1. Millainen olisi unelmiesi asuinpaikka koirasi/koiriesi kanssa?
Pari- tai rivitaloasunto metsän laidalta, upeiden lenkkimaastojen ympäröimänä. Puistoja, vihreyttä ja luontoa. Kuitenkin kohtuullisten bussiyhteyksien päässä kaupungin keskustasta ja harrastuspaikoista. Asunto itsessään olisi kaksio, mikäli asun yksin, kolmio jos jonkun kanssa. Kiva, aidattu piha. Järvi lähellä.
2. Miten päädyit nykyiseen rotuusi?Vahingossa. Äitini kasvattaa kleineja pienimuotoisesti, Taikan syntymän aikaan taloon syntyi ensimmäinen pentue. Tästä pentueesta tuli puheeksi jättää minulle oma koira, valkoinen narttu. Muita rotuja ei edes mietitty, enkä minä pikkuteininä osannut asiaa sen kummemmin miettiä. Pentueeseen ei tullut narttua, mutta kymmenen päivää myöhemmin Taika syntyi Hämeenkyrössä.
3. Mikä on koirasi ärsyttävin/huonoin tapa?
Ärsyttävin on pihassa kiljuminen, räkyttäminen ja yleinen äänenkäyttö. Tätä kuitenkin tapahtuu vain kotipihassa.
4. Mitä koirasi rakastaa eniten maailmassa?
Silkkityynyään.
5. Onko koirallasi jotain hassuja, persoonallisia tapoja?
Vaikka millä mitalla! Hampaiden louskutus, naaman lipsutus aamuisin, itsensä ympäri kieppuminen...
6. Jos nyt voisit vaikuttaa asiaan, tekisitkö jotain toisin koirasi kasvatuksessa?
Käytäisiin enemmän erilaisissa paikoissa ja tutustuttaisiin toisiin ihmisiin ja koiriin. Panostaisin sosiaalistamiseen. Vaikka ihan kivasti tuo on mennyt nytkin.
7. Oletko aikeissa ottaa talouteen lähivuosina uuden koiran? Minkä rotuisen koiran haluaisit ottaa seuraavaksi?
Onhan se suunnitelmissa, ehkä vuoden päähän. Rodusta en sano vielä varmuutta. Isompi se on, vitosryhmäläiset miellyttää, joten ehkäpä pslk, islantilainen tai sitten isompi spitzi. Shh.
8. Mikä on suurin koiriin liittyvä haaveesi tai tavoitteesi?
Iloisesti rullaava arkielämä terveiden ja onnellisten koirien kanssa. Tavoitepuolelta pekohommat kiinnostavat paljon.
9. Onko jotain tiettyä koiraa, jota ihailet erityisesti?
Onhan noita. Pari pekokoiraa, eräs agikleini ja tietysti oma pörriäinen, sekä edesmennyt ystävä.
10. Millainen koiranomistaja on mielestäsi ihailtava?
Sellainen, joka jakaa arkielämänsä koiransa kanssa, ottaa sitä mukaan touhuihin, puuhaa paljon, mutta ei stressaa asiaa. Iloinen.
11. Jos voisit tämän asian muuttaa, ottaisitko vielä nykyisen/nykyiset koirasi? Kun tiedät millaisia ne ovat nykyään.
Tottakai ottaisin. Naaliainen on parhautta. Ja tuo toinen myös.
Eräs syksyinen retki |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti