HTM:n kisakorkkaus

Reilu viikko takaperin Lumo korkkasi HTM ALOn virallisissa kisoissa. Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä, niinkuin meillä ei ole mennyt muutenkaan viime aikoina. Pisteitä 163,33, mikä oli ihan kivasti kuitenkin. Ilman tuomareiden moikkausta olisi tullut kumakin. Positiivisia kommentteja saatiin kontaktista, positioiden tarkkuudesta ja teknisestä osaamisesta, sepä ohjelman sopivuudesta. Hyvin Lumppis tekikin tuota kiintoisaa MOI OON LUMO moikkausta lukuunottamatta.
Freestyle VOIssa Lumo karkasi kehästä luultuaan pajunkissoja etäpalkakseen. Tuli hyvin hämmentyneenä takaisin että mitä, eikö nämä olekaan leluja mulle. Ei kerrottavaa jälkipolville siitä. :D

youtubessa

Yksi pysyis kuitenkin: minä sinua vaan

Tänä viikonloppuna piti olla EO-karsinnoissa ja halli-SM -kisoissa Vantaalla. Sen sijaan on oltu kotona ja eläinlääkärillä ja taas kotona, valvottu, tungettu lääkkeitä ja ruokia ja nesteitä.

Lumo alkoi torstain ja perjantain välisenä yönä oksentamaan, oksennettuaan pari kertaa jo torstaina aamulla. Oksentamiseen liittyi kaveriksi ripulointi, ja Lumo tuuppasi tavaraa molemmista päistä torstaista perjantaihin klo 22-05. Siinä kohtaa kun ripuliin sekoittui verta totesin että eiköhän tämä nyt riitä, ja perjantaiaamuna mentiin eläinlääkäriin heti kun se aukesi.

Lumo oli luonnollisesti aika kuiva, jokseenkin kivuliaan oloinen myös. Takapäästä tuli tässä kohtaa pihalle käytännössä pelkkää verta. Eläinlääkärissä lattialle valui verilammikkoa koiran takapuolesta. Kunto huononi ihan räjähdysmäisesti perjantaiaamun aikana. Lumo sai pahoinvoinninestopiikin, nestettä ihon alle, siitä otettiin verikokeet. Pelkäsin tietysti munuaisten arvoja, koska Lumon sisaruksissa on ollut munuaisten vajaatoimintaa ja vastaavia pelottavia nopeita kunnon heikkenemisiä. Munuaiset olivat kuitenkin kunnossa, samoin muut perusveriarvot. Lumo oli kuitenkin niin huonossa kunnossa, ettei ihon alle nesteyttäminen riittänyt. Se ripuloi klinikan lattialle vielä yhden lammikon verta, ja siinä kohtaa totesimme että se jää sinne tiputukseen.

Päivän aikana Lumo oli kahdeksan tuntia tiputuksessa klinikalla, ja samalla siitä otettiin röntgenkuvia vierasesineen mahdollisuuden poissulkemiseksi. Mitään ylimääräistä suolesta tai vatsasta ei kuitenkaan löytynyt. Suoli oli kuitenkin kuvissakin erittäin ärtyneen näköinen ja täynnä ilmaa. Tiputuksessa Lumo sai nesteitä ja lääkkeitä, ja sen vointi lähtikin paranemaan. Illalla pääsin hakemaan sen kotiin, diagnoosina akuutti gastroentriitti ja verinen ripuli. Antibioottia, mahansuojalääkettä, oksennuksenestolääkettä, kipulääkettä, inuliinipektiiniä tasapainotukseen. RC gastro intestinal purkkiruokaa ja nutriplussaa ostin myös.

Viikonloppu on kulunut tiiviisti potilasta hoitaessa, ei missään SM-kisoissa. Suunta on parempaan, eikä akuuttia hätää enää pitäisi olla, mutta vielä on aikaista sanoa milloin tämä on kokonaan voitettu. Pelottavin perjantai ikinä.

Aina ei mene nallekarkit tasan

En ole kirjoitellut mitään viime viikonlopun Janakkalan kisoista, ja mietin pitkään kerronko tästä ollenkaan. Vammautuminen kisoissa on kuitenkin aina sellainen, että se luo tietynlaista painetta ko. yhdistystä, kisapaikkaa, alustaa tai tässä tapauksessa estettä kohtaan, vaikka uskon että nytkin on ollut kyse puhtaasti huonosta tuurista. Kirjoitan nyt kuitenkin, jos tästä vaikka olisi tsemppitarinaksi jollekin muulle jolle käy ikävästi lajin parissa. Näitä kuitenkin sattuu lopulta aika paljon, vaikka niistä harvemmin puhutaan. Haluan kuitenkin ihan aluksi sanoa, että yhdistyksen toiminta tapauksessa oli tosi miellyttävää ja esimerkillistä, sain kisalahjakorttejakin käyttämättömistä starteista, enkä usko että alusta oli sen huonompi kuin tekonurmet yleensäkään, ja putkikin oli sama mikä on käytössä suurimmalla osalla seuroista. Aina ei kuitenkaan mene nallekarkit tasan.

Lumo ei siis päässyt hormoonihuuruilultaan, joten menin vain Taikan kanssa sunnuntaina Janakkalaan. Taikalle oli kolme starttia, joista päästiin kuitenkin vain ensimmäiselle, ja kumpa ei oltaisi menty sillekään. Toka este oli putki, jonne Taika latasi tosi kovaa ja liukastui siellä. Se tuli ulos ja jatkoin rataa, mutta muutaman esteen päästä huomasin ettei se kulje normaalisti vaan pitää vasenta takajalkaa ylhäällä. Keskeytin luonnollisesti radan. Paikalla ollut eläinlääkärikaveri kokeili jalan, patella oli paikallaan ja kaikki vaikutti sinänsä olevan ok vaikka tilanteessa oireilu oli ollut rajun näköistä. Kuljetin Taikaa pihalla ja ravissa näytti ihan normaalilta. Radalla oireilu oli kuitenkin niin rajua, että päätin lähteä kotiin.

Äksidentin iltana Taiku oli vähän vaisu

Samana iltana jalka oireili vielä kotona siinä määrin, että Taika ei kävellyt portaita normaalisti ylös (asumme toisessa kerroksessa), vaan pomppi niitä puputyylillä, eli ei halunnut laittaa painoa niin paljon vasemmalle koivelle. Taika ei myöskään päässyt hyppäämään sänkyyn. Määräsin sille muutaman päivän hihnalenkkiä ja lepoa, sekä BOTin käyttöä. Maanantaina kävin koko koiran lihaksiston kevyesti läpi, ja löysin lihaskireyttä vasemmalta alaselästä sekä runsaasti vasemmasta reidestä. Jalan liikeradat olivat kuitenkin täydet, eikä koira aristanut jalan passiivista liikuttelua tai käsittelyä. Myös eturistari tuntui tukevalta. Oma ahdistus alkoi vähän helpottaa, koska vaikutti että kyseessä on "vain" lihasvamma.

Tiistaina Taika käveli jo normaalisti portaita, venytteli molempia takajalkojaan yhtälailla, hyppäsi sänkyyn ja nosti oikeaa takasta pissatessa, eli varasi koko painolla vasemmalle. Pidin sillä lenkkien jälkeen bottia kotona, ja lenkit tehtiin hihnassa. Kipeältä koira ei vaikuttanut missään kohtaa sen radan jälkeen. Maanantaina töissä mukana ollessaan olisi halunnut kovasti treenata.

Torstaina vapautin Taikan hihnasta ja käytiin lyhyehköllä metsälenkillä (huomautettakoon että Taika ei metässä ollessaan sinänsä riehu mitenkään, se vaan käppäilee ja juoksee lähinnä minua kiinni jos jää jälkeen haistelemaan) ja illalla toko&tanssitreeneissä. Lumo treenasi siis, ja Taikan kanssa otin siivekkeen kiertoja lyhyeltä matkalta testatakseni onko sen laukassa eroa vasemmalta tai oikealta kierrettäessä. Rima oli luonnollisesti maassa. En nähnyt mitään eroa askelluksessa, kerran Taika kolautti maassa olevan riman ja vähän pelästyi sitä herkkis kun on, mutta se tuskin liittyi jalkaan vaan Taikasta on turhaa varoa rimaa jos ei saa hypätä. Teetin sillä myös vähän koiratanssitemppuja, enkä nähnyt että olisi varonut jalkaa missään kohtaa.

Perjantaina Taiku pääsi jo täyspitkälle metsälenkille mukaan, koska aloin olla aika vakuuttunut että siellä on joku venähdystyyppinen vamma, joka nyt sitten muuttuu lihaskireydeksi. Myös Lumon kanssa olen jo antanut sen spurttailla, eikä oireilua ole ilmennyt. Se myös haluaa hyppiä joka paikkaan tapansa mukaisesti. Jos mitään outoa ei ilmene, niin Taika viettää muutaman seuraavan viikon harrastaen runsaasti avaavaa liikuntaa ja lihashuollollisia temppuja. Nyt myös alan hieroa sitä, kun vamma ei ole enää liian tuore. Agilityyn palaamista katsellaan joskus parin viikon päästä, aluksi hyppytekniikan kautta treeneissä ja jos se menee ok niin kisakenttiä voisi miettiä joskus lokakuun lopussa tai marraskuussa.

Viikko sitten olin varma että meidän agilityura oli tässä, mutta nyt alan olla jo vähän valoisammilla mielin, että tästä vielä jatketaan. Katsotaan kuitenkin päivä kerrallaan. Tärkeintä on, että mitään sellaista vahinkoa ei syntynyt, mikä rajoittaisi Taikun jokapäiväistä elämää. Muu on sitten plussaa.

Tokaluokkalaisella menee putkeen

Lumo kävi kisaamassa tänään pitkästä aikaa meidän hallin avajaiskisoissa! Kyseessä oli myös Lumon ensimmäiset varsinaiset kakkosten kisat, yhden startin se kävi ottamassa jo noustessaan kakkosiin. Kisatauon aikana Lumon piti oppia pysymään lähdössä. En tiedä oppiko, mutta en jaksanut enää taukoilla kun kakkosten kisoja on muutenkin riittävän harvoin. Pakkasin siis aamulla junnunaalin autoon ja hurautin vartin matkan hallille!

Ekan radan profiili oli varsin mielenkiintoinen, perinteisen päästä toiseen etenemisen sijaan edettiin siksakkia kentän lyhyempää sivua edestakaisin. Nollia tuli todella vähän kaikissa säkäluokissa. Ei tullut meillekään, vaikka lähellä oli, ennen keinua valssini oli myöhässä ja Lumo bongasi putken. Muutoin tosi hyvä rata, juoksarit toimi hyvin vaikkei puomilta jatkettu ihan suoraan, kepitkin löytyi, homma kulki.

Alla video A-radasta, kiiiitos Pia!
Linkki juutuubiin

(Ei puhuta siitä että maalisuoralla Lumo bongasi yleisössä leikkivän sheltin ja paukutti suoraan yleisöön, veti vielä kunniakierroksen radan kautta ja lopulta juoksi syliini ilmeellä VITSI OLI HAUSKAA. Eh. Häpeän määrä. Lumon suorituksen jälkeen maaliintuloon laitettiinkin sitten aidat ettei siitä ole suora näkyvyys yleisöön jossa seuraavat koirat leikkii ja lämppäilee. Sheltti ei onneksi pelästynyt eikä Lumo toki muuta meinannut kun haukkui vaan ja juoksenteli ympärillä. Seuraavalta radalta tullessa Lumo olikin tiukasti käskyn alla maaliin tullessa, vaikka aitojakin oli kyllä lisätty. )

Seuraava rata oli profiililtaan ehkä tyypillisempi, ei hirveän helppo kuitenkaan. Alku meni hyvin mutta sitten tyrkkäsin valssilla Lumon kepeille väärälle puolella ja siitä K. Hetken päästä tulikin sitten hyppy väärin päin kun linjasin huonosti vinolle hypylle. Hyvä oli tämäkin rata muuten kontakteineen päivineen, ja maaliin tullessa mentiin ihan vaan hihnalle yhdessä ;)

Tämän päivän kisoista opittiin että kyllä se Lumo taitaa olla ihan valmis tuonne tokaluokkalaisten radoille, niin pienestä oli nollat kiinni tänäänkin! Opittiin myös että pitää ratiksessa vähän katsoa millainen maaliintuloalue on ja tarvittaessa laittaa joku kaveri sinne palkan kanssa jos loppusuora on pitkä ja kiihdyttävä ettei naali lähde haeskelemaan palkkaansa yleisöön jos olen itse vielä kaukana radalla. Kepeillehaku on hankalaa edelleen, toimii jos en itse ryssi mitään mutta jos vähänkin linjaan väärin niin helposti paukuttaa väärään. Treenilistalle. Kontakteihin olen tosi tyytyväinen, samoin kun yleiseen asenteeseen ja ohjattavuuteen. Lähdöissä etenin tarkoituksella vaan metrin/pari, ja sitten vapautin että tulisi hyviä lähtöjä alle, ja se toimi. Katotaan koska päästään taas kisoihin, hinku olisi kova!

Täysiä päin seinää vaan

Eli toisin sanoen Lumo valkkutreeneissä! Miten meni noin niinkun omasta mielestä, Luikku?

"OLIN MAHTAVA!"

Alla olevaa rataa (joka on ehkä Tonin käsialaa) tehtiin. Lumon kanssa puuhattiin 1-13 esteitä, koska niissäkin oli tarpeeksi tekemistä. Tai siis tekemistä oli siinä ihan ensimmäisessä esteessä lähinnä. Tai siis siinä ettei sinne tai minne tahansa muuallekaan saa singota käskystä "paikka." Meillä on erimielisyyksiä käskyn merkityksestä agilityradalla. Muualla se on tosi hieno. Mutta kun agilityesteitä tulee näkyviin, järki valuu korvasta ulos. Splurrrrrr vaan. Ja Lumo sinkoaa ykköshypyn takaa lähimpään putkeen. Ei haitannut, että putki oli vain säilytyksessä, toinen pää seinässä kiinni rutattuna. Eeei. Suoraan sisään vaan täysiä ja seinää päin. Hauskaa! Uudestaan! Seuraavaksi löytyi seinän reunassa säilytyksessä oleva rengas. Rengasta hyppimään! Ai mikä lähdössä pysyminen? En kuullu!

(c) Toni.

No, kun päästiin hetkelliseen yhteisymmärrykseen lähdön suhteen niin alettiin treenaamaan. Kuvittelin että keppikulma 3 olisi aivan mahdoton, mutta ei! Pentukoira haki ihan loistavasti sisään ja pujotteli hyvin. Kymmenen pojoo. Keppien päähän tein valssin. 4-8 ei ollut ongelmaa. Lumo oli ihan loistokkaalla meiningillä liikkeessä, joten juosta sai ihan tosissaan että ehti. Toi pätkä tuntui erityisen hyvältä kyllä, ihan kuin oikeaa aksaa. 

Puomin osumat oli tänään huonoja. Tungin tuolta putken ja puomin välistä mistä ei oikein mahtunut juoksemaan ja se hämmensi Lumoa. Puomi oli myös ihan kiinni aidassa, jonka toisella puolella oli ihmis- ja koiralauma. Toiseen suuntaan puomi oli kyllä parempi, joten enpä taas tiedä. En aio ressata asiasta. Näitä tulee ja menee uusilla puomeilla ja erilaisilla set-upeilla kun on juoksarit. Sådant är livet. Se, mitä pitäisi alkaa treenata on käännökset puomilta. Niitä voi nyt kakkosissa tulla ihan oikeasti jo vastaankin, ja kolmosissa viimeistään. Kunhan halli parin viikon päästä valmistuu ja päästään taas vapaatreenaamaan niin saa taas juoksariprojektiakin varioitua eteenpäin! Keinu ja A oli muuten hienoja. A ja puomi on Lumpparin ykkössuosikit evör. Se karkailee niille palkkalelunsa kanssa ja ehdottelee niitä kovasti. 

Marsu & Pilami väsyneinä aamusta. "Mee vaa kouluun. Heippa."

Tokalla kierroksella Luikkis puuhailikin sitten lähtötreeniä. Se oli tehokkaasti väsytetty tokoilemalla väliaika, joten se jopa tuntui pysyvän aika hyvin. Pitäisi vaan saada tämä käytös kantamaan myös sinne yleiseen agilityvireeseen ja kisoihin. ;) Tehtiin vähän käännöksiä pituudelta, keinua ja vähän vielä samoja juttuja kuin ekalla kierroksella. Istuttelin sitä tossa 2-hypyn takana ja pelleilin. No pysyi. Mutta kyllä se pysyykin kun on jo vajaa tunti väsytetty. Tarttisi vaan saada se pysymään myös siellä hulluimmassa (lue: parhaassa) vireessä. Luikkis myös leikki paljon ja huusi paljon. Koska huutaminen on kivaa ja äiti on tiellä koko ajan. TIELTÄ POIS TÄÄLTÄ TULLAAN. Hallinta ennen onnettomuuksia Jos ei taidolla niin asenteella.

Oli hauskaa. Haluan takaisin.

Pilami & Marsu iltamettäilyllä. Hiki tulee ku juoksee ihan pöpipäänä.

Saat mut tajuumaan, eri suunnist kattomaan

Treenielämä ja elämä yleensäkin on ollut viimeiset pari viikkoa ylä- ja alamäkiä täynnä. Viime viikolla Taikan treenit kulkivat hyvin, ilmoitin meidät Poriin kisoihin huomiselle. Perjantaina oli nollatreenit, joissa kiskottiin 2/3 hankalista radoista nollana läpi kerrasta ja mieli oli valoisa. Kunnes. Taika tuli puomin alas vähän oudosti, mutta en kiinnittänyt siihen enempää huomiota.

Seuraavana aamuna huomasin, että kannuskynsi oli murtunut. TAAS. Ei siinä auttanut kuin lähteä päivystävälle eläinlääkärille, jossa kynsi ja sen irtonaiset muruset poistettiin ja jalka paketoitiin. Taika oli kiltti potilas, joten selvittiin vain paikallispuudutuksella nukutuksen sijaan. Thank god. Karenssiaikaa ei siis tullut, koska kipulääkettäkään ei jouduttu aloittamaan, mutta agilitykielto on merkitty paperiin 10.6. saakka. Kaikki valmistelevat treenit ja kisat ennen SMeitä on nyt siis pyyhitty pois. Puff vain.

"Kiitti vaa äiti"

Taiksu on siis saikkuillut tämän viikon. Myönnettäköön että viikonloppuna päässä pyöri aika synkeitä ajatuksia koko agilitystä ylipäätään, meidän tulevasta urasta (jonka lauantaina päätin olleen tässä), lajista ylipäätään ja siitä onko tässä touhussa mitään järkeä jos näin käy kaksi kertaa 1,5 vuoden sisään. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Tassu ei kyllä noin muuten ole hidastanut Taikaa, se on saanut lenkkeillä normaalisti ja pönttökin on päässä enää yöt. Ehkä täältä vielä noustaan. Mutta kyllä se pistää miettimään asioita vähän toisesta perspektiivistä.

Lumolla taas on ollut ihan omat kuviot. Viime viikolla se päätti ettei itseasiassa osaa hypätä 35-40cm hyppyjä. Ohi vaan ja kohti seuraavaa kivaa estettä eli putkea tai kontakteja. Kaksissa treeneissä meininki oli sama, jos hyppäsi niin hyppäsi huonosti. Rutisin itsekseni ja kaikille muille (anteeksi) pari iltaa, jonka jälkeen otin itseäni niskasta kiinni, hieroin koiran ja maanantain treeneihin mentiin yhden 35-hypyn naksuttelemisen session jälkeen. Ja se osasi taas hypätä.

Kannattaa rypeä mudassa ennen kuvan ottoa t. Taika

Mikä muuttui? En viritellyt koiraa ennen treenejä niinkuin yleensä. Lumon kanssa on panostettu viettiin ja vireeseen tekniikan kustannuksella. Joo, älykästä. Olen ollut niin fiksoitunut vauhtiin ja SEN TÄYTYY PÄÄSTÄ VIELÄ LUJEMPAA, etten ole keskittynyt tekniseen osaamiseen niinkin yksinkertaisella esteellä kuin hyppy. Ja kun vietti kasvoi ja virittelin koiraa viime viikolla oikein reikäpäiseen tilaan, se alkoi ohittaa ja arpoa. Maanantaina mentiin radalle keskinkertaisen lelun ja namien kanssa megasuperlelun sijaan. Ei viritelty lämmittelyä kummemmin, lelu meni taskuun ja istutin koiran rauhallisesti silitysten kera alkuun. Ja kas kummaa, se pysyi siellä, täpäkän näköisenä, lähti liikkeelle heti täysiä ja teki koko treenin ehkä jopa nopeammin, ja taatusti tarkemmin kuin ikinä huippuun viriteltynä.

Mitä tästä opimme? No ensinnäkin sen että olen ollut tyhmä. Toiseksi sen, että vaikka agilityssä aina korostetaan nopeutta, kaikki tututkin kyselevät aina nopeudesta, ompa se nopea, hieno asenne, ai kun nopea jne, niin agility on kuitenkin paljon muutakin kuin aivokapasiteetin ylittävää ylivirettä, haukkumista ja räiskimistä. Se on hallintaa, iloista vauhtia, yhdessä tekemistä ja puhtaita estesuorituksia. Voisin tatuoida tämän jatkossa otsaani. Näkökenttäni ja järkeni on sumentanut pelko siitä, ettei Lumon vauhti riitä medirimoilla. No ei taatusti riitäkään jos viritän sen oppisen estävään ylivireeseen jolloin se muuttuu kiihkeydestä epävarmuudeksi ja alkaa arpoa. Ei näin, Reetta.

Koska kantapään kautta oppiminen on parasta oppimista, niin jatkossa panostamme Lumpparin kanssa enemmän kauniisiin linjoihin ja puhtaisiin estesuorituksiin ja vähemmän räkään ja perkeleisiin. Havaitsin maanantaina, että itseasiassa se kulki vaan lujempaa kun sen pääkoppaa ei vedetty liian kireälle. Mulla on käsissäni kuitenkin hyvin pehmeä koira, joka peittää pehmeytensä ja epävarmuutensa hääräämiseen ja "mukanopeuteen" jossa etenemät ei parane, mutta meteli ja arpominen lisääntyy.

Tässä vielä ne maanantain ahaa-treenit. Kaikki rimat 35, eikä ainuttakaan hyppyongelmaa. Kepitkin meni kun vettä vaan, sain edistettyäkin jo. Oli muuten älyttömän hauskaa!

Huomenna on luvassa nollatreeniä ykkösluokkaisille, jossa Lumon kanssa tavoitteena on ehjä suoritus, jossa me tehdään hommia yhdessä. Uskon että siihen pystytään!

Naalien viikkoliikunnat

Paimenlauma-blogi haastoi kirjaamaan ylös koirien viikkoliikuntaa ihan rehellisesti. Otin haasteen vastaan mielenkiinnosta, ja viikoksi valikoitui tämä ensimmäinen työharjoitteluviikkoni. Katsoin ajat  aina lähtiessä ja palatessa, mutta muuten en erityisesti pyrkinyt mihinkään. Viikko on ollut tavallista kiireisempi pitkien 7-9 tunnin harjoittelupäivien takia, ja kahdet treenit ja yhdet talkootkin viikkoon mahtui. Tämä on siis aikalailla minimiliikuntaviikko, harvoin tehdään esim. aamuisin näin lyhyitä lenkkejä koska tykkään itse älyttömästi aamulenkeistä. En laskenut mukaan vapaana kotipihassa hengailua, jota tulee päivästä riippuen vartista pariin tuntiin, ellei tehty siellä jotain erityistä kuten keppitreeniä. Mutta näin siis tällä viikolla!

Maanantai
aamu: 1h metsälenkki vapaana
ilta: Lumolle 45min liikuntaa, josta agilityä 10 minsaa ja 35min alku- ja loppulämppää. Taikalle 45min hihnalenkki ollessaan hoidossa vanhemmillani Lumon treenien ajan.
Yhteensä: 1h 45min

Tiistai
aamu: 40 min metsälenkki, josta suurin osa vapaana
ilta: 1h metsälenkki vapaana
Yhteensä: 1h 40min

Keskiviikko
aamu: 30 min hihnalenkki puistossa
päivä: molemmille jumppaa pallolla ja korokkeella, takapäätreeniä ja syviä lihaksia. Lumolle 20 min ja Taikalle 5 min.
ilta: agilitytreenit, eli n. 45min lämppä+jäähkälenkkeilyä vapaana ja hihnassa molemmille: Taikalle 15min intensiivistä agilityä sekä Lumolle 5min lähinnä juoksaritreeniä.
Yhteensä: Taikalle 1h 35min ja Lumolle 1h 40min.

Torstai
aamu: 20min mettälenkki vapaana
päivällä: Koirat oli olleet kaksi tuntia pihassa hösäämässä puutarhatöissä vanhemmillani hoidossa ollessaan
ilta: 1h 15min lenkki, osin hihnassa ja osin vapaana
Yhteensä: 1h 35min

Perjantai
aamu: 35min lenkki metsässä ja kävelyteillä, hihnassa ja vapaana
ilta: 1h 40min metsälenkki pääosin vapaana
Yhteensä: 2h 15min

Lauantai
aamu: 30min puistoissa, hihnassa
ilta: 1h 45min metsälenkki pääosin vapaana
Yhteensä: 2h 15min

Sunnuntai
aamu: 45min kävelyteillä metsässä, pääosin vapaana
päivä: Lumolle 10 min keppitreeniä ja vähän alku + loppulämppää
ilta: 1h 10min hihnalenkki puistoissa & kylällä
Yhteensä: Lumolle 2h 5min, Taikalle 1h 55min

:P

Even if you fall on your face you're still moving forward!

Eli toisin sanoen tiistain kisailta!

Paikkana oli siis Ylöjärvi, tarkemmin Mutala. Päivän valmisteluihin kuului paniikinomaista pakkailua, hikoilua ja lisää hikoilua. Päästiin lopulta matkaan ajoissa, eksyttiin, ja lopulta viime tingassa ilmoittauduttiin. Eikä edes päädytty Vaasaan!

Ensin agirata. Fiilis melkoisen hyvä kuumuudesta huolimatta. Kontakti melkoisen huono. Huusin kyllä koske, mutta varmaan liian myöhään sitten. Ylihän se tuli ja lujaa, ja kepit aloitti tokasta välistä ekalla törkkäsyllä. Maaliin tultiin kympillä, aikaa tosin jäi vaikka jouduin korjailemaan. Kulki kyllä kivasti noin muuten!
Agirata tubessa!

Hypärille uudella toivolla. Ei ollut ihan niin kuuma enää. Alku vaikutti hankalahkolta, ja päätin yrittää persjättö-persjättö-valssi -yhdistelmää. No ei onnistunut, lähetin koiran tokaa estettä kiertämään ja kun sain persjätön valmiiksi se olikin jo siinä?? Pelastelulla sitten eteenpäin, ja maaliin tultua selvisi syy miksi se oli jo siinä: ei ollut hypännyt ollenkaan tokaa estettä. Hylky siis kun en huomannut korjata. Ihan kivalta tuntui muuten tämäkin rata, mutta kyllä nyt on nollat taas niin tiukassa että tässähän voisi melkein masentua! Vaan ei masennuta!

Ja tuosta hypäri! 
No mitä sitten jäi käteen? Positiivista: keinu toimi moitteettomasti. Homma kulki kuumuudesta huolimatta. A:n kontakti oli hyvä. Osasin ainakin ekalla radalla pääsääntöisesti ohjata ja tehtiin hommia noin niinkuin yhdessä. Vähemmän positiivista: puomin kontakti ei näköjään kisavireessä toimi  edelleenkään. Oletin taas liikaa ja tein liian huolimattomasti (persjätön tokan radan alussa). Stressasin taas liikaa. Odottelin koiraa turhissa paikoissa, kyllä se sieltä tulee!

Mitäs sitten? Huomiset kisat jätetään väliin, koska rotuyhdistys ei meitä halua kisaamaan rotumestaruudesta ja hellettä on luvattu 31 astetta. Mutta viikon päästä pamahtaa taas, ja jos ollaan naamallaan siinäkin hommassa niin ainakin on yritetty!