Kiitän siitä mitä me saatiin

On ollut yllättävän vaikeaa jatkaa agilityn parissa ensimmäisen koiran, "the kisakoiran", jäätyä eläkkeelle. Tuntuu kuin harrastuksesta olisi pudonnut toinen osapuoli pois, ja niinhän siitä tavallaan onkin. Muutoksen haastavuus on yllättänyt minut, kun kuitenkin Taikan kanssa treenaaminen on ollut hyvin vähäistä jo yli vuoden ja onkin pääasiassa käyty kisaamassa. On ollut kuitenkin vaikea motivoitua kisaamisen pariin tänä vuonna Lumon kanssa, vaikka sen kanssa meininki onkin vahvasti nousujohteinen.

Nyt saimme Lumon kanssa kuitenkin paikan halli-SM-kisoihin ja EO-karsintoihin Vantaalle, rankingin mukaan miniluokan parhaana koirakkona koko FCI5 roturyhmästä. Onhan se aika kova suoritus. Samaa tahtia onkin kisamotivaationi lähtenyt taas nousuun, ja ilmoitin meidät viikon päähän Kuopioonkin hakemaan kisatatsia. Tästä se taas lähtee, uusi kisakausi. Silti tuntuu vähän väärältä, etten pääse jakamaan sitä Taikan kanssa. Vaikka yhtälailla se tuossa mukana kulkee kuin aiemminkin.

Tavallaan vaikeaa eläkepäätöksen hyväksymisen kanssa onkin ollut juuri se, että se kulkee tuossa kuin ennenkin. Mikä on tietysti valtava lottovoitto. Mutta siksi on vaikea katsoa kun koira odottaa ratavuoroa jota ei enää tule, odottaa omaa vuoroaan. Treeneissä sille voi onneksi järjestää aina oman vuoron, viikko sittenkin treenattiin in-in -käskyä ilman rimoja koska miksei. Mutta kisoissa se joutuu väistämättä tyytymään katsojan rooliin, ja näkeehän siitä että sitä harmittaa. Niinä hetkinä ei auta kuin muistuttaa itselleen että päätös oli oikea, ja sitä oli pitkitetty jo ihan tarpeeksi pitkälle. Kohta olisi sattunut jotain, ja se olisi ollut mielettömän paljon vaikeampaa hyväksyä.

Eipä muuta kuin (sata) astetta täpäkämpi peli kätösiin ja meidän molempien ensimmäisiä halli-SM-kisoja kohti!

(c) Marle Muuronen

Lumon kotitreeniä videolla

Lumon kotitreenit (toko&kt)

Taikalle lauantaina ALOHYV 86p ekasta rallykisasta

Uusien sadetakkien huumoripotentiaali on korkea

Juoksukaverit

Muutoin viime aikoina:

Kaikenlaista hulluutta

Hiljaista treeniblogirintamalla, mutta ei hiljaista treenirintamalla!
Pääsykokeisiin lukeminen verottaa yllättävän paljon kirjoitteluintoa, kun päivät kuluvat lähinnä lukemisesta, muistiinpanoista, nettiluentojen kuuntelusta ja laskujen laskemisesta. Sen rinnalla ja vastapainoksi on sitten liikuttu aikamoisen runsaasti, reissattu ympäriinsä ja yritetty opetella uuteen asuntoon. Tammikuussa aloitin myös uuden fysiikkatreeniohjelman, jota pitänee vielä rukata jonkin verran, mutta so far so good ja juoksuhommat ovat alkaneet maistua taas paremmalta. Lumon kanssa on treeneissä keskitytty nyt ohjaajan etenemiseen, täpäkkään asenteeseen, räjähtävyyteen ja ylipäätään "pikkupiskihipsutuksesta" pois opettelemiseen. On ollut silmiä avaavaa huomata miten iso ero ohjaajan tekemisellä on koiran tekemiseen, ja Lumosta on kuoriutumassa aikamoinen peto radalla.

Talven aikana olen löytänyt itseni myös muun muassa talkoilemasta ja epistelemästä Joensuusta, ajamasta tuhat kilometriä viikonlopun aikana koska voin, talkoilemasta Tampereelta, kouluttamasta useampaakin lajia, tekemästä kuperkeikkoja hallin lattialla ja suunnittelemasta kesäksi aikamoisen huikeaa kisakautta. Sitä odotellessa vähän kuulumisia kuvien muodossa:

Taika kävi myös voittamassa möllit Joensuussa

Hulluutta on vissiin monenlaista

Kevättä odotellessa

Behind the scenes: tajunnanvirtaa Lumojutuista

Ensin vähän yleistä kisajuttua ennen syvempiä vesiä:
Käytiin vuoden ensimmäisissä kisoissa eilen hakemassa vähän tatsia näin juoksujen jälkeen, molemmille koirille yksi hyppäri. Olin ollut viisi päivää mahatauti-influenssahässäkässä, joten yllättäen oma olo radalla oli jotain laiskiaisen ja etenan väliltä. Molemmat radat kaatuivatkin sitten siihen: ohjaaja myöhässä, ohjaus puutteellista, este väärältä puolelta/päästä. Hypäri oli kyllä myös tosi haastava meille, etenkin puolikuntoisena ohjaajana, ja jouduin ohjailemaan runsaasti takaapäin (mitä yleensä pyrin välttämään etenkin Taikan kanssa).

Mutta anyway oli siistiääää päästä kisaamaan! Olin etenkin Lumon rataan ihan supertyytyväinen, koska sen nolla oli ihan täysin oman hitauteni päässä ja kaikki vaikeat jutut onnistuivat. Jätin sen lähtöönkin, ja se pysyi siellä vaikka olin ihan kuolemankauhuissani. Ehkä ensi kerralla onnistuu jo vähän rennommin. Taikaan juuri loppuneet juoksut vaikuttivat ehkä vähän enemmän, ja tuntui että sitä sai vähän herätellä alkuradasta menemään, vaikka ihan innoissaan sekin oli. Lisään videot kun saan ne koneelle.

Noheva lumokoira

Juoksutauolta on päästy takaisin treeneihinkin, Lumon kanssa treenattiin lähtöjä ja keppejä keskiviikkona. Nyt tärkeimpänä treenilistalla olisikin ratatreeniä, jossa ohjaaja laitetaan liikkumaan rohkeasti ja nopeasti, että saataisiin ohjaajaa oppimaan pois vauvaohjaamisesta (tai Taikuohjaamisesta kuten kaverit tämän ystävällisesti ovat nimenneet), ja pystyttäisiin päästämään Lumon todellinen meno irti.

Sitten niihin syvempiin vesiin:

Kovin tarkasti en ole ehtinyt blogin puolelle raportoida meidän viimeisen puolen vuoden treenaamisia, mutta Lumon kanssa on tehty Todella Paljon Asioita. Agilityradalla vähemmän, mutta etenkin sen ulkopuolella, josta taidot ovat kuin ovatkin kummasti siirtyneet suoraan myös agilityradalle. Sen kanssa oli vielä viime kesänä aika haastavaa olla hallilla tai kisapaikalla, enkä voinut päästää sitä treeneissä hetkeksikään silmistäni "luppoajalle" ilman että se lähtee huutamaan treenikentän laidalle, tai vaihtoehtoisesti räykyttää ja puree. Arjessa isoin ongelma ovat olleet pienet liikkuvat lapset (saalisvietin kautta heräävä käytös). En ollut oikein löytänyt mitään työkaluja, joilla lähtisin sen käytökseen puuttumaan ilman että saan sen vaan joko a) epävarmaksi tai b) kiihtymään entisestään. Kaikki rankku kiihdyttää Lumoa todella paljon, jotain sillä linjalla ei ollut enää mitään mitä voitaisiin kokeilla. Aloitettiin syksyllä Juulian ryhmässä, jossa alettiin käydä läpi ei vain aksajuttuja, vaan erinäisiä pelejä ja keinoja lähteä muokkaamaan koiran suhtautumista asioihin lähtien mielentilasta, ja sitä kautta lopulta käytöstä. Ja sieltähän avautuikin aika toisenlainen maailma.

Yölliset googlaukset, nettiluennot, podcastit ja kirjat olivat syksyn ajanvietettä ja opiskelin ihan tosissaan sellaista mistä en lopulta juurikaan etukäteen tiedä mitään: koiran kouluttaminen puhtaasti vahvistamalla ja käytöksiä poimien. Toki kaikkien temppujen opettaminen oli mulle jo ennestään tuttua, mutta arkeen tms käytökseen en oikein osannut puuttua samalla metodilla.

Niinpä Lumon kanssa on viimeiset nelisen kuukautta pelattu erittäin paljon Look At That:iä, luopumispelejä, kontaktinhakutehtäviä, keskittymisharjoituksia, targettiharjoituksia, sheipattu taukokäyttäytymistä, tehty uudestaan lähtökäytös ja olen vienyt sitä ihan mielettömästi uusiin paikkoihin ja häiriöihin. Ollaan istuttu lukemattomia tunteja leikkikentän laidalla katselemassa lapsia (hullun maine, täältä tullaan!), polkupyöriä, hiihtäjiä ja milloin mitäkin mihin se olisi aiemmin reagoinut. Vastapainoksi olen käynyt paljon vanhempieni pihassa, metsässä ja pelloilla juoksuttamassa koiria päättömästi, nollaamassa meidän kaikkien päitä. En oikein osannut odottaa mitään kun alettiin paneutua näihin juttuihin, mutta kuinkas sitten kävikään.

Jo muutamassa kuukaudessa Lumossa on näkyvissä ihan valtava ero aiempaan. Ensinnäkin se hakee kontaktia todella paljon enemmän kuin aiemmin, häiriöstä riippumatta. Treeneissä pystyn laittamaan sen makaamaan taukokäytökseen, ja se odottaa rentona vapautusta takaisin töihin. Duunihommat se tekee aiempaa intensiivisemmin, nopeammin ja tehokkaammin, kun sillä ei mene energiaa tolkuttomaan härväämiseen tehtävien välissä. Se odottaa häkissä ihan hipihiljaa ja pysyy siellä vaikka ovi auki. Se makaa rallykokeissa vapaana keskellä hallia kuvia varten muiden koirien suhatessa ympäriltä. Se matkustaa hiljaa penkin alla täydessä ruuhkabussissa. Se on treenannut aksaa vaikka kentällä on vieras koira. Agilitykisoissa esim eilen se teki innokkaana temppuja ja keskittymistehtäviä ennen radalle menoa, ja hallilla hengaili makoillen tai leikkien tyytyväisenä koirista huolimatta. Toki se edelleen reagoi yllättäviin tilanteisiin ja saattaa huutaa leikkiville koirille tms., mutta ero aiempaan on aivan valtava. Ja tämä vasta muutaman kuukauden työstämisen jälkeen. Ja Lumosta on luonnollisesti maailman hauskinta pelata pelejä ja tehdä temppuja mun kanssa, se tuskin edes huomaa harjoittelevansa jotain taitoja.

Nyt menee diipiksi, mutta samalla tuntuu että olen tutustunut tuohon koiraan ihan eri tavalla kuin aiemmin. Aina se on tuntunut oikealta, mutta jotenkin se tuntuu nykyisin niin oikealta, vähän sillai Taikamaisella tavalla. Tuntuu, että voidaan Lumon kanssa tehdä ihan mitä vaan ja meistä voi tulla ihan mitä vaan. Ja vaikkei tulisikaan niin silläkään ei ole mitään väliä, koska tuon koiran kanssa on vaan ihan pirun hauskaa.

<3

Uusia tuulia

Elokuu lähenee loppuaan (outoa!) ja sitä myötä ilmeisesti kesäkin. Olemme parhaillaan ansaitulla neljän päivän lomalla (tosin flunssassa), ennen lähtöä viimeiseen työharkkaan ennen valmistumistani. Oppari on valmis, tai ainakin palautan sen perjantaina. Uskomatonta mutta totta!

Syksy tuo mukanaan muutoksia, tai tavallaan paluuta vanhaan. Lopetin juuri viimeiset kurssini, joten jatkossa en ole enää työkseni agilitykouluttaja, vaan jatkan agilityn parissa puhtaasti harrastuksena. Tämä tuntuu erittäin luonnolliselta valinnalta. Pidän kovasti kouluttamisesta ja tykkäsin työpaikastani hirveästi, mutta aika ja energia ei vaan riitä kaikelle, ja alkoi olla itsestäänselvää että joudun lähiaikoina valitsemaan teenkö agilityjuttuja työkseni, vai haluanko panostaa omaan tekemiseeni, treenaamiseen ja kisaamiseen. Valitsin jälkimmäisen, koska kuitenkin lähtökohtaisesti sydämeni sykkii ensisijaisesti omille koirille, niiden kanssa treenaamiselle ja kisauralla kehittymiselle. Valinta tuntuu oikealta. Yksi seuramme ryhmä minulle jää koulutettavaksi, joten pääsen heidän kanssaan kuitenkin purkamaan koulutusintoani, mutta vain harrastuspohjalta.

Vikaa kertaa työpaikalla

Syksy tulee olemaan opiskeluiden suhteen kiireinen, mikä osin vaikutti myös päätökseeni lopettaa työkseni kouluttaminen. Jos on jo päivästä kahdeksan tuntia kouluhommissa kiinni, niin haluaa säästää illat mahdollisimman hyvin vapaa-ajalle, koirien kanssa ja ilmankin. Odotan tulevaa syksyä tosi innolla, sillä tuntuu että pitkästä aikaa pääsen kunnolla kiinni säännölliseen harrastamiseen ihan viikkoryhmätasollakin, kun pystyn sitoutumaan aikoihin. Lumolle on jo ryhmäpaikka agilityyn kaverini kouluttamasta ryhmästä, ja olen hakenut sille myös tokoon ryhmäpaikkaa. Agilityryhmässä aloitimmekin jo. Taikan kanssa jatkamme kisaamista niin kauan kuin se tuntuu hyvältä, ja se pääsee treenaamaan pieniä juttuja Lumon treenien yhteydessä. Varsinaisesti Taika ei kuitenkaan enää säännöllisesti treenaa, vaan lähinnä pitää kuntoa ja taitoja yllä, sekä juoksee pallon perässä putkissa :) Kunto onneksi rakennetaankin jossain aivan muualla, kuin agilityradalla.

En tiedä olenko ikinä ennen ollut kesän loppumisesta näin innoissani! Meillä on niin paljon kiinnostavia suunnitelmia syksylle ja talvelle, on paljon treenattavaa ja hirmuinen into treenata. Molemmat koirat on myös jo ilmoitettu piirinmestaruusjoukkuekisaan, ja ainakin Taikan ilmoitan myös yksilöön. Muutamat normikisatkin on jo laitettu kalenteriin, joten kisatauolta palataan näillänäkymin reilun kahden viikon päästä. Lumon kanssa käytiin viikko sitten myös koiratanssikoulutuspäivässä, josta saatiin hirveästi uusia ideoita treeneihin etenkin sivuaskeleiden, peruutukseen positioissa ja ison ympyrän suhteen.

Toisilla juoksutauko, toisilla ei

Sillä välin kun naalit on juoksutauolla (miten voikaan aika kulua hitaasti!) niin meikäläinen on sitten kuluttanut taukoa juoksemalla. Ollaan juostu Reijan kanssa agilityradalla ja sen ulkopuolella, oon juossut lenkillä naalien kanssa ja töissä muiden perässä. Muutenkin fysiikkatreenit kulkee ihan valtavalla innolla, kun vihdoin pääsee tekemään!

Klikkaa videoon, jossa Reija on ekaa kertaa uudessa hallissa, ekaa kertaa 55 rimoilla, eikä sitä haittaa pätkääkään. Viikko sitten tehtiin ekaa kertaa 12 keppiä ja eilen laitettiin ne jo radalle! Työvoitto!

Koulussakin on pitänyt vielä rampata ja palautettavia tehtäviä on noin tuhat tällä viikolla. Vedän syvään henkeä. Reijan mielestä jokainen keli on uimakeli.

 Joka toinen päivä sataa edelleen lunta, mutta olen päättäväisesti tullut siihen tulokseen etten anna sen dropata tunnelmaa.

Pus.

Naalien kupit eilen. Hyvin maistuu.

Kun ei ole mitään järkevää asiaa, voi ihan hyvin laittaa satunnaisia kuvia.

Mustikoita, vadelmia, kauramaitoa ja siemeniä. Toimii.

Saatiin pariksi viikoksi tuollainen mummokoirakin hoitoon tuomaan väriä laumaan. Naaleilla on tärpit ja meininki sen mukainen. Ollaan naksuteltu juttuja ja vähän tehty täsmäiskuja keppitreeniin, mutta hallille nuo eivät pääse ennenkuin juoksut on juostu. Viikko pitäisi vielä malttaa!

Keväästä, valemaleista ja naaleista

Voisi varmaan sanoa, että on ilmoja pidellyt. Jos pidelleellä tarkoitetaan sitä, että joka toinen päivä on pakkasta ja tulee kymmenen senttiä lunta, ja joka toisena paistaa aurinko ja kyyt luikertelee lämpimillä kallioilla. Vähän on vielä jäänyt mulle epäselväksi, että onko tämä nyt se kuuluisa kevät vaiko eikö vielä. Hauskaa on silti ollut ja on ulkoiltu säässä kuin säässä.

Miten niin keli vaihtelee?

Naalit aloitti juoksut viikko sitten, joten olemme kisatauolla. Kisataukoilu on aina tylsää, mutta jos rehellisiä ollaan niin se tulee hyvään väliin. Ehtii juoksut alta pois ennen kesän arvokisoja, toukokuun lopun TopTeam-leiriä, lomareissua ja evakoitumista putkiremppaa pakoon kesäkuussa. Hyvään saumaan. Kuten tavallista naalit juoksevat samaan aikaan tismalleen, mikä on aina näppärää ja siitä pisteet heille.

Verbaalisia käskyjä välistävetoihin opiskelemassa

Virallinen myymälänsulkija

Naalit ovat siis saaneet tyytyä lenkkeilyyn ja pihatreenailuun viimeisen viikon. Sitä ennen ehdittiin omatoimitreenailun lisäksi käydä yksissä Sannan vetämässä TopTeam-treeneissä, joissa ensin juostiin joukkuekisaveto ja sitten varsinaisesti treenattiin. Lumon joukkueveto oli hyvin vauhdikas pätkä, joka sopi meille oikein hyvin. Treeniosiossa halusin ottaa puomin leikeröintiä, pätkässä jossa Lumo piti itsenäisesti suorittaa A ja mennä siitä putkeen minun ollessa kauempana puomi meidän välissä. Palkkailtiin ensin pari kertaa putkeenmenoa A:lta ja sinnehän se sitten jo sujahteli. A:t oli tosi hyviä normirytmin esityksiä, vaikka olin kaukana. Muussa rataosiossa ei ollut Lumpun kanssa ongelmaa, se lähti hyvin myös sylkkäriin vauhdista. Tehtiin vielä katsaus Lumon keppiedistykseen itsenäisyyden ja varmuuden osalta, ja Sannan mielestä kepit ovat aivan hyvät nytten. Aina voi toki parantaa, mutta hyvin näillä jo hiihdellään. Alla tuo "kisaveto".

Youtubessa

Kouluakin on jäljellä vielä kolme viikkoa, mutta silti olen ehtinyt puuhailla runsaasti koulutushommia. Viikko sitten olin viikonlopun agilityn koulutusohjaajan peruskurssilla, ensimmäisessä pätkässä. Sinänsä asia oli luonnollisesti tuttua, mutta kyllä sieltä uusiakin ideoita pongahti. Olen käynyt kurssin ennenkin, mutta siitä on niin kauan ettei taitojenpäivitys jo ihan byrokratiamielessäkään ole ollenkaan huono idea. Harjoituskoirakot olivat kivoja ja saatiin kaikille uusia ideoita treeneihin.

Omat koulutukseni ovat pyörineet normaaliksi muodostuneeseen tahtiin keskimäärin viisi tuntia viikossa. Yksi vakkariryhmä minulla on Tamskilla ja loput yksityisellä. Paljon erilaisia koiria, eri vaiheissa, ja kaikkien kanssa on ollut antoisaa tehdä hommia. Tamskin koulutettavat iskevät siistiä kisatulosta vähän väliä, mikä on aina hienoa. Kouluttaessa aika humahtaa kyllä ihan hullun nopeasti verrattuna luennoilla istumiseen. Nyt olen aloitellut kesätöitäkin jo myymälän puolella, joten vilinää riittää koulun, kouluttamisen, myymälähommien ja omien treenien ja lenkkien keskellä.

Vaikka naalit on olleet juoksutauolla reilun viikon, on päästy Reijan kanssa treenaamaan. Ihan postauksen alussa on videonpätkä alkulämppäjuoksulenkiltä. Crossailtiin perjantaina 4x250 metrin vedot alkulämpän ohessa, Reijalle tuo oli pieni lämmittely ja itse olin aivan poikki jo tuosta. Muuten juoksulenkit ovat kulkeneet myöskin, naalien kanssa on pistelty menemään tunnin hölkkälenkkejä pari kertaa viikossa. Tuntuu että kunto on nyt ihan oikeasti lähtenyt oikeaan suuntaan, kun Reijankaan kanssa sprinttivedot eivät vie enää useammaksi päiväksi tantereeseen reisiä. 

Reijan kanssa on ihan jäätävän hauskaa. Perjantaina tehtiin radan lisäksi kuutta keppiä, ne se osaa jo aika mukavasti. Rimat on nyt olleet 55cm, ja hyppytekniikka on hieno. Reija on toiminnan eläin, se tekee tunteella ja isolla menolla aina sata lasissa. Ihan hurjan hauska tyyppi. Vähän otetaan osumaa välillä kun en osaa leikkiä sen kanssa oikein (ts. varoen hampaita). Eipä tuo haittaa, rapatessa roiskuu. Mutta mulla on sellainen tunne, että tästä on tulossa aika jäätävän siisti.

Vähemmästäkin tulee hiki kun joutuu tottelemaan vielä aksailun jälkeen

Kuva aamupalasta koska auringonpaiste

Your crazy matches my crazy - Lumo 3 vuotta

Joulun lapsi Lumo täytti sunnuntaina joulupäivänä kolme vuotta. Kolme vuotta! Nyt jo! Toisaalta tuntuu että se olisi ollut mulla keskimäärin ikuisuuden. Toisaalta niin vähän aikaa.

Lumohan on keskimäärin ihan sekaisin edelleen. Siitä ei ole ainakaan vielä tullut rauhallista aikuista, ja tietyllä tapaa toivon ettei koskaan tulekaan. Meidän elämä oli niin paljon... hiljaisempaa ennen Lumoa. Helpompaa, joo. Mutta hiljaisempaa ja tylsempää. Lumo on eläväinen, kovaääninen, aina vauhdissa ja sillä on loputtomasti virtaa. Pientä pintaremonttia se harrastaa edelleen, mutta vähemmän kuin ihan varhaisteininä. Nykyään se remontoi enemmän omia kamojaan.

Oho

Kulunut vuosi Lumon kanssa on ollut ihan hullu. 2016 on ollut monella muullakin tapaa ihan hullu vuosi, ihan maailmanlaajuisesti asti, mutta Lumon kanssa on menty tunteiden vuoristorataa ihan sieltä alhaisimmista mutapohjista joissa tästä ei tule ikinä mitään, sinne korkeimmille vuorenhuipuille asti ja lopulta marraskuussa siihen kuuluisaan flow-tilaan kaksissa kisoissa. Fiilikseen, jota en unohda ikinä. Ihan naurettaviin onnenkyyneliin voittoradan jälkeen, jolla lopulta noustiin kolmosiin. Kolmosetkin on jo korkattu, ja tuntuu että Lumo on aika valmis kolmosten radoille. Bonuksena vuoden aikana noustiin myös koiratanssissa freestylen voittajaan, ja HTM:ää käytiin kokeilemassa epiksissä. Tammikuussa mennään uudestaan, ja ajatuksena on korkata virallinen HTM myös alkuvuodesta.

Lumo on ollut tähän asti ihan kaikkea sitä, mitä siltä toivoin. Vietikäs, vauhdikas, aina valmis hommiin, rakastaa tekemistä. Toisaalta myös hankala tyyppi terävyyden, riistan jahtailun, muksujen jahtailun, tuhoamisen, hiukan puuttellisten rauhoittumiskykyjen, toisille nartuille pärräämisen ja äänenkäytön takia. Mutta mihinkään en vaihtaisi. Lumo on myös ihan liekeissä musta ja jo siitä, että saa hengata mun kanssa ja katsoo palvovasti nappisilmillään tilanteessa kuin tilanteessa. Tänä vuonna ollaan löydetty yhteinen sävel, ja täytyy sanoa että en edes tiennyt että koiran kanssa voi löytää yhteenkuuluvuuden tunteen näin diipillä levelillä.

Ajattelin vielä lopettaa tälläisellä asiaankuuluvalla Deadpool-lainauksella (kuva by Milja Haapamäki).

En malta odottaa meidän seuraavaa toivottavasti vähintään kymmentä vuotta yhdessä!

#8

Tänään esseiden kirjoittelun lomasta esittelyssä tavallisesti vähemmän ruutuaikaa saava naalien perustaito: latautuminen