Syksy on polkaistu käytiin. Yhtäkkiä päivästä kuluu taas kahdeksan tuntia koulussa ja pari lisää autokoulussa, loput lenkillä tai treeneissä. Näin lauantaina olo on aika loppuunpalanut, monestakin eri syystä.
Jonkun verran on kuitenkin ehditty treenatakin. Tiistaina oltiin pitkästä aikaa
valkkutreeneissä Eteläpuistossa, päivän puhteena oli tavallinen ratatreeni. Päälimmäisenä treenistä jäi mieleen Taikan mahtavat kontaktit puomille! Onnistumisprosentti hipoi sataa! Radalla oli myös keinu, joka ei tuottanut mitään ongelmia taas tänään. Kepeille tungin takaaleikkauksen, joka saatiin parilla yrityksellä onnistumaan. Fiilis oli kiva.
|
Ulkoilutettiin Minniäkin metsäänpäin tässä taannoin
Parina aamuna on suunnattu tokoilemaan kentälle. Naali on tehnyt seuruuta ja luoksaria, sekä kaksi paikkamakuuta ehkä 15 metrillä ja hyvin lyhyellä ajalla. Seuraa jo ainakin viisi metriä liukumatta sivuun, joten edistystä on tapahtunut, hitaasti mutta varmasti. Luoksarit hienoja, tosin vaatii käsimerkin sivulle tuloon. Toisesta paikkiksesta nousi kun ohi kulki lenkkeilijä, joten häiriötreeniä luvassa. Onneksi ensi kesään ja ekaan kokeeseen on vielä 10 kuukautta! Toisaalta kymmenen kuukautta on aivan liian pitkä aika.
|
Neitieläin on saanut syksyn tullen ruokavalioonsa myös hevosen ja poron, ja ainakin toistaiseksi on sopinut hyvin. Nyt mennään jo viidellä lihalla: lohella, broilerilla, hevosella, porolla ja sialla, sekä lampaalla luiden muodossa. Nappula on edelleen kuvioissa aamuisin.
|
Broileria ja kananmunaa |
|
Hevosen jauhelihaa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti