Taikalla alkoi viikko sitten juoksut, joten sen varsinaiset reenit jäivät tauolle muutamaksi viikoksi. Lauantaina käydään kuitenkin kisaamassa kaksi agirataa ellei se vaikuta jotenkin oudolta juoksujensa takia. Maanantaina Taika oli mukana hallilla ja puuhaili vähän ohjausmuistutuksia, pari keinua megapalkalla ja täts it. Treenin kesto 3 minuuttia. Tehokasta. Alla maanantaiaamun treenaajat & Lumon valuvat silmät kun eräs juoksi idioottina ympäriinsä karvalelu suussaan ja kaatui pärställeen tekonurmelle. Ai miksi? No koska voin!
Silloin Lumo teki kyseistä radanpätkää muutamalla eri variaatiolla ja tutustui ensimmäistä kertaa muuriin. Tutustui, eli lelu lensi muurin yli ja Luu päästettiin perään. Sitten Lumo lensikin jo ennen lelua. Muuri on valmis. Seuraavana tiistaina ohjatuissa treeneissä puuhailtiin renkaan ja pussin kanssa. Molemmat ovat siinä vaiheessa että etupalkalla este suoritetaan ihan moitteetta. Samoissa treeneissä tehtiin myös radanpätkää, jossa oli valssia lähinnä.
Viime maanantaina yksin hallilla puuhailtiin seuraavaa:
Ensin tehtiin valkoisten numeroiden rataa, joka oli Lumolle aika helppo koska kohti putkea se kyllä lähtee. Hyvin pysyi ekalla hypyllä, tuli 2 esteen taakse ennen vapautusta! Mustat numerot olikin hankalampi. Kakkosen näytin Lumolle ja jatkoin kolmoselle heti kun se oli lukinnut kakkosen, hyvin osasi. Nelosputkeen haki tosi näppärästi, vaikka aina vähän ollaan tuollaisia tiukkoja kulmia tehty. Loppusuora oli tähän suuntaan vaikeampi, mutta luonnistui. Keppejä tehtiin muutama toisto verkoilla, mutta en kyllä ole vieläkään ihan päättänyt käytänkö niitä vai jotain muuta tapaa.
Tiistaina ohjatuissa Lumon kanssa jatkettiin rengasta, joka menee kyllä jo kuin vanhalta tekijältä etupalkalla. Keppejäkin tehtiin pari toistoa verkoilla, mikä sai mut vaan enemmän miettimään onko ne Lumon tekniikka kuitenkaan... Nyt täytyisi tehdä joku päätös ennen kuin alkaa tosissaan niitä treenata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti