Me otettiin Taikan kanssa varaslähtö syyslomalle viime viikon torstaina. Viisi ja puoli tuntia junassa yhden vaihdon kera kuljetti meidät Joensuuhun Inkan & Caran ja Islan luokse.
Torstaina päästiin perille vasta illalla, joten kaupunkiturnee oli ohjelmassa perjantaina. Taika majaili shelttejen luona päivän ajan, ja illalla lähdettiin katsastamaan paikalliset lenkkimaastot. Soramontuista tuli T:n uusi suosikkipaikka, siellä saattoi jopa rallata Islan kanssa.
Lauantaina vuorossa oli
Joan kisat, kolme rataa kolmosluokille. Radoille lähtiessä oli ihan kiva fiilis, vaikka alusta oli meille ihan uudenlainen ja oudon pehmeä. Päivän tuloksiksi kuitenkin kolme kertaa hylly, sekä muuta ihmeellistä sähellystä. Hyppyrata meni radoista parhaiten, mutta sielläkin lipsahti ylimääräinen hyppy ennen pussia ja olemattomien putkijarrujen takia kaarrokset venyivät ihan kamaliksi. Ensimmäisellä agiradalla rötväke pomppasi puomin kontaktin varsin törkeästi, josta palautin kontaktille hyllyn ollessa jo alla. Toisella otti kontaktin, mutta luisui melkein pois, joten treenattiin sitäkin ja oiottiin maaliin. Tulipahan treenattua kontakteja kisatilanteessa, jossei muuta. Ja keinu sujui hyvin molemmilla radoilla.
Viikonloppuna vietettiin agilityafterpartyja ja tutustuttiin Inkan pieneen etäjäsenpentuun. Tarupilapsella oli virtaa vaikka useammalle kylälle tarjota. Lenkkeiltiin uudelleen soramontuilla, Taikalla oli taas yhtä hauskaa. Maanantaina suunnattiin Mustiin ja Mirriin muun kuljeskelun ohessa, josta mukaan tarttui Taikalle uudet T-valjaat. Valjastiimikuva on otettu tiistaina rautatieasemalla, Taikan turkin alta vaan ei valjaat paljon erotu.
|
Kaikki kolme kuvaa (c) Inka |
Tiistaina suunnattiin takaisin kohti kotia, pitkän junamatkan kuljettamina. Junassa tavattiin vielä ihanat
Luna ja oma ihmisensä, pieni on Suomi! Meidän reissuun kuului kisoja, treeniä, lenkkeilyä ja paljon uusia kavereita, niin ihmisiä, kuin koiriakin. Kiitos kaikille asianosaisille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti