tiistai 21. maaliskuuta 2017

Fiiliksissä

Hirveän keväistä ei ole vielä täälläpäin ollut kuten eilisestä kuvasta näkyy, mutta mieli on jo kevätfiiliksissä. Ollaan päästy aktiivisesti treenaamaan, hallilla on oltu keskimäärin kahdesti viikossa naalien kanssa ja lisäksi tehty tanssijuttuja kotona ja milloin missäkin kun on valmistauduttu ensi viikonlopun voi-kisoihin. Taika on kulkenut myös työharkassa välillä mukana, kun se on niin helppo että hengailee vaan pitkin tiluksia välittämättä ihmisistä ja koirista, pahin mitä se tekee on hevosenkakan syöminen.

Ollaan treenattu (aksassa) nyt paljon nollaratatreeniä, tai kuten itse tykkään sitä kutsua "tulostreeniä", eli vaikka tulisi virhe niin se korjataan ja tehdään rata tosissaan loppuun asti. Alkavaa kisakautta silmälläpitäen. Treenit on menneet ihan super hyvin, pääasiassa olen tehnyt Lumon kanssa mutta Taikakin on päässyt välillä juoksemaan radan nollana läpi. Ollaan tehty 20-28 esteen ratoja, haastavuutta vaihdellen ja kaikkia kontakteja, hyppykorkeuksia ja eri keppikulmia mukaan sisällyttäen. Lumon osumat puomille ja aalle on olleet tosi hyviä, mutta mun rytmittämisestä kiinni etenkin puomilla. Pikku hiljaa treenaillaan niitä itsenäisemmiksi, mutta ei oteta niistä nyt stressiä. Kokonaisuus on saatu pelittämään tosi hienosti ja etenkin Lumon kepeillehaku on parantunut. Erityisesti ollaan kiinnitetty huomiota siihen, että Lumo seuraisi mun ohjausta tarkemmin ja sen saisi pienemmällä liikkeellä linjattua oikein. Nämä onkin tuottaneet tulosta, ja vaikka Lumpun vauhti vain kasvaa niin sen yleinen  ohjattavuus on parantunut huimasti.

Ja koska "You miss 100% of the shots you don't take":
me lähdetään kahden viikon päästä Tornioon EO-karsintoihin, ja molemmilla koirilla! Kyllä, myös Lumo lähtee aikuisten skaboihin! Saatiin b&b majatalosta huone perjantaista sunnuntaihin ja seurakaverilta kimppakyyti, joten mikäs sinne lähtiessä. Tavoitteena on kummankin koiran kanssa tehdä meidän parasta mahdollista aksaa. Taikan kanssa ihan ultimate-tavoitteena olisi se lippu MM-karsintoihin eli sijoitus top-8, mutta se riippuu paljon siitä kuinka paljon nopeampia koiria sinne on tulossa. Lumon kanssa tavoitteena on pitää taistelumeininki päällä joka ikisen radan aivan loppuun asti, vaikka tulisi virheitä tai peräti hylkäyksiä! Ohjaajana yritän juosta Lumon kanssa tosissani, eikä mitään pienisievää Taikuvauhtia (kaikella rakkaudella Taikulle!), ja olla stressaamatta turhia vaikka se menestyisikin yllättäen niin hyvin että mitattaisiin. Oon ihan super innoissani kisareissusta Pohjoiseen! Nyt vaan peukut pystyyn että kerrankin säästyttäisiin ilman mitään yllätyssairastumisia, joita yleensä aina ilmaantuu joko koirille tai mulle kun ilmoittaudun isoihin kisoihin.

Muuten päivät onkin kuluneet eläinfyssariharkkamerkeissä ja töissä. Kahvia ei voi koskaan olla liikaa kun on harkka+iltatyö yhdistelmän ajanjakso.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti