Sunnuntaina käytiin taas normaaliin tapaan juoksemassa/vaeltamassa, Kaupin metsässä. Ollaan yritetty tehdä kunnon retki vähintään pari kertaa viikossa, se on mahtavaa liikuntaa meille molemmille ja Taikalle oikea henkireikä :) Tehtiin normaalin mittainen, n. 5-6 km lenkki vaikeassa umpimetsämaastossa, johon sisältyi myös kukkuloita ja kiipeämistä vaativia nousuja. Pidän Taikaa aina maastoreissuilla irti, se pysyykin mukana nätisti ja juoksee yleensä n. 3-10 metrin päässä edellä. Ollaan pyritti kulkemaan mahdollisimman haastavassakin maastossa, jolloin tosin juoksu vaihtuu kaikilla raajoilla kiipeämiseksi. Taika on ketterämpi kuin minä, ja pääsee vaivatta hyvinkin jyrkät kalliot ylös, odottelee sitten laella ihmetellen mun ilmeistä hitautta.
T pääsee siellä käyttämään lihaksistoaan ihan eri tavalla kuin tavallisilla hihnalenkeillä (jotka tosin ovat meillä aika minimissä, pidän sitä paljon irti) ja tietysti nauttimaan lähes koskemattomasta luonnosta mun kanssa. Toiveissa meillä onkin päästä vaeltelemaan/juoksemaan pidempiäkin matkoja myös muihin metsiin, ensi kesäksi ollaan salaa kaavailtu jonnekin pohjoiseen lähtemistä. Taika on eniten elementissään juurikin syvällä metsissä, ihmisistä kaukana, vaikeassa maastossa. Ja myönnän itsekin nauttivani siitä.
Kaikki kuvat olen ottanut viime perjantaina, kun tehtiin vähän lyhyempi reissu ja otettiin vaihtelun vuoksi Minnikin mukaan. Taika oli selkeesti hämmentynyt Minnin mukaantulosta, mutta pomppi ja ilakoi silti, veti muutamat juoksuhepulitkin (kuten asiallista on.)
Klik klik kuvia suuremmaksi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti