Seuraavana aamuna huomasin, että kannuskynsi oli murtunut. TAAS. Ei siinä auttanut kuin lähteä päivystävälle eläinlääkärille, jossa kynsi ja sen irtonaiset muruset poistettiin ja jalka paketoitiin. Taika oli kiltti potilas, joten selvittiin vain paikallispuudutuksella nukutuksen sijaan. Thank god. Karenssiaikaa ei siis tullut, koska kipulääkettäkään ei jouduttu aloittamaan, mutta agilitykielto on merkitty paperiin 10.6. saakka. Kaikki valmistelevat treenit ja kisat ennen SMeitä on nyt siis pyyhitty pois. Puff vain.
"Kiitti vaa äiti" |
Lumolla taas on ollut ihan omat kuviot. Viime viikolla se päätti ettei itseasiassa osaa hypätä 35-40cm hyppyjä. Ohi vaan ja kohti seuraavaa kivaa estettä eli putkea tai kontakteja. Kaksissa treeneissä meininki oli sama, jos hyppäsi niin hyppäsi huonosti. Rutisin itsekseni ja kaikille muille (anteeksi) pari iltaa, jonka jälkeen otin itseäni niskasta kiinni, hieroin koiran ja maanantain treeneihin mentiin yhden 35-hypyn naksuttelemisen session jälkeen. Ja se osasi taas hypätä.
Kannattaa rypeä mudassa ennen kuvan ottoa t. Taika |
Mitä tästä opimme? No ensinnäkin sen että olen ollut tyhmä. Toiseksi sen, että vaikka agilityssä aina korostetaan nopeutta, kaikki tututkin kyselevät aina nopeudesta, ompa se nopea, hieno asenne, ai kun nopea jne, niin agility on kuitenkin paljon muutakin kuin aivokapasiteetin ylittävää ylivirettä, haukkumista ja räiskimistä. Se on hallintaa, iloista vauhtia, yhdessä tekemistä ja puhtaita estesuorituksia. Voisin tatuoida tämän jatkossa otsaani. Näkökenttäni ja järkeni on sumentanut pelko siitä, ettei Lumon vauhti riitä medirimoilla. No ei taatusti riitäkään jos viritän sen oppisen estävään ylivireeseen jolloin se muuttuu kiihkeydestä epävarmuudeksi ja alkaa arpoa. Ei näin, Reetta.
Koska kantapään kautta oppiminen on parasta oppimista, niin jatkossa panostamme Lumpparin kanssa enemmän kauniisiin linjoihin ja puhtaisiin estesuorituksiin ja vähemmän räkään ja perkeleisiin. Havaitsin maanantaina, että itseasiassa se kulki vaan lujempaa kun sen pääkoppaa ei vedetty liian kireälle. Mulla on käsissäni kuitenkin hyvin pehmeä koira, joka peittää pehmeytensä ja epävarmuutensa hääräämiseen ja "mukanopeuteen" jossa etenemät ei parane, mutta meteli ja arpominen lisääntyy.
Tässä vielä ne maanantain ahaa-treenit. Kaikki rimat 35, eikä ainuttakaan hyppyongelmaa. Kepitkin meni kun vettä vaan, sain edistettyäkin jo. Oli muuten älyttömän hauskaa!
Huomenna on luvassa nollatreeniä ykkösluokkaisille, jossa Lumon kanssa tavoitteena on ehjä suoritus, jossa me tehdään hommia yhdessä. Uskon että siihen pystytään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti