keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Yhtään ei tarvii jarruttaa

Mitäs on tehty viimeisen treenipäivityksen jälkeen, viikon aikana? Lumo on treenannut ja Taika on saanut silmätulehduksen, joka peruunnutti koko Agirotu-reissun. Silmätulehdus on hoitumassa, mutta doping-karenssit on hienoja asioita. Kerrotaan siis Lumpparin treeneistä, koska Luu on ollut ahkera treenieläin.
Treenirata keskiviikkona 24.6., Ilonan käsialaa
Keskiviikkona Lumo teki numeroita 1-11 sekä muutaman toiston puomia molempiin suuntiin. Ja älyttömän hienosti tekikin! Pysyi hyvin lähdössä, joten pakkovalssi 2:lle onnistui. 3-putkeen meno oli tosi vaikea, ja livisti noin viisi kertaa ensin väärään päähän mun takaa. Palkkailtiin sitten putken suulle ja alkoihan se sitten hahmottaa, että tässä on varmaan tarkoitus seurata tota tyyppiä ja sitä mihin se ohjaa. Sen jälkeen ei ongelmaa. 5 hyppy oli vähän helpommassa kulmassa kuin kuvassa, ja tein sen jälkeen persjätön kauheella kiireellä. Kepeille haki hyvin, rengaskin sujui tänään, ei tullut kuin kerran kehikosta. Hyviä osumia myös juoksupuomille, success! Saatiin ilahduttavaa palautetta Ilona-koutsilta joka ei ollut Lumoa nähnyt aikoihin, kyllä se vaan niin on että tämän ohjaajan on opeteltava juoksemaan. ;)

Keskiviikosta torstaihin meillä oli myös Lumon iloksi bc-pentu Kitka hoidossa. Lumolla ja Kitkalla oli bileet noin puolitoista vuorokautta putkeen, Taika oli porukoilla sillä välin turvassa bileiltä.
Viikonloppuna alkoi mun kesäloma, joten keskityimme lenkkeilemään.

Maanantaina Lumo pääsi ulkotreeneihin, treenien yhteismitta oli n. 5 min, mutta sitäkin tehokkaampaa ja hyödyllisempää. Tästä on video, joten pidemmittä puheitta: Lumoshow osa miljoona!
Lumo edistyy siihen malliin että kisoja voi jo ajatella ihan realistisesti, viime viikolla se täytti maagiset 18kk. Lähipäivinä se meneekin tuomarille mitattavaksi, ja sen jälkeen päätetään tuloksista riippuen starttaako se kenties jo ensi viikolla. Agirodun peruuntuminen ei hirveästi harmita nyt kun katselen +30 asteen hellettä jota on viikonlopuksi luvattu, toivottavasti helle ei kestä pitkään kun meillä olisi vaikka mitä pläänejä.

Tänään onkin pitkästä aikaa Taikan treenivuoro, tyyppi on viime aikoina keskittynyt kisaamiseen ja jättänyt treenit tyhmemmille. Loppuun vielä pari räpsyä eiliseltä pidemmältä metsäreissulta, sateesta huolimatta oli superia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti