When you believe, somehow you will

Eilen oli huikein päivä.
Aamusta asti jännitys oli katossa, sillä äitienpäivän kunniaksi kipaistiin Taikan kanssa Hervantaan Takujen kisoihin yhdelle startille. Mini kolmosia oli 34 kpl ja rata oli agilityrata, meidän startti vasta iltapäivällä. Oli siis rutkasti aikaa panikoida.
Rataantutustumisessa jännitys vähän hellitti, rata vaikutti helpolta ja keinulle mentiin suoraan renkaalta, T todennäköisemmin tekisi sen kunnolla suoralla. Koirakkoja oli parikymmentä ennen meitä, startattiin ryhmän loppupäässä. Odottelu oli raastavaa kuten aina meidän numeron lähentyessä. Uudet Merrell Bare Access Arc 2 barefoot-kengät jalkaan, leuka pystyyn ja syvä hengitys. Kyllä me pystytään.

Ja mehän pystyttiin. Voi luoja miten me pystyttiinkin.

video parempilaatuisena youtubessa

Taika jäi nätisti paikalleen lähdössä, sydän kurkussa lähdin kävelemään radalle jättäen kleinin kauas esteiden taakse. Käännyin katsomaan, siellä se napotti. "Tule hop!" ja T pinkaisi juoksuun tehden kolmannelle esteelle täydellisen keinun. Täydellisen. Putki-A erottelu sujui hyvin, mutta T:n tullessa putkesta ulos hukkasin sen hetkeksi taakseni, luullen jo että se oli keksinyt omaa kivaa putkessa. Vielä mitä! Naaliainen olikin jo vierelläni, aivan oikeassa paikassa, hakemassa puomia itsekseen. Puomin kontakti oli varmaan ruma vaikken kunnolla nähnytkään ja pelkäsin tuomarin käden nousevan. Ei noussut. Edessä oli radan kieputuskohta, joka sujui mallikkaasti (transsissa.) A:n kontakti oli kaunis, hyvin haki takaa ja sitten putken kautta kepeille. Varmistelin keppejä hölkäten ihan vieressä, nollarata alla joten varman päälle mentiin. Äkkiä oltiinkin jo loppusuoralla. Pingoin uusissa kengissäni eteenpäin, huutaen Taikalle "mene mene mene!" Ja sehän meni. Viimeisen esteen jälkeen taisin kiljua. Taika oli silminnähden ylpeä, lipsutteli menemään ja ahmi broilerin sydämiä.

Lähdettiin kävelemään aikakuulutuksen jälkeen, meidän aika oli ollut hyvä, muuta en tajunnut. Kun tultiin takaisin kisa olikin jo loppumassa, en ollut kuullut välitiedotteita johtavista koirakoista. Arvelin meidän päässeen ehkä 5 parhaan joukkoon vaikka nollia tuli aika paljon. Kuskini lähti katsomaan tuloksia taululta ja viittoi innoissaan meidät luokseen huutaen "te olitte kolmas!"

Pompin tulosten luokse Taikaa ylistäen ja katsoin itsekin lappua.

Agilityserti.

Meni se sitten lopulta kaaliin kun hetken olin lappua tuijotellut. Me saatiin agiserti! Ihan oikea agiserti! Istuin maassa nauramassa (tai itkemässä?) ja Taika lipsutteli mun naamaa. Se tajusi että äiti oli ylpeä, yhtään se ei vain tiennyt että mistä hyvästä.

Tulos -7,49 sekuntia, meidän parhaalla etenemällä ikinä 4,21 m/s. Neljäs SM-nolla. Sija 3, SERT-A.

Mäkin taidan alkaa uskoa meihin, pikkuhiljaa.