keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Joko mennään?

Kyse on putkesta 5. Tai siis siitä päästä putkea, joka ei ole numero 5.
Jokatapauksessa kivat treenit Lumon kanssa eilen, pitkästä aikaa valmentajan silmän alla. Lumo piti jonkin aikaa taukoa ohjatuista treeneistä, pari kuukautta, käyden vaan omatoimisesti hallilla. Syyt siihen eivät oikeastaan liity mitenkään Lumoon, vaan enemmänkin ohjaajan pääkoppaan. Tarvittiin aikaa katsoa meidän tekemistä ulkopuolelta, ilman paineita. Tehtiin vaan rennosti perusasioita. Hakea sitä taikuutta, minkä takia me tehdään tätä.

Mutta eilen tuntui siltä, että on ikävä kunnon treeneihin, joten sen enempää asiaa analysoimatta menin Lumon kanssa. Ja oli siistiä. Koska Lumon kanssa on aina siistiä. Tehtiin esteelle 17 asti, ja suurin ongelma oli tosiaan 5 putki. Rata oli hauska, mutta yllättävän haastava! Lumolle pitää vaan kertoa niin valovuosia ennen seuraavaa estettä minne ollaan menossa verrattuna Taikaan jolle voi informoida asioista myöhässäkin ja se korjaa silti. Lumo ei korjaa. Lumo meni jo. ;)
(c) Hanna Hyvärinen
Ja se on tosiaan päätetty: Taika ja Lumo lähtevät Norwegian Openiin Norjaan ensi lokakuussa. En tiedä miten on mahdollista olla jo tässä kohtaa näin innoissaan. Niin siistiä! Sitä ennen on kuitenkin aika monet kisat edessä, pienistä kisoista SMeihin. Niihinkin on enää kaksi kuukautta, hotelli on varattu ja kaikkea. Käsittämätöntä miten nopeasti aika menee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti