Tai ainakin Tampereelta Pasilaan, sieltä Helsinkiin, Helsingistä Joensuuhun ja Joensuusta Pieksämäen kautta takaisin Tampereelle!
|
Junassa matkalla Pasilaan |
Matka alkoi viikko sitten maanantaina, sunnuntain liki kolmetuntisen Paavo-lenkkeilyn jälkeen naalit sopivasti väsytettyinä. Viikonlopun kisat jäivät välistä Taikan kisa-aamuisen oksentelun takia, joten viikonloppuna pakattiin ja lenkkeiltiin ennen reissuun lähtöä. Maanantaina hyppäsimme Tampereelta kello yhden junaan ja reissu kohti pääkaupunkiseutua sai alkaa. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme olikin ystäväni luona Pasilassa, jossa hengailimme yhden yön. Lumon ensimmäinen junamatka sujui mukavasti, ja Pasilassa viihdyttiin. Maanantai-illan naureskeluiden ja lenkkien jälkeen uni maistui naaleillekin majapaikan lattialla. Tiistaiaamuna tutustuttiin Pasilan lenkkimaastoihin puistoissa, ja puolen päivän aikaan pakattiin taas rinkka lähtövalmiiksi.
Tiistaipäivä kulutettiin Helsingin keskustassa, jonne matkustettiin ratikalla Pasilasta. Ratikassa moni ihasteli naaleja ja kyseli olenko joku koirankouluttaja kun niin nätisti koirat käyttäytyivät. Kiva kuulla positiivista palautetta koirien kanssa matkustaessa! Naalit makasivat jaloissani ja odottelivat kiltisti koska jäädään pois. Keskustassa käytiin Stockmannilla sekä syömässä aseman Picnicissä lounasta (
kiitos ihanasta vastaanotosta koirille! :) ) kunnes napattiin
Inka sekä Isla ja Riima sheltit matkaamme rautatieasemalta ja suunnattiin Joensuuhun lähtevään junaan.
Joensuun juna oli tupaten täynnä ja meillä oli liki viiden tunnin matka edessämme neljän koiran kanssa. Kummasti kuitenkin mahduttiin kaikkine kamoinemme ja koirinemme ihan mukavasti istumaan ja matka sujui nopeasti. Myöhään tiistai-iltana saavuttiin päämääräämme Joensuuhun, jossa Lumo pääsi bilettämään Islan ja Riiman kanssa. Bileet jatkuivatkin sitten koko viikon, suunnilleen 24/7. :D Taika ja Cara-sheltti tyytyivät paheksumaan moista painirallia kauempaa.
|
Tämä ja kaikki seuraavat kuvat (c) Inka. Joku osaa ihan kuvatakin. ;) |
Joensuussa vietettiin loppuviikko aina sunnuntaihin asti. Käytiin monta tuntia lenkillä päivittäin, tutustuttiin keskustaan, puljailtiin koiria, kuvattiin, pelattiin, käytiin treenihallilla ja lenkkeiltiin vähän lisää. Aika loppui taas kesken, mutta jääpähän ensi kerralle tekemistä! Koirilla oli mielettömän hauskaa ja Lumo alkoi viikon lopulla olla jo aika rättipoikkiväsynyt. Kotimatka sujuikin rauhallisissa merkeissä.
|
Orava! |
|
Se on hilviö! |
Reissu oli kyllä kaikin puolin mahtava ja viikko kului aivan hurauksessa. Sunnuntaina suunnattiin sitten rautatieasemalle, josta matka jatkui Pieksämäelle. Pieksämäellä hengailtiin tunnin verran ja todettiin, että siellä ei kyllä ole yhtään mitään elämää. Jatkojuna Tampereelle oli aivan täynnä, mutta väsyneet naalit nukkuivat kiltisti jaloissa koko matkan, varsinkin Lumo oli ihan kanttuvei penkin alla Tampereelle asti. Kiitos myös kivalle naiselle joka auttoi meidät pois junasta Pieksämäellä, ikivanhan junan verkkoaskelmatikkaat ja kaksi koiraa ei ole se helpoin yhtälö!
Kun lopulta kotiovi aukesi pomppasi sängylle nukkumaan kaksi varsin tyytyväistä naalia. Lumolle tosin jää ikävä leikkikavereitaan ja etenkin tyttöystäväänsä Islaa. Kiva oli reissata niin fiksujen naalien kanssa, jatkossakin tyypit pääsevät varmasti Suomirundeille mukaan. Paluu arkeen koitti taas, mutta seuraavaa kierrosta odotellessa!
Ihanan onnistunut tuo ryhmäpotretti :)
VastaaPoistaKiitos! Aika monta otosta jouduttiin ottamaan. :)
Poista