Murisevan Belluno, s. 10.3.2020
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tottakai se oli juuri tämä pentu. Juuri tämä sen piti olla. Kuitenkin useamman vuoden ajan etsin oikeaa rotua, yhdistelmää ja pentua, löytämättä mitään mikä kolahtaisi. Tätä pentuetta seurailin jo sen suunnitteluvaiheesta asti, mutta ajattelin, että en mä nyt volpinoa.
Lopulta tuntui, etten saa silmiäni irti tästä yhdistelmästä, ja oli pakko jutella vähän kasvattaja-kaverini, sekä isän omistajan kanssa. Sen jälkeen tunne vaan vahvistui. Pentuja syntyi seitsemän, joista kuusi jäi henkiin. Uroksia oli kolme, ja alusta asti iskin silmäni miehekkääseen ja sosiaaliseen urokseen, vitoseen.
Vallitsevasta maailmantilanteesta johtuen pääsin katsomaan pentuja vasta 6-viikkoisena. Olin päättänyt, etten päätä mitään ennen kuin näen pennun: ovathan kriteerini kuitenkin aika korkealla. Heti, kun näin pennun, se oli oikeastaan selvää. Se pyrki skumppalasiini ja lopulta sekoiltuaan pari tuntia nukahti jalkoihini. Tässä oli Loitsu.
Ensitapaaminen |
7,5-viikkoinen Loitsu muuttikin sitten toukokuun alussa kotiin pitkän junamatkan myötä. Pennunhakuviikonloppu oli ihana, ja olin ihan tiloissa. Siinä se nyt oli.
Kotimatkalla |
Ekaa kertaa hallilla |
10 viikkoa |
Näin näissä mun koiranhankintahommissa ilmeisesti aina käy: pitkällistä pohdintaa ja pähkimistä, joka lopulta päättyy siihen, että isken silmäni johonkin yhdistelmään, enkä enää pääse siitä irti.
Nyt meidän porukka on täydellinen.
Kymppiviikkoisen Loitsun touhuihin voi tutustua vähän täältä. Kannattaa myös seurata meitä iigeessä @naalienjaljilla.
Onnea pennusta! Ihana valkoinen tiimi sulla! :) Itse en noita rotuja niin erottaisikaan. :D Mullakin on vähän vaihdellut koirien suunnitelmallisuus, mutta toisaalta kaikki on tulleet silloin kun on ollut "koiranpaikka auki". Tofu ehkä ensimmäinen jonka vanhemmat tiesin etukäteen ja olin ajatellut jos niille tulee pentuja niin olisi huippu. Olin kyllä Novankin kasvattajaa seurannut enkä olisi uskaltanut ehkä kysyä vanhemmille siitä pentua ellei olisi ollut peruutuspentu.
VastaaPoistaKiitos paljon! Välillä nämä tulee vähän yllättäen, mutta uskon että kaikella on tarkoituksensa :)
Poista