perjantai 29. marraskuuta 2013

Elämä potkaisi tassuun

Taika alkoi ontua toista etutassuaan keskiviikkona treeneissä. Ongelma diagnosoitiin olemaan lähtöisin etutassun kannuskynnestä.

Treenien sijaan eilisilta kului Reviiri -eläinlääkäriasemalla. Tuomiona oli koko kynnen poisto leikkauksella. Mua ei ilahduttanut yhtään, ja pelko selkäytimessä jätin nukkuvan Tain operoitavaksi. Homma sujui hyvin, vaikka leikkaus oli ollut vähän odotettua suurempi, kynnen juuret oli hankalasti varpaan sisässä. Tassu paketoitiin ja reilun parin tunnin päästä päästiin lähtemään kotiin hoito-ohjeiden kera.
Heräilemässä Reviirissä
Tiedossa on kahden viikon antibioottikuuri, muutaman päivän kipulääkitys, tötterö päässä jonkun aikaa, ja treenitaukoa määrittelemätön aika. Nyt keskitytään parantumiseen, ja mietitään sitten kentille palaamista myöhemmin.

Taika on eri mieltä rauhallisesti ottamisesta ja tötterön kanssa elämisestä. Viimeyö kului valvoessa kipeän potilaan kanssa, joka ei tötteröltään kyennyt edes makaamaan. Ehkä tunnin mittaisilla unilla mennään siis tänään, ja illalla pitäisi mennä vetämään valmennettavalle ryhmälle treenit, minkä ajaksi Taiksu saa jäädä hoitajalle.

Tasan ei käy onnenlahjat.

2 kommenttia:

  1. Voi Taikaa :/ Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Taika itse on varsin eri mieltä liikunnan rajoittamisesta, ja tänään oon saanut jo estää portaiden juoksun, hyppimisen, vetämisen, raapimisen...

    VastaaPoista