuta en tuollaisessa kisaseurassa olisi voinut toivoakaan!

(c) Jukka Pätynen

Lauantain hypärinolla myös  täällä. Radan lopullinen sija 30/116.

Agiratakin alkoi sujuvasti, mutta jännitys tarttui naaliin ja kontakti roiskui, jonka jälkeen koira törmäsi mun jalkaan keppejen jälkeen ja sujahti hämmennyksessä renkaaseen. Tästä hyl.

Huom. kisakoiran ilme

Reissu oli kuitenkin monella tapaa voittoisa, Taikan ensimmäinen hotelliyökin sujui moitteetta ja varsin ennakkoluulottomasti se oli menossa joka paikkaan. Ensi vuonna nähdään Tampereella ja Rovaniemellä, sitä ennen vauhtia ja kontakteja alle! Paljon onnea menestyneille Tamskilaisille!

Lähtölaskenta on alkanut

Tänään oli jälleen kenraalipäivä - MM-, PM- ja EO-karsintojen kenraalipäivä. Se tarkoittanee, että viikonloppuun on vain kolme päivää!

Kahdet treenit mahtuivat vielä tälle viikolla, nyt siirrytäänkin odottamaan lauantaita ja nautitaan ulkoilusta. Lähtölaskentakuvituksesta vastaa viime viikon päiväretki.

Hurjasti onnea muillekin viikonlopun starttaajille, niin kokeneille kuin noviiseillekin!

Kenraalit

Koska ylihuomenna on perjantai, tänään oli kenraalitreenien aika. Perjantai tarkoittaa tällä kertaa yhtä rataa Agirodussa, sillä juoksuotus pääsee vain kv-radalle.

Taika oli tänään huippu. Se oli nopea, kiihkeä, haki kepeille ihan mielettömistä kulmista ohjaajan ollessa aivan liikaa myöhässä ja aivan väärässä paikassa. Mutta Taikapa korjasi, teki molempien puolesta oikein. Se myös ilmaisi äänekkäästi tekemisensä, eikä edes huomannut juoksuspeedoja. Tein radan toiselle esteelle niiston, tuli hirveän hienosti siihenkin. Pituuden jälkeen pakkovalssilla putkeen, äkkiä lähettämään kepeille niin että pääsin itse hyppyjen puolelle. 10-hypyn jälkeen persjättö ja taas oudosta kulmasta kepeille. Ja sehän hakee!

klikkaa rata suuremmaksi

Me lähdetään hyvällä mielellä perjantain kisoihin. Osallistujia on valtavasti kv-radalla, nämä ovat varmasti meidän suurimmat kisat tähän mennessä koskaan. Halusin osallistua yhdelle radalle vaikka Taikalla on juoksut jo ihan senkin vuoksi: me tarvitaan kokemusta isoista kisoista eräitä vielä isompia varten. Kaksi viikkoa niihin. Ai että mihin? No niihin.

Huominen otetaan rauhallisesti, suunnitelmissa on pidempi lenkki Pirunvuorelle jos keli ei ole liian kuuma. Ottaisin mieluummin vähän sadetta kuin helteen, kiitos!

Kauriiden houkutus

Tällä kuluneella viikolla ei keskiviikon kisojen vuoksi käyty treenaamassa agia ollenkaan. Maanantaina oltiin kuitenkin koiratanssitreeneissä, joissa suunniteltiin koreografiaa, harjoiteltiin oikea-aikaista palkkausta ja toistojen määrää. T puuhasi kaikkia perusjuttuja, pujotteluita, kiertoja, kieppejä, hyppyjä ja tassuja.

Aamuisin ollaan käyty lenkkipolun varrella olevalla kentällä tekemässä tokoa. Ollaan vahvisteltu perusasentoa, perusasennosta maahan menoa ja ylös nousua, sekä ilman talutinta seuraamista. Perusasento on hahmottunut kivasti ja i-m-vaihdot menee hyvin, mutta seuraaminen on edelleen ihan kamalaa muutaman askeleen imuttamista. Tai kyllähän se seuraa, mutta metrin päässä mun jalasta. Tänään ja toissapäivänä otin lyhyen paikkamakuun (yksin), toissapäivänä meni hyvin, mutta tänään nousi ekalla kerralla. Annoin vähän palautetta ja tokalla kerralla pysyi. Liikkeestä seisominen meni myös kivasti, vaikka se liike rumaa onkin. Luoksetulo oli nätti tänään ja perjantaina, vaikkakin vaatii toisen käskyn jotta tulee perusasentoon eikä eteen.
Onneksi me ei treenata tokoa.

Viime päivät on muuten kulutettu lenkkeilemällä, sellainen 2-3 tuntia päivässä. Taika on pääsyt yllättämään kauriita ja peuroja, tästä touhusta allekirjoittanut ei ole niin innoissaan, vaikka kyseisistä eläimistä pidänkin. Toissapäivänä neiti oli huomaamattani metrin päässä puskassa lymyävästä kauriista ennen kuin se tajusi lähteä liikkeelle. Koira oli hölmistynyt ja omistaja sai slaagin.

Tuolla niitä kauriita majailee.

Huomenna päästään aloittamaan uusi treeniviikko, joka onkin treenejä pullollaan. Paljon on tehtävää ennen ensi kuun hieman tärkeämpiä kisoja. Kontaktitreeniä, tekniikkaa, keppitreeniä ja pitkää rataa.

Valtavat tsempitykset kaikille tänään SM-kisoissa juokseville! Ensi vuonna mekin, nyt kun on jo tuplakin kasassa.

Mahdottomasta mahdolliseksi 12.6.2013

Tänään oli päivä jollaista mä en kuvitellut koskaan näkeväni.

Me startattiin kotiseuran eli TamSKin iltakisoissa kaksi agirataa. Näiden kahden radan jälkeen mulla oli käsissäni tuplanolla, voittonolla ja meidän toinen A-SERT, vain kuukausi ensimmäisen jälkeen. Ja osallistumisoikeus ensi kuussa järjestettäviin maajoukkuekarsintoihin.

A-rata, 0, sij. 4

B-rata, 0, sij. 1 A-SERT

Tunnelma on sanoinkuvaamaton, ei tätä voi vielä mitenkään käsittää. Ensimmäisellä radalla sija 4, -1,75 sekuntia ja hiukan alkusählinkiä. Toisella radalla meno tuntui hyvältä, vaikkakin vähän hektiseltä, koira kulki ja meillä oli hauskaa. Myöhemmin mulle selvis että lopputulos oli 1. sija, -5,36 sekuntia ja käsissä agilityserti. Mä lähdin tavallisesti toisen radan jälkeen kävelemään, huippu onnellisena meidän ensimmäisestä tuplanollasta kolmosluokassa, ja kun mä tulin takaisin mulle tultiin hihkumaan onnitteluja. Onnitteluja voittosertistä.

Mulla on käsissäni maailman upein pieni Taika. Maailman paras. Ja valtavan upeat tukijoukot, iso kiitos teille, mikään ei olisi mahdollista ilman teitä! Mä en olisi silloin kolme vuotta sitten ykkösissä räpeltäessäni ja opetellessani mikä on takaaleikkaus ikinä uskonut, että tää tie veisi meidät tänne. Ja mä rakastan joka hetkeä!