Tää on mun hetki jos mä päätän niin - SM-23 2015

Niin mieletön viikonloppu takana etten edes tiedä miten sen voisi purkaa sanoiksi. Perjantaina lähdettiin aikaisin aamulla ajamaan Ouluun SM-kisoihin Taikan sekä Minnan ja koirien kanssa, tavoitteena keretä vielä illalla yhteen lämmittelystarttiin agiradalle. Oulussa oltiin ihan ajoissa ja ehjänä paikalla, ja startti oli viiden jälkeen. Jo tällä startilla tuntui että nyt kulkee. Puolentoista kuukauden tauko takana, ja miten se näkyy Taikassa? Pelkästään positiivisesti! Tehtiin muuten nollarata, mutta puomin alastulosta tuli yli ja haukkui mennessään. Loistava fiilis ja kaikki sujui nappiin. Tulos 5, -4,88s, etenemä 4,23m/s! Luulen että se oli meidän uusi ennätys agilityradalta! Illalla lähdettiin hotellille eikä unta tarvinnut kyllä odotella.

Lauantaiaamu valkeni sateisena

Kuvat perjantain radalta (c) Inka Räsänen

Lauantaina vuorossa oli meidän osalta kannustamista, koska oltiin joukkueessa varakoirakkona. Meidän joukkue ei juhlinut tuloksilla, mutta sen sijaan Tamskin medit voittivat SM-kultaa! Ihan mielettömästi onnea! Meidän päivästä ei kyllä puuttunut jännitystä. Taika pääsi välillä katselemaan ja osan päivästä lepäili teltassa sunnuntaita varten. Herätys sunnuntaiaamuna oli aikainen, koska meillä oli ratis klo 8.30 ja kilpailunumerolla 10 saatiin kyllä kipaista radalle hyvin pian tutustumisen jälkeen.

Sunnuntaiaamuna skarppina rataantutustumiseen siis. Jos sanon että jännitti, niin aliarvioin kyllä ja kovaa. Rataantutustumisessa päätin olla kiinnittämättä huomiota muihin ja tehdä omat ratkaisuni, koska kukaan ei tunne Taikaa niinkuin mä tunnen. Suunnittelin monta valssia, hienon välistävedon peruuttaen tohon 7-8 kohtaan (huom siirretyt esteet ja numerot, molemmat mentiin putken puolelta) ja 20:lle pyörityksen vasemman siivekkeen ympäri, koska otaksuin etten ehdi vaihtaa muurin jälkeen puolta. Sitten vaan hakemaan koiraa. Tässä kohtaa aivot tuntuivat jo vähän pehmeältä pumpulilta. Päätin että me onnistutaan tässä. Luin viimeiset tsemppiviestit ja sitten hommiin. Taika oli ihan pähkinöinä. Vielä lähtökarsinassa sanoin sille, että me pystytään tähän, me päästään aikaan (joka oli etenemällä 4,2m/s eli meille aika haaste) ja tehdään hienoin rata mitä me ollaan ikinä tehty. Että tää on se meidän hetki ja me otetaan siitä kaikki irti.
Livestream, Taika kohdassa 1.1:19

Viimeisen hypyn jälkeen tuuletin oikein huolella, ryntäsin palkkaamaan koiraa ja kuulin kuulutuksen: -1,77 sekuntia ja varmasti finaaliin. Yhdestä unelmasta oli just tullut totta. Istuin tekonurmella, palkkasin koiraa ihan liikaa ja ehkä vähän porasin. Me oikeasti tehtiin se!

Tilanne heti meidän suorituksen jälkeen. 

Kaverit tuli onnittelemaan ja kun etenemä selvisi meinasin alkaa taas poraamaan ;). Uusi ennätys ikinä, 4,37m/s. SM-kisoissa uuteen ennätykseen! Pääkoppa vs Reetta, 0-1! Sijoitus luonnollisesti putosi vielä kaaaauas ennen finaalia, lähdettiin yhdeksäntenätoista starttaajana finaaliin sijalta 65. Sitä ennen Taika sai nollajäätelöä ja luvatun uuden valitsemansa vinkupallon, koska se nyt vaan on maailman hienoin.

Ennen finaalia ehti jännittää monta tuntia, koska minit olivat päivän viimeisenä. Katselin muut finaalit ja sitten lämppäämään koiraa. Finaalirata oli hankala, ei kovin kulkeva ja koiraa joutui pidättelemään koko ajan. Ihan finaaliradan oloinen. Ihanneaika tällä Eiden radalla oli myös niin kova, että tiesin jo ettei siihen päästä, mutta asetin tavoitteeksi meidän oman huippusuorituksen, koska pahin vastustaja on se siellä peilissä. Ja se tyyppi piti nyt saada hiljaiseksi ja sille luu kurkkuun!

Sitten vikat kuiskaukset koiralle ja menoks. Otti puomin kontaktin. Saksalainen 10:lle onnistui. Haki itsenäisesti kepit. Törmäsi A:n ylösmenoon huonosti mutta sai korjattua. Teki hyvän keinun. Puhtaana maaliin.

Siinä kohtaa alkoi jo tuntua aika uskomattomalta. Yliaikaa paukahti luonnollisesti, 4 sekkaa, mutta en olis voinut olla tyytyväisempi meidän rataan. Me päästiin SM-finaaliin ja tehtiin siellä PUHDAS RATA. Kenelle näin edes tapahtuu? Ei ainakaan meille. Se mörkö siellä peilissä oli otettu ja rutistettu pienen pieneks palloks ja nakattu roskakoriin. Heippa. Ei tavata enää ikinä.

Lopullinen sijoitus kaikkien minien jälkeen oli huikea 23. Me ollaan Suomen 23. paras minikoirakko. Onhan se nyt ihan hullua pienen kleinspitzin kanssa. Toivottavasti se tyyppi, joka sanoi ettei siitä ikinä tule oikeaa agilitykoiraa oli katsomassa. Tietääkseni oli. Terveisiä sinne, kaveri! Päälimmäisenä itselläni oli mielessä kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että sain olla juuri siellä, juuri tämän koiran kanssa. Kokemus oli ihan mahtava, tuloksista riippumatta finaalissa juokseminen oli tajutonta.

Karsintaradalla (c) Sirpa Saari

(c) Sirpa Saari

(c) Sirpa Saari

Kiitos hienoin Taika, SM-23 2015. Tää oli meidän hetki ja me tehtiin meidän oma huippusuoritus. En malta odottaa ensi vuotta, yksi nollakin on nyt kasassa!