Hiton pelkuri

Sunnuntaiaamu alkoi klo 6.30. Auto piuhan päähän, koirat pissalle, kahvia termariin ja 7.00 pakkaamaan autoon itseäni ja Lumoa, suuntana Santtu Stenbergin agilitykoulutus. 7.30 oltiin hallilla ja lähdettiin alkulämpälle otsalampun valossa.

Sit puoli litraa aamukahvia

Koulutus oli erittäin antoisa, oltiin Lumon kanssa ensimmäinen koirakko radan rakennuksen ja tutustumisen jälkeen. Päälimmäisenä jäi mieleen se, että Lumo teki todella hyvin. Lumo myös jaksoi todella hyvin, vaikka treeniaikaa oli 20 min per koirakko ja tehtiin yhdessä pätkässä. Toki juteltiin paljon, mutta silti. Plussat ja miinukset!
+ Lumo kulki kivasti ja kuunteli sekä ohjautui hyvin, ei keittänyt yli missään kohtaa
+ Tosi hyviä kepeillehakuja, yllätyin oikein!
+ Lumo jaksoi hyvin
+ Vastaanotin itse hyvin ohjeita ja sain muutettua omia ohjauksia palautteen perusteella selkeämpään suuntaan
+ Lumo tuli saksalaiseen hyvin!
+ Lumo kääntyy kuulemma hyvin ja tiukasti

Ja mitä opittiin?
- Ohjaaja fysiikkatreeniin! Ohjaajalla menee jalat ihan miten sattuu sählätessä -> koordinaatioharjoittelua juoksutreenin lisäksi
- Ohjaajan pääkoppa kuntoon: jos ei uskalla treeneissä yrittää, miten voi muka uskaltaa yrittää kisoissa?
- Itsevarmuus on avain onnistumiseen! Jos ei luota itseensä radalla, mikään ei taatusti mene nappiin
- Älä sählää, selkeää ohjaamista ja vaikka liikkuisi nopeasti ei pidä olla kiire
- Lumolle treeniin ohjaajasta poispäin suorittaminen, sylkkäri ja vippaus
- Linjaaminen!!! Edelleenkään ei ohjata esteitä, vaan linjoja koiralle, ja koiraa voi työntää oikeaan suuntaan koko ajan riippumatta siitä juokseeko eteenpäin vai onko lähes paikallaan ohjaamassa

Päälimmäisenä koulutuksesta jäi mieleen se, miten epävarma olin itse radalla. Ja tämä siinä mielessä täysin positiivisessa mielessä, että en ole tiedostanut asiaa ennen kuin kouluttaja siitä sunnuntaina sanoi ihan rehellisesti. Tein hommia Lumon kanssa aivan kuten yleensäkin. Pelkään radalla epäonnistumista jotenkin epärealistisella tavalla, koska toisaalta tiedostan ettei sillä ole mitään väliä: treeneihin on tultu epäonnistumaan. Yhdessä kohtaa piti saada koira kepeille hankalalta radanpätkältä, jossa tuli kiire. Sanoin että en pysty tekemään tätä, Lumo ei osaa hakea noin kaukaa yksin kepeille. Kouluttaja sanoi, että mikset kokeile? Sanoin, että en ehdi sinne vaihtamaan puolta ja työntämään sitä kepeille. Käskettiin kokeilla kerran kouluttajan mieliksi, joten kokeilin kerran ihan tosissaan. Työnsin koiran linjaamalla takaakiertoon, lähdin etenemään ja lopulta ehdin ohjata välissä olevat esteet ja saada koiran kepeille ihan hyvin. Toistin saman vielä uudestaan. Miksen sitten kokeillut sitä heti vaan piti ensin marista että en mä ehdi sinne? Koska olen pelkuri.

Ratkaisu: treenataan enemmän kauhistuttavia ja pelottavia asioita ja poistutaan mukavuusalueelta. Koska mukavuusalueella on tylsää, eikä siellä kehity. Ja mä haluan kehittyä.

Muuten viikko on mennyt näissä merkeissä, ja aika mahtava viikko onkin ollut: