torstai 15. lokakuuta 2015

Lahdesta, treeneistä ja miehistä

Sunnuntaina herätyskello kilautti viideltä ja kisareissu Lahteen alkoi. Kahvi maistui matkalla ja Lahdessa oltiin Taikan kanssa ennen kahdeksaa. Päivän teema tuntui olevan pikkuvirheet: jokaisella kolmesta radasta Taikan kanssa kävi pieni kämmi, joista osa meni kyllä tällä kertaa vähän koiran piikkiin. Yleensä mää olen se joka mokaa, mutta tällä kertaa ensin Taika sujahti kepeille kakkosväliin mielestäni selkeästä ohjauksesta ja hyvistä kepeillehakutaidoistaan huolimatta, ja toisella radalla hyppäsi puomin alastulokontaktin. Se tosin ei ollut kovin suuri yllätys, tuurikontaktit on tuurikontaktit on tuurikontaktit.
Aamun tunnelmat kisapaikalla
Kolmas rata oli hyppyrata, jolla Taika kielsi hypyn jolle koitin leikata. Se oli outo virhe, ei yhtään taikamainen. Hyviä ratoja olivat kaikki kolme, vaikka jäi toki vähän harmittamaan pienet hölmöt virheet. Etenemätkin oli yli 4 m/s. Tokalla radalla harmitti tuomarin tekemä vaarallinen lähestyminen puomille. Itse suoristin koiran linjan, jolloin myöhästyin sitten puomin päästä ja koira otti virheen sieltä (oma vikahan tuo on, kun en ole koiralle itsenäisiä kontakteja opettanut). Pidin kuitenkin tärkeämpänä turvallisen linjan takaamista puomille. Ekalla radalla puomin kontakti oli tosi hyvä, joten tasan ei käy onnen lahjat. Kisareissu sinänsä oli mukava, aksa on aina kivaa ja radat kulki hyvin! Kotona ilmoitin molemmat koirat viikon päähän skabailemaan. Toinen ei pysy lähdössä ja toinen ei osaa puomin kontaktia, mut hei: jos ei taidolla, niin tuurilla!
Tiistaina oli Lumon kanssa treenit valmentajan valvovan silmän alla, jossa testailtiin sekä ohjaajan että koiran nopeuksia kellottelemalla. Koirille oli vuorossa A, keinu, kepit sekä yksinkertainen pätkä hypyillä ja putkella. Ohjaajat juoksi pujotteluhässäkän joka stimuloi valssejen suoritusta sekä 50 metrin sprintin (25m-kosketus-25m.) Mitä opimme: intervallitreeniä tekemään! Mitä muuta opimme: Lumo oli hyvä!

Eilen treenailtiin Lumon kanssa pitkästä aikaa tokoa! Saatiin ihanat Nea ja mittelipojat Koda ja Hippu treeniseuraksi (ja juoksuleikkibileseuraksi). Lumo teki ensin vanhan alokkaan paikkamakuun yhdellä välipalkalla, Hippu makasi kaverina. Tosi hyvä oli, ei edes kuikuillut juurikaan. Sitten Lumolle häirittyä paikkistreeniä, Nea seuruutti takana ja teki hämykäskyjä. Vähän pyöri naalin pää, mutta ei noussut. Hyvä! Sitten seuruujuttuja, liikkeestä maahanmenoa (tosi hyvä!), luoksaria (vaatii vielä kaksoiskäskyn että tulee sivulle asti) ja lopuksi vielä kapulahommia. Kapulan kanssa aletaan olla pisteessä, jossa voin jo vaatia palautuksia käteen asti. Kesto pidossa on jo hieno. Ei myöskään mälvää tai puuhaa muuta outoa. Vauhtinoutoa on myös aloiteltu, hyvin lähtee hakemaan ja nostaa, ei tuo vielä perille asti vaan pudottaa vähän ennen kun kiihdyttää lelulle, ja se on ihan sallittua tässä vaiheessa. Olipa kivat treenit, ja sain pitkästä aikaa aikaiseksi ihan tehdä tokohommiakin junnunaalin kanssa. Seurakin oli mainiota!
Kuvan otti Nea! Eikä tainnut jäädä epäselväksi kuka on uros ja kuka narttu. :D
Illan vietin eilen Taikan kanssa Urheilukoiran lihashuolto -kurssilla, josta lisää juttua kun päästään kurssissa eteenpäin. Antoisa ilta oli jokatapauksessa, vaikka ensimmäisen kerran asiat olikin mulle jo tulevan ammatin puolesta tuttuja. Odotan innolla parin viikon päästä olevaa seuraavaa kertaa. Muutoin meidän syyslomaan on kuulunut lenkkiä, lenkkiä ja vähän lisää mettälenkkiä. Mikäs sen parempaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti