Ota siis minut juuri tällaisena kuin oon - Agility SM 2019

Kolme ensimmäistä kuvaa SM-kisoista © Anne Barck

Yksi suuri tavoite Lumon kanssa saavutettiin viikonloppuna 24-25.8., kun pääsimme osallistumaan meidän ekoihin agilityn ulko- eli THE SM-kisoihin. Bonuksena meidät valittiin vielä seuran joukkueeseenkin, joten pääsimme debytoimaan yksilökisan lisäksi myös joukkuekisassa Poksia edustaen.

Starttasin jo perjantaina iltakisassa yhden hypärin Taikan kanssa, lähinnä järjestääkseni sille vähän hupia reissuun, ja ottaakseni itse vähän tuntumaa kisapaikkaan. Se olikin hyvä päätös, ja helpotti ehkä hiukan Lumon kanssa starttaamisen jännitystä. Myyrmäen urheilukenttä oli kisapaikkana Lumolle äärettömän vaikea, minkä tiesin etukäteen. Siksi en oikein uskaltanut unelmoida suorituksiemme suhteen yhtään mitään, kun toivoin vain saavani tällä kertaa koiran, joka pysyy kanssani samalla kentällä.

Lumo oli kuitenkin mahtava koko viikonlopun! Lauantaina starttasimme kovin jännittyneinä, mutta ylpeinä ekoissa yksilö-SMeissämme. Pohja oli perjantain sateen jäljiltä liukas, mutta rata tuntui muuten hyvältä. Kepeillä Lumo kaatui, jonka takia jäin vähän auttamaan sitä, ja siksi jäin jälkeen jatkosta. Lähetin sen huonosti hypylle, josta 5. Kasasin silti hyvin ja jaksoin ohjata loppuun asti huolella, joten lopputulos 5vp, sija 66./166. Raivokäävälle tulos!

Sunnuntaina joukkuekisaan meillä ei ollut juuri paineita, kun joukkueella oli jo kaksi hyllyä alla. Lumon kanssa tehtiin silti nopea ja hyvin koottu, sievä rata. Yhdelle ylimääräiselle hypylle Lumo lipsahti selkäni takaa, kun otin sen heikosti haltuun. Loistava fiilis jäi tästäkin radasta!

Tärkein oppi viikonlopulta oli minulle henkilökohtaisesti uskallus tehdä Lumon kanssa, ja luottaa meidän tekemiseen. Tuntui siltä, että oikeasti kuuluimme näihin kuninkuuskisoihin, ja pystyisimme jopa pärjäämään siellä. Se luo hirveästi motivaatiota jatkoon.

Kiitos rakas spesiaalikoira! Toivottavasti tämä on ensimmäinen meidän monista arvokisavuosista yhdessä. En malta odottaa.

Maaningassa hypärillä ja Taika 11v

Viikko sitten käytiin Pohjois-Savosta kotiinpäin ajellessa yhden hyppyradan verran kisaamassa Maaningassa Taikan kanssa, koska se halusi. Sössäsin radalle vitosen, kun en uskaltanut juosta persjättöön sinne minne olin suunnitellut. Kuinka kauan tätä lajia oikein pitää harrastaa, että uskaltaa juosta ja pitää suunnitelmista kiinni! Ilmeisesti kymmenen vuotta ei riitä, koska kymmenen vuotta tuli juuri täyteen. Jokatapauksessa tarkoituksena oli käydä tsekkaamassa uusi kisapaikka, ja nähdä vähän tuttuja, sekä pitää hauskaa Taikan kanssa. Tarkoitus täyttyi. Sijoitus oli neljäs vitosella. Lumo sai olla turistina tällä kertaa, kun en tiennyt millainen kisapaikka olisi, ja Lumo oli juossut koko viikonlopun pitkin peltoja ja metsiä Savossa.

Kuvituksena parin vuoden takaisia Ainon ottamia kisakuvia. Tällä koirallahan ei ole juoksupuomia. Köh.

Taikan suuri merkkipäivä oli pari viikkoa sitten, ja Taiku täytti kokonaiset 11 vuotta! Juhlan kunniaksi se pääsee ensi viikolla Tampereelle rasvapatin poistoon, että hyvää synttäriä vain sille. Mutta ostettiin me herkkujakin, ja Taiksu pääsi paljon sekoilemaan maalle, missä se aina villiintyy ja juoksee ihan hulluna pitkin poikin.

Tuntuu että vuosi etenee ihan hurjaa vauhtia! Seuran SM-joukkuehakukin on jo käynnissä, ja Lumon kanssa toki haettiin, vaikka en tiedä mitkä on meidän mahdollisuudet kun minien taso on uudessakin seurassani kohtalaisen kova. Mutta yksilöön on tiketti taskussa joka tapauksessa, ja mökkikin on seurakamujen kanssa varattu, joten kesän odotetuin viikonloppu lähestyy taas! Hassua kyllä, että se on tänä vuonna vasta elokuussa, kun on niin tottunut kesäkuuhun. Omien aikataulujeni kannalta se on kyllä erittäin hyvä. Maajoukkuekarsinnat jäävät meiltä väliin tänä vuonna, mikä harmittaa, mutta paras ystäväni menee silloin naimisiin, mikä taas on hienointa ikinä.

Päivittelin kisakalenteriakin kesän osalta, joten nykäisehän hihasta jos ollaan sattumassa samoihin karkeloihin!

Kiitän siitä mitä me saatiin

On ollut yllättävän vaikeaa jatkaa agilityn parissa ensimmäisen koiran, "the kisakoiran", jäätyä eläkkeelle. Tuntuu kuin harrastuksesta olisi pudonnut toinen osapuoli pois, ja niinhän siitä tavallaan onkin. Muutoksen haastavuus on yllättänyt minut, kun kuitenkin Taikan kanssa treenaaminen on ollut hyvin vähäistä jo yli vuoden ja onkin pääasiassa käyty kisaamassa. On ollut kuitenkin vaikea motivoitua kisaamisen pariin tänä vuonna Lumon kanssa, vaikka sen kanssa meininki onkin vahvasti nousujohteinen.

Nyt saimme Lumon kanssa kuitenkin paikan halli-SM-kisoihin ja EO-karsintoihin Vantaalle, rankingin mukaan miniluokan parhaana koirakkona koko FCI5 roturyhmästä. Onhan se aika kova suoritus. Samaa tahtia onkin kisamotivaationi lähtenyt taas nousuun, ja ilmoitin meidät viikon päähän Kuopioonkin hakemaan kisatatsia. Tästä se taas lähtee, uusi kisakausi. Silti tuntuu vähän väärältä, etten pääse jakamaan sitä Taikan kanssa. Vaikka yhtälailla se tuossa mukana kulkee kuin aiemminkin.

Tavallaan vaikeaa eläkepäätöksen hyväksymisen kanssa onkin ollut juuri se, että se kulkee tuossa kuin ennenkin. Mikä on tietysti valtava lottovoitto. Mutta siksi on vaikea katsoa kun koira odottaa ratavuoroa jota ei enää tule, odottaa omaa vuoroaan. Treeneissä sille voi onneksi järjestää aina oman vuoron, viikko sittenkin treenattiin in-in -käskyä ilman rimoja koska miksei. Mutta kisoissa se joutuu väistämättä tyytymään katsojan rooliin, ja näkeehän siitä että sitä harmittaa. Niinä hetkinä ei auta kuin muistuttaa itselleen että päätös oli oikea, ja sitä oli pitkitetty jo ihan tarpeeksi pitkälle. Kohta olisi sattunut jotain, ja se olisi ollut mielettömän paljon vaikeampaa hyväksyä.

Eipä muuta kuin (sata) astetta täpäkämpi peli kätösiin ja meidän molempien ensimmäisiä halli-SM-kisoja kohti!

(c) Marle Muuronen

What if we rewrite the stars - kuinka 2018 teki meistä tiimin

Kehaisin Instagramin puolella vuotta 2018, ja sitä kuinka se muutti minua ohjaajana ja sitä myötä koko agilityä lajina minulle. Lupasin avata ajatuksia vähän lisää, joten tässä tiedossa naurettavan tunteellista, ja sitäkin aidompaa tajunnanvirtaa siitä, miten Lumon kanssa löysimme toisemme agilityradalla ja kaikki muuttui.

 

Lumon kanssa agilitymatka on ollut alusta asti palkitsevaa, hurjaa ja tunteiden vuoristorataa. Lumon kanssa lähtötilanne oli se, ettei se pysynyt kanssani kentällä, kuumeni niin paljon että veri lensi joka treeneissä, ei pysynyt lähdöissä eikä pystynyt suorittamaan yksinkertaisiakaan tehtäviä kisavireessä. Ensimmäisen neljän vuoden aikana päästiin jo pitkälle, Lumo nousi kolmosiin ja teki siellä yhden nollankin. Kuitenkin joitain ongelmia en saanut korjattua, ja kontaktiongelmat sekä lähdössä pysymisen mahdottomuus jäivät jäljelle, riippumatta siitä minkä gurun kursseilla kävimme ja miten paljon kisoissa vein sitä lähdöstä karkaamisen jälkeen pois ja tein kaiken mahdollisen. 

Kesäkuussa 2018 kaikki kulminoitui, kun stressasin radalle menoa SM-kisoja edeltävän iltakisan hetkellä niin paljon, että tuntui kuin maailma kaatuisi päälle. Siltä radalta Lumo sitten lähti, aidan ali viereisen kentän belgin perässä haukkumaan. Agressiivinen se ei ollut, eikä ollut onneksi kuumana käynyt belgikään, muutoin tämä tarina voisi olla varsin toisenlainen. Kaikki kyseisissä kisoissa olleet varmasti muistavat sen epätoivon, jolla juoksin radan aidan reunustaa yrittäen päästä hakemaan koirani pois, jotta voin piilottaa sen maailmalta ja olla koskaan ikinä milloinkaan enää starttaamatta missään. 

Radalta lähdin suoraan juttelemaan belgin omistajalle, joka suhtautui tapaukseen huomattavasti kepeämmin kuin minä. Oikeastaan kaikki mitä tapahtui tämän ojanpohjan koluamisen jälkeen, on hänen ja parin muun läsnä olleen pitkän linjan agilityurheilijan ansiota. He sanoivat, että sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa: voit joko todeta, että pahin mahdollinen on tapahtunut, siltikin jäätiin henkiin, ja tästä on suunta vain ylöspäin; tai voit luovuttaa.

Totesin muutaman päivän kitisemisen jälkeen, että Lumon kanssa ei ole painittu neljää vuotta sitä varten, että tultaisiin tänne luovuttamaan. Joten tein suunnitelman, ihan yksin, ensimmäistä kertaa juuri ja vain ja ainoastaan tälle koiralle, eikä sille keskimääräiselle agilitykoiralle, jonka muottiin kaikkien koirien tulisi ilmeisesti sopia. Suunnitelma kuului näin:

- Lähdöillä ei ole merkitystä. Otamme vain lentäviä lähtöjä, koska silloin koiralla ja ohjaajalla on hyvä fiilis radalle mennessä. 

- Kontakteilla ei ole merkitystä. Lumolla on juoksukontaktit. Jos se osuu, hyvä. Jos ei osu, niin se ei osunut tällä kertaa. Näin en joudu puuttumaan koiran käytökseen, se ei turhaudu, ja meillä molemmilla on hyvä fiilis.

- Minun koiraani ei tarvitse nostattaa ennen radalle menoa, vaikka muut nostattavat koiriaan.

- Lumon ei tarvitse leikkiä agilitykisoissa. Se syö nameja ja tekee keskittymisharjoituksia ennen radalle menoa.

- Kannan koiran radalle ja pois sieltä, jolloin en joudu stressaamaan lähtö- ja maalitilanteita. Näin sekä koiralla että ohjaajalla on hyvä fiilis.

- Juokse.

Sillä ei ole merkitystä millainen agilitykoiran kuuluu olla, ei sillä kuinka reikäpäinen ja mielettömän räjähtävä agilitykoiran kuuluu olla. Sillä on merkitystä mitä juuri minun koirani tarvitsee, ja se tarvitsee hyvän, rennon ohjaajan, joka tekee täysillä eikä joudu varomaan jokaista liikettään. Se tarvitsee rennon fiiliksen itselleen, sen pitää tietää että se on hyvä tässä. Sen pitää pystyä keskittymään, eikä vain huutamaan. Sen pitää pystyä pitämään hauskaa, eikä vain käymään kuumana ja stressaamaan. 

Näillä ajatuksilla lähdimme kisaamaan heinäkuun alussa 2018. Sen jälkeiseltä kuuden kuukauden ajanjaksolta Lumon nollaprosentti on noin 70%, sillä on yhdeksän nollaa, kaikki SM-nollat ensi kesälle, kolme tuplanollaa ja yksi SERT-A, sekä iso läjä palkintopallisijoja. Sillä on iso kasa onnistuneita kontakteja, sillä on tasan nolla kappaletta lähdössä pysymisiä, sen sijaan pelkkiä lentäviä lähtöjä. Sillä on etenemiä 4-5m/s väliltä kaikenlaista, ehkä keskimäärin puoliväliin. Sitä ei ole nostatettu kertaakaan radalle, ei huomautettu radalla mistään, ei jätetty lähtöön, en ole edes katsonut miten sen puomit sujuvat. Ja meillä on ollut niin järjettömän hauskaa!

Mitä olen oppinut tänä vuonna? Kaikki tavat eivät toimi kaikille koirille. Onko jokaisen koiran paras agilityvire se kaikista korkein vire? Ehkä ei. Onko ihan jokaiselle koiralle parasta jäädä lähtöön ja kerätä painetta ympäristöstä siinä? Ehkä ei. Onko puomi sittenkään sen arvoinen, että sen takia kannattaa menettää yöunensa ja käyttää kaikki treenitunnit siihen? Ehkä ei.

Onko agilityssä kuitenkin pohjimmiltaan tärkeintä löytää ne avaimet, jotka toimivat juuri teille koirakkona? On. Mitkä ne avaimet kullekin ovat, en tiedä. Tuskin samanlaiset kenellekään.

 En malta odottaa mitä seuraava vuosi tuo meille tullessaan. Tässä vuoden vikoista kisoista se rata, joka ei ollut nolla, mutta jolla meillä oli silti hullun hauskaa.

 "What if we rewrite the stars?

Say you were made to be mine

Nothing could keep us apart

You'd be the one I was meant to find

It's up to you, and it's up to me

No one can say what we get to be"

SM-kisat 2019 kutsuu

Ihan nopeasti kuulumispäivitys!

Asia numero yksi: lokakuun lopussa käytiin kisaamassa Ylöjärvellä ja tehtiin Lumon kanssa kaksi nollaa. Tämän myötä meillä on 8/8 nollaa kasassa eli menolippu Suomenmestaruuksiin 2019! En käsitä miten tässä näin kävi, mutta olen sanaton, kiitollinen ja ylpeä. Tiesin, että meidän homma alkaa vielä toimia, ja nyt se on tapahtunut. En malta odottaa mitä tästä eteenpäin.

Kohti unelmien kisavuotta

Asia numero kaksi: 

Käytiin koiratanssin SM-kisoissa. Kummallekaan ei mitään huipputulosta, mutta onpahan nyt mittelikin edustanut freestylen SMeissä. Tässä pari hienoa kuvaa sieltä. Sanni Lempiäinen on ottanut kaikki. 

 Taikalle 151 pistettä ja sija 17.

 Lumolle 146 pistettä ja sija 19.

Tämän myötä freestyle on todennäköisesti meidän osalta tässä, kun tavoitteet on saavutettu. Lumolle sopii lajina HTM paremmin, joten sen kanssa tullaan jatkossa keskittymään sivulajina siihen ainakin seuraavat pari vuotta. Taikan on aika jäädä virallisista tanssikisoista eläkkeelle, koska se ei oikein nauti yli 3-minuuttisen ohjelman tekemisestä eikä voittajassa oikein voi lyhyempiä esittää. Taikalle sopii rally paremmin eläkelajiksi, vaikka saattaa se päästä jotain epävirallisia tanssimaankin.

On ollut hauskaa ja jopa vähän kunnia tuoda pystykorvia esiin freestylen parissa, ja toivottavasti päästään HTM:ssäkin vielä etenemään pidemmälle.

Taika on agilitystä kisatauolla loppuvuoden, käy varmaan vähän eläinlekurissa näyttämässä rasvapattitilannettaan, jonka jälkeen katsotaan jatkoa. Arjessa sillä kuitenkin menee lujaa.

Tupla tupla

Kisattiin eilen Tampere-loman yhteydessä Ylöjärvellä, ekaa kertaa Poksia edustaen. Olin erittäin väsynyt edellisen illan illanvietosta, mutta ihme ja kumma selvisin silti aamuksi kisapaikalle ihan kunnialla ja vieläpä ajoissa. Olin ilmoittanut Lumon kolmelle startille ja Taikan kahdelle ekalle. 

Ekalla radalla Lumon kanssa tehtiin ihan mielettömän hyvää rataa! Lähetin sen kuitenkin vähän epäselvästi yhteen takaakiertoon ja se singahti putkeen. Taikan kanssa sitten tajusin korjata sen saman kohdan, joten Taikalle siltä radalta nolla (jotain 4,41m/s, oli hyppäri), ei mikään kaunis nolla mutta nolla kuitenkin!

Toka rata oli aksarata, jolla mua mietitytti putki-puomi erottelu sekä alku jossa oli haastavasti sekä putkiansaa että puomia tarjolla. Lumon kanssa alku valahtikin ihan hirveästi, ja vielä toinen valuminen tuli puomin jälkeen kun en ehtinyt ohjaamaan juoksupuomikoiraa ihan ajoissa... Reitille tuli siis ainakin 15 metriä ylimääräistä mittaa, mutta me taisteltiin! Nollana maaliin! Ajassa tuo ylimääräinen kaartelu toki näkyi (jotain 4,2m/s tietämillä oltiin), mutta sepä ei tässä tilanteessa paljon painanut kun nollaa lähdettiin taistelemaan. Taikan kanssa vielä samalle radalle, sen kanssa rata menikin sitten tosi kauniisti ja ihan nappiin! Taika kiilasikin sitten niukasti Lumon edelle pudottaen sen sijalle jotain 4/25 ja sijoittuen itse 3/25. Varmaan eka ja vika kerta kun sijoitun Taikalla Lumon edelle, mutta tässä taas nähdään että aina ei voita se koira joka etenee nopeammin, vaan niillä lyhyillä kaarroksilla ja hyvillä reittivalinnoilla on oikeasti tosi iso merkitys! Taikalla siispä kasassa päivän saldona tuplanolla ja SM-nollat 3&4/8.

(c) Anne Barck

Lumon kanssa sitten vielä jaksettiin mennä kolmas rata. Tässä vaiheessa oli jo niin voittajafiilis kun oli kolme nollaa alla, että aika rennosti lähdin radalle. Tiesin että Lumolle oli tuolla radalla pahoja vaaranpaikkoja eli putkiansoja ja alku olisi taas haastava lentävällä lähdöllä. Se melkein valahtikin saksalaisesta puomille, mutta sain sen huudettua ohjaukseen kiinni ja oikeaan osoitteeseen. Oli kyllä sen tason taistelurata Lumon kanssa, etten ihan heti muista toista! Mutta vihdoin olen päässyt kiinni sellaiseen sopivaan prkl-otteeseen sen kanssa, etten luovuta heti jos se lähtee kohti väärää estettä vaan taistelen loppuun asti. Riittävän hyvä juoksupuomi oli tälläkin radalla, ja ihme kyllä maaliin tultiin nollalla! Kaunis nolla ei ollut tämäkään vaan aikaa tuhrattiin parissakin kohdassa kalasteluun, mutta meillä ei näistä tässä vaiheessa uraa nipoteta, hienosäädön aika tulee sitten kun on tullakseen. Etenemä oli jotain 4,3m/s pintaan. Näin ollen myös Lumolle siispä tuplanolla ja sen kanssa SM-nollat 5&6/8!

(c) Suvi Virta

Tekeminen tuntuu nyt niin hyvältä, että olen melkein sanaton. Lumon kanssa kolmannet kisat peräkkäin, joista tehdään tuplanolla, ja sijoituksetkin aina viiden parhaan joukkoon vaikka on ollut nyt vähän isompia kisojakin. Taika vetää niin koko sydämestään ja hirveän iloisena siitä, että saa mennä. Ihan parhaita koiria.

Lumon heinäkuun kisat videolla

Klikkaa tänne!

Lumon kanssa toinen tuplanolla

Kun se alkoi sujui, se alkoi sujua. Molempien koirien kanssa eletään mieletöntä agilityflowta tällä hetkellä. Tiistaina käytiin taas iltakisoissa Tampereella, radoista toinen oli jopa ulkona. Mietin pitkään uskallanko ilmoittaa Lumon ulos Vantaan fiaskon jälkeen, mutta ilmoitin kuitenkin. Härkää sarvista ja sitä rataa.

Tuloksena olikin sitten neljästä startista kolme nollaa, ekalta radalta nollat molemmille, Lumon kanssa sija 3./20 ja Taikalla 4./20. Tämäkin tuntui jo uskomattomalta, mutta vielä mitä: agilityradalta jatkettiin vielä Lumon kanssa yhdestä ylimääräisestä pitkästä kaarteesta huolimatta ottamalla toinen nolla ja sillä vielä sijalle 2./19! Fiilis tekemisessä oli Lumon kanssa aivan hirmu hyvä ja oli niin kivaa juosta sen kanssa. Ja se juoksupuomi oli taas kohdallaan. Päästiinpä molemmilla radoilla haastamaan shelttejä palkintopallillekin. Tuomari Jessi Landen oli tehnyt tosi hauskat, rullaavat mutta haastavahkot radat, joita oli mukava juosta. Hapotti kyllä reidet kun veti neljä starttia parin tunnin sisään.

 Lumolla siis SM-nollia ensi vuodelle jo 4/8, Taikalla 2/8, ja ohjaajalla lisää syytä käydä kyykkäämässä.

 Lumon aksakuva (ylempi) Suvi Virta, Taikan Anne Barck.

 Nyt mökille.

Me tehtiin tää

(c) Suvi Virta

Viikko sitten maanantaina kaahasin töistä nappaamaan koirat ja ajelin iltakisoihin Ylöjärvelle. Jari Helin tuomaroi ja ehdittiin kahdelle agiradalle. En tiedä oliko kyse siitä että olin sopivasti väsynyt ja kofeiinipöllyssä vai mistä, mutta yhtäkkiä kaikki loksahti kohdalleen. Ensin vedettiin Taikan kanssa nolla ekalta radalta, oikein siisti ja viimeisen päälle tyylikäs rata. Sitten Lumon kanssa samalle radalle, tällä kertaa mukana oli useampikin pitkä kaarre ja kauneusvirhe, mutta sieltähän napsahti Lumon ja mun ensimmäinen yhteinen nolla kolmosista agilityradalta! Fiilis oli jo tässä kohtaa ihan uskomaton, molemmilla koirilla nolla ja näillä sijoille 3. (Lumo) ja 4. (Taika.) Lumo pääsi juuri ja juuri Taikan edelle ajassa, vaikkakin matkaa se taittoi reilusti enemmän radan aikana kun vähän valahteli hitaan ohjaajan takia. Todellinen yllätys tuli kuitenkin tokalla radalla. Taikan kanssa hyllytin, Lumon kanssa mentiin hyvällä taistelufiiliksellä radalle. Pari isompaa kaarrosta sinne taas mahtui, mutta pysyttiin samalla radalla. Kaikki päivän juoksarit menivät myös ihan nappiin. En ollut uskoa silmiäni maaliin tullessa: Lumolle tuplanolla! Vielä uskomattomammaksi homma meni tuloslistaa katsoessa, sillä päästiin sijalle 2 superhienon Junnun perään ja saatiin meidän eka SERT-A ja valiokello käyntiin!

Kisapäivän fiilisbiisikin soi radiosta matkalla kotiin viikko sitten.

Ekaa kertaa molemmilla nolla samalta radalta!

Todellinen työvoitto <3

Ihan vähän saatoin itkeä.

Taikakin tosiaan sai ensimmäisen SM-nollan ensi vuotta varten jo plakkariin. Meneekö se vielä ensi vuonna? Sen näyttää aika. Mutta nyt ainakin se nauttii täysillä kun saa vielä tehdä!



Taikan kuvasi Anne Barck



Lumon kuvasi myös Anne Barck

Nämä kuvat ovat parin viikon takaa, mutta voi näitä koirien ilmeitä.

(c) Anne Barck

Sitten vielä pari sanaa juhannuksesta.

(c) Riina Lummekari

Juhannuksena oltiin maailman parhaalla koiratyttöporukalla kisa- & jusseilureissulla Turun suunnalla. Sieltä meille Lumon kanssa kisasaldona 4xhyl, mutta jo tuolla alkoi meno tuntua siltä että nyt alkaa tapahtua. Ja jo heti maanantaina Ylöjärvellä kortit napsahtivatkin sitten jo kohdalleen.



Voi pieni koira minkä teit. Ensi vuodelle kaksi SM-nollaa ja tupla jo kasassa, valiokello käynnissä ja fiilis katossa. Tämä hullu koira on timanttia. Joskus kyllä niin tismalleen saa juuri sen koiran, minkä tarvitsee. Tuntuu että Vantaan fiaskokisat jotenkin hitsasivat meidät vielä paremmin yhteen tiimiksi. Ehkä joskus pitää käydä tosi pohjalla päästäkseen eteenpäin. Tästä se lähtee.

(c) Riina Lummekari