lauantai 9. kesäkuuta 2012

Koiratanssin alkeita

Nyt kesän alettua me ollaan tosiaan Taikan kanssa käyty koiratanssikurssilla. Alkeiskurssista on kyse, sillä eihän me juuri mitään "oikeaa" vielä osata, vaikka liudan temppuja oonkin T:lle opettanut. Ollaan opittu jo ihan hirmu paljon uutta ja etenkin saatu hyviä neuvoja eri tekniikoiden ja temppujen opettamiseen itsenäisesti.
Ollaan harjoteltu perus käännöksiä seuratessa, eri tapoja pujotella jalkoja, paria hyppyä, esineiden avulla takaakiertoa ja kaukokäskyjä ja paljon muuta. Taika on omaksunut erityisesti takaakierrot ja osaa jo hienosti tehdä mm. kahdeksikkoa kahden tötterön ympäri kun mä ohjeistan kauempana. Myös kaikenlaisia koiran kehonhallintaliikkeitä on aloiteltu, niistä T tosin osaa monet jo ennestään.
Taika tekee "flip it" käskystä. Toiseen suuntaan sama temppu on "switch." (Miten niin mulla on liikaa vapaa-aikaa..?)
Koiratanssista voisin sanoa pitkän tähtäimen tavoitteeksi, että päästäisiin joskus kisaamaan edes kerran ALO-luokassa. Toisin sanoen, saataisiin yksi koreografia valmiiksi. Vaikeinta tuntuu olevan eri liikkeiden sulava yhdistäminen, ja erityisesti ohjaajan suurten ohjausliikkeiden (käsien heiluttelu ym.) piilottaminen. Taika on onneksi motivoitunut viime kerroilla hyvin naksuttimesta ja kinkusta! Treeninameista puheen ollen, jos joku sattuu tietämään hyvän ohjeen itse tehtyihin treeninameihin, joka ei vaadi suuria ponnisteluja, mutta jolla saisi tehtyä luonnollisempia ja suolattomia treeninameja, ole kiltti ja jaa se mun kanssa.

"Joo äiti kato kun mä tuun sinne, joo, kato, kato mua!"
 Tiistaina on seuraavat treenit, odotetaan innolla mitä siitä tulee! Siihen mennässä pitäisi kai jotenkin edistyä "rengashypyn" kanssa. Hmm.

1 kommentti: