tiistai 8. maaliskuuta 2016

Onnistumisten kisaviikonloppu

Ilmoitin molemmat koirat viime viikonlopuksi kisaamaan sen enempää ajattelematta ennen kuin lähdettiin hiihtoloman ajaksi kiertelemään Suomea. Vaikka oli muuta ajateltavaa busseillessa ja junaillessa paikasta toiseen niin jännitystä kerääntyi kyllä silti ihan riittävästi etenkin sunnuntaiaamuun mennessä, mutta vahvasti plussalle jäätiin molempien kanssa!
Lauantain nollaposeeraus
Lauantaina kisasin Taikan kanssa, Taikalle tuloksiksi hypäriltä nolla sijalla 4 ja agiradan hyllytin kun Taika oli ensin tullut ohi yhdestä hypystä. Hyvin epätyypillinen Taikavirhe, en sitten tiedä että vedätinkö liikaa vai mitä ihmettä siellä tapahtui. Kontaktit oli tällä radalla erittäin hyvät, vaikka puomilta oli tiukka 180 asteen käännös takaisin puomin alla olevaan putkeen niin onoffi oli silti hyvä! Hyvä kisapäivä Taiksulla, itse otin vähän lämmittelyn kannalta sunnuntain henkisiä haasteita varten.

Sunnuntaina sitten peto oli irti, toisin sanoen Lumon tokat kisat kakkosissa ja ekat neljään kuukauteen. Paljon on toivottavasti saatu aikaan neljässä kuukaudessa. Päätavoite Lumon kanssa näistä kisoista oli kontrolli, koska viimeksi sitä ei ollut vaan teini paineli mm. yleisössä ja karkaili lähdöstä. Nyt teini viritettiin rauhalliseen mielentilaan nakkipalkalla ja keskityttiin tekemään pääasiassa yhdessä meidän rataa. Tavoite täyttyi! Lumo pysyi lähdössä molemmilla radoilla ja oli kontrollissa myös maalissa. Siinä välissä tehtiin samaa rataa yhdessä. Ekalta radalta hylly, koska jänistin ohjauksessani ja muutin suunnitelmaa, mikä ei ikinä kannata. Juoksarit oli loistavat tällä radalla, Lumo liikkui hyvin ja homma toimi. Jes! Tokalta radalta tulokseksi 5, koska tuomarin käsi oli noussut puomin alastulolta. Huomasin kyllä että juoksurytmi sotkeentui eikä tullut normaalisti, mutta toivoin silti että olisi osunut. Vaan eipä tuo haittaa, rata oli muuten mainio yhtä Lumon liukastumista lukuunottamatta. Etenemä oli jotain 4m/s luokkaa. Lumo myös voitti luokkansa tällä radalla ja sai hienoja palkintoja, jotka naalia kovasti miellyttivät!
Sunnuntain voittoposeeraus. On vakavaa kun ei saa ottaa!
 Mitä sitten kisoista jäi käteen? LUOTA KOIRAAN. Jopa Lumoon. Lumo toimi juuri niin hyvin kuin nuori koira kisatilanteessa voi toimia. Ehkä viritin sen vähän turhankin rauhalliseen mielentilaan, mutta ainakin nyt on todistettu että sieltä sen korvien välistä löytyy kyllä palikat pitää pakka kasassa. Seuraavalla kerralla otetaan herra lelu käyttöön, ja testataan Luun vireensietokykyä astetta enemmän. Erittäin positiiviset fiilikset jäi kisoista kummankin kanssa, ja meninkin jo ilmoittamaan Luun 20.3. Vantaalle jatkamaan hullunhommiaan kisabileisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti