tiistai 30. joulukuuta 2014

This girl is on fire

Treenattukin on! Vähän videota tämän päivän tekniikkatreeneistä. Lumosta on kuoriutumassa hirmu pätevä tyyppi, ja sen vire on juuri kohdillaan kunhan muistaa ettei nostata sitä yhtään ainakaan jos tekniikkaa on tarkoitus tehdä ;) Tänään pysyi maltti mukana ja paikallaankin se istua tönötti. Naalinpoikasella keittää mopo yli varsin helposti, laastareita on kannettu mukana kun tyyppi paukuttaa käsiin kiinni, ja lelulle on pörrätty niin että koutsi kysyy onko tämä salaa terrieri. No onhan se. Ja paras terrierinaali onkin!

torstai 25. joulukuuta 2014

Maailman hienoin Lumo 1v!


 Niin se aika vaan kulkee! Neljä vuotta suunnittelin toista koiraa, surin pettymyksiä pentujen kanssa, vaivuin epätoivoon, nousin sieltä taas ja lopulta Joulupäivän aamuna avasin facebookin joka tulvi valkoisten ja mustavalkoisten pienten kääröjen kuvia. Viisi mittelilasta oli syntynyt, joukossa ne kaksi vaadittavaa tyttöä jotta minulle riittäisi oma!

Kun pennut olivat viikon ikäisiä ja kaikki kasvoivat normaalisti sain kasvattajalta viestin, jossa hän kysyi olisiko tässä minun pentuni. Vastasin kyllä, ja alkoi raastava odotus siitä millaisiksi pennut kasvavat: minulla oli tärkeät kriteerit pennun suhteen. Halusin aktiivisen, kohtuullisen kookkaan pennun, jolla olisi runsaasti saalisviettiä ja joka hakisi itsenäisesti kontaktia ihmiseen. Sen "hullun" pennun. Ja kun viisiviikkoisen Lumon näin, tiesin että tässä se on! Muiden pentujen heräillessä Lumo marssi voittajan lailla paikalle, iski naskalit sukkaani ja ilmoitti että tässä mää nyt oon, otaks vai jätäks! Lumo pisti ranttaliksi molemmilla vierailuillani koko ajan, juoksi lelu suussa ja pöllyytti sisaruksiaan. Parkkeerasi syliini pureskelemaan paitaani. Ja siinä se sitten oli.

Lumo on lunastanut kaikki odotukset miljoonakertaisesti. Se on erittäin aktiivinen, vietikäs, repii hulluna lelua, on aina innoissaan tekemässä mitä tahansa ja rakastaa aivan rajattomasti. Kaikkea. Se kasvoi ja kasvoi, ja kaatoi kaikki oletukset siitä, ettei narttumittelistä voi tulla mediä. Medi tuli. Mutta se ei ole este, se on vain haaste!

Innolla odotan mitä kaikkea pikkunaali pääsee vielä tekemään ja kokemaan! Samalla olen valtavan kiitollinen Piialle, joka uskoi pyörremyrsky-terroristipennun käsiini, koska parempaa en voisi kuvitellakaan!
Ihanaa ja tunnelmallista Joulun aikaa kaikille! Naalit ovat viettäneet joulua perhepiirissä lenkkeillen, syöden ja lahjoja availlen. 

torstai 11. joulukuuta 2014

Naalien kupeilla

Mitä meillä syödään? Ikuisuuskysymys, jota ajattelin vähän avata viikon ruokalistan muodossa. Jokainen tekee kuten itse parhaaksi näkee ja omille koirilleen sopii, mutta näin söivät naalit 3.12.-10.12. Meillä syödään kahdesti päivässä, ja usein ruoka ei tule kupista vaan kongista tai treenatessa, etenkin Lumo syö kupista varsin vähän. Sinkki + magnesium ym. oudommat lisät annan vain kerran tai kaksi viikossa, koska Taikan kokoiselle koiralle on niin vaikea annostella päiväkohtaista määrää. Kalkkia ja öljyjä päivittäin.

Keskivikko 3.12. aamu
Taika: sian sisäelinseosta (n. 50g) + sikanautajauhelihaa (n. 10g)
Lumo: sian sisäelinseosta (n. 40g) + sikanautajauhelihaa (n. 60g)
Lisäksi aamulenkillä molemmille jokusia nappuloita (Acana Grasslands)

Keskiviikko 3.12. ilta
Taika: sikanautajauhelihaa (n. 40g) + sian sisäelinseosta (n. 10g) + 1 tl Nutrolin Sporttia + 1/2 tl kalkvitaa
Lumo: sian sisäelinseosta (n. 50g) + sikanautajauhelihaa (n. 40g) + 1 tl Nurtolin Sporttia + 1/2 tl kalvitaa
Lisäksi muutamia nappuloita lenkillä ja Dentastixin palat molemmille

Torstai 4.12. aamu
Taika: sikanautajauhelihaa (n. 40g) + sian sisäelinseosta (n. 10g) + muutama nappula
Lumo: sikanautajauhelihaa (n. 70g) + sian sisäelinseosta (n. 30g) + auringonkukkaöljyä 1/2tl
Lisäksi aamulenkillä jokusia nappuloita jälleen

Torstai 4.12. ilta
Taika: broilerin jauhelihaa (n. 30g) + 1 tl Nutrolin Sporttia + 1/2 tl kalkvitaa + nappuloita hyppysellinen koiratanssia treenatessa kentällä
Lumo: broilerin jauhelihaa (n. 60g) + sikanautaa (n. 40g) + Nutrolin + kalkki + muutama nappula lenkillä

Perjantai 5.12. aamu
Taika: broilerin jauhelihaa (n. 50g)
Lumo: broilerin jauhelihaa (vajaa 100g) + 1 tl rypsiöljyä

Perjantai 5.12. ilta
Taika: broilerin jauhelihaa (n. 40g) + Nutrolin 1 tl + kalkki < 1/2 tl
Lumo: broilerin jauhelihaa (vajaa 100g) + Nutrolin 1 tl + kalkki > 1/2 tl
Lisäksi jokusia nappuloita temppuillessa ja lenkillä molemmille + Dentastixin palat. (Lumolle 2/3 ja Taikalle 1/3)

Lauantai 6.12 aamu
Taika: söi koko päivän satunnaisia nappuloita, puruluun palkaksi, pullaa ja muuta outoa koska oli kisoissa
Lumo: 80g poro-lohijauhelihaa*, vähän Ziwipeakiä ja muutama nappula

Lauantai 6.12. ilta
Taika:  ^
Lumo: 100g poro-lohi-jauhelihaa, kalkkia, Nutrolin
* Poro-lohi-jauheliha on valmis seos, jossa on puolet poron jauhelihaa ja puolet lohta. Tykkään siksi että Lumo ei syö lohta sellaisenaan, mutta tässä sössössä syö.

Sunnuntai 7.12. aamu
Taika: 45g poro-lohi-jauhelihaa, muutama nappula, Nutrolin 5ml, kalkkia 1/2tl
Lumo: 100g poro-lohi-jauhelihaa, muutama nappula, Nutrolin 5ml, kalkkia 1/2tl
Kännykkäkuva aamuruuista 7.12. Muki havainnollistaa määriä.
Taikan aamuruoka 7.12.
Sunnuntai 7.12. ilta
Taika: alle 1/2 dl nappuloita, lusikallinen poro/lohi-jauhelihaa
Lumo: 100g poro/lohi-jauhelihaa, muutama nappula

Maanantai 8.12. aamu
Taika: 40g sikanautajauhelihaa, lusikallinen kaurapuuroa, 1/2 osa sinkkitablettia
Lumo: 100g sikanautajauhelihaa, vähän kaurapuuroa, rypsiöljyä, 1/2 osa sinkkitablettia

Maanantai 8.12. ilta
Taika: 40g sikanautajauhelihaa, puolikas hyydytetty kananmuna, Nutrolin ja kalkki
Lumo: 100g sikanautajauheliha, puolikas hyydytetty kananmuna, Nutrolin, kalkki
Maanantai-ilta, vas. Lumon, oik. Taikan

Tiistai 9.12. aamu
Taika: 50g sikanautajauhelihaa, pari nappulaa, Nutrolin, kalkki
Lumo: 100g sikanautajauhelihaa, pari nappulaa, Nutrolin, kalkki

Tiistai 9.12. ilta
Taika: lampaan luu (josta söi alle puolet), treeneissä vähän broilerin sydämiä
Lumo: lampaan luu

Keskiviikko 10.12. aamu
Taika: 20g sian maksaa, 10g broilerin rasvaa, 20g broilerin jauhelihaa
Lumo: 30g sian maksaa, 30g broilerin rasvaa, 40g broilerin jauhelihaa
Keskiviikkoilta, yllä Lumon 100g ja alla Taikan 50g
Keskiviikko 10.12. ilta
Taika: 20g sian maksaa, 10g broilerin rasvaa, 20g broilerin jauhelihaa, Nutrolin, kalkki, temppuillessa broilerin sydämiä
Lumo: 40g sian maksaa, 30g broilerin rasvaa, 30g broilerin jauhelihaa, Nutrolin, kalkki, temppuillessa broilerin sydämiä


Sellasta viikon mittaan! Hyvää ruokahalua!

lauantai 6. joulukuuta 2014

Ehkei täydellinen, mutta läheltä liippaa

Taikan ja samalla mun ensimmäinen koiratanssikisa oli tänään! Älykkäänä ihmisenä olin valinnut ensiesiintymispaikaksi Messarin suuren lavan ja hämmentävän screenin. Vaan puuhkispa ei hämmentynyt!
Kiitos kuvasta Hanna Maines!
Esitys ei mennyt täydellisesti, aina on parantamisen varaa, mutta vaikka itse sanonkin niin ihan hiton hyvin se kyllä meni! Pari selkeää hamakohtaa tuli, mutta meillä  oli ihan hirmu hauskaa! Taika oli ihan meiningeissä, sillä oli kunnon bileet. Tuomareiltakin tuli kommenttia koiran mahtavasta asenteesta ja hyvästä yhteystyöstä. Pisteitä kertyi 170,67, joka riitti reilusti kunniamainintaan, pääsylippuun avoimeen luokkaan sekä luokkavoittoon! Meidän tulos siis tänään 170,67p, KUMA ALO1!
Koiratanssityypit vaikuttavat tosi huipuilta, fiilis kisapaikalla oli rento ja kaikki olivat mukavia ja juttelivat tälläiselle pihalla olevalle vasta-alkajalle ;) Kiitos kaikille avusta ja onnitteluista, kuvista, kyydeistä ja kaikesta! Tästä on hyvä jatkaa, kivaa oli! Meillä on vielä paaaaljon duunia, mutta mikäs sen hauskempaa.