maanantai 20. elokuuta 2018

Tupla tupla

Kisattiin eilen Tampere-loman yhteydessä Ylöjärvellä, ekaa kertaa Poksia edustaen. Olin erittäin väsynyt edellisen illan illanvietosta, mutta ihme ja kumma selvisin silti aamuksi kisapaikalle ihan kunnialla ja vieläpä ajoissa. Olin ilmoittanut Lumon kolmelle startille ja Taikan kahdelle ekalle. 

Ekalla radalla Lumon kanssa tehtiin ihan mielettömän hyvää rataa! Lähetin sen kuitenkin vähän epäselvästi yhteen takaakiertoon ja se singahti putkeen. Taikan kanssa sitten tajusin korjata sen saman kohdan, joten Taikalle siltä radalta nolla (jotain 4,41m/s, oli hyppäri), ei mikään kaunis nolla mutta nolla kuitenkin!

Toka rata oli aksarata, jolla mua mietitytti putki-puomi erottelu sekä alku jossa oli haastavasti sekä putkiansaa että puomia tarjolla. Lumon kanssa alku valahtikin ihan hirveästi, ja vielä toinen valuminen tuli puomin jälkeen kun en ehtinyt ohjaamaan juoksupuomikoiraa ihan ajoissa... Reitille tuli siis ainakin 15 metriä ylimääräistä mittaa, mutta me taisteltiin! Nollana maaliin! Ajassa tuo ylimääräinen kaartelu toki näkyi (jotain 4,2m/s tietämillä oltiin), mutta sepä ei tässä tilanteessa paljon painanut kun nollaa lähdettiin taistelemaan. Taikan kanssa vielä samalle radalle, sen kanssa rata menikin sitten tosi kauniisti ja ihan nappiin! Taika kiilasikin sitten niukasti Lumon edelle pudottaen sen sijalle jotain 4/25 ja sijoittuen itse 3/25. Varmaan eka ja vika kerta kun sijoitun Taikalla Lumon edelle, mutta tässä taas nähdään että aina ei voita se koira joka etenee nopeammin, vaan niillä lyhyillä kaarroksilla ja hyvillä reittivalinnoilla on oikeasti tosi iso merkitys! Taikalla siispä kasassa päivän saldona tuplanolla ja SM-nollat 3&4/8.
(c) Anne Barck
Lumon kanssa sitten vielä jaksettiin mennä kolmas rata. Tässä vaiheessa oli jo niin voittajafiilis kun oli kolme nollaa alla, että aika rennosti lähdin radalle. Tiesin että Lumolle oli tuolla radalla pahoja vaaranpaikkoja eli putkiansoja ja alku olisi taas haastava lentävällä lähdöllä. Se melkein valahtikin saksalaisesta puomille, mutta sain sen huudettua ohjaukseen kiinni ja oikeaan osoitteeseen. Oli kyllä sen tason taistelurata Lumon kanssa, etten ihan heti muista toista! Mutta vihdoin olen päässyt kiinni sellaiseen sopivaan prkl-otteeseen sen kanssa, etten luovuta heti jos se lähtee kohti väärää estettä vaan taistelen loppuun asti. Riittävän hyvä juoksupuomi oli tälläkin radalla, ja ihme kyllä maaliin tultiin nollalla! Kaunis nolla ei ollut tämäkään vaan aikaa tuhrattiin parissakin kohdassa kalasteluun, mutta meillä ei näistä tässä vaiheessa uraa nipoteta, hienosäädön aika tulee sitten kun on tullakseen. Etenemä oli jotain 4,3m/s pintaan. Näin ollen myös Lumolle siispä tuplanolla ja sen kanssa SM-nollat 5&6/8!
(c) Suvi Virta
Tekeminen tuntuu nyt niin hyvältä, että olen melkein sanaton. Lumon kanssa kolmannet kisat peräkkäin, joista tehdään tuplanolla, ja sijoituksetkin aina viiden parhaan joukkoon vaikka on ollut nyt vähän isompia kisojakin. Taika vetää niin koko sydämestään ja hirveän iloisena siitä, että saa mennä. Ihan parhaita koiria.

2 kommenttia: