Se tapahtui, kävimme sunnuntaina Taikan kanssa korkkaamassa pelätyn koiratanssin voittajaluokan. Kisat olivat Janakkalassa ja voittajaluokka iltapäivästä. Taika oli ihan hulluissa sfääreissä heti kehään mentäessä ja ilmeisesti unohti kaikki juuri äsken osaamansa asiat. Ensimmäiset 1,5 min meni ihan hyvin, sillä ne olivat Taikalle hyvin tuttua koreografiaa. Sitten päästiin uudempaan osaan ja loppu 1min 15s olikin sitten ihan sekoilua. Taika kielsi liikkeitä, haukkui, pyöri itseään ympäri eikä mm. osannut mennä maahan. Vähän nauratti. Taikalla oli hirveän hauskaa eikä sitä kiinnostanut yhtään mitä mun mielestä oli tarkoitus tehdä, vaan se teki ihan mitä itse sattui haluamaan. Saatiin kuitenkin tulos ja pisteitäkin jopa 151p, joka oli enemmän kuin odotin suorituksen perusteella. Sijalle 4. Ompahan korkattu voittaja, ja josko seuraavalla kerralla saan pitää kiltin Taikun eikä se muutu villi-Taikuksi kesken esityksen.
:D
|
Pollea villi-Taiku Janakkalassa |
Kuitenkin sisuunnuin tästä kisakokemuksesta ja mielenhäiriössä ilmoitin molemmat koirat (kyllä, myös Lumon) 2,5 viikon päähän Akaan kisoihin freestylen voittajaan. Ne ovat maajoukkuekarsinnat samalla, mikä varmaan aiheuttaa sen että näytämme vielä todellistakin uunommilta muihin verrattuna. Mutta jostain kaikkien on aloitettava, eikä voi olettaakaan että ekat esitykset ekoilla tanssikoirilla voittajassa olisivat niin täydellisiä kuin vuosia kisanneilla. Kokemusta ja hyviä fiiliksiä lähdetään hakemaan kummankin kanssa! Ja katsomaan muiden huikeita esityksiä tietysti myös. Molempien koirien koreografioita pitää vielä viimeistellä, koska Taikan esityskin vaatii joitain muutoksia. Musiikit on kuitenkin valittu, asut ja perus ideat on hahmoteltu. Sitten pitäisi kai treenata!
In other news, viime viikolla piipahdettiin Taikan kanssa 1000 km julkisilla pitkin Suomea ja käytiin Pohjois-Karjala huudseilla. Taika oli helppo ja parhain reissukoira, Lumon ollessa luottohoitopaikassa. Lumokin on päässyt jo sairastelun jäljiltä takaisin treenailun pariin, ja maanantaina aksattiin ekaa kertaa saikun jälkeen. Olikin hirveä ikävä Lumoaksaa, se on niin eri sfääreissä kuin Taika-agility! Lumo oli luonnollisesti aikamoisen innoissaan tauon jäljiltä, mutta tekeminen oli ihan loistavaa. Myös Taika teki treeniradan läpi maanantaina ja muisteli vähän kontakteja.
In other news myös, tämä tässä on
Reija. Reija on minun uusi aksalainakoirani, 3v belgimix narttu. Ollaan jo vähän treenailtu yhdessä ja odotettavissa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Reija on keppejä lukuunottamatta kisavalmis ja alusta asti minun valmentamani jo ennen ohjaajanvaihdosta joten ihan hyvin tunnemme entuudestaan, ja tarkoitus olisi kesällä startata virallisissa. Jos elämä kulkee sopivia uomia sekä minulla, että Reijan perheellä niin suunnitelmissa olisi että tästä tulisi ihan pitkäaikainen lainakoirasuhde. Jännityksellä odotan leivotaanko minusta vielä kelvollinen maksiohjaaja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti