Vuoden kohokohta on taas ohitse: SM-kisat 2016. Koko vuosi enemmän tai vähemmän valmistauduttu näihin, ja sitten ne sujahtaa ohitse muutamassa päivässä. Tänä vuonna muutamassa erittäin märässä päivässä, koska perjantai-iltaa lukuunottamatta pitkälti koko viikonlopun satoi kaatamalla Lahden Nastolassa. Vaan mikäpä siinä, ei me olla sokerista. Kyllä on myönnettävä että silti mietitytti sunnuntain karsintaradalla, että kuinkahan Taika onnistuu uimaan kisaradan keskellä ollaan järven läpi.
Perjantaina saavuttiin Lahteen, tsekattiin hotelli ja jatkettiin Nastolaan. Olin ilmoittanut Taikan yhdelle agiradalle ottamaan tuntumaa kisapohjaan. En tykännyt kisapohjasta, musta se oli jotenkin liukas eikä Taika saanut siihen kunnon otetta käännöksissä ja kaatuikin pari kertaa radalla. Mulle se oli raskas juosta, etenkin märkänä. Kenttä sinänsä oli kyllä kiva, parkkipaikat olivat ainoat jotka eivät kisapaikassa toimineet kun munkin auto jäi johonkin hevonkuuseen joka kerta. Tilaa oli kisapaikalla kyllä mukavasti niin teltoille kuin radoillekin.
Taikan lämmittelyradalla kohtasimme toverimme keppien avokulman. Muuten rata oli mukava paria liukastumista lukuunottamatta (alun putken jälkeen tapahtui jotain, samoin ennen puomia.) Kiitos videosta Tanjalle! Illalla sitten hotellille keräämään akkuja erittäin pitkään joukkuepäivään. Taikan lämmittelyrata
Joukkuepäivänä ajelin kisapaikalle heti kahdeksalta katsomaan joukkueen ekaa koiraa. Edustimme siis sheltti Vauhdin kanssa Pohjois-Karjalan Seurakoirat POKS ry:n medejä. Vauhti on mulle entuudestaan tuttu koira, mutta treenejä kerettiin ottaa yhdessä alle vain yhdet, plus vähän lämppäesteillä kisapaikalla perjantaina. Vaan eipä se mitään! Vauhti huippumiehenä totesi että ookoo, nyt tehdään duunia. Tehtiin nolla joukkueellemme! Tämä tuntui niiiin suurelta työvoitolta vieraan koiran kanssa, että fiilis oli varsin mahtava!
Joukkueemme jäi lopulta vaille tulosta, mutta omaan suoritukseeni olin ihan supertyytyväinen. Sunnuntaina sitten päästiin tositoimiin! Kauhulla katsoin upottavaa suomaista kenttää, 35 rimoja ja etenemää johon piti ehtiä päästäkseen SM-finaaliradalle. Oltiin Taikan kanssa kuudennessa ratisryhmässä, eli tositoimissa puolen päivän jälkeen. Ennen radalle lähtöä tein hyvin tarkat ohjaussuunnitelmat, lämppäsin hyvin ja päätin, että nyt vedetään täysillä ja saadaan paikka finaaliin. Ja niinpä tehtiin: me tehtiin yksi meidän parhaista kisaradoista ikinä ja nollalla maaliin! Kuuluttajan kuuluttaessa radan nollaksi aikaan -1,5 sekkaa meinasi vähän kyynel tulla silmään. Me tehtiin se! Jo toista vuotta peräkkäin finaaliin!
Finaalia saatiin luonnollisesti taas odotella aika pitkään, katsoin välissä maksien finaalin ja lämppäilin Taikaa ja seuramies-Vauhtia. Finaalirata tuntui kivalta ja juostavalta, eniten jännitti putki-puomi-erottelu. Lähdettiin finaaliin sijalta 38 eli 12. starttaajana. Paremmalta sijalta kuin viime vuonna. Finaaliradalta Taiku keksikin sitten heti alussa singahtaa A:lta oikealla olevalle hypylle sen sijaan että olisi tullut mun liikkeen mukana. Hupsis! Tästä huolimatta tehtiin tosi hyvä rata, putki-puomi-erottelu toimi, sain Taikan tosi hyvin kepeille ja radasta jäi hirmu hyvä mieli niin kannustuksen, kuin meidän tekemisenkin vuoksi. Tähän oli hieno lopettaa tämän vuoden arvokisat, kun karsintoihin me ei olla menossa. Finaalirata tuntui paljon paremmalta kuin viime vuoden finaalirata, vaikka tuloksellisesti hyllytettiinkin.
Taika on kyllä aivan erityinen koira. En voi olla muuta kuin hirmuisen kiitollinen siitä, että saan 8-vuotiaan kääpiön kanssa vielä harrastaa täysillä ja nauttia menosta, aina SM-finaaliin asti. Viikonlopusta teki erityisen hienon myös hyvä meininki, kannustus ja kaikki kaverit. Tavoitteena on Taikan kanssa päästä arvokisoihin vielä ainakin ensi vuonna, ellei ihmeempiä satu. Sitä ennen on kuitenkin taas vuosi aikaa kaikenlaisille seikkailuille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti