Toiveesta todeksi

FI AVA Lecibsin Tiptop 25.5.2014!

Enhän mä edes osaa kirjoittaa tälläistä blogitekstiä. Ei tähän mitenkään saa tarpeeksi tunnetta! Eilen ajelin kahdestaan Taikan kanssa Janakkalaan kisaamaan kaksi agistarttia. Lähtiessä mietin vielä kannattaisiko lähteäkään, koska oli luvattu ukkosta. Mentiin kumminkin.

Ensimmäinen rata oli hankalahko, mutta tuntui kivalta. Lämpöä oli +28 astetta, mikä verotti paljon Taikan vauhdista. Uusi turkki kuitenkin auttoi, ja koira kulki helteestä huolimatta. Sählättiin oikein urakalla parissakin kohdassa kun ensin unohdin jaakottaessa vaihtaa puolta ja sitten unohdin tehdä persjätön. Maaliin kuitenkin nollana, aikaakin jäi vielä yli sekunti. Tehtiin ensimmäinen nolla ja mentiin sillä kärkeen. Loppuvaiheilla huippumahtava bichoni Säde kiilasi meidän eteen, ja lopulta päädyttiin sijalle 2! Nollia tuli todella vähän myös medeissä ja makseissa, hankalahkon radan lisäksi kuumuus varmaan verotti monia.

Kävelemästä tultuamme alkoikin jyristä ja Taika oli sitä mieltä, että kotiinkin voisi vaikka lähteä. Jäätiin kuitenkin odotteleen ukkosen laantumista, ja kurkkasin samalla tuloslistaa seinältä. Lievästi sanottuna nousi kyyneleet silmiin kun tulostaulussa sijalla kaksi pönötti kirjaimet: A-SERT, FI AVA. Mun pieni Taika. Agilityvalio. Harvoin on niin tunteellisia kisoja kuin eiliset, sain oikein hyvän tovin kasailla itseäni ennen kuin pystyin soittamaan muutaman puhelun. Agilityvaliopuhelun!

Ukkonen taukosi ennen seuraavaa starttia, joten päästiin lähtemään sillekin. Radalta parhaiten jäi mieleen mahtava sylkkäri kepeille, Taika haki tosi mahtavasti oikealla kädellä vippaamalla kepit. Alussa  tein erittäin oikeaoppisen (köhköh) runttauspakkovalssin putkelle, Taika sanoi hau ja kiskoi vauhtia vaan lisää. Parhaaseen etenemään ei juostu taaskaan, mutta meno tuntui hyvältä ja nollanahan se tultiin maaliin. Jälleen sijalle kaksi, saman bichonin perään! Siinä oli kyllä makea pörrötyyppi! Nollia tältä radalta mineissä tuli peräti kolme kappaletta.

Palkintojenjaossa olo oli kummallinen. Päivän saldona tuplanolla, kaksi kakkospaikkaa, serti ja agivalion arvo. Meillekö? Ukkonen alkoi taas toisen radan aikana, mutta Taika onneksi huomasi sen vasta loppulenkillä. Se söi kääretorttua kun tutut kävivät onnittelemassa meitä valioitumisesta.

Matkalla kotiin soi The Scriptin Hall of fame. Itkuhan siinä tuli.

You can throw your hands up

You can beat the clock
You can move a mountain
You can break rocks
Don't wait for luck
Dedicate yourself and you can find yourself
Standing in the hall of fame
And the world's gonna know your name
Cause you burn with the brightest flame

Mun pieni Taika. Kyllä nyt pitäisi niiden pienten yksvee Taikan ja 13-vuotiaan pikkutytön jotka silloin ekan kerran marssivat agilitykentälle harjoittelemaan putkea nähdä meidät. Tai ehkä ne näkikin. Ei kai tässä muuten oltaisi.

Nollapulla se on juustokakkukin

Maaliskuun ensimmäisen päivän kunniaksi suunnattiin aamuisten pentupainien jälkeen Taikan kanssa Lempäälään Takut ry:n agikisoihin. Ohjelmassa oli ensin hypäri ja sitten agirata, osallistujia kolmisenkymmentä mini-3-luokassa.

Hypäri ei vaikuttanut mitenkään mahdottomalta, mutta ilmeisesti se oli sitä. Homma kosahti heti kolmosputkelle, Taika sujahti sisälle - ja sujahti samasta päästä heti uloskin. Tätä pelleillyä on valitettavasti nähty kisoissa ennenkin (vaan eipä treeneissä), joten annoin vähän kaunista palautetta "ohhoh, höpö höpö" ja tuikkasin takaisin putkeen ja kehuin kun sujui hyvin. Palkinnoksi sai tehdä radan loppuun, vaikka ihan ihmeelliseksi kaarteluksi se menikin tuon pysähdyksen jälkeen. Sovittiin Tain kanssa että tsempataan tokalle radalle ja tehdään kontaktitkin hienosti.

Ja niin tehtiin! Agiradalle lähdettiin hyvin ja luottavaisin mielin, tiesin ettei T toistaisi putkipelleilyä ainakaan heti uudestaan, ja kontaktit on treeneissä sujuneet moitteetta. Niin sujui radallakin. Taika haki hyvin kahden (!!) putken välistä kepit, pujotteli nopeasti, otti A:n juoksarin, tuli hyvin käteen kun vedin sitä viistojen hyppyjen yli, ja paukahti nätisti puomin onoffille. Keinukin sujui 4on-asentoon niinkuin pitikin. Kyllä oli maalissa tyytyväinen ohjaaja, varmaan kuului kauas. :) Etenemäksi paljastui 3,90 m/s, aika oli -5,67 sekuntia jos en ihan väärin muista ja sijalle 3/31 tällä yllettiin. Odoteltiin palkintojenjakoa vielä pari tuntia jo valmiiksi paljon myöhässä olleiden kisojen jälkeen, äitini hälytettiin käymään ruokkimassa pentu kotonani, ja popsittiin Taikan kanssa nollapullaksi juustokakkua. Pätevä naali!

Piirinmestaruushopeaa 21.9.2013

Eilen oli aika huikea päivä. Ihan todella huikea.

Aamusta suunnattiin oman seuran järjestämiin Pohjois-Hämeen piirinmestaruuksiin. Minejä oli 50 koirakkoa, tunnelma oli aamusta saakka jännittynyt. Kisapaikalle tultua käytiin lämppäämässä, jonka jälkeen olikin hyppyradan rataantutustuminen.

Tuomarina hypärillä oli Ronald Mouwen, joka oli tehnyt varmasti mun koko elämän vaikeimman radan. Siinä ei ollut päätä eikä häntää, eikä varmasti yhtään loogista estettä. Olin ratiksen jälkeen ihan hätää kärsimässä, ei tästä tuu yhtään mitään. Radalla oli etenemä 4,1 m/s, johon pääsi vain voittajakoirakko, ajalla -0,65. Kaikille muille nollan tehneille yliaikaa, hylkyjä tuli 35 kpl!

Radan loppupuolella joku huusi kentän laidalta "loppuun asti nyt!" jolloin mä tajusin, että ei hitto vie, tästä tulee nolla! Niinhän siinä kävi että napattiin radalta nolla ajalla +3,24sek! Rata oli tosi vaikea, ja lopussa mun kiljumisesta saattoi päätellä jotain yllätyksen määrästä kun siitä tulikin nolla. Näin pahassa kieputuksessa ei päästy parhaaseen aikaamme, enkä kyllä ymmärrä miten radalla olisi voinut päästä tuohon etenemään. Taikan etenemä 3,8 m/s mun varmisteluista huolimatta.

Hypärin tulokset

Toiselle radalle lähdettiin siis piirinmestaruuskisassa paikalta 5/50, vajaan sekunnin erolla seuraavaan. Agirata ei ollut mikään pala kakkua sekään, ja lisähaasteita toi pitkä vauhtipätkä kaiken pyörityksen ohella. Toiselle radalle lähtiessä mua jännitti vielä enemmän kuin ekalle, mutta sain Taikan jätettyä rauhassa lähtöön.

Rata sujui ihan moitteettomasti, naali otti hienot onoffit molempiin suuntiin puomilla, teki ihan täydellisen keinun ja haki vaikeasta kulmasta kepeille. Puomi oli toiseksi viimeisenä esteenä, sinne koiraa lähettäessä ei ollut kyllä kiljuminen kaukana. Puikkis otti hienon ja nopean kontaktin ja sujahti maaliin nollana! Aika oli -1,67 sek, nopeudella 3,76 m/s. Taaskaan ei päästy läheskään parhaaseen etenemäämme haastavalla radalla, mutta fiilis radan jälkeen oli kyllä aika sanaton! Mitä vaikeampi rata, sitä parempi fiilis. Taika oli sylissä ja lipsutteli naamaa, tiesi taas kuinka makea olikaan ollut!

Agiradan tulokset

Käytiin ulkona ja sisälle päästyi screenillä olikin jo lopputulokset. Ja mitä siellä seisoikaan! Meillä on vuoden 2013 minien piirinmestaruushopeaa ja samalla nuorten pM-kultaa! Illalla kisattiin vielä joukkueradalla yhden hyllyn ja väsyneen koiran verran.

En olisi todellakaan uskonut neljä vuotta sitten kun aloitettiin. En todellakaan. Ja meillä on vielä niin monta vuotta jäljellä! Kiitos videoista Aino ja Suvi, ja onnea pM-kultamitalisteille, olitte huikeita!

Nollapullaa!

Nolla kaatosateessa

Päivän ohjelmana oli Takuttien kaksirataiset kisat Tampereella. Uhmasin kontakteja ja ilmoitin meidät molemmille - kyllä kannatti!

Kisapäivä alkoi mukavasti kaatosateessa, joka äityi oikein pahaksi etenkin meidän ratavuorolla. Taikalainen oli silti hyvin reippaana, vaikka joutuikin käytönnössä uimaan parissa kohti kenttää. Naseva naalieläin tykitti radan läpi nollalla! Etenemä ei ollut huikeista huikein, mistä syytän keliä, mutta sijalle 6/31 sillä napsahdettiin. Aika oli jotain -5,0s pintaan. Tämä tarkoittaa taas yhtä plakkarissa olevaa SM-nollaa! Meidän onneksi kummallakaan radalla ei ollut sateen vuoksi keinua, ja puomin alustulot sujuivat kuin Strömsössä konsanaan. En vaatinut pysähtymään vaan vapautin heti kun ajatus oli kohdillaan, toisella radalla turhankin kärkkäästi. Taitai oli pätevä.

Toinenkin rata sujui hyvin kunnes kisatoveri päätti että tätä hyppyähän ei muuten kierretä takaa. Ei vaikka miten yritin tyrkkiä. Hylkyhän siitä sitten napsahti, mutta ihan kunnialla selvittiin muuten.

Kisoista jäi erityisen hyvä fiilis ei ainoastaan kontaktejen takia, vaan myös sen että teimme koko radan samaa rataa, yhdessä. Kuminauha toimi eikä katkeillut. Toiselle radalle ilmakin selkisi, mutta tulipahan testattua Merrel Bace Accessien vedenpitävyys. Tulos: ei pidä lainkaan. Jospa vaikka muistaisi tämän ensi kerralla.