sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kisakesä jatkuu

MM-karsintojen jälkeen ajattelin pitää vähän kisataukoa, kun koko alkukesä oltiin menty niin vauhdilla. Kovin kauan ei kyllä maltettu olla kisatauolla, sillä 20.7. suunnattiin Lumon kanssa ulkokisoihin Tampereen Hervantaan.

Lumon kanssa ei olla ulkona kovin paljon kisattu, ja olin taas (turhaan!) epäileväinen miten se pärjää häiriöiden kanssa. Aivan hyvin selvisi Lumo. Sen sijaan puinen keinu oli ilmeisesti outo, koska ekalla radalla Lumo lensi etuajassa pois joten uusin keinun, ja tokalla radalla Lumo juoksi keinusta kokonaan ohi. Hylly oli tosin alla jo silloin. Muutoin olin etenkin ekaan rataan tosi tyytyväinen, Lumo tuli hyvin ohjauksiin (kunnes singahti keppien sijaan hämyputkeen) ja liikkui itselleen oudolla pohjalla ihan hyvin. Näkyi kuitenkin rutiinin puute meillä molemmilla ulkona kisaamisesta yhdessä.
29.7. jatkettiin taas kisaamista, tällä kertaa Tamskilla kotihallissa. Olin ilmoittanut molemmat koirat kahdelle radalle. Lumon eka rata lähti käyntiin riman pudotuksella (ensimmäinen rima evör!) kun jätin sen liian lähelle ekaa hyppyä. Lumosta huomasi että se oli vähän hämmentynyt sitten alkuradasta eikä liikkunut ihan yhtä itsevarmasti kuin yleensä. Hyvä rata kuitenkin muuten oli tämä. Toka rata olikin kohtalainen fiasko, alku meni hyvin ja Lumppari löysi kepeille hienosti itse, mutta sitten menikin homma ihan pelleilyksi ja jossain kohtaa juostaan radalta nauraen pois :D Hauskaa oli kyllä, ja katsojilla varmasti ainakin! Eka nolla antaa siis edelleen odottaa itseään, vaikka hypärillä käytiinkin taas niiiin lähellä. Alla Lumon radat, etenkin ensimmäisenä oleva aksarata on komea :D Lumon iloinen sekoilu Vähemmän sekoilu
Taikalla sen sijaan meni kaikki nappiin samoissa kisoissa, ja se palkittiin tuplanollalla ja sijoituksilla 3. ja 2.! Maailman paras Taika teki sen taas. Hypärillä etenemä oli taas mukava 4,31m/s, agiradan etenemä oli jotain nelosen päälle sekin. Tuo pieni koira on kyllä painoaan enemmän kultaa. <3 Taikan radat alla. Taikan rata  Toinen
Eilen 5.8. käytiin Lumon kanssa huvittamassa ihmisiä rally-tokokisoissa. Ei olla rallya koskaan varsinaisesti treenattu, mutta tokoilutaustalla ajattelin homman sujuvan. Kyllähän se sujuikin. Rata meni oikein hienosti ja Lumo hoiti tonttinsa ihan nappiin. Tuloksissa seisoi kuitenkin hyl, joka selvisi johtuvan siitä että tuomarin mielestä ohitin yhden kyltin radan loppupäässä. Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta tuomarin sana on laki. Videolta voi itse kukin päättää että ohitinko vai teinkö kyltin vain vinoon. Onneksi en tiennyt tätä radalta tullessani, vaan hyvin iloisesti palkkasin koiraa. Saatiin kuitenkin tuomarinpalkinto, koiria alossa oli 19. Katsotaan mennäänkö uudestaan joskus kokeilemaan, koira kuitenkin osasi kaiken oikein hienosti, joten ehkäpä joskus. Ei aiota kuitenkaan rallya ruveta sinänsä harrastamaan, meille riittää kolme sivulajia agilityn lisäksi :D
Youtubeen

Nyt olisi tarkoituksena ihan oikeasti pitää vähän kisataukoa, ja treenata hyvinkasvanutta treenilistaa pienemmäksi. Kesällä ei olla keretty töiden ja opparin takia treenaamaan kuin keskimäärin kerran viikkoon, kotitreenit lisäksi, mutta nyt kun töiden suhteen alkaa helpottaa ja opparikin on loppusuoralla (!!!!!!) niin päästään taas aktiivisemmin hallillekin. Tarkoituksena on syksyn aikana treenata kuntoon mm. seuraavia juttuja:

Agility:
- Lumon lähdöt
- Lumon puomi as always
- Lumon kepeillehaku kovasta vauhdista avokulmasta
- Persjättö kepeillä, etäisyyttä
- Lumon kanssa ylipäätäänsä paljon rutiinia pitkän radan tekemiseen, rohkeutta liikkumiseen mulle, pois "vauvakoiraohjauksesta"
- Taikan kanssa ei mitään koska Taika on täydellinen. :) Taika keskittyy agilityn suhteen lähinnä vaan kisaamaan ja ajoittain vetämään nollaratatreeniä Lumon treenien yhteydessä.
Koiratanssi:
- Lumo: HTM-positioista uutena on otettu mukaan oikealla seuruu ja "väärin päin" polvien välissä seuruu. Nämä vahvoiksi! Lisäksi peruutusta asennoissa, vaikeampia FS VOI-ohjelmaan tulevia liikkeitä ja pitkiä ketjutuksia.
- Taika: Taikankin pitäisi treenata vaikeampia VOI-ohjelmaan tulevia liikkeitä, sekä uusia esineen kanssa tehtäviä temppuja.
- Iso ympyrä molempien kanssa
- Edessä seuruu molempien kanssa (nokka poispäin minusta)
Toko:
- Lumo: paikkispaikkispaikkis! Nouto on nyt lähtenyt hyvään malliin liikkeellä, sitä eteenpäin! Sitten AVO-liikkeitä mallailemaan, ruutua etenkin eteenpäin. Lumolle on haettu tokoon ryhmäpaikkaa talvikaudeksi, katsotaan tärppääkö. Häiriötreeniä kaipaa hirveästi etenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti