torstai 5. toukokuuta 2016

Sinun vuorosi loistaa

Kahden päivän kisaputki ohitse Tampereen Hervannassa. Kisapaikka ei ole mitään suosikkejani, koska pohja tuntuu koirilleni olevan aika raskas juosta, enkä oikein itsekään tunnu pääsevän siinä liikkeelle. Mentiin silti, koska eri ympäristöjä on ihan hyvä harjotella. Ja hyvä että mentiin!
Kaikki hienot Lumon aksakuvat eiliseltä on ottanut Marle Muuronen!
Lumo aloitti, kaksi rataa eilen. Joskus Lumon kanssa vaan käy niin, että kaikki osuu ihan nappiin. Harvoin, mutta joskus. Tänään oli yksi niistä päivistä. Parissa kohdassa valui pelottavan paljon, ja epäilin ettei sen takia aika riitä voittoon vaikka nolla tehtiinkin. Nollia tuli kolme, ja niin vaan Lumo kuulutettiin nopeimmaksi kaarratteluistaan huolimatta. Lumon kanssa siis agiradalta 0rv aikaan -8,52s, sija 1/8 ja 2. LUVA! Tämä todisti sen, että joskus kaahotetaan samaankin suuntaan!
Tokalla radalla eli hypärillä oli taas tuttua Lumomeininkiä, Lumo löysi jo alkusuoran jälkeen putken, ja putkethan tunnetusti kutsuvat Lumoa. Tällä radalla onnistui hyvin pakkovalssi, siihen olen tosi tyytyväinen.

Lumon voittorata YouTubessa ja alla.
Taika kävi tänään myös kisaamassa, hypäriltä nolla ja agiradalta hylky kun palautin törkeän pompun jälkeen puomin kontaktille. En kyllä tiedä vienkö Taikaa enää tuonne kisaamaan, sille ei selvästikään toi pehmeähkö hiekka-alusta yhtään sovi. Kerrankin kelit suosi kisapäivinä, saatiin nauttia auringonpaisteesta molempina päivinä! Mutta ihan kreisiä ajatella että enää yksi LUVA ja pieni Lumo siirtyy kuninkuusluokkaan. Apua!
Aikas mahtava kääpä!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti