Viime viikon aksailuista ei tullut kirjoiteltua tänne mitään, mutta normaali kaksi kertaa treenattiin ja kivasti kulki. Tiistaina 5.3. naali keuli ja kiehui, johtuen influenssatauosta, mutta keskiviikoksi meno laantui sopivaksi. Uutena asiana treenattiin japanilaista, joka saatiin sujumaan hyvin vaikkei ohjauskuvio ihan omalta tuntunutkaan. Tällä viikolla treenattiin kolme tuntia, tiistaina kaksi ja keskiviikkona yksi.
Tiistain treenirata näytti tältä:
|
Klikkaa kuva suuremmaksi. Rata alunperin valkkuryhmän blogista. |
Kontaktit oli treenin aluksi varsin kamalat. Taika ei noin pahasti olekaan ennen roiskinut, muutaman palkkauskerran jälkeen sujui kyllä sitten taas normaalisti. Kepit oli vau, teki hyvin itsenäisesti loppuun vaikka itse lähdin etenemään jo seuraavalle esteelle. 4 putkeen lähetin putken takaa, jäin siis itse taakse ja vedätin koiran itseäni kohti sisään, jonka jälkeen ehdin hyvin ulkokaarta 5:lle. Toimi tosi hienosti, T haki putken hyvin niinkin kuolleesta kulmasta eikä ponkaissut pihalle kertaakaan. Vauhti oli tosi jees, alussa hiipi muutamaan kertaan mutta pysyi. Suvi otti tästä rävellyksestä videota.
Ensimmäisessä videossa muistan radan väärin, ilmeisesti opettelin liian huonosti. Toinen jatkuu suunnilleen siitä mihin toinen tyssää, tokassa hyvä kontakti A:lla!
Keskiviikon treeneissä Taikalla oli parempi meno päällä, mutta ohjaaja ei ollut kunnossa. Reväytin selkäni koulussa, joten tunnin aiheesta "persjätttö" ei tullut oikein mitään. Kivaa rataa saatiin kuitenkin tehtyä. Radan alkuvaiheilla harjoiteltiin twistiä, sujui yhtä hyvin kuin ennenkin, ja persjättötreeni korvattiin takaaleikkauksella ja kököllä pakkovalssilla. Onneksi treeneistä ei ole todistusaineistoa: ohjaajan liikkuminen on kaukana sulavasta. Kivaa oli vaikka selkä vaivasi.
|
Napittaja tiistain treeneissä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti