Vuonna 2012 tapahtui paljon, niin hyvässä kuin huonossakin. Menestystä tuli enemmän kuin olisin voinut kuvitella. Tälläiset tavoitteet olin asettanut vuodelle 2012 tammikuussa:
"Tietysti agilityn kannalta tavotellaan nousua kolmosluokkaan. Se ei tuu oleen helppoa, mutta se alkaa tuntua mahdolliselta nyt kun meillä on jo kuitenkin yks LUVA. Kesällä olis tarkotus osallistua nuoren SM-kisoihin ja käydä oikein ahkerasti treenailemassa ja leireilemässä. Pieni ideankipinä on mielessä myös koiratanssin osalta, jospa päästäisiin syksyllä ensimmäisiin kisoihin? Sen näkee sitten, ja se riippuu suuresti siitä, miten hyvin mä saan vapaana seuraamisen toimimaan. "
Miten sitten onnistuttiin?
- Tammikuussa 8.1.2012 saavutettiin heti meidän ensimmäinen LUVA kakkosluokasta. (linkki blogitekstiin)
- Maalis- huhtikuussa kisattiin useaan otteeseen ja käytiin Jyväskylässä.
- Toukokuussa kisattiin taas Takujen kisoissa, tälläkertaa hopealle vitosella. 15.5. Taika täytti 4 vuotta!
- Kesäkuussa treenattiin ja paljon, koiratanssikurssia käytiin ahkerasti ja aloitettiin valmennusryhmässä.
- Heinäkuun 26. päivä saatiin toinen LUVA kakkosluokasta, vihdoin ja viimein! (tässä postauksessa video radasta) Itse debytoin kehäsihteerinä mätsärissä ja tutustuin valkkulaisiin paremmin.
- Elokuussa kisattiin lisää agilityä ja esiinnyttiin 16. päivä. Hylkyjä tuli.
- Syyskuun 1. päivä oli vuoden huikein päivä. Nuorten SM-kisat. Lähdettiin ilman sen suurempia odotuksia, tultiin kotiin kolmosluokkalaisina SERTin ja Nuorten SM-pronssin saattelemana. Päivä oli kaikin puolin mahtava, tähänastisen agilityurani huippu.
Nuorten SM finaaliradalta |
- Marraskuussa kisattiin ensimmäistä kertaan kolmosissa ja treenattiin sitäkin enemmän. Käytiin SM-kahvittelemassa ja kokoustamassa.
- Joulukuussa saatiin ensimmäinen nolla kolmosista! Juttua siitä. Tunnelma oli mahtava ja yhteistyö pelasi upeasti.
Tärkeintä kuitenkin on ollut ihan tavallinen arki ja yhdessäolo. Koirat ovat pysyneet suhteellisen terveinä, Taikan syksyistä allergiarumbaa lukuunottamatta. T:n ruokavalioon on tullut suuria muutoksia. Ollaan lenkkeilty paljon ja tokoiltu aloluokan liikkeitä. Taika tunnistaa kymmeniä sanoja koiratanssissa. Ollaan saatu nauttia yhdessäolosta, ystävistä ja elämästä. Minnin vuosi on sujunut onnellisen leppoisasti, rouva on pysynyt terveenä ja nauttinut hyvästä ruuasta ja lenkeistä.
Ensi vuodelle haluan asettaa joitakin tavoitteita, joista tärkein on ensimmäinen:
- Terve koira koko vuoden. Sama pätee myös Minniin. Ilon ja hauskuuden kautta treenausta, hymyä ja naurua. Onnellisia yhdessäolon hetkiä, totaalisia epäonnistumisia ja niiden unohtamista. Hetkiä, jolloin kaikki sujuu kuin rasvattu ja hetkiä, jolloin fiilis on kuin jäätyneellä junan vessalla. Molemmista oppimista.
- Agilityssä ensimmäiset hyppy- ja agilitysertit keväällä. Joitakin nollia ennen kesää. Kesän jälkeen aletaan keräämään SM-nollia vuodelle 2014 jolloin yritetään oikeasti SM-kisoihin ja MM-karsintoihin.
- Luustokuvat jossain kohtaa vuotta jos mahdollisuus (nukutuspakko) tulee (tietysti aiemmin jos jotain vähäisiäkin ongelmia ilmenee, vaikka sitten riskejen kanssa.)
- Tokon aloluokan liikkeet vuoden loppuun mennessä kuntoon. Mölleilemään? Huom. me ei treenata tokoa, mulla ei ole tokokoiraa enkä mä ole tokoihminen. Ajattelin vaan muistuttaa.
- Koiratanssissa yksi kokonainen koreografia valmiiksi. Ehkä kisoihin. Tai sitten vaan tanssitaan takapihalla ja pidetään hurjan hauskaa!
- Kickbiken ja/tai -sparkin hankinta ja kokeilu. Pidempiä reissuja jalkaisin, ehkä lyhyelle vaellukselle kesällä. Reissailua muutenkin.
- Jäljestyksen kokeilu ja aloittelu. Uusiin harrasteisiin tutustuminen.
- Me ei olla näyttelyihmisiä, Taika ei ole näyttelykoira. Mutta yhteen näyttelyyn voisi mennä...
- Pieni naskalihammashaave. Joko taloon asti tai ainakin syntyväksi...
Näihin tunnelmiin haluamme toivottaa kaikille ystäville, lukijoille ja muille iloista, tervettä ja parempaa vuotta 2013! Nautitaan ystävistämme, niin karvaisista kuin karvattomistakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti