Kaksi yötä jouluun on..!
Posti toi meille kivan joululahjan Top Canisilta torstaina: Buff-säätövaljaat! Olin tykkäillyt Top Canisin facebookryhmän joulukalenterin arvontaluukuista ja kas kummaa - arvonta suosi meitä! Niinpä sain päättää Taikalle valjaskoon (pieni) ja värin. Hillityn limenvihreät valjaat tulivat luoksemme kahdessa päivässä. Kiitos!
Keskiviikkona treenattiin tunti Tallilla, viimeiset treenit ennen joulua. Tehtiin lyhyempää rataa, joka vaikutti hyvinkin simppeliltä mutta tarkemman viilauksen alla meidän menosta paljastui kyllä huomautettavaakin. T oli huippuvireessä, tiistainen nuuskuttelu oli jätetty unholaan ja T oli mainio! 2o2o-kontaktit sujui vielä paremmin kuin tiistaina, koira oli kuulolla vielä paremmin ja vauhti oli vieläkin parempi. Treeni kokonaisuudessaan sujui mahtavasti ja jäi hyvä fiilis tekemisestä, juuri sopivasti miettimistä jouluksi. Alkuun treenattiin erilaisia jättötapoja, erityisesti sitä, että menen itse jo pitkälle putken puoliväliin ja osoitan Taikalle putken pään lähtien heti etenemään. Hypyille (8-12) tehtiin päällejuoksuja, jotka sujuvat hienosti. Kepeille takaaleikkasin ilman ongelmia useaan kertaan.
Radan alku (klikkaa suuremmaksi.) Oranssi läiskä=koiran jättöpaikka. Punainen=ohjaajan paikka lähtötilanteessa. |
Ulkona on pakkanen pomppinut yli -20 asteessa, Taikis ei ole takiltaan säästynyt. Treeneissä lämmikkeenä on toiminut myös puuhkiksen oma viltti, toki asianmukaisesti dinokuvioituna kuten 4-vuotiaalle urheilijalle on sopivaa.
Alla vielä naalin todellinen mielipide kännykkäkameralle valjasmallina poseeraamisesta. Hauskaa joulunodotusta!
Eiikää voiko niistä arvonnoista oikeesti voittaakin jotain!! :D
VastaaPoistaIlmeisesti niistä voi! En olis kyllä itekään uskonu :D
VastaaPoista