Tuntuu että vuosi 2017 on lähinnä konttaamalla räävitty epätoivoisesti loppua kohden. Palailemme sairaslomalta kuulumisten ääreen, kun kuulumisia taas on. Viimeisen kuukauden aikana on käyty läpi kennelyskä, mahatauti, ilmeisesti madot, matokuuri, ripuli siitä ja eilen naalien kimppuun hyökkäsi iso irtokoira, jonka seurauksena Taika ontuu ja on lepokuurilla. Tasan ei käy onnenlahjat.
Silti olen niin kiitollisena siitä, että on naalit joiden kanssa viettää joulua, sillä kavereilla on käynyt tosi paljon huonomminkin viime aikoina. Tuokoon uusi vuosi tullessaan uuden alun!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2017. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. joulukuuta 2017
torstai 22. kesäkuuta 2017
Joukkue SM-5 2017
Viime viikonloppuna ne sitten kisattiin: agilityn SM-kisat Lappeenrannassa. Taikan kanssa osallistuimme luonnollisesti yksilökisaan, mutta tänä vuonna myös joukkueeseen kun meitä oli pyydetty VEIKKin joukkueeseen lainaan. Ilolla suostuin toki! Joukkueen muut koirat koostuivat papilloneista, ja heitettiinkin läppää että jos tällä rotukokoonpanolla (3xpapillon + 1xkleinspitz) pystytään laittamaan kampoihin terriereille ja shelteille, niin saadaan olla aika helkkarin ylpeitä itsestämme. Ja näinhän me sitten tehtiin!
Ajeltiin perjantaina jo Saimaan rannalla sijaitsevaan majapaikkaamme, jossa majoituttiin Kuopiolaisten kanssa. Hotelli oli ihan super kiva ja kauniilla paikalla.
Ja niinhän siinä kävi, että maaliin tultiin kuin tultiinkin NOLLALLA ja vielä tiukan ihanneajan alle vajaa puoli sekkaa!! Maalissa fiilis oli aika sanoinkuvailematon. Istuin maassa palkkailemassa koiraa, joukkue halasi, vähän itketti. Olin ihan hitokseen ylpeä että sain hermoni pidettyä kasassa! Kuunneltiin kuulutuksia, ja kuuluttaja totesi ratamme jälkeen että "tällähän voidaan olla yllätävän korkealla". Ja niinhän siinä kävi, että joukkueemme päätyi sijalle SM-5 /66. joukkueesta!
Lauantaiaamuna sitten pelipaikalle. Ensimmäinen joukkueen koira sai hylyn, vaikka rata muuten olikin tosi hieno. Sandra Deidda oli tehnyt hyvin haastavan radan minijoukkueille, ja vielä pistänyt siihen tiukan ihanneajan, jota jopa vähän löysennettiin päivän edetessä kun kukaan ei siihen tuntunut pääsevän. Nollia tuli todella vähän tältä radalta. Kannustettiin seuraava joukkueemme koira yliaikavitosella maaliin, ja oltiin taas kiinni kisassa! Kun kolmas koiramme teki nollan pienellä yliajalla, tajusimme että tässä taidetaan lähteä joukkuefinaaliin, kun rata on ollut niin vaikea ettei monella joukkueella edes ole kahta tulosta. Ja niinhän siinä kävi, että joukkueemme lähti kuumassa ryhmässä finaaliin sijalta 12!!
Tämä tiesi sitten minulle ihan hulluja paineita, koska Taikan kanssa olimme joukkueen ankkurikoirakko ja starttaisimme finaaliin kuumassa ryhmässä, mutta yksi hylky alla joten Taikan olisi tehtävä tulos jotta joukkueen tulos säilyy. Lähdin finaaliin tekemään nollaa, salaisena toiveena nostaa meidät top-10 porukkaan, mikä olisi ihan hullun siistiä. Joukkueen tuki oli ihan mieletöntä, meillä oli paras yhteishenki ikinä ja eläydyttiin toistemme suorituksiin ihan kympillä. Hienoin joukkue!
Sitten se oli menoa. Ikinä ei ole radalle meno jännittänyt näin paljoa, kun oli tiedossa että nollalla voitaisiin olla aika korkeallakin.
![]() |
| Aksakuvat joukkuefinaalista on ottanut Nikolai Niemi! |
Ja niinhän siinä kävi, että maaliin tultiin kuin tultiinkin NOLLALLA ja vielä tiukan ihanneajan alle vajaa puoli sekkaa!! Maalissa fiilis oli aika sanoinkuvailematon. Istuin maassa palkkailemassa koiraa, joukkue halasi, vähän itketti. Olin ihan hitokseen ylpeä että sain hermoni pidettyä kasassa! Kuunneltiin kuulutuksia, ja kuuluttaja totesi ratamme jälkeen että "tällähän voidaan olla yllätävän korkealla". Ja niinhän siinä kävi, että joukkueemme päätyi sijalle SM-5 /66. joukkueesta!
![]() |
| Paras joukkue ja parhaat koirat! |
Niin kiitollinen, iloinen ja onnellinen huippusuorituksesta, joka onnistuttiin meidän kääpiökoirilla vetämään tuossa kisaseurassa! En olisi voinut kuvitellakaan että noustaan noin korkealle meidän nollalla! Taika oli ihan väsynyt +34 asteen lämpötilassa ja odotettuaan koko päivän, mutta jaksoi silti niin hienosti!
Linkki Taikan rataan
Sunnuntaina oli sitten yksilökisan vuoro. Rata meni muuten hienosti ja kaikki vaikeat jutut onnistui, Taikalla oli vauhtia viilentyneen kelin johdosta enemmän kuin edellisenä päivänä. Se löysi kuitenkin yhden ylimääräisen renkaan, joka oli varsin mielenkiintoinen ratkaisu :D Hyvä mieli jäi yksilö-SM-skabastakin kuitenkin, eikä dropannut tunnelmaa kun joukkuepäivä meni niin nappiin! Lisään tähän kuvia ja videon yksilöpäivästä sitä mukaa, kun niitä saan. Taika oli myös jälleen Suomen paras kleinspitz, jo neljättä vuotta peräkkäin ;)
![]() |
| Maailman rakkain ja hienoin tyyppi. Jo neljättä kertaa SM-kisoissa! Ensi vuotta kohti? |
![]() |
| Velmuilme ja oleellinen mustekalavinku |
Niin kiitollinen ja iloinen siitä, että 9-vuotias koira on vielä arvokisakunnossa ja saadaan vielä jatkaa yhdessä! Olivatko nämä meidän vikat SM-kisat, sitä en vielä osaa sanoa. Mennään kisa kerrallaan ja päivä kerrallaan, nautitaan joka hetkestä ja tehdään yhdessä. Taika on myös ilmoitettu MM-karsintoihin reilun viikon päähän, meidän tokat MM-karsinnat koskaan!
Tunnisteet:
2017,
agility,
homma hallussa,
kisat,
MM-karsinnat 2017?,
SM-nollat 2017,
Taika,
video
sunnuntai 19. helmikuuta 2017
Yksi pysyis kuitenkin: minä sinua vaan
Tänä viikonloppuna piti olla EO-karsinnoissa ja halli-SM -kisoissa Vantaalla. Sen sijaan on oltu kotona ja eläinlääkärillä ja taas kotona, valvottu, tungettu lääkkeitä ja ruokia ja nesteitä.
Lumo alkoi torstain ja perjantain välisenä yönä oksentamaan, oksennettuaan pari kertaa jo torstaina aamulla. Oksentamiseen liittyi kaveriksi ripulointi, ja Lumo tuuppasi tavaraa molemmista päistä torstaista perjantaihin klo 22-05. Siinä kohtaa kun ripuliin sekoittui verta totesin että eiköhän tämä nyt riitä, ja perjantaiaamuna mentiin eläinlääkäriin heti kun se aukesi.
Lumo oli luonnollisesti aika kuiva, jokseenkin kivuliaan oloinen myös. Takapäästä tuli tässä kohtaa pihalle käytännössä pelkkää verta. Eläinlääkärissä lattialle valui verilammikkoa koiran takapuolesta. Kunto huononi ihan räjähdysmäisesti perjantaiaamun aikana. Lumo sai pahoinvoinninestopiikin, nestettä ihon alle, siitä otettiin verikokeet. Pelkäsin tietysti munuaisten arvoja, koska Lumon sisaruksissa on ollut munuaisten vajaatoimintaa ja vastaavia pelottavia nopeita kunnon heikkenemisiä. Munuaiset olivat kuitenkin kunnossa, samoin muut perusveriarvot. Lumo oli kuitenkin niin huonossa kunnossa, ettei ihon alle nesteyttäminen riittänyt. Se ripuloi klinikan lattialle vielä yhden lammikon verta, ja siinä kohtaa totesimme että se jää sinne tiputukseen.
Päivän aikana Lumo oli kahdeksan tuntia tiputuksessa klinikalla, ja samalla siitä otettiin röntgenkuvia vierasesineen mahdollisuuden poissulkemiseksi. Mitään ylimääräistä suolesta tai vatsasta ei kuitenkaan löytynyt. Suoli oli kuitenkin kuvissakin erittäin ärtyneen näköinen ja täynnä ilmaa. Tiputuksessa Lumo sai nesteitä ja lääkkeitä, ja sen vointi lähtikin paranemaan. Illalla pääsin hakemaan sen kotiin, diagnoosina akuutti gastroentriitti ja verinen ripuli. Antibioottia, mahansuojalääkettä, oksennuksenestolääkettä, kipulääkettä, inuliinipektiiniä tasapainotukseen. RC gastro intestinal purkkiruokaa ja nutriplussaa ostin myös.
Viikonloppu on kulunut tiiviisti potilasta hoitaessa, ei missään SM-kisoissa. Suunta on parempaan, eikä akuuttia hätää enää pitäisi olla, mutta vielä on aikaista sanoa milloin tämä on kokonaan voitettu. Pelottavin perjantai ikinä.

eläinlääkäri,
epic fail,
Lumo,
oh shit,
ruokinta,
sairastelu
sunnuntai 29. tammikuuta 2017
Ensimmäiset EO-karsinnat
Eilen kisattiin ensimmäiset EO-karsinnat Tampereella. Taikan kanssa meininki oli sujuvaa ja iloista, kiva oli kisata luottokoiran kanssa pitkästä aikaa. Agiradoilta hylyt ja hypäriltä mukava nolla, vaikka rimat oli 35cm. Pisteitä ei kai saatu nollalla, kun jäätiin sen verran kauaksi kärjestä, mutta oli taas yksi henkinen voitto saada nolla aikaan kun koin hypärin radoista vaikeimmaksi. Sillä radalla sija 19./70. Tyytyväinen kisapäivään, ja ihan parasta virittäytyä taas kisatunnelmiin tauon jälkeen. Tästä se lähtee!
![]() |
| Parhain kääpiö! |
maanantai 2. tammikuuta 2017
2017
Vuosi vaihtui varsin vauhdikkaissa merkeissä loistavassa seurassa. Koiraseurasta vastasi Lumo, joka oli mukana kaveriporukkani uuden vuoden juhlissa. Taika sen sijaan oli jo aamulla lähtenyt mökkeilemään vanhempieni hoidokkina, jotta välttyisi pahimmilta paukkustresseiltä. Mökillä ei ollut kuulemma paukkunut kovin paljoa, joten Taika oli selvinnyt vuodenvaihteestaan yllättävän vähillä stresseillä. Juhlapaikkamme oli keskustan lähettyvillä, ja siellä oli hirmuinen pauke läpi yön ihan ikkunoiden takana. Lumo ei noteerannut pamauksia mitenkään. Se nautti rapsuttajien suuresta määrästä, kävi syömässä pöydältä 1/3 porkkanakakusta (...hienosti...) ja piti hauskaa, lopulta nukkuen keskellä olohuoneen lattiaa. Ulkona ei varmuuden vuoksi käyty senkään kanssa kuin pikapissalla hihnassa kahdeksan tienoilla, ennenkuin aamulla/aamuyöstä lähdettiin kotiin.
Vuosi sitten olin perinteikkäästi asettanut joitain tavoitteitakin, joten katsotaanpas ne läpi:
Taika 2016:
- pysyä terveenä -> kyllä! Taikalla oli pari silmätulehduksen alkua, sekä agilityäksidentti reisilihaksen venähdys syyskuussa, mutta ei mitään mikä ei olisi mennyt kotikonstein ohi.
- pysyä agilitykunnossa vielä kausi 2015-2016 loppuun ja juosta vielä yhden iloiset arvokisat kesällä. Sen jälkeen mietitään kunnon mukaan jatkoa. -> kyllä! Taikan agilityvuosi oli syksyn taukoa lukuunottamatta hyvä ja ehjä, ja se on etenemien ja yleiskunnon perusteella edelleen agilitytikissä ja jatkaa kisaamista.
- leikkiä paljon palloilla -> no kyllä!
- yhden koiratanssikisat AVO:ssa -> kyllä! Taika kisasi kerran koiratanssissa marraskuussa, saaden AVO:sta KUMA:n ja nousten voittajaan.
Lumo 2016:
- pysyä terveenä eikä koheltaa itseään hajalle -> kyllä! Lumo on ollut koko vuoden täysin terve.
- agilityssä nousu kolmosiin -> kyllä! Marraskuussa noustiin kolmosiin, keräten vuoden aikana neljä voittonollaa (kaksi hypäriltä, kaksi agiradoilta.) Korkattiin joulukuun alussa kolmoset.
- tokossa ylempien luokkien liikkeiden opettelu ja paikkiksen vahvistaminen -> kyllä! Paikkis on aika hyvällä mallilla, ja ylempien luokkien liikkeistä ollaan tehty ruutua, noutoa, merkinkiertohyppynoutoyms hässäköitä ja vähän aloiteltu tunnaria.
- ainakin yhdet koiratanssikisat AVO:ssa -> kyllä! Myös Lumo kisasi kerran koiratanssissa marraskuussa, saaden AVO:sta KUMA:n ja nousten voittajaan.
- hakea se harrastus-H! -> eeeei käyty vieläkään näyttelyssä.
- tutustua uusiin juttuihin, ehkä etsiä joku hajulaji? -> kyllä! Käytiin alkuvuodesta ID-jälkiviikonlopussa, ja tunnistushajuhommeleita on tehty epäsäännöllisesti mutta aina välillä.
- olla vaan ihan hirveän rakas ja rakastavin kainalokoira -> kyllä! Lumo on tänä vuonna ollut myös epävirallinen fysioterapeutin terapiakoira, ja osallistunut muun muassa aivoverenkiertohäiriöstä toipuvien henkilöiden leirille ollen siellä ihan mahtava sosiaalinen ilopilleri ja tukipilari kuntoutujille. Tämä oli ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista Lumon kanssa.
- olla loistava reissukoira -> kyllä! Ollaan reissattu vuoden aikana pitkin Suomea enemmän kuin koskaan ennen, ja Lumo on osoittanut mitä parhaimpia julkisillamatkustelu/autoilu/hotelli yms taitoja.
Minä itse 2016:
- opetella ohjaamaan Lumoa ja olla sen arvoinen (lue: nopeampi) ohjaaja -> tänä syksynä jokin loksahti kohdalleen. Kyllä.
- pysyä opinnoissa mukana -> KYLLÄ ihme ja kumma
- olisko 2016 reissuvuosi? -> reissattiin paljon, tosin vain Suomessa. Eli kyllä ja ei.
Ensi vuonna:
- Taika: Taika tavoittelee taas vielä yhtä agilityvuotta, vielä yhtä arvokisakautta. Taikan kanssa on tarkoitus treenata hyvin säästeliäästi ja kisata järkevästi, tauottaen vuotta sopivasti. Ensimmäisenä on listalla EO-karsinnat tammikuun lopussa, keväällä ehkä vielä toiset EO-karsinnat, kesällä SM-kisat ja piirinmestaruudet loppukesästä. Koko ajan koiran ehdoilla ja jos tulee pienimpääkin epävarmuutta sen kestämisestä, niin kiitämme ja kuittaamme. Tällä hetkellä Taika kuitenkin juoksee omia ennätysetenemiään ja nauttii agilitystä täysillä. :) Tavoitteena on vuoden aikana myös korkata freestylessä voittajaluokka ja ehkä osallistua loppuvuonna maajoukkuekarsintoihin.
- Lumo: Lumon kanssa tavoitteena agilityssä on pitää juuri löytynyt mieletön yhteistyö ja meininki radalla. Tehdä ilman paineita, mutta sellaista agilityä mistä voin olla ylpeä. Tavoitteena vuodelle olisi saada joitain nollia kolmosista, kehittyä parina ja alkaa löytää kisarutiinia tekemiseen. Emme tavoittele pääsyä arvokisoihin vielä 2017, koska mielestäni Lumon pitää saada vielä kasvaa henkisesti ennen niin isoja kisoja. Koiratanssissa tavoitteena olisi saada kuma HTM:n alokkaasta jotta noustaisiin siinä avoimeen. Freestylen tavoitteena on myös Lumolla korkata voittajaluokka, ja ehkä loppuvuonna osallistua johonkin arvokisoihin (joku maajoukkuekarsinta?) jos henkinen kehitys näyttää hyvältä. Lumon kanssa pitäisi nyt myös hakea se harrastus-H ja voitaisiin myös käydä rally-tokoa kisaamassa.
- Molempien koirien ultimate tavoitteena on pysyä terveenä myös tämä vuosi. Kaikki muu on plussaa. Omana tavoitteenani on analysoida vähemmän, heittäytyä enemmän, ja olla pelkäämättä epäonnistumisia. Koirattomiin tavoitteisiin kuuluu myös valmistuminen ja tulevaisuuden suunnitelmien selkeytyminen.
![]() |
| (c) Marle Muuronen |

| Liekki piirsi (!!) jäätävän hienon tsemppikuvan meistä supersankareina, ja mikäs sen paremmin sopii vuosikatsaukseen kuin se |

| (c) Tanja Nummelin |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)