Kesätyöt on tältä erää pulkassa ja helteinen heinäkuu jo pitkällä. Vähän kuin varkain hiipii myös todellisuus lähemmäs ja lähemmäs: kahden viikon päästä me asutaan yli 400 kilometrin päässä paikasta, jossa oon asunut koko elämäni. Ensi viikonloppuna käydään hakemassa avaimet uuteen kotiin ja kahden viikon päästä ollaankin jo perillä muuttolastin kanssa. Olen muuttanut jo kahdesti tänä vuonna, mutta hyvin pienen alueen sisällä, ja osa tavaroista on majaillut koko ajan varastossa. Nyt pitäisi kuitenkin pakata koko elämä yhteen peräkärryyn ja kahteen pieneen autoon. Alan vasta pikku hiljaa tajuta miten paljon tavaraa yhdellä ihmisellä voikaan olla, kun oikeasti mukaan pitää saada ihan kaikki.
Helteet ovat vaikeuttaneet elämää koko viikon. Viikonloppu vietettiin mökillä, mutta aksaamaan ei ole uskaltanut tällä ilmalla mennä. Koiratanssia ollaan sitten treenailtu senkin edestä, nyt jo syksyn SM-kisat mielessä. Lumolla on työn alla kolme ihan uutta liikettä, joista vaikein opettaa on ollut mun ympäri peruuttaminen. Taikan kanssa on keskitytty enemmän pidempään palkattomaan tekemiseen, koska se on sen heikkous. Taikan liikerepertuaari on edelleen ihan liian suppea voi-luokkaan, mutta sen kanssa pitää vaan soveltaa. Taika on aina ollut tosi hidas oppimaan, ja tuntuu että oppimiskyky on laskenut iän myötä entisestään, varsinkin kun toistojen kestäminen on myös vähäistä. Sille on vaikea opettaa ihan uusia temppuja kun ne pitää pikkoa ihan mitättömän pieniin osiin opetusvaiheessa.
Taikan kanssa onkin otettu työn alle jo olemassa oleviin temppuihin keston/etäisyyden lisääminen ja alettu varioimaan niitä erilaisille kohteille. Molemmille koirille on uusi koreografia suunnitteilla, biisit ja teemat on jo valittu. Taikan pitäisi omaansa varten vahvistaa esineen kanssa tehtäviä juttuja, kun taas Lumolle pitää saada nuo uudet temput opetettua tosi sujuviksi. Muutoin Lumolla on kiitettävä määrä juttuja jo valmiina uuteen voi-koreografiaan kyllä, se mikä jää mysteeriksi on sitten häiriönsietokyky melkein kolmen minuutin ohjelmassa.
Ainiin! Lumo ja Taika valittiin molemmat meidän tulevan seuran Pohjois-Karjalan Seurakoiran POKS ry:n rally-tokon SM-joukkueeseen. Kolmannen lajin SM-kisat meille siis tänä vuonna. Sitä ennen ehditään kuitenkin kisata vielä aksan piirinmestaruuksista Tamskin riveissä. Ne ovatkin sitten mun viimeiset kisat Tamskilaisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti