maanantai 8. toukokuuta 2017

Toisilla juoksutauko, toisilla ei

Sillä välin kun naalit on juoksutauolla (miten voikaan aika kulua hitaasti!) niin meikäläinen on sitten kuluttanut taukoa juoksemalla. Ollaan juostu Reijan kanssa agilityradalla ja sen ulkopuolella, oon juossut lenkillä naalien kanssa ja töissä muiden perässä. Muutenkin fysiikkatreenit kulkee ihan valtavalla innolla, kun vihdoin pääsee tekemään!
Klikkaa videoon, jossa Reija on ekaa kertaa uudessa hallissa, ekaa kertaa 55 rimoilla, eikä sitä haittaa pätkääkään. Viikko sitten tehtiin ekaa kertaa 12 keppiä ja eilen laitettiin ne jo radalle! Työvoitto!
Koulussakin on pitänyt vielä rampata ja palautettavia tehtäviä on noin tuhat tällä viikolla. Vedän syvään henkeä. Reijan mielestä jokainen keli on uimakeli.
 Joka toinen päivä sataa edelleen lunta, mutta olen päättäväisesti tullut siihen tulokseen etten anna sen dropata tunnelmaa.
Pus.
Naalien kupit eilen. Hyvin maistuu.
Kun ei ole mitään järkevää asiaa, voi ihan hyvin laittaa satunnaisia kuvia.
Mustikoita, vadelmia, kauramaitoa ja siemeniä. Toimii.
Saatiin pariksi viikoksi tuollainen mummokoirakin hoitoon tuomaan väriä laumaan. Naaleilla on tärpit ja meininki sen mukainen. Ollaan naksuteltu juttuja ja vähän tehty täsmäiskuja keppitreeniin, mutta hallille nuo eivät pääse ennenkuin juoksut on juostu. Viikko pitäisi vielä malttaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti