lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulun jälkeinen kontaktilauantai

Joulu on syöty, leikitty ja nukuttu. Tänään raahauduttiin suht. treenittömän viikon pelastamiseksi Suvin ja Vilin kanssa Tallille agitreenaamaan. Taika oli varsin fiiliksissä puudelipoikaystävästään, koki jotain yhteenkuuluvuutta ilmeisesti. Rataa sovellettiin kumpikin paikanpäällä tähtäimenä kontaktien hinkkaus. Alla olevaan härpäkkeeseen päädyttiin, tosin itse rata mentiin läpi vain pari kertaa. Kontakteja hinkattiin senkin edestä.

Onnistumisprosentti 2on2offeilla oli noin 15%. Yleensä ongelmaksi muodostui että ilman namia (maassa) T ei pysähtynyt vaan sikaili yli, tai namin kanssa se pysähtyi hienosti, vilkaisi mua ja lähti lätkimään selkeästi lällättäen. Laatikolla tekee jo hyvin. No, treeniä vaan, sekä ohjaajalta paljon pitkää pinnaa ja sikailun sietämisen vähentämistä.

Muuten radassa ei ollut mitään hienoa ja ihmeellistä. Nro 6 hypyn takaakiertoa jouduin hinkkaamaan aika pitkään yllättäen, mutta kyllä sekin alkoi sujua. Naali teki myös keppejä, naksuttelin sille oikeaa sisääntuloa. Haki hirmu hyvin, kumpa vaan radalla (ja etenkin kisoissa) tekisi yhtä pätevästi! Lopputreenistä otettiin vielä juoksupätkää, naaliainen oli jo selvästi vähän väsynyt. Pitäis olla kaksi koiraa niin voisi treenata vuorotellen..!
Pitäisikö mun muuten hävetä mun 3-luokkalaisen kontakteja..? Osoitan syyttävän sormeni itseni suuntaan. Ei mulle tullut silloin muinoin mieleenkään opettaa 2o2o-kontakteja. Eikä Taikakaan ehdotellut. Tai sitten en vaan tajunnut vinkkiä.

Muuta ihmeellistä ei olla tällä viikolla tehty. Kuro-shipperken kanssa ja ilman sitä on lenkkeilty ahkerasti, metsässä erityisesti. Meitä on muistettu ihan liikaakin,  muunmuassa vaa'an (o-ou sanoo puuhkis), rukkasten, ulkoilukenkien, lämpimien urheiluvaatteiden ja otsalampun muodossa. Taikis sai joululahjaksi Pikku Ketun.


Uutta, vielä parempaa vuotta odotellessa. Muistakaa turvallisuus uuden vuoden aattona, pitäkää koirat visusti kiinni ulkona, olkaa turvana. Puuhkis ja Minnikin toivovat kovasti että säästelette rakettejanne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti