Ei kaikki aina mee niinku kelaa, mut unelma ei milloinkaan delaa

Viikonloppuna oltiin taas Vantaalla. Sunnuntaina käytiin Lumon kanssa ensimmäistä kertaa koskaan Ojangossa kisaamassa, en ollut edes itse käynyt siellä. Ihme kyllä löysin ilman navigaattoria perille jopa. Lumo oli koko viikonlopun leikkinyt koirakaverin kanssa ja muutenkin puuhaillut ja mietin vähän että noinkohan se jaksaa kisata. Jaksoi!

Kahdella ekalla radalla sattui pieniä kämmejä. Juoksareista onnistui 6/6, joten niihin oon aivan erityisen tyytyväinen! Myös kaikilla kolmella radalla Lumo haki kaikki keppikulmat itse ja pujotteli hyvin vaikka kepit oli haalean pinkit sen tottumien tummien sijaan. Keskimmäisellä radalla oli pussi, jota Lumo ei osannut ja meni kun ratahenkilö kävi nostamassa päätyä (kiitos!) hyllyttämisen jälkeen. Vikallakin radalla oli pussi, mutta sinne Lumo meni kun vaan lähetin putkeenputkeen ja tyyppihän meni ilmeisesti todettuaan sen edellisellä radalla turvalliseksi. Lumo oli nähnyt pussin kerran ennen, viime kesänä ykkösten kisoissa. En jotenkin ikinä tajua että se on vielä este, enkä treenaa sitä koskaan. Kaikilla radoilla Luikku kulki hyvin ja luki hyvin ohjausta.

Vikalle radalle, joka oli hyppäri, lähdin lennosta koska Lumon lähdöt on mitä on ja halusin nyt vaan lähteä hyvällä fiiliksellä. Hyvä fiilis kantoi läpi koko radan. Otsikon biisi soi juuri ennen radalle menoa. Lumo tuli hienosti ohjauksiin, huusi ja paineli menemään. Pussissa kesti hetki, joka näkyy ajassa, mutta läpi tuli ja maalissa koko halli taisi kuulla että nyt tuli nolla ja ohjaaja on aikamoisen tyytyväinen koiraansa.

Nollan jälkeen tasailin hengitystä ja tuijotin tulostaulua. Varsin näppärä sheltti teki nollan heti meidän jälkeen ja olin ihan jännityksissä meneekö ohi kun LUVA oli jaossa vain voittajalle. Kuinkas sitten kävikään:

On se vaan aika paras raivokääpä!