Keskiviikkona rykäistiin hallilla valmentajan johdolla aika tavallista rataa. Radalta löytyi putkierottelua, niinkuin toissaviikonlopun kisoistakin. Neljä putken päätä nätisti rintarinnan. Hienosti naaliainen osaa erotella putken päät toisistaan, kunhan vaan muistaa ohjata eikä peitellä vääriä päitä. Toista kertaa putkeen tuikatessa (2) piti muistaa edetä itse tarpeeksi etäälle putkista, että pystyi selkeästi tuuppaamaan koiran seuraavaan putkeen. Puomin kontaktit toimi ihan kivasti, jostain syystä toiseen suuntaan paremmin kuin toiseen. En kyllä muista että oltaisiin niitä mitenkään epätasapainoisesti treenattu, mutta aina voi näköjään tulla jotain toispuoleisuutta. Toimii paremmin jos voin edetä suoraan eteenpäin, sivulle ei oikein vielä parane hiippailla. Muuten treeni suju kivasti ja koiralla oli virtaa. Pohjana oli seuran uusi tekonurmi, tykättiin kyllä molemmat!
Tokossa ollaan keskitytty seuruun tiivistämiseen ja paikkiksen matkan kasvattamiseen. Välillä tuntuu että koira osaa seurata jo ihan täydellisesti, välillä tuntuu ettei sillä ole hajuakaan mitä se on tekemässä. Paikkiksesta se on nyt pari kertaa noussut, josta olen mennyt rauhallisesti palauttamaan. Luoksarissa tulee jo aika itsenäisesti sivulle, pikkusen hyppää mutta muuten nätti. Seuraavaksi olisi tarkoitus paneutua jääviin tarkemmin, nyt ollaan vaan vähän totuteltu käskyihin. Hyppyä olisi myös kiva päästä tekemään, mutta se vaatisi hallille menemistä kun ei omaa hyppyä ole.
Kesän viimeisillä mustikkaruokailuilla
Syksy on nyt sitten virallisesti alkanut! Tuleva talvi tuo suuria muutoksia tullessaan, mutta niistä lisää kun niiden aika on.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti