Olen oppinut tällä viikolla jotain, ja yrittänyt opettaa sitä samaa muillekin. Keskiviikkona aloitettiin, käsky kävi tehdä neljälle hypylle peräkkäin valssi, josta rata sitten jatkui. Olen aina kuvitellut osaavani tehdä valssin, mutta saatoin olla väärässä. Selviydyttiin ihan hyvin, mutta parantamisen varaakin olisi ollut. Aluksi vain runnoin valssit läpi ja palkkasin itseni ja koirani autuaan tietämättömänä mistään rumista käännöksistä tai omista hartioistani, homma kuitenkin onnistui. Sainkin sitten vähän palautetta hartioista, yliheiluvista käsistä, huutelusta ja hitaudesta. Koitettiin samaa hommaa ilman käsiä, ja johan meni vaikeaksi. Huomasin kuitenkin ohjaavani huomattavasti paremmin ilman käsiä, ja kumartelin ja merkkailin hyppyjä paljon selvemmin. Taikaa ei haitannut käsien puute, sillä oli hirveän hauskaa niinkuin aina. Lopputreenistä tehtiin radan jälkeen keppitreeniä, leijeröin A:ta ja rengasta ja vaikka mitä muutakin ja naali vaan paukutti keppejä. Aikas kiva.
Torstaina oli valkkutreenien vuoro, ja vetovuorossa Lea. Lealla olikin paljon sanottavaa mun valssaamisesta, eikä taatusti suotta. Ilmeisesti olen aktiivisesti päättänyt valssaamisen sijaan harrastavani steppaamista. Päivän huomiot:
1) Älä steppaa. Sen nimi on valssi niiden askelten takia: yksi törkkää, kaksi peruuttaa, kolme jatkaa. Niin yksinkertaista, ainakin tässä tapauksessa.
2) Älä palkkaa koiraa vääristä asioista. Vahvista lisää puomin onoffia, se voi näköjään hapertua jo parissa viikossa.
3) Juokse. Muista silti ohjata!
4) Älä ole idiootti. Auttaa aika paljon.
Radasta päälimmäisenä jäi mieleen valssiongelma, mutta oli siinä muitakin ongelmia. Ja hyviä kohtia. Taiksu haki hyvin okserin kautta kepeille vaikka meidän välissä oli puomi. Putki/A-erottelu sujui taas hyvin, ja osasin suurimman osan ajasta jopa liikkua. Taika oli taitava kuten yleensäkin!
Perjantaina jaoin omaa valssitietäväisyyttäni muille. Ryhmäparka joutui siis tekemään meidän keskiviikkona paahtamaamme treeniä, ja kaikki suoriutuivatkin siitä varsin mallikkaasti. Itsekin selvisin kouluttamisesta ehjin nahoin, ja alan nauttia siitä kerta kerralta enemmän!
Ensi viikolla ei valssata joka treeneissä, se on päätös. Mutta ehkä yksissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti