Saat mut tajuumaan, eri suunnist kattomaan

Treenielämä ja elämä yleensäkin on ollut viimeiset pari viikkoa ylä- ja alamäkiä täynnä. Viime viikolla Taikan treenit kulkivat hyvin, ilmoitin meidät Poriin kisoihin huomiselle. Perjantaina oli nollatreenit, joissa kiskottiin 2/3 hankalista radoista nollana läpi kerrasta ja mieli oli valoisa. Kunnes. Taika tuli puomin alas vähän oudosti, mutta en kiinnittänyt siihen enempää huomiota.

Seuraavana aamuna huomasin, että kannuskynsi oli murtunut. TAAS. Ei siinä auttanut kuin lähteä päivystävälle eläinlääkärille, jossa kynsi ja sen irtonaiset muruset poistettiin ja jalka paketoitiin. Taika oli kiltti potilas, joten selvittiin vain paikallispuudutuksella nukutuksen sijaan. Thank god. Karenssiaikaa ei siis tullut, koska kipulääkettäkään ei jouduttu aloittamaan, mutta agilitykielto on merkitty paperiin 10.6. saakka. Kaikki valmistelevat treenit ja kisat ennen SMeitä on nyt siis pyyhitty pois. Puff vain.

"Kiitti vaa äiti"

Taiksu on siis saikkuillut tämän viikon. Myönnettäköön että viikonloppuna päässä pyöri aika synkeitä ajatuksia koko agilitystä ylipäätään, meidän tulevasta urasta (jonka lauantaina päätin olleen tässä), lajista ylipäätään ja siitä onko tässä touhussa mitään järkeä jos näin käy kaksi kertaa 1,5 vuoden sisään. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Tassu ei kyllä noin muuten ole hidastanut Taikaa, se on saanut lenkkeillä normaalisti ja pönttökin on päässä enää yöt. Ehkä täältä vielä noustaan. Mutta kyllä se pistää miettimään asioita vähän toisesta perspektiivistä.

Lumolla taas on ollut ihan omat kuviot. Viime viikolla se päätti ettei itseasiassa osaa hypätä 35-40cm hyppyjä. Ohi vaan ja kohti seuraavaa kivaa estettä eli putkea tai kontakteja. Kaksissa treeneissä meininki oli sama, jos hyppäsi niin hyppäsi huonosti. Rutisin itsekseni ja kaikille muille (anteeksi) pari iltaa, jonka jälkeen otin itseäni niskasta kiinni, hieroin koiran ja maanantain treeneihin mentiin yhden 35-hypyn naksuttelemisen session jälkeen. Ja se osasi taas hypätä.

Kannattaa rypeä mudassa ennen kuvan ottoa t. Taika

Mikä muuttui? En viritellyt koiraa ennen treenejä niinkuin yleensä. Lumon kanssa on panostettu viettiin ja vireeseen tekniikan kustannuksella. Joo, älykästä. Olen ollut niin fiksoitunut vauhtiin ja SEN TÄYTYY PÄÄSTÄ VIELÄ LUJEMPAA, etten ole keskittynyt tekniseen osaamiseen niinkin yksinkertaisella esteellä kuin hyppy. Ja kun vietti kasvoi ja virittelin koiraa viime viikolla oikein reikäpäiseen tilaan, se alkoi ohittaa ja arpoa. Maanantaina mentiin radalle keskinkertaisen lelun ja namien kanssa megasuperlelun sijaan. Ei viritelty lämmittelyä kummemmin, lelu meni taskuun ja istutin koiran rauhallisesti silitysten kera alkuun. Ja kas kummaa, se pysyi siellä, täpäkän näköisenä, lähti liikkeelle heti täysiä ja teki koko treenin ehkä jopa nopeammin, ja taatusti tarkemmin kuin ikinä huippuun viriteltynä.

Mitä tästä opimme? No ensinnäkin sen että olen ollut tyhmä. Toiseksi sen, että vaikka agilityssä aina korostetaan nopeutta, kaikki tututkin kyselevät aina nopeudesta, ompa se nopea, hieno asenne, ai kun nopea jne, niin agility on kuitenkin paljon muutakin kuin aivokapasiteetin ylittävää ylivirettä, haukkumista ja räiskimistä. Se on hallintaa, iloista vauhtia, yhdessä tekemistä ja puhtaita estesuorituksia. Voisin tatuoida tämän jatkossa otsaani. Näkökenttäni ja järkeni on sumentanut pelko siitä, ettei Lumon vauhti riitä medirimoilla. No ei taatusti riitäkään jos viritän sen oppisen estävään ylivireeseen jolloin se muuttuu kiihkeydestä epävarmuudeksi ja alkaa arpoa. Ei näin, Reetta.

Koska kantapään kautta oppiminen on parasta oppimista, niin jatkossa panostamme Lumpparin kanssa enemmän kauniisiin linjoihin ja puhtaisiin estesuorituksiin ja vähemmän räkään ja perkeleisiin. Havaitsin maanantaina, että itseasiassa se kulki vaan lujempaa kun sen pääkoppaa ei vedetty liian kireälle. Mulla on käsissäni kuitenkin hyvin pehmeä koira, joka peittää pehmeytensä ja epävarmuutensa hääräämiseen ja "mukanopeuteen" jossa etenemät ei parane, mutta meteli ja arpominen lisääntyy.

Tässä vielä ne maanantain ahaa-treenit. Kaikki rimat 35, eikä ainuttakaan hyppyongelmaa. Kepitkin meni kun vettä vaan, sain edistettyäkin jo. Oli muuten älyttömän hauskaa!

Huomenna on luvassa nollatreeniä ykkösluokkaisille, jossa Lumon kanssa tavoitteena on ehjä suoritus, jossa me tehdään hommia yhdessä. Uskon että siihen pystytään!