2017

Vuosi vaihtui varsin vauhdikkaissa merkeissä loistavassa seurassa. Koiraseurasta vastasi Lumo, joka oli mukana kaveriporukkani uuden vuoden juhlissa. Taika sen sijaan oli jo aamulla lähtenyt mökkeilemään vanhempieni hoidokkina, jotta välttyisi pahimmilta paukkustresseiltä. Mökillä ei ollut kuulemma paukkunut kovin paljoa, joten Taika oli selvinnyt vuodenvaihteestaan yllättävän vähillä stresseillä. Juhlapaikkamme oli keskustan lähettyvillä, ja siellä oli hirmuinen pauke läpi yön ihan ikkunoiden takana. Lumo ei noteerannut pamauksia mitenkään. Se nautti rapsuttajien suuresta määrästä, kävi syömässä pöydältä 1/3 porkkanakakusta (...hienosti...) ja piti hauskaa, lopulta nukkuen keskellä olohuoneen lattiaa. Ulkona ei varmuuden vuoksi käyty senkään kanssa kuin pikapissalla hihnassa kahdeksan tienoilla, ennenkuin aamulla/aamuyöstä lähdettiin kotiin.

(c) Marle Muuronen

Vuosi sitten olin perinteikkäästi asettanut joitain tavoitteitakin, joten katsotaanpas ne läpi:

Taika 2016:
- pysyä terveenä -> kyllä! Taikalla oli pari silmätulehduksen alkua, sekä agilityäksidentti reisilihaksen venähdys syyskuussa, mutta ei mitään mikä ei olisi mennyt kotikonstein ohi.
- pysyä agilitykunnossa vielä kausi 2015-2016 loppuun ja juosta vielä yhden iloiset arvokisat kesällä. Sen jälkeen mietitään kunnon mukaan jatkoa. -> kyllä! Taikan agilityvuosi oli syksyn taukoa lukuunottamatta hyvä ja ehjä, ja se on etenemien ja yleiskunnon perusteella edelleen agilitytikissä ja jatkaa kisaamista.
- leikkiä paljon palloilla -> no kyllä!
- yhden koiratanssikisat AVO:ssa -> kyllä! Taika kisasi kerran koiratanssissa marraskuussa, saaden AVO:sta KUMA:n ja nousten voittajaan.

Lumo 2016:
- pysyä terveenä eikä koheltaa itseään hajalle -> kyllä! Lumo on ollut koko vuoden täysin terve.
- agilityssä nousu kolmosiin -> kyllä! Marraskuussa noustiin kolmosiin, keräten vuoden aikana neljä voittonollaa (kaksi hypäriltä, kaksi agiradoilta.) Korkattiin joulukuun alussa kolmoset.
- tokossa ylempien luokkien liikkeiden opettelu ja paikkiksen vahvistaminen -> kyllä! Paikkis on aika hyvällä mallilla, ja ylempien luokkien liikkeistä ollaan tehty ruutua, noutoa, merkinkiertohyppynoutoyms hässäköitä ja vähän aloiteltu tunnaria.
- ainakin yhdet koiratanssikisat AVO:ssa -> kyllä! Myös Lumo kisasi kerran koiratanssissa marraskuussa, saaden AVO:sta KUMA:n ja nousten voittajaan.
- hakea se harrastus-H! -> eeeei käyty vieläkään näyttelyssä.
- tutustua uusiin juttuihin, ehkä etsiä joku hajulaji? -> kyllä! Käytiin alkuvuodesta ID-jälkiviikonlopussa, ja tunnistushajuhommeleita on tehty epäsäännöllisesti mutta aina välillä.
- olla vaan ihan hirveän rakas ja rakastavin kainalokoira -> kyllä! Lumo on tänä vuonna ollut myös epävirallinen fysioterapeutin terapiakoira, ja osallistunut muun muassa aivoverenkiertohäiriöstä toipuvien henkilöiden leirille ollen siellä ihan mahtava sosiaalinen ilopilleri ja tukipilari kuntoutujille. Tämä oli ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista Lumon kanssa.
- olla loistava reissukoira -> kyllä! Ollaan reissattu vuoden aikana pitkin Suomea enemmän kuin koskaan ennen, ja Lumo on osoittanut mitä parhaimpia julkisillamatkustelu/autoilu/hotelli yms taitoja.

Liekki piirsi (!!) jäätävän hienon tsemppikuvan meistä supersankareina,
ja mikäs sen paremmin sopii vuosikatsaukseen kuin se

Minä itse 2016:
- opetella ohjaamaan Lumoa ja olla sen arvoinen (lue: nopeampi) ohjaaja -> tänä syksynä jokin loksahti kohdalleen. Kyllä.
- pysyä opinnoissa mukana -> KYLLÄ ihme ja kumma
- olisko 2016 reissuvuosi? -> reissattiin paljon, tosin vain Suomessa. Eli kyllä ja ei.

Ensi vuonna:
- Taika: Taika tavoittelee taas vielä yhtä agilityvuotta, vielä yhtä arvokisakautta. Taikan kanssa on tarkoitus treenata hyvin säästeliäästi ja kisata järkevästi, tauottaen vuotta sopivasti. Ensimmäisenä on listalla EO-karsinnat tammikuun lopussa, keväällä ehkä vielä toiset EO-karsinnat, kesällä SM-kisat ja piirinmestaruudet loppukesästä. Koko ajan koiran ehdoilla ja jos tulee pienimpääkin epävarmuutta sen kestämisestä, niin kiitämme ja kuittaamme. Tällä hetkellä Taika kuitenkin juoksee omia ennätysetenemiään ja nauttii agilitystä täysillä. :) Tavoitteena on vuoden aikana myös korkata freestylessä voittajaluokka ja ehkä osallistua loppuvuonna maajoukkuekarsintoihin.

- Lumo: Lumon kanssa tavoitteena agilityssä on pitää juuri löytynyt mieletön yhteistyö ja meininki radalla. Tehdä ilman paineita, mutta sellaista agilityä mistä voin olla ylpeä. Tavoitteena vuodelle olisi saada joitain nollia kolmosista, kehittyä parina ja alkaa löytää kisarutiinia tekemiseen. Emme tavoittele pääsyä arvokisoihin vielä 2017, koska mielestäni Lumon pitää saada vielä kasvaa henkisesti ennen niin isoja kisoja. Koiratanssissa tavoitteena olisi saada kuma HTM:n alokkaasta jotta noustaisiin siinä avoimeen. Freestylen tavoitteena on myös Lumolla korkata voittajaluokka, ja ehkä loppuvuonna osallistua johonkin arvokisoihin (joku maajoukkuekarsinta?) jos henkinen kehitys näyttää hyvältä. Lumon kanssa pitäisi nyt myös hakea se harrastus-H ja voitaisiin myös käydä rally-tokoa kisaamassa.

- Molempien koirien ultimate tavoitteena on pysyä terveenä myös tämä vuosi. Kaikki muu on plussaa. Omana tavoitteenani on analysoida vähemmän, heittäytyä enemmän, ja olla pelkäämättä epäonnistumisia. Koirattomiin tavoitteisiin kuuluu myös valmistuminen ja tulevaisuuden suunnitelmien selkeytyminen.

(c) Tanja Nummelin

#23

Ihanaa joulunaikaa!

Reetta, Taika ja Lumo

#3

 Joulupukki toi ennenaikaisen joululahjan. Asialla ei toki ole mitään tekemistä sen kanssa että käydessäni keittiössä Lumo oli kaivanut makkariin jätetystä kauppakassista kyseisen poron ja retuuttanut sen jo eteenpäinlahjoituskelvottomaksi. Onhan sekin tapa varmistaa että saa itse kaikki uudet lelut.

 Poro aiheutti onnellisuushepuleita koko iltapäivän mummolassa, jonne Lumo raahasi sen myös mukaan.

Taikallekin kelpaa. Pöllitty lelu on paras lelu.

Huomenna leijonakuningas

 Ajeltiin eilen pitkäksi kisapäiväksi Lahteen, koska molemmat koirat lähtivät mukaan. Lumon eka rata oli tosi hieno, mutta sinne sattui eräs lentokeinu. Lumo oli nopein kaikista mineistä ja medeistä ja sijoittui 2/10. Jo ekalla radalla tuntui, että nyt on hyvä tatsi tänään. Tokan radan profiili vaati lähtöön paikalle jättämistä, jos siinä aikoisi onnistua. Päätin onnistua. Päätin että Lumo jää lähtöön, ottaa kaikki kontaktit, osaa vaikean keppikulman ja tulee jokaiselle hasardille hyppylinjalle. Aikaa meni hiukan keinun ja puomin varmisteluun, koska olin päättänyt että sehän muuten ottaa ne ja kuunnolla. No sehän otti ne ja kunnolla. Sehän pysyi lähdössä. Sehän tuli kaikkiin vaikeisiin hyppylinjoihin. Sehän löysi kepeille aivan itse vaikeasta kulmasta.

Sehän oli -6,93 sekuntia, nollavoitto 1/9 ja kunnon kaula kakkoseen. Sehän oli myös viimeinen LUVA ja näin ollen SERTI ja siirto kolmosiin!

 Uskon vakaasti että koko Lahti kuuli mun tuuletuksen maalissa. Vihdoin! Ehkä vähän tuli tippa linssiin, kaiken tämän yrittämisen jälkeen. Tämä kuukausi on niin ollut meidän kuukausi.

 Iltapäivällä piti juhlahumuissa muistaa vielä juosta Taikankin kanssa. Taika on kisannut koko syksynä yhden startin. Mutta sepä oli aika näppärä ja saimme viimeisen SM-nollan 2017 kisoihin! Sijalle 2/24, ja koska aikaeroa nopeimpaan on vain sekunnin verran niin tästä tulee aika kivasti ranking pisteitä, joilla uskon että paikka EO-karsintoihin tammikuussa on sinetöity. Taikan kanssa kisaaminen on vaan ihan söpöintä koskaan, kun se on niiiin fiiliksissä. Mahtavaa että saadaan vielä kisata koko porukalla mini kolmosissa!

Comeback

Keskiviikko ja totuuden hetki, Taikan paluu kisakentille Janakkalan äksidentin jälkeen. Itse olin kipeänä, mutta raahauduin silti kisapaikalle kun tätä starttia oli odotettu niin jännityksellä. Yksi agirata kotikisoissa, täydellinen paikka joko palata jatkamaan kohti ensi vuoden arvokisoja, tai lopettaa agilityura.

Lyhyestä virsi kaunis: Taika kulki kuin unelma, hyppäsi hyvin, oli innoissaan ja onnellinen pieni koira. Hyllytin meidän radan, mutta nyt ei haettukaan tulosta vaan fiilistä. Ja se fiilis löytyi.

Taika is back in business!

Kun täältä lähtee ei tartte miettii että olispa

Huhhuh mikä viikko takana, ja tahti vaan kiihtyy. Kolme viikkoa vielä työharkan ja töiden yhdistelmää, jonka jälkeen taas harrastaminen helpottuu kun palaan koulun penkille opiskelemaan.

Viime sunnuntaina käytiin kuitenkin kipaisemassa Liedossa Lumon kanssa kaksi rataa. Kisaseurana oli Pia ja Lumon uusi rakkaus Leevi auspai. Teinikoirilla meni hyvin, mutta molempien kohtaloksi koitui pussi, Lumolla molemmilla radoilla. Pussi oli aika oudon näköinen, eikä Lumo mennyt kummallakaan radalla ekalla yrityksellä sisään. Ei että oltaisiin sitä treenattukaan. Testailin puomin eri kontaktivaihtoehtoja, ekalla radalla ottaen juoksarin. Huti tuli. Toisella radalla käytin pysäytystä, jolla osui tosin valui yli. Palautin sitten onoffiin kun oli jo vitonen alla. Summa summarum päivästä: jälleen erittäin hyvät radat Lumolta, erityisen hyviä oli molempien ratojen lähdöt joissa lensi sinne mihin halusinkin. Mutta pussi hupsista. Hyvä kisapäivä ja kiva kisapaikka ATT:n hallissa!

Tällä viikolla oli koirien lihashuoltoviikko. Taikaa olen hieronut itse, koska se on helppo hoidettava. Torstaina Lumo kävi Koirahieronta HSK:n Hannalla hoidettavana ja Taika sai samalla laseria loukattuun takakoipeensa. Lumolla oli normaaleja agi&tokojumeja, mutta ei mitään mullistavaa. Se sai laseria lanneselkään molemmin puolin, ja muistaakseni kireämpään reiteen. Lumo vastasi hoitoon hyvin ja oli suhteellisen nätisti loppujen lopuksi, alkoi silmätkin lupata laserin alla. Sunnuntaina illasta on TopTeam-treenit, mutta muuten on pidetty treenivapaa viikko.

Keskiviikkona on H-hetki, toisin sanoen Taikan kanssa mennään ottamaan startti kotikisoissa. H-hetki siksi, että olen päättänyt että tämä startti määrittää nyt sen, jatkaako Taika vielä seuraavalle arvokisakaudelle. Kuten kirjoitin facebookiin: Taiku ilmoitettu tulikokeeseen yhdelle kisaradalle ensi viikolle, joka määrittelee sen jatkuuko Taikan agilityura vai onko se viimeinen startti ikinä. Jos Taikulla on hauskaa ja kulkee kuten ennenkin, se saa jatkaa seuraavia arvokisoja kohti. Jos Taikulla on vähänkin liian vaikeaa, niin ei voi olla kuin ihan hirveän kiitollinen siitä miten monta hienoa vuotta saatiin. <3

Toivon sydämestäni että saadaan Taikun kanssa jatkaa vielä ensi kesään saakka kuten olin suunnitellut. Se on nyt treeneissä kulkenut normaalisti, mutta vasta kisadraivi näyttää todellisen tilanteen. Agility on mulle henki ja elämä, mutta se ei millonkaan nouse koiran terveyden edelle. Joten jos näyttää että Taikalla on pieniäkään vaikeuksia, ensi keskiviikkona juostaan meidän viimeinen startti. Jos Taikan fysiikka pitää kisavireessäkin, jatkan suunnitellusti kohti seuraavaa arvokisakautta. Mutta 8,5-vuotiaan kääpiön kanssa on aina asennoiduttava niin, että mikä tahansa startti voi olla viimeinen.

Toivon silti että saataisiin vielä yksi kausi, koska Taika on vasta viime kesänä alkanut päästä ihan huipputeräänsä. Ettei jäisi ainakaan mitään jossittelun varaa. Mutta ensi keskiviikkona se nähdään. Taika on paras jokatapauksessa.

Sinä valitsit minut, ja minut sinä sait.

Klikkaa!

Tuplasti nollia

Taikan kanssa kipaistiin eilen talkoilun lomassa kotikisoissa kaksi kappaletta nollia. Ei tällä kertaa tuplanollaa tosin, koska väliin juostiin myös yksi iloinen hyllyrata, jossa Taika valitsi omia esteitä. Etenemät nollilla 4,1m/s agiradalta ja 4,26m/s hypäriltä, joten tosi tyytyväinen olen tärppipäiväisen Taikan meininkiin. Sijoille 5&5. Nyt siis SM-nollista ensi vuodelle kasassa 6/7 sisältäen tuplan, hyppynollia olisi jo enemmänkin. Olipa hauskaa ja rentoa kisata, radat oli sopivan haastavia, mutta kuitenkin turvallisia ja juostavia! Radat videolla:
(klik, youtube)

Taika yrittää epätoivoisesti selittää juniorille miten niitä nollia oikein tehdään

 Ps. Lauantaina Minni the matriarkka eli vanhempieni asukki täytti kokonaiset 11 vuotta! Juhlaväki kuvassa.

Tuplanolla

Toisin sanoen: viikko sitten Lempäälästä Taikan kanssa tuplanolla ja kakkospalli!

Mukana oli myös juniori, joka kävi taas hyvin lähellä luokkanousua, mutta haksahti molemmilla radoilla putkiansaan. Putket on parhaita!

Home is where your heart is

Rauman jälkeen seuraavana reissukohteena oli Joensuu. Joensuussa ei ollut kisasuunnitelmia, eikä treenisuunnitelmia: olimme kerrankin vain lomalla kokonaiset neljä päivää. 13 tuntia bussissa istumista, tuhat kilometriä ja yli kymmenen tuntia lenkkeilyä. Parasta seuraa.

Instatililleni päivitin pätkän Lumon ja shelttien puuhista, meininki oli sama tai oikeastaan villimpi pitkälti koko neljä päivää. Ekana päivänä Lumo urputti pariin otteeseen itseään nuoremmalle nartulle Riimalle, mutta tokana päivänä leikit sujuivat jo koko porukalla. Isla ja Lumo rakastuivat, ja Lumo jäikin taas kaipaamaan parasta tyttöystäväänsä. Taikan päivät kuluivat paheksuvissa merkeissä, mutta lähtipä sekin pari kertaa mukaan leikkiin!

Reissuteemana oli lenkkeily, juoruilu, syöminen, Pokemonin pelaaminen ja hiukan kuplivaakin otettiin, eli täydellistä akkujen latausta eilen taas alkaneeseen työviikkoon. Opiskelutkin jatkuvat kohta, mutta sitä ennen on vielä kahta eri duunia ja ainakin yhdet kisat lauantaina. 

Oikeasti olisimme voineet jäädä Joensuuhun.

Tää on mun hetki, tartun siihen kii - SM 2016

Vuoden kohokohta on taas ohitse: SM-kisat 2016. Koko vuosi enemmän tai vähemmän valmistauduttu näihin, ja sitten ne sujahtaa ohitse muutamassa päivässä. Tänä vuonna muutamassa erittäin märässä päivässä, koska perjantai-iltaa lukuunottamatta pitkälti koko viikonlopun satoi kaatamalla Lahden Nastolassa. Vaan mikäpä siinä, ei me olla sokerista. Kyllä on myönnettävä että silti mietitytti sunnuntain karsintaradalla, että kuinkahan Taika onnistuu uimaan kisaradan keskellä ollaan järven läpi.

Perjantaina saavuttiin Lahteen, tsekattiin hotelli ja jatkettiin Nastolaan. Olin ilmoittanut Taikan yhdelle agiradalle ottamaan tuntumaa kisapohjaan. En tykännyt kisapohjasta, musta se oli jotenkin liukas eikä Taika saanut siihen kunnon otetta käännöksissä ja kaatuikin pari kertaa radalla. Mulle se oli raskas juosta, etenkin märkänä. Kenttä sinänsä oli kyllä kiva, parkkipaikat olivat ainoat jotka eivät kisapaikassa toimineet kun munkin auto jäi johonkin hevonkuuseen joka kerta. Tilaa oli kisapaikalla kyllä mukavasti niin teltoille kuin radoillekin.

Taikan lämmittelyradalla kohtasimme toverimme keppien avokulman. Muuten rata oli mukava paria liukastumista lukuunottamatta (alun putken jälkeen tapahtui jotain, samoin ennen puomia.) Kiitos videosta Tanjalle! Illalla sitten hotellille keräämään akkuja erittäin pitkään joukkuepäivään.
Taikan lämmittelyrata

Joukkuepäivänä ajelin kisapaikalle heti kahdeksalta katsomaan joukkueen ekaa koiraa. Edustimme siis sheltti Vauhdin kanssa Pohjois-Karjalan Seurakoirat POKS ry:n medejä. Vauhti on mulle entuudestaan tuttu koira, mutta treenejä kerettiin ottaa yhdessä alle vain yhdet, plus vähän lämppäesteillä kisapaikalla perjantaina. Vaan eipä se mitään! Vauhti huippumiehenä totesi että ookoo, nyt tehdään duunia. Tehtiin nolla joukkueellemme! Tämä tuntui niiiin suurelta työvoitolta vieraan koiran kanssa, että fiilis oli varsin mahtava!

Kuvat Vauhdin radalta Sirpa Saari

Vauhdin joukkuerata

Joukkueemme jäi lopulta vaille tulosta, mutta omaan suoritukseeni olin ihan supertyytyväinen. Sunnuntaina sitten päästiin tositoimiin! Kauhulla katsoin upottavaa suomaista kenttää, 35 rimoja ja etenemää johon piti ehtiä päästäkseen SM-finaaliradalle. Oltiin Taikan kanssa kuudennessa ratisryhmässä, eli tositoimissa puolen päivän jälkeen. Ennen radalle lähtöä tein hyvin tarkat ohjaussuunnitelmat, lämppäsin hyvin ja päätin, että nyt vedetään täysillä ja saadaan paikka finaaliin. Ja niinpä tehtiin: me tehtiin yksi meidän parhaista kisaradoista ikinä ja nollalla maaliin! Kuuluttajan kuuluttaessa radan nollaksi aikaan -1,5 sekkaa meinasi vähän kyynel tulla silmään. Me tehtiin se! Jo toista vuotta peräkkäin finaaliin!

(c) Jemina Immonen

Taikan hypäri

Finaalia saatiin luonnollisesti taas odotella aika pitkään, katsoin välissä maksien finaalin ja lämppäilin Taikaa ja seuramies-Vauhtia. Finaalirata tuntui kivalta ja juostavalta, eniten jännitti putki-puomi-erottelu. Lähdettiin finaaliin sijalta 38 eli 12. starttaajana. Paremmalta sijalta kuin viime vuonna. Finaaliradalta Taiku keksikin sitten heti alussa singahtaa A:lta oikealla olevalle hypylle sen sijaan että olisi tullut mun liikkeen mukana. Hupsis! Tästä huolimatta tehtiin tosi hyvä rata, putki-puomi-erottelu toimi, sain Taikan tosi hyvin kepeille ja radasta jäi hirmu hyvä mieli niin kannustuksen, kuin meidän tekemisenkin vuoksi. Tähän oli hieno lopettaa tämän vuoden arvokisat, kun karsintoihin me ei olla menossa. Finaalirata tuntui paljon paremmalta kuin viime vuoden finaalirata, vaikka tuloksellisesti hyllytettiinkin. 

Taika finaaliradalla (c) Jaana Salonen

(c) Jaana Salonen

Taikan finaalirata

Taika on kyllä aivan erityinen koira. En voi olla muuta kuin hirmuisen kiitollinen siitä, että saan 8-vuotiaan kääpiön kanssa vielä harrastaa täysillä ja nauttia menosta, aina SM-finaaliin asti. Viikonlopusta teki erityisen hienon myös hyvä meininki, kannustus ja kaikki kaverit. Tavoitteena on Taikan kanssa päästä arvokisoihin vielä ainakin ensi vuonna, ellei ihmeempiä satu. Sitä ennen on kuitenkin taas vuosi aikaa kaikenlaisille seikkailuille.

Täydellisyydestä, rakkaudesta ja hulluudesta

Sen jälkeen kun Taika nousi kolmosluokkaan (2012 junnu-SM-kisoissa) muutuin hitaasti kriittisemmäksi itseäni kohtaan agilityssä. En niinkään koiraa kohtaan: mun koirat ovat aina olleet parempia kuin minä. Mutta itseäni kohtaan. Jokaisiin kisoihin lähdin onnistumaan, ja toki tietyllä tapaa niin pitääkin tehdä. Mutta kun vuodet kuluivat huomasin suuttuvani itselleni jos epäonnistuin. Tein ohjausvirheen (ja niitä teen paljon), en käskyttänyt oikein Taikaa puomin kontaktille, en tukenut sitä tarpeeksi keinulla, en rytmittänyt oikein tai en juossut tarpeeksi kovaa. Aina välillä sisäinen perfektionistini nosti päätään kisojen jälkeen: miksi olin taas näin huono, miksi epäonnistuin taas vaikka mun pitäisi osata tämä?

(c) Sirpa Saari, SM-2015

Taikan kanssa on siinä mielessä helppoa olla perfektionisti, että Taikan kanssa agility on helppoa. Me ollaan oltu tiimi niin kauan, kohta 7 vuotta, että me ollaan hitsauduttu tiiviisti yhteen. Taika korjaa kaikki mun virheet, mitkä vaan mitenkään pystyy korjaamaan. Taika on aina tilanteen tasalla, sillä on aina hyvä päivä, se on aina innoissaan, mutta toisaalta ei koskaan keitä yli eikä sillä mene "kuppi nurin." Sellaisen koiran kanssa on helppo onnistua. Tai ei helppo - agility ei ole koskaan helppoa - mutta huomattavasti helpompi kuin toisenlaisten koirien kanssa. Sellaisten koirien kuin Lumo.

Lumo tuli elämääni 2014. Kuvittelin tietyllä tapaa saavani agilitykoiran, joka olisi kuin toinen Taika. Vähän isompi vain, paremman kokoinen agikoiraksi. Lumo näytti jo pentuna että tämä kuvitelma saisi häipyä aika vauhdilla. Kun Lumo oli pentu ja sitä otti pannuun, se puri varpaisiin kiinni. Kun Lumo aloitti agilityn, sillä oli radalla mielessä monta juttua: lelut, putket, kaverit, juokseminen, bileet. Mun ohjauksen seuraaminen ei ollut yksi niistä. Lumon kanssa agilityssä on ollut alusta asti aivan erilaiset ongelmat kuin Taikan kanssa aikoinaan. Taikan kanssa painittiin keinukammon kanssa ja rohkaistiin koiraa. Lumon kanssa on etsitty työkaluja, millä saan sen pysymään oppimistilassa eikä keittämään yli tai puremaan mua.

Parasta lääkettä perfektionismiin on ollut Lumo. Lumo on opettanut mulle aivan mielettömän paljon agilitystä. Taika opetti perusteet ja lajin, Lumo opetti suhtautumisen epäonnistumisiin ja lajiin ylipäätään. Lumo opetti menemään hulluuden ja rakkauden kautta. Lumon kanssa radalle lähtiessä ei voi nillittää pikkujutuista ja tarttua sellaisiin asioihin kuten pikkuvirheisiin ja lähdössä pysymisiin. Lumon kanssa keskitytään siihen tunteeseen, kun saadaan juosta yhdessä ja mennä joka hetki hiukan veitsenterällä. Lumo voi lähteä lapasesta pienestäkin tyrkkäyksestä: se ei korjaa mitään eikä odota mitään. Siinä missä Taika on ollut sellainen kiltti "tulejo"-koira, Lumo on räkäisesti huutava "menijo"-koira. Ja se on parasta kahden koiran kanssa kisaamisessa. Se kehittää niin paljon enemmän kuin aina saman, kiltin koiran kanssa juokseminen. Näiden kahden yhdistelmä on mahtava.

(c) Sirpa Saari, SM-2015

Mitä sitten on tapahtunut perfektionisti-Reetalle? Se tyyppi on jäänyt jonnekin parin vuoden taakse. Nykyään nautin kisoihin menemisestä enemmän kuin koskaan ennen. Aina olen rakastanut niitä. Mutta nyt rakastan niitä vielä vähän enemmän, koska vaikka kisaan tavoitteellisesti olen yhden raivokäävän myötä oppinut olemaan itselleni edes puoliksi yhtä reilu kun olen koirilleni ja toteamaan: hei, nyt tuli moka. Ei se mitään, ens kerralla paremmin!

Joko mennään?

Kyse on putkesta 5. Tai siis siitä päästä putkea, joka ei ole numero 5.
Jokatapauksessa kivat treenit Lumon kanssa eilen, pitkästä aikaa valmentajan silmän alla. Lumo piti jonkin aikaa taukoa ohjatuista treeneistä, pari kuukautta, käyden vaan omatoimisesti hallilla. Syyt siihen eivät oikeastaan liity mitenkään Lumoon, vaan enemmänkin ohjaajan pääkoppaan. Tarvittiin aikaa katsoa meidän tekemistä ulkopuolelta, ilman paineita. Tehtiin vaan rennosti perusasioita. Hakea sitä taikuutta, minkä takia me tehdään tätä.

Mutta eilen tuntui siltä, että on ikävä kunnon treeneihin, joten sen enempää asiaa analysoimatta menin Lumon kanssa. Ja oli siistiä. Koska Lumon kanssa on aina siistiä. Tehtiin esteelle 17 asti, ja suurin ongelma oli tosiaan 5 putki. Rata oli hauska, mutta yllättävän haastava! Lumolle pitää vaan kertoa niin valovuosia ennen seuraavaa estettä minne ollaan menossa verrattuna Taikaan jolle voi informoida asioista myöhässäkin ja se korjaa silti. Lumo ei korjaa. Lumo meni jo. ;)

(c) Hanna Hyvärinen

Ja se on tosiaan päätetty: Taika ja Lumo lähtevät Norwegian Openiin Norjaan ensi lokakuussa. En tiedä miten on mahdollista olla jo tässä kohtaa näin innoissaan. Niin siistiä! Sitä ennen on kuitenkin aika monet kisat edessä, pienistä kisoista SMeihin. Niihinkin on enää kaksi kuukautta, hotelli on varattu ja kaikkea. Käsittämätöntä miten nopeasti aika menee!

Everybody needs a leap of faith

On tapahtunut niin paljon että on vaikea edes kirjoittaa mitään. Mistä pitäisi aloittaa kun kaikki olisi mainitsemisen arvoista? Koska kisapäivityksiä on helppo tehdä, aloitetaan tästä päivästä. Kisat Tampereella Taikan kanssa, kaksi agilityrataa. Kovassa seurassa.

Kaksi agilityrataa, tuplanolla. Etenemillä 3,89m/s ja 4,01m/s. Aivan mieletön fiilis. Radoilla kaikki vaan meni nappiin. Pysyin ohjausvalinnoissani, Taika eteni, kontaktit toimivat, luotin koiraan ja se luotti muhun. Erittäin hienoja fiiliksiä radalla tänään. Ekalla radalla päästiin palkinnoille sijalle 3. Radat olivat tänään haastavia, ja se teki onnistumisista erityisen merkityksellisiä. Kisapaikalla oli hyvä tunnelma ja Taikan kanssa oli hauskaa koko ajan. Mitä muuta voisi lajiltaan toivoa? Plussaa on toki vielä tuloksellinen onnistuminenkin, mutta tämän päivän kisafiiliksen haluan säilyttää aina.

Kaksi kertaa käytiin viikon sisään treenaamassa, sunnuntaina etenemisiä ja hyppykorkeuksien arvioimista, perjantaina kontakteja. Lumo teki perjantaina ekaa kertaa tiukkoja käännöksiä puomilta, sujui yllättävän hienosti! Muutenkin molemmat rokkasivat kontaktitreenin perjantaina. Muuten on lenkkeilty ja nautittu keväästä, tehty töitä harjoittelussa, opiskeltu, nähty kavereita sekä reissattu pääkaupunkiseudun ja kodin väliä viikonloppuisin.

Pääkaupunkiseudulla on myös Lumon uusi viikonloppulaumanjäsen, noutaja Nemo. Lumo on ehkä rakastunut isoon, hölmöön leikkikaveriinsa. No kukapa ei.

Onks ruokaa? 

Kevät ja tuleva, hitaasti lähestyvä kesä ovat tuoneet ja tulevat tuomaan mukanaan jos jonkinmoisia muuttujia. Me otetaan kaikki vastaan mielenkiinnolla, ja katsotaan minne seikkailu nimeltä elämä on meitä viemässä. Vuosi 2016 on ollut täynnä uusia ihmisiä, paikkoja, muutoksia ja onnistumisia sekä vähän niitä epäonnistumisiakin. Ja vuosi on vielä varsin alussa. Antaa palaa, bring it on.

Tuplattu Tampere

Palkintoposeeraus!

Viime viikonloppu oli kisaviikonloppu. Tekisi mieli sanoa, että pitkästä aikaa, mutta varsinaisesti aika ei ollut sen pidempi kun tauot meidän kisojen välillä aktiivisen kisakauden ulkopuolella muutenkaan. Perjantaina kävin ottamassa Taikan kanssa kouluttelun yhteydessä muutaman toiston puomia, mutta muuten se ei ollut nähnytkään agilityesteitä viiteen viikkoon. Omakin valmistautumiseni lauantaiaamun kisapäivään oli jokseenkin kyseenalainen pe-la yönä, mutta niillä mennään mitä on jaettu.

Lauantaina kisapäivä alkoi siis kymmeneltä kotihallilla. Molemmat radat joille olin ilmoittaunut olivat agilityratoja. Huonosta valmistautumisesta huolimatta (tai johtuen) ei jännittänyt ollenkaan, olin ihan coolina kisapaikalla. Käveltiin ulkona, lämppäiltiin sisällä tyhjällä kentällä, juttelin kavereiden kanssa. Ensimmäinen rata tuli pian, rata oli oikein hieno ja olin tyytyväinen meidän menoon. Hyvä kontakti puomille. Nollalla maaliin ja vielä sijalle 3/26. :)

Toiselle radalle lähtiessä tunnelma oli hilpeä ja vähäsen väsynyt. Lämppäiltiin taas Taikan kanssa sisällä pakkasen takia, lämppäilin itseäni ja join kahvia. Eniten radassa epäilytti puomilta melkein 180 asteen käännös putkeen (ottaako 2o2o) ja pari teknistä juttua. Kaikki sujuivat ja juokseminen tuntui hyvältä, Taika tuntui hyvältä. Nollalla maaliin ja pallille 5. Jo toinen tupla peräkkäisissä kisoissa, mikä on mulle merkittävää. Lähinnä siksi, että ennen mulla ei ole pitänyt hermo tehdä kahta nollaa peräkkäin. Ehkä kisahermoissa on tapahtunut jotain edistystä, tai sitten olen ollut tarpeeksi väsynyt parissa viime kisoissa etten ole tajunnut jännittää. Hyvä fiilis jäi kisoista joka tapauksessa!

Epäonnistumisen mahtavuudesta

Aina jos multa kysytään mieleenpainuvimpia/mahtavimpia hetkiä agilityn parissa, tuppaan kertomaan mun ensimmäisistä maajoukkuekarsinnoista 17-vuotiaana vuonna 2013. Ei siksi, että olisimme olleet huippuja, tai päässeet finaaliin, tai kymmenen parhaan joukkoon tai muuta vastaavaa. Siksi, että mulle oli henkilökohtaisesti valtava saavutus päästä maajoukkuekarsintoihin Taikan kanssa, yhtenä ainoista alaikäisistä paikan päällä. Siksi, että kyseessä oli mun ensimmäiset aikuisten arvokisat. Siksi, että oltiin noustu vasta edellisenä syksynä kolmosiin mun koiran kanssa jonka agilityuraan ei kukaan ylipäätään alun perin uskonut. Ja eritoten siksi, että meille jäi karsinnoista niin paljon parannettavaa ja tein siellä yhden suurimmista virheistä minkä voi kisoissa tehdä: lipsuin kriteeristä.

Kriteeri. Varsin tuttu asia agilitykoiran kouluttamisessa, ja eritoten usein tulee esille kontakteista keskustellessa. Niin tuli kyseisissä kisoissakin. Jännitys oli valtavaa, halu päästä aikaan oli valtava ja päätin vain pyrkiä niin nopeaan suoritukseen kuin mahdollista. En antanut pysäytyskäskyä puomille, koska luotin Taikan osuvan siihen joka tapauksessa kuten se yleensä osuu vaikka päättäisikin olla pysähtymättä. Lipsuin ensimmäisen kerran kisoissa puomikriteeristäni, en käskyttänyt vaan vedätin ja Taika loikkasi puomin kontaktin yli ensimmäistä kertaa kisoissa. Ja siitä alkoi meidän puomiongelmat kisoissa, jotka kantavat yhä tähän päivään asti. Miksi tää on sitten musta niin hieno muisto?

Koska täydellisyys on tylsää. En jaksaisi lähteä treeneihin ajatuksella, että no me osataan tämä jo eikä ole mitään treenattavaa, käydään nyt juoksemassa toi rata. Rata, jossa ei ole yhtään perkele-kohtaa, on huono rata. Tylsä. Ei herätä mitään tunteita kisoissa, ei liiemmin treeneissäkään. Perkele-kohdat on niitä kohtia, kun agilityn huumaava vaikutus nousee esiin ja adrenaliini virtaa. Ja kontaktien opetus on ollut mulle yksi suuri perkele sen jälkeen kun 2013 pilasin ne MM-karsinnoissa. Kontaktien onnistuminen kisoissa nyt on niin suuri motivaattori, että löydän itseni kisaamasta ja yrittämässä aina vaan uudestaan ja uudestaan, että saisin ne toimimaan kuten haluan.

Lumon kanssa kaikki on tällä hetkellä yhtä perkelettä. Ja tämä täysin positiivisessa mielessä. Lumo on raakile, jonka kanssa mikään ei ole radalla tylsää ja itsestään selvää. Jokainen rata on haaste, jokainen onnistuminen on valtavan keskittymisen takana. Ja juuri sen takia agility on Lumon kanssa tällä hetkellä mielettömän palkitsevaa. Radalle lähtiessä en koskaan tiedä onnistuuko homma. 99% kerroista se ei onnistu. Koirahan ei tätä tiedä, koska mun koulutusperiaatteisiin ei kuulu koiralle epäonnistumisista kertominen. Mutta se tunne kun epäonnistuu surkeasti, treenaa ja jonain päivänä onnistuu. Se on se mitä varten itse teen tätä. Perkele on parasta. Ja vielä parempaa se on kiihkeän, nopean koiran kanssa, koska niitä tilanteita tulee useammin kuin 7,5-vuotiaan tasaisen aikuisen kanssa.

Huomenna meillä alkaa uusi treenivuosi yli kuukauden tauon jälkeen. Pisin agilitytaukoni melkein seitsemään vuoteen! En malta odottaa radalle pääsemistä, Lumon huutoa ja reisiä hapoilla. Ja se on parasta.

 

Miten meni noin omasta mielestä? - 2015

Aika katsoa vuoden taakse ja mietiskellä että mites se vuosi nyt sitten menikään?

"Ensi vuodelle (2015) asetan hauskuuden vuoksi muutaman tavoitteen, vaikka tärkeintä on toki että myös vuoden päästä mulla on kaksi tervettä, onnellista harrastuskaveria." 
-> Check! Mulla on kaksi tervettä, onnellista harrastuskaveria, eikä mikään oo tärkeämpää kuin se.- Taikalle hyppyserti, osallistumisoikeus ainakin SM-kisoihin ja ehkä karsintoihinkin
-> Puolicheck. Ei vieläkään hyppysertiä, me ei vaan osata hyppyradoilla. Lopetettiin yrittäminenkin jo, koska en usko että Taika on enää vuoden päästä valioitumiskunnossa. Sen sijaan SM-kisoihin saatiin osallistumisoikeus, ja ylitettiin kaikki tavoitteet ja odotukset pääsemällä finaaliin ja lopulta sijalle 23.! MM-karsintoihin ei yritetty, koska Taika oli saikulla tassujutun takia keväällä.
- Ainakin yksiin kisoihin ulkomaille!
-> Ei toteutunut. Ehkä ensi vuonna?
- Terve ja onnettomuudeton agilityvuosi molemmille
-> Ei valitettavasti toteutunut. Taikalta katkesi toukokuussa taas kannuskynsi, mikä heitti sen kuukaudeksi sairaslomalle juuri ennen SM-kisoja. Sillä oli myös pari kertaa oksennustauti ja kerran silmätulehdus, josta tuli doping-karenssi juuri avo-SM-kisoihin. Lumo säilyi ehjänä!

"PALLOPALLOPALLOPALLO"

- Lumon kanssa esteet kuntoon vuoden mittaan. Ehkä syksyllä hyppyradalle, mikäli kepit on kunnossa ja hyppytekniikka näyttää hyvältä. Virallinen mittaus kesäkuun jälkeen, vaikka taitaa olla tämän medin kohtalo sinetöity kun nyt vuoden ikäisenä penska on kotimittauksella kokoa 37-38cm, 8kg.
-> Ähähää! Todellakin check. Mitä opimme? Kotimittauksella ei saada luotettavia tuloksia. Keväällä sain ensimmäisen kerran kunnon mitan lainaan, ja mittasin Lumosta 35cm. Kesällä sitä mittailivat ankarasti useammatkin ihmiset, ja lopulta olin aika varma että se on 34,8cm korkea. Lumo mitattiinkin 18 kk iässä miniksi, se starttasi kisat ja oli jo kolmansissa kisoissaan kakkosluokassa! Kakkosissa on otettu kolme starttia, ja nollakin on käynyt jo hyvin lähellä. Lumo on näköjään myös laihtunut, se painaa nyt 7,7kg.

- Lumon luustokuvat ja terppatarkit kesällä. Iik. Megaiik.
-> Check! Lumo kuvattiin ja tarkastettiin tuloksilla A/A, 0/0, LTV0, VA0, polvet 0/0 ja silmät terveet! Niiiiin onnellinen!

Ehjä Luikku!

- Lumolle harrastus-H näyttelyistä!
-> Ei menty näyttelyyn vielä tänä vuonna, mutta ensi keväälle on katsottu!
- Lumon kanssa ehkä toko- tai koiratanssimölleihin? Olisi myös kiva kokeilla jotain ihan uutta harrastusta. Uimassa voisi käydä useammin.
-> Check! Lumo kävi koiratanssikisat korkkaamassa syyskuussa, tuloksella ALO1/12, KUMA! Tokoakin on treenattu, mutta paikkis ei ole vielä tarpeeksi varma kisoihin.
- Omat opiskelut siihen vaiheeseen missä niiden kuuluisi tämän vuoden jälkeen olla :D ja oma treeni pysymään yllä edes kohtalaisesti. Uusi pesäkolo myös tulee eteen tänä vuonna.
-> Opiskelut on ajantasalla! Oma treenikin on kulkenut ihan mukavasti. Pesäkoloa ei vaihdettu vaan samassa kaksiossa ollaan edelleen.

Mitäs sitten vuodelle 2016?
Taika:
- Pysyä terveenä
- Pysyä agilitykunnossa vielä kausi 2015-2016 loppuun ja juosta vielä yhdet iloiset arvokisat kesällä. Sen jälkeen mietitään kunnon mukaan jatkoa.
- Leikkiä paljon palloilla
- Yhdet koiratanssikisat avoimessa luokassa

Lumo:
- Pysyä terveenä eikä koheltaa itseään hajalle
- Agilityssä nousu kolmosiin
- Tokossa ylempien luokkien liikkeiden opettelu ja paikkiksen vahvistaminen
- Ainakin yhdet koiratanssikisat avoimessa luokassa
- Hakea se harrastus-H!
- Tutustua uusiin juttuihin vuoden aikana, etsiä ehkä joku hajulaji näiden kiihdyttävien rinnalle?
- Olla vaan ihan hirveän rakas ja rakastavin kainalokoira.
- Olla loistava reissukoira

Minä itse:
- Opetella ohjaamaan Lumoa ja olla sen arvoinen (lue: nopeampi) ohjaaja
- Pysyä opinnoissa mukana
- Ja aina kun elämä Lumon kanssa tuntuu hankalalta muistaa miten hankalaa se oli Lumon ensimmäisenä elinvuotena!  ;)
- Olisko 2016 reissuvuosi?